Blog

Västanå Slott, Gränna – Tukholma – Turku – Rauma 427 km (yhteensä 7182 km)

Västanå Slottissa jouduttiin aamupäivällä laittamaan sadevarusteet päälle, koska odotettavissa olisi noin 150 kilsaa kosteampaa keliä. Onneksi oli sopivasti lämmintä niin ei tarvinnut palella eikä matkallakaan satanut aivan kuin saavista kaatamalla. Puolessa välissä Tukholmaan otettiin sadeasut pois ja ajettiin motaria pitkin loput aika reipasta vauhtia Viking Linen lähtöselvitystä kohden, jossa olimme todella hyvissä ajoin. Rannassa oli mukava vaihtaa kuulumisia muiden matkailijoiden ja motoristien kanssa.

Viking Gloryssä oli oma hyvä paikka moottoripyörille, mutta sen verran olisi tarvinnut olla jonkun henkilökunnasta ohjaamassa, että mihin kohtaan pyörät laitetaan, jotta kaikki olisi saatu kiinni helpoimmin. Henkilökuntaa ei olisi vähempää voinut moinen asia kiinnostaa niin sehän meni ihmettelemiseksi monella, kun pyörät oli väärin sijoitettu. Harrikkaa ei tarvinnut sitoa ja odotettavissa ei ollut mitään kovaa merenkäyntiä muutenkaan. Muuten kyllä kaikki toimi uudella laivalla hienosti ja parisängyllinen hytti oli hyvä. Kerjettiin käymään suihkussa ja vaihtaa vaatteet sekä mennä a la carte ravintolaan jo ennen kuin lähdettiin rannasta. Oli kiva katsella Tukholman edustan rantaviivalle rakennettuja hienoja taloja ja huviloita samalla syöden hyvää illallista. Pöytävarausta ei oltu älytty tehdä, mutta vähän tuurilla saatiin ekana paikat täpötäydestä ravintolasta.

5-6 tunnin yöunien jälkeen herättiin jo ennen kellon soittoa, aamukahvit ja sauhut naamaan, jonka jälkeen pakkaus ja siirtyminen autokannelle, jossa HD-mies viihdytti unisia motoristeja toimimalla perinteiseen tapaan DJ:nä. Monty Python ei petä koskaan!

Turusta Raumalle nautiskeltiin kivassa säässä, aurinko paistoi ja fiilis oli rauhallinen. Laitilan Shellillä pitää aina reissusta palatessa aamulla saada munkkikahvit ja niin tehtiin tälläkin kertaa. Raumalla oli pitsiviikko happeningit menossa kovimmillaan ja saavuttiin juuri sopivasti mustan pitsin yöksi kotiin. Ensin tosin piti leikata kuukauden kasvanut viidakkomainen nurmikko ja kyniä rikkaruohot, siivota kakaroiden jäljiltä paikat ja lämmittää sauna. Kotiin oli kiva tulla hienon ja kaikin puolin onnistuneen reissun jälkeen.

Matkaa tehtiin HD:n trippimittarin mukaan 7182 km ja 26 päivää. BMW:n trippi näytti muutama sata kilsaa vähemmän, koska toisessa pyörässä on vähän mittarissa heittoa. Kummassakohan 😂? Ehkä vähän kokemuksen ja tuurinkin avulla matkaohjelma muodostui lopulta sellaiseksi, että monessa paikassa oltiin kaksi yötä ja ajopäivät olivat sitten hieman pidempiä joko ajallisesti tai matkan vuoksi. Tämä rytmitti hyvin etenemistä ja saatiin/jaksettiin tehdä ja nähdä kaikenlaista muutakin kuin vaan ajella. Ja ehkä tästä syystä ajaminenkaan ei oikeastaan tuntunut missään vaiheessa raskaalta eikä paikat puutuneet, paitsi Ninalla oli niska jumissa alkumatkasta vähän siihen kohdistuneen vedon takia. Jos olisi tuutattu joka päivä aamusta iltaan matkaa niin en usko, että fiilis olisi ollut koko ajan niin hyvä kuin nyt oli. Näin jälkikäteen ajateltuna patikkaretket vuorille ja se yksi kiipeilykokemus olivat kyllä kohokohtia niin kuin tietysti myös Hollannissa tyttären valmistautujaisseremoniat. Monen monta todella korkeatasoista illallista saatiin nautittua myös. Ruokarytmi muuttui mielenkiintoiseksi, kun melkein joka päivä syötiin vain kaksi kertaa päivässä. Ensin aamiainen hotellilla klo 8 – 9 ja sitten illallinen klo 19 – 21. Joskus saatettiin huikata lounasta tai muuta ääntä kohti, mutta aika usein mentiin kahden aterian taktiikalla sitä sen kummemmin suunnittelematta eikä nälkää tarvinnut koskaan nähdä.

Rahaa paloi aivan perkeleesti, mutta oli kyllä joka hetki sen arvoista ja kermaperseet eivät tälläkään kertaa lähteneet budjettimatkalle telttailemaan. Ehkä senkin aika tulee vielä. Pelkästään bensaa ostettiin kahteen pyörään 1500 eurolla. Laivat maksoivat tonnin ja lauttamatkat kustansivat ehkä 300 euroa. Vajaa neljä viikkoa hotelleissa maksoi 4500 euroa. Syömistä ja juomista ostettiin noin 4000 eurolla. Yhteenlaskettuna summa alkaa kuulostaa isolta, mutta kun sen suhteuttaa useamman viikon kestoon ja vaikka vertailuna etelän lomakohteeseen niin ei se äkkiseltään nyt olekaan enää niin superkallista lystiä. Ja tosiaan hotellit ja ruokailut olivat napsun verran paremmasta päästä, koska halusimme vähän näin häärallimatkalla hemmotella toisiamme.

Seuraavan road tripin suunnittelu alitajunnassa on jo alkanut. Tässä on jo tovin puhuttu Alpeille kohdistuvasta reissusta. Saas nähdä, josko ensi kesänä natsaa!

Kööpenhamina – Västanå Slott, Gränna 393 km (yhteensä 6755 km)

Köpiksestä kohti Tukholmaa lähtiessä oli jo vahvasti kotimatkan tuntua. Koska meillä oli hyvin aikaa, niin meidän ei tarvinnut yhdessä päivässä jurruttaa motaria pitkin Tukholmaan saakka vaan saatiin tehdä pysähdys puolessa välissä yhdeksi yöksi. Saatiin ajella kivassa aurinkoisessa kelissä välillä pienempiä teitä ja välillä paahdettiin pitkin moottoritietä. Nina oli taas bongannut edellisenä ehtoona erikoisemman hotellin eli Västanå Slottin, jossa oli samaan hintaan aamiaisen lisäksi tarjolla illallinenkin. Paikka osoittautui napakympiksi ja viihdyttiin oikein hyvin. Vähän ehkä etenkin illallisella erotuttiin muista vieraista habituksen puolesta, mutta tätä se on moottorimarsseilla, kun ei mukaan yksinkertaisesti mahdu niin paljoa vaatteita, että jokaisessa tilaisuudessa olisi mahdollista olla sopivasti pukeutuneena. Vähän parempaa vaatekertaa olisi tällä reissulla tarvittu yllättävän monta kertaa.

Vejle – Odense – Vordingborg – Møns Klint – Kööpenhamina 395 km (yhteensä 6362 km)

Vejlestä lähdettiin aurinkoisessa kelissä kiertoteitä pitkin kohti Kööpenhaminaa, jossa ollaan kaksi yötä niin ehditään vähän tutustua kaupungilla mestoihin. Nina oli saanut tanskalaisilta kontakteilta muutamia kivoja reittejä ja paikkoja tsekattavaksi ja tarkoitus oli käydä hieman niitä tässä samalla katsastamassa. Koitettiin vältellä moottoriteitä ja aivan viimeistä 60 kilsan osuutta siinä hyvin onnistuttiinkin. Todella rento ja rauhallinen fiilis oli ajella pitkin mutkaisia maaseudun kapeita teitä. Vordingborgissa käytiin lounaalla ja tutustumassa linnan raunioihin. Møns Klint oli luontoretki-alue, jossa oli erilaisia kävelypolkuja ja päästiin hieman perinteisen nahkahousuporrasmarssin makuunkin 😎. Patikoinnin jälkeen nokka kohti Köpistä ja saatiin ekaa kertaa reissulla yllätys sade niskaamme. Se tuli ja meni nopeasti, kesto 10 min, mutta teki kyllä tehtävänsä eli näkyvyys aivan paska ja housut märkänä. Kuinka se Harrikan tankki osaakin ohjata kaikki sadevedet aina aaloppia kohti niin kivasti!? Varmasti joku vuosien tuotekehityksen tulos. Laskeutuminen Scandic Kødbyeniin yhdeksän jälkeen, nopea vaatteiden vaihto, syömään ja good night!

Seuraavana päivänä pyörät pysyivät hotellin parkkihallissa ja jalkauduttiin kaupungille, jossa käveltiinkin 20 000 askelta erilaisia nähtävyyksiä kuikuilemassa. Porukkaa oli ihan helvetisti ja maalaispoikaa se vähän ahistikin, mutta ilman mitään naamanvääntelyitä selvittiin hienosti. Hyvät smørrebrøditkin saatiin Nyhavnissa. Käytiin keskustassa sijaitsevassa huvipuistossa (Tivoli) syömässä vohvelit ja plätyt sekä kierreltiin paikkoja, mutta ei jonotettu (=lue ei uskallettu) laitteisiin.

Hotellille saavutiin alkuehtoosta lepäämään ja seuraavan päivän kortteeria silmäilemään. Käytiin hyvä keskustelu kesämökin ostamisesta ja tarkistettiin vähän tarjousta eräästä potentiaalisesta kohteesta, johon saatiinkin myyjältä nopeahko vastaus, jossa suunta oikea.

Välipäivä ajamisesta

Moottoriosastomme säävastaavan erinomaisesta pelisilmästä johtuen nuoripari oli buukannut itsensä kahdeksi yöksi suhteellisen hienoon kylpylä-linnoitukseen (joka paljastui myöhemmin vanhaksi psykiatriseksi sairaalaksi, rakennusvuosi 1901) ja sunnuntaipäivä satoikin enempi tai vähempi koko ajan. Aamupalan ja pienten tirsojen jälkeen mentiin saunomaan ja lillumaan ulkoporealtaaseen. Kaikenlaisia muitakin altaita, saunoja ja hoitoja oli tarjolla, mutta nämä riittivät komeasti ja relax huoneessa sai ottaa formulakisoja seuratessa pienet torkutkin (lue: selällään kuorsata röhnöttäen muita vieraita vähän ehkä häiriten). Saunassa ei tietenkään ollut löylyttely vehkeitä, mutta niin vain BMW kuski kävi puhumassa henkilökunnan nätisti ympäri ja kohta oli kiltti ja sorja neiti vaatteet päällä heittelemässä meille löylyä eucalyptuksella välillä sitä maustaen ja kunnon sauna meisterinä viuhtoi pyyhkeellä kuumaa ilmaa naamoillemme. Saatiin vielä toisetkin laventelin käryiset löylyttelysessiot ja siirryttiin ulos sateeseen erittäin kuumaan porealtaaseen. Siellä köllötellessä tuumasin, että tällainen olisi kyllä helkatin kiva olla itselläkin, jos jonkun mökin saisi laitettua. Katsottu niitä on jo aktiivisesti ja joku indikatiivinen tarjouskin tehty!

Viiden tunnin kylpyläsession jälkeen huilattiin hetki eli BMW-kuski teki töitä ja HD mies joi kahvia ansaintasikaria tuprutellen – työnjako erittäin suffeli! Illallinen kolme ruokalajia syöpästiin vielä ennen yöpuulle siirtymistä. Erittäin hyvä lepopäivä!

Risum-Lindholm – Rømø – Blåvandshuk Fyr – Rantatie 181 – Vejle 400 km (yhteensä 5850 km)

Risum-Lindholmista ajeltiin ensiksi rajan yli Tanskaan ja Rømøn saarelle, jonne vie noin 10 km pitkä suora tie. Paikka tuntui olevan kovasti tanskalaisten suosiossa ja matkailijoita kuhisi joka paikassa. Saarella on todella pitkä ja leveä hiekkaranta, jonne tuntuivat kaikki pakkautuvan. Navakka tuuli lienee ollut kroonista laatua ja sen vuoksi leijan lennätys olikin suurinta huvia. Leijatkin olivat melkein yhtä isoja kuin HD-miehen vastaavat nahkahousujen uumenissa. Ja syöpästiin kesän isoimmat ja parhaat jäätelöt, ne olivat oikeasti ihan helkatin isot!

Rømøltä jatkettiin kruisailua puolitoista tuntia rantaa ylös päin toiselle suositulle paikalle eli Blåvandshukiin, jossa käytiin suorittamassa perinteinen nahkapukujumppa eli rivakka satakunta askelta majakan rappusia ylös. Tehtävähän ei meidän tasoisille vuoristojääkäreille ollut temppu eikä mikhään hengästyttävä (lääh-puuh!) kokemus. Näkymät olivat jumpan arvoisia. Aika paljon kaikenlaista pikkubunkkeria oli edelleen nähtävillä ja paljon olivat rakentaneet myös hienoja loma-asuntoja, joiden katto oli useimmissa erikoisen upea heinä-sammal-hässäkkä. Toivottavasti pitivät vettä kans.

Majakan valtauksen jälkeen suunnattiin rantatietä kohti pohjoista. Tie 181 olikin kiva ajettava, mutta maisemat eivät olleet ihan niin kivoja, kuin Mapsista katsoen olisi voinut ajatella. Merta ei tielle näkynyt, kun olivat kehvelit suojapenkereen rakentaneet koko matkalle. En edes tiedä, että missä kohtaa päätettiin ottaa nokka kohti Ninan aamulla bongaamaa kylpylän sisältävää linnoitusta jossain toisella puolella Tanskaa, jonne ei onneksi maan koon vuoksi ollut matkaa kuin 150 kilsaa. Loppumatkasta saatiin isommalla tiellä vähän jo motorsporttiakin, kun HD-mies tempaisi namikat kaakkoon (=paljon ääntä, vähän vauhtia). Kyllä se välillä tekee gutaa vaihtaa maisemaa hieman rivakamminkin, vaikka normaalisti matkavauhti on 120 haminoissa max.

Ehtoolla päästiin perille ja paikka teki vaikutuksen jo ulkona, oli linnan tornia ja muuta arvokkaan näköistä. Ruokaakin saatiin taas enemmän kuin jaksettiin edes syödä. Kokin entrecoten kylkeen taikoma bearnaise-kastike teki suuren vaikutuksen. Parasta tätä lajia, mitä on koskaan saatu! Koska huomiseksi oli luvattu kovasti vesisadetta koko Tanskaan, tästä hotellista oli varattu kaksi yötä ja tarkoituksena on seuraava päivä viettää kylpien, formuloita katsoen ja hyvin syöden. Ei huano!

Groningen (NL) – Risum-Lindholm (GER) 393 km (yhteensä 5403 km)

Nina buukkasi aamulla meille hotellin Saksan ja Tanskan rajan läheltä Risum-Lindholmista. Lähdettiin ajelemaan aluksi tosi pieniä teitä kohti Wischhaven – Glückstadtin välissä Elben ylittävää lauttaa. Keli oli loistava, välillä jopa kuuma. Rauhallista kruisailua ja noin 100 – 150 kilsan välein pysähdyttiin kahville. Lauttarantaan oli kilsan jono, mutta onneksi aiemmista kokemuksista oppineena ajettiin keulille ja päästiin suoraan seuraavaksi lähtevään lauttaan. Lauttoja meni vartin välein ja niitä oli useampia eli jono veti varmasti autojakin hyvin, ehkä tunnin jonotus heillä. Mentiin lautan jälkeen tosi läheltä heavy metal mekkaa eli Wackeniä, mutta ei viitsitty poiketa kylässä. Parin viikon päästä sinne kokoontuu taas noin 80 000 rock fania neljäksi päiväksi ja Iron Maidenkin on buukattu pääesiintyjäksi. Ajeltiin hotelli Eichhornsiin autobahnoja vältellen ja saavutiin kuuden korvilla perille. Nopea vaatteiden vaihto ja syömään hotellin ravintolaan. Teki kovasti mieli pitkästä aikaa wienerschnitzeliä paistinperunoilla ja sellaista myös saatiin. Sen verran täyttävää tavaraa ja jotenkin vähän väsähtäneenä kaaduttiin suoraan sänkyyn, jossa uni yllätti HD-miehen kesken uutisten katselun klo 20:00 😂. Melkoista hurjastelua ollut tämä meidän yöelämä, taisi olla perjantaiehtoo ja kaikki. Ravintola ja hotelli osoittautuivatkin erinomaisiksi. Hinta/laatu -suhde oli todella hyvä ja annoimme seuraavana aamuna lähtiessä positiivista palautetta omistajalle, joka oli siitä hyvillään ja antoi meille mukaan vähän purtavaa ja juomista.

Yllä olevassa biisissä vähän kiteytyy tällä reissulla vaivannut asia, kun HD-mies on melkein kaikkialla paikan parhaiten pukeutunut (NOT!). Sen verran erilaisia tilaisuuksia ja napsun verran parempia kuppiloita käyty tsekkaamassa, että välillä kyllä vähän hävettänyt, mutta asia korjattu kunnon tipeillä 😁!

Hovden i Setesdal – Kristiansand – Emden (GER) – Groningen (NL) 325 km (yhteensä 5010 km)

Aamu valkeni aurinkoisissa merkeissä ja reilu parisataa kilsaa Kristiansandin satamaan meni tie no 9 pitkin ajellen hyvissä tunnelmissa. Alkaa olla reissu siinä vaiheessa, että ei aina muista, että mikä viikonpäivä on menossa. Tämä on parasta vastinetta arjelle, jossa mennään usein minuuttiaikataululla. Funtsailin ajaessa, että tämä on siitäkin kivaa hommaa, että ajellessa ehtii ajatella, tehdä suunnitelmia, pallotella erilaisia ideoita ja rauhassa miettiä. Totta kai välillä menee monta sataa kilsaa niin ettei päässä liiku mikään tai vaan kuunnellessa hyvää heviä. Harrikkaan laitetiin viime kesänä kunnon poppivehkeet (Rockfordfosgate) niin kyllä kelpaa luukuttaa. Ninaa hävettää moinen mekastus välillä 😎

Lauttarannassa oltiin noin klo 14 jälkeen ja laiva lähti klo 17:00. Päästiin ajamaan laivaan jo 15:30 eli ei tarvinnut kauaa odotella. Pyöriä oli noin 30 kpl, jotka laivan työntekijät sitoivat kaikki kiinni kaksi kerrallaan satulan yli ja muutamilla liinoilla vielä sitten mistä kiinni parhaiten saivatkaan. Laiva keinui alkumatkasta jonkun verran ja meinasi itseä vähän huipata, mutta onneksi meni ohi eikä tarvinnut alkaa oksennella. Matka meni syöden ja telkkaria katsellen. Ninalla alkoi flunssa pukata ihan tosissaan päälle ja hän alkoi tropata, että päästään liikkeelle aamulla. Laiva (Romantika) oli muuten rakennettu 2001 Raumalla Finnyardsin telakalla. Perillä Saksassa oltiin klo 10:15 ja tästä oli vain reipas 100 kilsaa Groningeniin Hollantiin, jossa tällä viikolla on tyttäreni Nettan oikiksesta kandiksi valmistumisseremonia. Hotellimme Miss Blanche parkkiluolan löydettyämme marssittiin respaan, johon jätettiin pussukkamme odottamaan huoneen saantia ja lähdettiin kahville. Sovittiin treffit Nettan kanssa keskustaan ja tehtiin nahkatamineissa pieni tutustumiskierros. Oli aika lämpöistä touhua 😅. Groningen vaikuttaa kivalta paikalta.

Huoneen saatuamme suihkuttelut ja päiväunet, jonka jälkeen lähdettiin kolmistaan syömään italialaista. Tripadvisorista bongasin aika hyvin arvioissa sijoittuneet (muistaakseni 11. ravintola Groningenin 500 vaihtoehdosta) Gustation, jolla oli aikaisempina vuosina ollut Michelin tähtikin. Sisätilat olivat täyteen buukattuja, mutta saatiin pöytä ulkoa. Syötiin kolmen lajin illallinen, joka olikin oikein maittava ja täyttävä. Ilmeisesti omistaja ja kokki olivat vaihtuneet ja myös rengasfirman tähti oli lähtenyt, mitkä ehkä hieman näkyivätkin, koska ei paikka mielestäni mikään niiiiin ihmeellinen ollut.

Masut täynnä lähdettiin huilimaan ja uni tulikin hyvissä ajoin. Sitä ennen suunniteltiin hieman Groningenin jälkeistä reittiä Tanskaan ja Ruotsin kautta kotiin. Meillä oli varattuna kaikki hotellit Groningeniin saakka, mutta tästä eteen päin kaikki on auki, paitsi laiva varattuna Tukholmasta Turkuun.

Nina oli ehtoolla kuumeinen ja vähän arvelutti, että miten terveys sallii valmistujaisseremoniat ja ajamisen seuraavina päivinä.

”We are warrior souls
Rolling like a river of fire (Монгол билээ)
We are warrior souls
Locked down and loaded on the prey
This is our way”

The HU / This is Mongol (Warrior Souls)

Loen – Hovden i Setesdal 458 km (yhteensä 4658 km)

Loenin Alexandra hotellilta lähdettiin sateiseen keliin ajelemaan kohti etelää. Suhteellisen pitkä ajomatka Norjan teillä vei taas koko päivän, kun noin klo 11:00 korvilla lähdettiin ja klo 21:00 haminoissa oltiin perillä hotelli Hovdestøylenissä. Ensimmäiset 350 kilsaa ajeltiin sateessa ja vuorilla oli melko vilpoista (pahimmillaan 6 astetta) sekä kova tuuli. Matkalla oli useita todella isoja ja hienoja vesiputouksia, mutta emme pysähtyneet kuvaamaan mestoja, koska oli sen verran kosteat ja kylmät oltavat. Oli taas avokypärämiehellä vähän tekemistä hyvän fiiliksen säilyttämisessä. Saappaat olivat luttamärät jo puolivälissä ja varpaat melko jäässä perille päästyä. Onneksi huoneessa oli kunnollinen patteri niin kaikki kamat kuivuivat hyvin seuraavaksi aamuksi. Matkalla törmättiin sattumalta taas tuttuihin suomalaismotoristeihin kesken liikennettä ja kuulumisia vaihdettiin Oddan Shellillä.

Välipäivä ajamisesta

Ninalla oli ollut jo pitkään haaveena päästä kokeilemaan Via Ferrata kiipeilysysteemiä Norjassa. Loenissä aivan hotellin vieressä oli paikallinen Loen Active, joka järjesti kiipeilyreissuja läheiselle Hoven vuorelle ja josta sai käyttöönsä varusteet ja oppaan. Avaimet käteen -mallilla oli buukattu muutama päivä aikaisemmin koko hoito ja oli vähän jännitetty säätä, joka osoittautuikin sitten täydelliseksi – ei liian kuuma eikä satanut vettä. Yhdeksän jälkeen mentiin ilmoittautumaan ja katsomaan vermeet (kengät, valjaat, kypärä ja hanskat). Klo 10:00 oli ilmoittautunut 22 lähtijää, jotka jaettiin kolmeen ryhmään. Meille tuli Jeppe niminen vetäjä ja porukassamme oli neljä suomalaista ja neljä norjalaista. Mukavia ihmisiä kaikki ja heidän kanssaan oli kiva jutustella, kun koko päivä vietettiin yhdessä.

Reput täynnä juomista ja purtavaa lähdettiin kapuamaan kohti huippua. Alkutaival oli rauhallista kävelyä ylämäkeen ja kyllä siinäkin meillä jo paita kastui ja alkoi puuskuttaa. Silti tuntui jotenkin helpommalta kavuta, kun oli viime viikolla haettu hieman pohjia Reinebringeniltä ja Ryteniltä. Noin 1,5 tunnin kävelyn jälkeen päästiin aloittamaan kiipeäminen. Opas näytti tarkasti kaikki turvallisuusasiat ja kiipeilytekniikkaa. Näytti näin ensikertalaisen silmiin ihan helpohkosti omaksuttavalta. Totta kai kokemuksen karttuessa varmasti meno olisi sujuvampaa, mutta ylös päin niin vain alettiin kavuta. Vähän yllätyin, että kuinka hyvin se alkuun sujuikaan. Tosin alussa nousu oli selvästi helpompaa kuin vähän ajan päästä pystysuoraan noustessamme. Hikoilu oli armotonta ja juomaa kului. Meillä taisi olla ainakin pari litraa per pää vettä mukana niin kuin ohjeissa annettiin ymmärtää.

Parin tunnin kiipeilyn jälkeen alettiin olla jo sen verran korkealla, että vähän jännitti eikä alas päin niin hirveästi tehnyt mieli vilkuilla kesken pystysuoraa vuorta kiipeiltäessä. Taukoja oli sopivasti ja kun porukkaa oli edellä jonkun verran niin huilia tuli luonnostaan. Muutaman kerran alas päin sujahti kauheaa vauhtia pää edellä liito-oravan näköisiä jihuuta huutavia ihmisiä ja 100 m ennen maata avasivat varjon, jolla laskeutuivat nätisti maahan. Aivan käsittämättömän näköistä touhua ja kuulemma välillä vahinkoja sattuu. Jos Nina alkaa tuota ehdottaa niin en kyllä lähde!!! Loppua kohden alkoi voimat molemmilla selvästi hyytyä ja kun kuuden tunnin urakan jälkeen päästiin huipulle niin oltiin kyllä aika rättejä molemmat ja minä todennäköisesti vähän enemmän loppu. Olo oli aivan kuin uitetulla ja rekan alle pariin kertaan jääneellä ja lusikallinen vielä housuun päässeellä. Maistui kahvi, jäätelö, cocis ja al capone aika hyvältä!

Jälkikäteen ajateltuna tämä tempaus oli ehkä napsun verran liian rankka, mutta toisaalta juuri sen verran, että saimme ylitettyä itsemme. Vaikka oli tiedossa, että kesto on useita tunteja ja suoraa vuorenseinämää kavutaan ylös niin kyllä se tunne vähän yllätti, kun siinä oltiin ja takana oli oppaan sanoin ”point of no return”. Pari kaveria lopetti kesken jo ennen kuin päästiin kiipeämään ja opas kertoi, että lähes joka kerta jotain kiipeilijää hinataan köydellä ylös. Hän oli meihin kaikkiin tyytyväinen, kun selvittiin omin avuin perille saakka. Loenin Via Ferrata oli tosiaan vähän rajuhko aloitus näihin hommiin, mutta mainittakoon vielä, että me menimme kaikista helpointa reittia, skaalalla A – F vaikein osuus oli D-tasoa ja tuolla oli vaihtoehtoisia reittejä, jossa oli tarjolla vielä haastavampaa kiipeilyä kokeneemmille.

Laskeuduimme alas vuorelta gondolihissillä ja laahustimme luovuttamaan kamppeet ja vaihdoimme vielä kuulumiset samaan ryhmään kuuluneen norjalaispariskunnan kanssa. Hotellilla suihku, kevyt elpyminen ja syömään illallista. Olo oli aika väsynyt ja uni tuli taas heti, mutta loppui liian aikaisin viiden haminoissa. On se kumma, kun ei vaan lomallakaan saa nukuttua aamuisin pitkään kuin silloin tällöin.

Åndalsnes – Trollstigen – Geiranger – Dalsnibba – Loen 175 km (yhteensä 4200 km)

Reissun puolivälissä ollaan. Aurinkoisessa kelissä lähdettiin kohti Trollstigeniä, jossa oli todella paljon porukkaa ja ajaminen nousussa ja mutkissa hieman hankalaa. Tuppaa aina mukaan mahtumaan niitä, jotka ajavat keskellä tietä, pysähtyvät mihin sattuu tai jarruttavat intohimoisesti koko ajan ja välillä täysillä yllättäen. Ninalla oli Bemarin kanssa joku mäkilähtoavustimeen liittyvä probleema ja käämi vähän sen vuoksi lämpimänä, mutta onneksi se saatiin kokonaan pois käytöstä nousun jälkeen jätskillä ollessa. Jos oli Trollstigenillä jonoja niin Geiranger vasta tukossa olikin. Ei viititty pysähtyä tungokseen vaan ajettiin vähän ylös päin kahville. Päätettiin ajella ylös Dalsnibballe asti, kun viimeksi täällä ollessa oli niin kova sumu, että jätettiin se väliin. Nyt olikin hyvä näkyvyys, mutta melkoinen tuuli ja aika vilakkaa muutenkin. Korkeutta tuolla on noin 1500 metriä ja komiat näkymät. Katsottiin yr.no sääappista, että sade uhkaa loppumatkalla niin jätetiin ensi kertaan pari mutkaa (Old Strynefjell Mountain Road) ja hurautettiin Loeniin hotelli Alexandraan. Tämä on varmaan reissun kallein hotelli, mutta samaan konkurssiin kuuluu myös illallinen ja kylpylä. Paikka oli valittu hieman yläkanttiin myös sen takia, että paremmissa hotelleissa on yleensä pesulapalvelu, kun alkaa olla kalsarit vähissä. Meidän tuurilla palvelu toimiikin vain arkisin ja me ollaan just viikonloppuna. Nina alkoi sitten kätevänä emäntänä nyrkkipyykille ja illan päätteeksi meillä oli koko vessa täynnä kuivuvia alusvaatteita, sukkia ja paitoja. Illallinen oli aika kiva barbeque tyyppinen hässäkkä ja sen jälkeen matkalaisilla uni maittoikin makiasti.