Weekend Warriorin raportti
Eipä ollut noihin aikoihin nettiä mistä seurata bändien kuulumisia ja kiertuesuunnitelmia. Tuohon aikaan oli Helsingin Sanomissa silloin tällöin rock/pop palsta, jossa kerrottiin uutisia ja tulevia konsertteja. Keväällä 1986 oli sitten samalla kertaa uutinen Judas Priestin ja Iron Maidenin syksyn Helsingin vierailuista. Olin jo edellisenä keväänä, kuultuani, että konsertteihin ei olekaan 18 vuoden ikärajaa, päättänyt lähteä katsomaan Maidenia seuraavan kerran kun Suomeen tulevat. Ennen joulua hankittu Live After Death vain lisäsi entisestään palavaa halua päästä näkemään sankarini elävinä.
Olin jo muutamaa viikkoa aikaisemmin hankkinut onnistuneesti liput Judas Priestin Fuel For Life kiertueelle ja seurasin ahkerasti Helsingin Sanomien ilmoituksia odottaen Maidenin lippujen myyntiin tuloa. Ei ilmeisesti käynyt mielessä soittaa Lippupalveluun ja kysyä myynnin alkamisajankohtaa!?. No, odotettu ilmoitus oli viimein lehdessä eräänä maanantaiaamuna ja ruokavälitunnilla juoksin sitten koulusta kotiin varaamaan lippuja. Muistan vieläkin ulkoa Lippupalvelun puhelinnumeron: 643 043. Liput A3-katsomoon oli pienen numeron pyöritys urakan jälkeen tosiasia.
Tasan kaksi viikkoa aikaisemmin oli ollut elämäni ensimmäinen live-kokemus jäähallissa, kun Judas Priestin Fuel For Life –kiertue pysähtyi Helsinkiin. Niin sitten yhden konsertin kokemuksella lähdin kuin kokeneempikin keikoilla kävijä kaverini Mikan kanssa jäähallin pihalle hyvissä ajoin odottelemaan sisäänpääsyä. Matkalla jäähallille tuli jossain pallokentän liepeillä joku suomalainen myymään meille ”virallista” kiertuetavaraa muka hallin hintoja huokeammalla. Hyväuskoisuuttamme ostimme sitten komeat Somewhere On Tour –kiertuehuivit ja jatkoimme matkaa hallille. Hallin piha olikin jo täynnä sisäänpääsyä odottavia faneja. Minulle on jäänyt elävästi mieleen kahden, selvästikin kauempaa tulleen, ilmeisen humalaisen nuoren miehen tappelu yhdestä konserttilipusta, joka oli pieneksi palloksi puristettuna toisen nyrkissä. Siinä taisi jo hetken käväistä pelko mielessä omankin lipun puolesta.
Pääsimme viimeinkin kommelluksitta halliin sisään väkijoukon työntämänä ja totesimme tietysti heti, että sisällä olikin ihan erinäköiset huivit myynnissä…
Sitten katsomoon odottamaan W.A.S.P.ia. Kohta valot sammuivatkin ja kaiuttimista alkoi kuulua jonkinlaista sirkustirehtöörin puhetta ja sitten keikka alkoi. W.A.S.P.ista on jäänyt päällimmäisenä mieleen Blackien kipinöitä suihkunneet munasyndit ja se krääsän heittely katsomoon, joista osa taisi päätyä takaisin lavalle. Bändillä oli myös sirkuslavasteet levyn teeman mukaisesti.
Viimeinkin oli käsillä hetki jota olin odottanut. R3 jääseisomakatsomossa (siihen aikaan jää oli jaettu kolmeen lohkoon) oli valtava lakana, jossa luki tyyliin ”Iron Maiden, Welcome To The Strange Land” tai ”Iron Maiden – Strangers In A Strange Land”. Itse olin taiteillut kotona vanhasta lakanasta oman Iron Maiden -logoa kantavan lipun.
Valot sammuivat, esirippu putosi ja nauhalta alkoi kuulua Caught Somewhere in Timen intro samalla kun taustalla näkyi kaupunki neonvaloineen, taisipa Aces High Barin valo jopa kaataa juomaa lasiin tauotta. Pommit räjähtivät ja Steve, Adrian ja Dave syöksyivät lavalle. Laulun alkaessa Bruce hyppäsi tyyliinsä kuuluvasti lavalle päällään se kuuluisa valotakki vilkkuvine verisuonineen ja sykkivine sydämineen. Setti jatkui 2 Minutes To Midnightilla ja jengi oli pähkinöinä. The Rime Of The Ancient Marinerin aikana taustalla oli kuva purjelaivan kannesta antaen vaikutelman ikään kuin bändi olisi soittanut laivan kannella. Tyynellä taisi valoista roikkua purjeen riekaleita ja voi pojat sitä pauketta ja räiskettä myrskyn puhjetessa. Jossain vaiheessa (olisiko ollut Hallowed Be Thy Name) Bruce kiipesi vuoroin kummallekin puolelle lavaa valotelineisiin, muistaakseni jopa aika korkealle, huudattamaan sivukatsomoita ja kyllähän me huusimme! Kävelevä Eddie oli se tulevaisuuden Clint Eastwood levyn kannesta. Jossain vaiheessa keikkaa taisi Bruce tyhjentää lavalla telineessä roikkuneen jauhesammuttimen(?) jonnekin lavalle/lavan taakse. Muistelen, että kitarasoolon aikana ainakin toinen kitaristeista olisi istunut tuolilla. Lopussa ilmestyi se valtava Eddie lavalle, pään kohotessa rumpujen alta ja käsien putkahtaessa lavan sivuille, joiden sormia edessä olleet ylsivät heiluttelemaan.
Koska keikasta on aikaa jo yli 17 vuotta, en muista mitään ”tavallisesta poikkeavaa”, puhetta tai muuta. Muistaakseni bändi huudettiin takaisin kolme kertaa. Arkki (nyk. Impaled Nazarene, terveisiä!) oli saanut lopussa Nickon kapulan suoraan otsaansa ja oli sitten seuraavana päivänä koulussa syystäkin ylpeä sotasaaliistaan. Mutta äijiä olimme mekin, kun korvat soiden kehuimme kokemaamme niille, jotka eivät olleet päässeet syystä tai toisesta mukaan.
Tuo keikka on edelleen paras jolla olen ollut ja omasta mielestäni myös Maidenin kiertueista paras, perusteluina makein lavasysteemi, loistava setti ja bändin ollessa kovassa (nuoruuden) vedossa.
UP THE IRONS!!!
Vantaalla tammikuussa 2004
Weekend Warrior
