Välipäivä ajamisesta
Ninalla oli ollut jo pitkään haaveena päästä kokeilemaan Via Ferrata kiipeilysysteemiä Norjassa. Loenissä aivan hotellin vieressä oli paikallinen Loen Active, joka järjesti kiipeilyreissuja läheiselle Hoven vuorelle ja josta sai käyttöönsä varusteet ja oppaan. Avaimet käteen -mallilla oli buukattu muutama päivä aikaisemmin koko hoito ja oli vähän jännitetty säätä, joka osoittautuikin sitten täydelliseksi – ei liian kuuma eikä satanut vettä. Yhdeksän jälkeen mentiin ilmoittautumaan ja katsomaan vermeet (kengät, valjaat, kypärä ja hanskat). Klo 10:00 oli ilmoittautunut 22 lähtijää, jotka jaettiin kolmeen ryhmään. Meille tuli Jeppe niminen vetäjä ja porukassamme oli neljä suomalaista ja neljä norjalaista. Mukavia ihmisiä kaikki ja heidän kanssaan oli kiva jutustella, kun koko päivä vietettiin yhdessä.
Reput täynnä juomista ja purtavaa lähdettiin kapuamaan kohti huippua. Alkutaival oli rauhallista kävelyä ylämäkeen ja kyllä siinäkin meillä jo paita kastui ja alkoi puuskuttaa. Silti tuntui jotenkin helpommalta kavuta, kun oli viime viikolla haettu hieman pohjia Reinebringeniltä ja Ryteniltä. Noin 1,5 tunnin kävelyn jälkeen päästiin aloittamaan kiipeäminen. Opas näytti tarkasti kaikki turvallisuusasiat ja kiipeilytekniikkaa. Näytti näin ensikertalaisen silmiin ihan helpohkosti omaksuttavalta. Totta kai kokemuksen karttuessa varmasti meno olisi sujuvampaa, mutta ylös päin niin vain alettiin kavuta. Vähän yllätyin, että kuinka hyvin se alkuun sujuikaan. Tosin alussa nousu oli selvästi helpompaa kuin vähän ajan päästä pystysuoraan noustessamme. Hikoilu oli armotonta ja juomaa kului. Meillä taisi olla ainakin pari litraa per pää vettä mukana niin kuin ohjeissa annettiin ymmärtää.
We breathe inside a world where no one can breathe
Can’t you see through painted skies
It’s always you and I“
– Godsmack / You and I –
Parin tunnin kiipeilyn jälkeen alettiin olla jo sen verran korkealla, että vähän jännitti eikä alas päin niin hirveästi tehnyt mieli vilkuilla kesken pystysuoraa vuorta kiipeiltäessä. Taukoja oli sopivasti ja kun porukkaa oli edellä jonkun verran niin huilia tuli luonnostaan. Muutaman kerran alas päin sujahti kauheaa vauhtia pää edellä liito-oravan näköisiä jihuuta huutavia ihmisiä ja 100 m ennen maata avasivat varjon, jolla laskeutuivat nätisti maahan. Aivan käsittämättömän näköistä touhua ja kuulemma välillä vahinkoja sattuu. Jos Nina alkaa tuota ehdottaa niin en kyllä lähde!!! Loppua kohden alkoi voimat molemmilla selvästi hyytyä ja kun kuuden tunnin urakan jälkeen päästiin huipulle niin oltiin kyllä aika rättejä molemmat ja minä todennäköisesti vähän enemmän loppu. Olo oli aivan kuin uitetulla ja rekan alle pariin kertaan jääneellä ja lusikallinen vielä housuun päässeellä. Maistui kahvi, jäätelö, cocis ja al capone aika hyvältä!
Jälkikäteen ajateltuna tämä tempaus oli ehkä napsun verran liian rankka, mutta toisaalta juuri sen verran, että saimme ylitettyä itsemme. Vaikka oli tiedossa, että kesto on useita tunteja ja suoraa vuorenseinämää kavutaan ylös niin kyllä se tunne vähän yllätti, kun siinä oltiin ja takana oli oppaan sanoin ”point of no return”. Pari kaveria lopetti kesken jo ennen kuin päästiin kiipeämään ja opas kertoi, että lähes joka kerta jotain kiipeilijää hinataan köydellä ylös. Hän oli meihin kaikkiin tyytyväinen, kun selvittiin omin avuin perille saakka. Loenin Via Ferrata oli tosiaan vähän rajuhko aloitus näihin hommiin, mutta mainittakoon vielä, että me menimme kaikista helpointa reittia, skaalalla A – F vaikein osuus oli D-tasoa ja tuolla oli vaihtoehtoisia reittejä, jossa oli tarjolla vielä haastavampaa kiipeilyä kokeneemmille.
Laskeuduimme alas vuorelta gondolihissillä ja laahustimme luovuttamaan kamppeet ja vaihdoimme vielä kuulumiset samaan ryhmään kuuluneen norjalaispariskunnan kanssa. Hotellilla suihku, kevyt elpyminen ja syömään illallista. Olo oli aika väsynyt ja uni tuli taas heti, mutta loppui liian aikaisin viiden haminoissa. On se kumma, kun ei vaan lomallakaan saa nukuttua aamuisin pitkään kuin silloin tällöin.
