Falkenberg – Bosau (Saksa) – Groningen (Hollanti) – Gent (Belgia) – Dunkerque (Ranska) – Ledgen (Saksa) – Helsingør (Tanska) – Kapellskär (Ruotsi) – Turku – Rauma (total noin 4800 km)
Kirjoittelen näitä kesän 2022 loppupätkiä samaan syssyyn vasta pääsiäisenä 2023, kun on pitänyt vähän kiirettä 😂. Meidän reissu kehittyi siihen suuntaan, että sopivia välejä blogin päivittämiseen oikein ollut ja sen takia koko homma jäi vaiheeseen. En ole ihan varma Tässä lyhyesti loppureissun kohokohdat.
Ruotsista Falkenbergista lähdettiin Tanskan kautta Saksaan. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta moottoripyörällä Saksan ja yleensäkin Keski-Euroopan motareita ajellessa. Suht kova marssivauhti ja autobahnan lainalaisuudet olivat kyllä autoilusta tuttuja, mutta se on HD:lla vähän toinen laji. Helvetin hienosti se kyllä kulkee nyt, kun on palikat koneessa laitettu uuteen asentoon. (toim. huom. kytkin kesti 10 000 km ja keväällä 2023 sen vuoksi pientä remonttia 👀). Lopulta illalla aika kivojen pienempien mutkateiden jälkeen päädyttiin Bosaun kylässä sijaitsevaan majataloon nälkäisinä kuin sudet. Kaikki paikat koko kylässä olivat kuitenkin jo sulkeneet keittiönsä ja vatsat muristen lähdettiin nukkumaan. Aamupala maistui sitten senkin edestä. Hotellilla normaalia meikäläisen sättäystä. Nousin viiden kuuden maissa tupakille ulos ilman avaimia ja jouduinkin odottelemaan pari tuntia, että joku päästää takaisin sisälle, kun emäntä kuorsasi puhelin äänettömällä huoneessa.
Bosausta ajeltiin seuraavana päivänä Groningenin liepeille. Suurempia muistikuvia ei ole paitsi, että hotelli Van Der Valk Westerbroek oli tosi hyvä. Palvelu, huoneet, ruoka ja paikat pyörille – kaikki viimeisen päälle ja hintakaan ei ollut laatuun nähden kovin paha (160 eur / 2 hlö).
Tästä jatkettiin Hollannin tuulista rannikkoa pitkin ja välillä pikkukylien läpi ajellen. En muista, että mikä meillä oli alkuperäisenä määränpäänä, mutta jossain Haagin jälkeen moottoritiellä meni navit ja kuskit sekaisin ja reitti ei jatkunut rannikkoa pitkin vaan päädyttiin Gentiin, jossa alkoikin pieni show. Olin matkan varrelta varannut hotels.comin pisteillä parhaan hotellin Gentin keskustasta (1898 The Post). Ensinnäkin sen löytäminen oli ihan vitun vaikeata, ajeltiin Gentin vanhassa kaupungissa sitä etsien (jossa ei ilmeisesti oikein saanut edes ajaa) ja lopulta nahkavermeet päällä hain hotellin ovea, joka oli piilotettu johonkin kummallisen monen mutkan taakse. Otin huoneen ja kävin kusella, jonka jälkeen kyselin pyörille parkkipaikkoja respasta. Hotellilla ei ollut minkäänlaisia omia paikkoja ajoneuvoille ja kaveri ohjasi läheiseen parkkihalliin. Siellä oli heti vastassa äijä, joka kertoi, että moottoripyöriä ei täällä saa pysäköidä ja hänen tietääkseen se on kiellettyä kaikissa muissakin Gentin parkkihalleissa. Pienellä googletuksella koko paikasta löytyi yksi, johon pyöriä sai viedä, mutta sekin oli 10 kilsan päästä hotellilta. Sen verran oli hämärän näköistä menoa kaupungilla, että emme prätkiä kadullekaan halunneet jättää. Minulta loppui hermot ja puhelimesta akku niin onneksi Ninalla käämi kesti paremmin ja nuinvain otettiin kaupungin ulkopuolelta uusi korsu ja haistatettiin The Postille pitkät paskat. Oli muuten varmaan elämäni kallein kusitauko, koska hotellista ei rahoja / pisteitä takaisin saanut.
Seuraavana aamuna lähdettiin jatkamaan matkaa Belgian aivan paskassa kunnossa olevia kinttupolkuja pitkin ja siinä puolen päivän korvilla vedettiin tien sivuun tuumaustauolle, kun oli jostain syystä aivan sysipaska fiilis. Ekaa kertaa elämässä ei edes ajaminenkaan maistunut. Hetken päästä keräsin itseni ja lähdettiin kohti Dunkerqueta, jossa ajaltetiin käydä tutustumassa paikalliseen sotamuseoon, joka olikin varsin hieno paikka. Vähän kylmäsi jättää ajokamat pyörien päälle pariksi tunniksi museoilun ajaksi.
Tästä päätettiin lähteä ajelemaan kotiin päin ja valittiin vähän sellainen suorinta reittiä tyyppinen taktiikka, koska fiilis oli jotenkin normaalia paskempi. Tätä tuli pohdittua paljon reissulla ja sen jälkeenkin, että mistä moinen johtui. Yksi selitys voi olla, että olen aina suht tarkasti katsonut reitit ja varannut asteikon yläpäästä majapaikat etukäteen. Tällä reissulla mentiin Göteborgin jälkeen enempi tunteella, mikä on välillä helkatin hyvä ja niin tulee kaikenlaista seikkailua vastaan, jota on sitten myöhemmin kiva muistella. Toinen asia oli ehkä, että noilla reiteillä, missä oli nyt ajeltu, ei ollut niin kovin kummoista tietä ja maisemaa tarjolla sekä autobahnan jurruttaminen ei maistunut pätkääkään. Noh, fiilis parani kotimatkalla jo kummasti aika nopeastikin. Tuutattiin Dunkerquesta Saksan läpi Tanskaan ja sieltä Kapellskäriin, josta lautalla Turkuun ja himaan. Olisko mennyt pari päivää ja lauttamatka tähän. Hyvä, ettei henki lähtenyt. Nina painoi edessä aika haipakkaa (siis sen verran, että HD:n vakkari ei enää toiminut niissä vauhdeissa, muistaakseni +160 km/h). Pimenevässä illassa aurinkolasit avopotan kanssa päällä noita vauhteja niin huh huh…
A hundred plus through black and white
War horse, warhead
Fuck ’em man, white-knuckle tight
Through black and white
Ooh, on I burn
Fuel is pumping engines
Burning hard, loose, and clean
And I burn, churning my direction
Quench my thirst with gasoline
So give me fuel, give me fire, give me that which I desire
Hey!
Metallica – Fuel
