Coverit

Tähän osioon on koottu suomalaisten bändien tekemiä versioita Iron Maidenin kappaleista. Mukaan on otettu ainoastaan virallisilla julkaisuilla olevat versiot, ei autotallibändien demoversioita, ei liveotoksia satunnaisilta bändeiltä eikä tribuuttibändeiltä mitään versioita. Lukumäärä on yllättävänkin pieni suomalaisen heavymusiikin nykytasoon ja määrään nähden ja tähänkin pieneen joukkoon mahtuu monenlaista viritystä. Toivottavasti näitä tulee jatkossa lisää suomalaisilta bändeiltä, eihän Maidenia voi koskaan ylistää liikaa. 😉 Sitä mukaa kun uusia versiota tulee, ne tullaan lisäämään tälle palstalle. Myöskin jos listasta puuttuu jokin jo olemassa oleva versio, laittakaapa viestiä allekirjoittaneelle, niin paikkaan suuren aukon sivistyksessä.

Olen lisännyt muutaman pienen kommentin allaolevaan listaan jokaisesta kappaleesta, lähinnä antamaan kuvan minkätyylinen versio on kyseessä, en niinkään arvostellakseni sitä. Koska asia on kuitenkin lähellä sydäntä ja jopa harrastus, mukaan on muutama arvostuksen sanakin lipsahtanut. Jotkut kappaleet löytyvät useammaltakin julkaisulta, mutta tähän on laitettu ainoastaan yksi per biisi (noin niinkuin esimerkkinä, mistä satunnainen matkailija kipaleen voi löytää).

Jyväskylässä, 29.04.2004
Finnarry

Coverit

Höyry-Kone – The Trooper (Slave to the power – Meteor City Records, 2000)

Toivottavasti huumorimielellä tehty lähes instrumentaaliversio. Mukana soittimia, joita ei Maiden-albumien kansista tule luettua. Tunnistaahan tästä paikoitellen alkuperäisenkin biisin. Ei pidä ottaa liian vakavasti, mutta oma kone ei tälle lämpene. Tämä kuuluu sarjaan ”Todella erikoiset”.

Imatran Voima – Aces high (Powerslaves-An Elektro Tribute To Iron Maiden – Angelmaker Records, 2003)

Nythän on niin, että on lähdetty vaarallisille vesille. Tästä voi joku jopa suuttua. Maiden-klassikko vedetty elektro-muotoon. Varmaan genressään toimiva versio. Muuta ei pysty kommentoimaan, paitsi että Paul Di’Anno pitää tästä. Not my cup of tea.

Eläkeläiset – Katkaistu humppa ”The number of the beast” (Humppamaratooni – Stupido Twins, 1997)

Tämä biisi jää pahasti Ranttalihumpan jalkoihin. Tätä ei ole yhtä nerokkaasti tehty, biisinkin tunnistaa kunnolla vasta kertosäkeestä. Biisin osia hypätty yli toisin kuin Ranttalihumpassa. Hieman vaisua tavaraa. Nix-Nix-Nix vaan…;

Eläkeläiset – Ranttalihumppa ”Run to the hills” (Pahvische – Stupido Twins, 2002)

Yleensä ei pilailut uppoa kun on Maidenista kyse, mutta tälle on hymyiltävä. Tiukka humppaversio, jonka tarinakin myötäilee alkuperäistä tavallaan. Biisin kaava seuraa mukavasti alkuperäistä, tosin sitten soolossa korviin sattuu (se lienee tarkoituskin). Loistava kertosäe ja muutenkin onnistunut humppa.

Sinergy – The number of the beast (A Tribute to the beast – Nuclear Blast Records, 2002)

Nainen (Kimberly Goss) vokaaleissa jakaa varmasti mielipiteet. Hyvä tulkinta ja bändi soittaa alkuperäisversiota myötäillen ainakin suurimman osan biisistä. Bassokuviot ei tosin ole ihan samalla seinällä kitarasoolon jälkeen…; Muutama muukin oma mauste on toki sekaan heitetty. Ei ole Maiden-covereiden huonoimmasta päästä.

Thunderstone – Wasted years (A Tribute to the beast Vol 2 – Nuclear Blast Records, 2003)

Yksi onnistuneimmista Maiden-covereista koskaan. Loistava laulusuoritus ja soitto kulkee. Ainoa miinus tulee liian hitaasta temposta. Tähän versioon olisi sopinut myös alkuperäistä myötäilevä kitarasoolo, mutta ok tämäkin.

Machine Men – Aces High (Machine Men MCD – Dynamic Arts Records, 2002)

Voikohan vokalisti kuulostaa enempää Dickinsonilta? Loistavaa laulua, alkuperäistä versiota kunnioittavaa soittoa. Pikkuparanneltavaa löytyy ainakin kitarapuolella, mutta niitäpä lienee turha mainita koska kaikissa Maiden-covereissa niitä on aina. Tämä on tribuuttihenkinen versio, johon olisi vielä kaivannut hieman Aces high -raivoa enemmän. Harvat näitä paremmin kuitenkaan tekee.

Children of Bodom – Aces high (A Tribute to the beast – Nuclear Blast Records, 2002)

Bodomilta omannäkäinen versio. Perussoitto toimii; soolot omia näkemyksiä. Laulutyyli, koskettimet tuossa määrin käytettynä ja tuplabasarit ei vaan ole Maidenia. Mutta ei tässä ole Maiden-henkeen tätä yritettykään tehdä. Pääriffi kitaralla saisi kuulua paremmin. Muutama hyvä mauste heitetty biisiin mukaan.

Sentenced – The Trooper (The Trooper MCD – Century Media Records, 1993)

Sentenced pistää Trooperin lähes minuutin nopeammin kuin Maiden. Tiukka soittotatsi, laulutyyli sopii tähän versioon mutta ei Trooperiin. Omaa näkemystä versiossa riittävästi.

Sonata Arctica – Die with your boots on (Last drop falls CDs – Century Media Records, 2001)

Oma sovitus biisistä, hyvä laulusuoritus. Muuten soitto toimii, mutta pari keskivaiheen uudelleensovitusta ei sovi biisiin. Soolot on omia tulkintoja, eikä yritetäkään myötäillä alkuperäistä.

Eternal Tears of Sorrow – Flight of Icarus (Chaotic Beauty – Spinefarm Records, 2000)

Ja biisihän löytyy kyseisen levyn Japanin ja Etelä-Amerikan versioista. Jo edesmennyt bändi teki aika muhkean version tästä klassikosta. Tuplabasaria ja syntikkaa löytyy vaikka muille jaettavaksi. Tanakkaa soittoa, mutta tähän laulutyyliin on hankala tottua Maidenin biiseissä. Rakenteellisesti mennään alkuperäisen mukaan aika tarkkaan. Sanat God my father on vaihdettu sanaan Satan, joten näitä työkseen etsivien ei tarvitse pyörittää levyä väärään suuntaan…;

Heavy Dance – The Trooper (Heavy Dance – Sony Music Finland, 2004)

Samaiselta levyltä löytyy versio toisestakin Maiden-klassikosta, joka on tehty aivan samaan tyylin kuin Aces highkin. Upeaa laulua, loistavaa kitrarointia, samat heputhan tässä on asialla. Tanssijytkeestä saa kaikki olla sitä mieltä kuin haluaakin. Tulee vain mieleen, kuinka hyvä cover-levy tästä olisi tullut oikeilla soittimilla, mutta lienee liian tavallinen ajatus. Eiköhän nämä tanssilattioille porukan saa discossa lähtemään, varsinkin 80-luvun have-been-hevarit.

Heavy Dance – Aces High (Heavy Dance – Sony Music Finland, 2004)

Tervetuloa nykyaikaan. Versioita eri musiikkityyleistä tehdään paljon ristiin ja nyt on tehty heviklassikoista tanssiversiot. Aces high on itseasiassa tehty hienosti. Laulussa komeilee Machine Menin Antony eikä jätä suorituksessaan toivomisen varaa. Kitarat on tehty hyvin, hyvät soundit ja soolotkin soitettu nuotilleen. Biisi noudattaa alkuperäisen rakennnetta tarkasti. Taustalla onkin sitten dance-jumputusta tasaiseen tahtiin…; Se kun ei vanhan koulukunnan tyyppiin oikein uppoa…;

Conquest – The Evil That Men Do (Slave to the power – Meteor City Records, 2000)

Tässä kappaleessa yhdistyvät Suomen parhaimmistoon kuuluvat heviäänet, jotka kuuluvat Peter James Goodmanille ja Marco Hietalalle. Muhkeaa duettolaulua. Biisistä on tehty todella hidas versio, ehkä lopussa jo hieman puuduttavakin (kesto yli 6min.). Raskaat kitarat ja soundimaailma raskas muutenkin. Biisin rakenne on kutakuinkin sama kuin alkuperäisessä. Soolo on yhtä erilainen kuin muukin kappale verratessa alkuperäiseen. Omaperäinen.