Escudon raportti
Kuusi vuotta siitä oli jo kulunut kun ensimmäisen kerran kuulin Maidenin musiikkia ”Best of the Beast” kokoelmalevyn merkeissä. Keikallekin oli kova hinku päästä aikaisemmin, mutta Ed-Hunter- ja Brave New World kiertueen keikat jäivät väliin vähäisen iän takia. Nyt kun ikä ei enää ollut esteenä ja olin itsekin kykenevä sanomaan kantani asiaan, oli varsinainen herkku-uutinen kuulla että Maiden tulee Suomeen keskellä kesää.
Enpä muista koskaan Maidenin yhteydessä pyörineen niin suurta kohua kuin ennen lipunmyyntiä, ja myös sen jälkeen. Liput vietiin käsistä, mikä ainakin allekirjoittaneelle tuli pienoisena yllätyksenä, olihan keikkapaikka kuitenkin lähes kaksi kertaa isompi kuin Helsingin vanha jäähalli. Nyt kun tiedossa oli loppuunmyyty ilta 12 000 muun varmasti yhtä innokkaan Maiden-fanin kanssa, puolen vuoden odotus alkoi tuntua lähes piinaavan pitkältä ajalta.
Keikkapäivä kuitenkin koitti ja voin sanoa, että ainakin allekirjoittaneella oli muutama säkillinen perhosia mahassa. Tämä oli ensimmäinen iso keikkani elämäni aikana, joten minkäänlaisia kuvitelmia ei siinä suhteessa ollut. Hartwall-Areenalle saavuttiin ehkäpä hieman liiankin ajoissa koska omille paikoille ei ollut mitään kiirettä, pienen ruumiinrakenteemme vuoksi todettiin turvallisemmaksi ottaa istumapaikat suosiolla. Areenan edessä oli jo kiitettävästi porukkaa ja yhteislaulu raikui aina silloin tällöin mukavissa määrin. Ovien avattua kiirehdin ostamaan kiertuepaidan- ja julisteen ettei innokas hevikansa ehtisi tyhjentää koko pöytää. Omien paikkojen löytämisen ja pakollisen WC-kiertueen jälkeen mentiin odottelemaan keikan alkua. Velipojan mukana kotiin lähti itse Dave Murrayn plektra, roudarit viskelivät niitä katsomoon ennen keikan alkua.
Itse halli oli yllättävän suurikokoinen, itse kun en pahemmin ollut tätä ennen käynyt muualla kuin Kuopion jäähallissa, kokoero oli kieltämättä huomattava. Lavarakenteista ei näkynyt vielä muuta kuin ylhäällä olevat valot ja niitä koristi tuttuja Eddien naamoja vuosien varrelta. Lämppäribändi Murderdollsin logo peitti lavan takaseinää. Murderdolls oli huono valinta lämppäriksi Maidenin kaltaiselle bändille, ei siinä mikään muu lämmennyt kuin keskisormi, sitäkään ei lämmitellyt kuin aivan marginaalinen osa ihmisistä. Suurin osa oli joko bissellä, vessassa tai sekä-että. Yleisön asenne Murderdollsia kohtaan oli todellakin tyly, kyllä siinä vähän itseäni alkoi nolottamaan, mutta kyllä murhanuket varmaan tiesivät mitä odottaa.
Lämmittelijän jälkeen alkoi porukka pikkuhiljaa virrata salin puolelle ja melkein tuli tippa linssiin kun yleisö alkoi tehdä aaltoliikettä jo hyvän aikaa ennen keikan alkua. Oli se vaan hienon näköistä touhua. Sitten koitti viimeinkin se hetki että valot sammuivat ja introna käytetty UFOn ”Doctor Doctor” pärähti soimaan. Pienen hiljaisuuden jälkeen alkoi tuttu alkuspiikki pedon numerosta, ja voin sanoa että yleisö oli jo siinä vaiheessa pähkinöinä. Ei sitä tunnetta voi sanoin kuvailla kun on ensin monta vuotta kuunnellut/katsellut kaikenlaisia livetallenteita ja sitten pääsee vihdoinkin itse todistamaan parin metrin päästä tuollaista konserttia. ”The Number of the Beast” oli todellakin yllätys setin aloittajaksi mutta hyvin tuo näytti toimivan, heti perään ladattiin soimaan ”The Trooper” ja ”Die With Your Boots on” ilman minkäänlaisia hengähdystaukoja.
Kolmen kultaisen klassikkokiskaisun jälkeen tuli pieni tauko kun Bruce alkoi puhutella yleisöä. Tunnelma Jaffaladossa oli niin korkealla että välillä Brucen oli vaikea saada sanottua asiansa kun mylviminen ei meinannut loppua ollenkaan. Yksi setin ehdottomia kohokohtia oli seuraavaksi soitettu ”Revelations”, kurkunpäät sai taas kunnolla kyytiä kun Bruce kannusti yleisöä huutamaan keuhkonsa pihalle. Kaikilla bändin jäsenillä näytti olevan lavalla hyvä fiilis päällä, se kannusti fanejakin entistä kovempaan huutoon. Normaalisti keikan loppupuolella soitettu ”Hallowed Be Thy Name” lunasti hyvin paikkansa myös setin alkupäässä ja sitä seurannut ”22 Acacia Avenue” oli ainakin meikäläiselle erittäin tervetulut yllätys. Nyt kuusi biisiä takana ja kappaleita oli soitettu ainoastaan ”The Number of the Beast” ja ”Piece of Mind” levyiltä, sitä voisi jo tosissaan sanoa hittiparaatiksi.
Oli taas pienen hengähdystauon paikka, tällä kertaa puheenaiheeksi nousi Maidenin kohta uunista ulos tuleva levy ”Dance of Death”. Allekirjoittanut, ja varmasti moni muukin oli jo käynyt netistä hakemassa jonkun livenauhoituksen biisistä ”Wildest Dreams”, joten sanat olivat hallussa jo jotenkin. Bruce antoi spiikissään luvan imuroida biisin, ja vaikka koko tulevan albumin, jos se tosiaan olisi niin surkea ettei sitä kannattaisi ostaa. Onneksi niin ei käynyt ja levy komeilee hyllyssä. ”Wildest Dreams” oli oikeastaan ainoa kappale, minkä aikana yleisö oli suht rauhallinen ja vain kuunneltiin kappaletta, olihan se kuitenkin vielä suurimmalle osalle melko tuntematon veisu.
Parin vuoden takaisen ”Brave New World” albumin edustajina soivat ”The Wicker Man” sekä itse nimibiisi. Molemmat toimivat kuin lada pakkasella eli täysillä mentiin, varsinkin ”Brave New World” toimi livenä aivan täydellisesti. Keikan puolivälin paikkeilla Bruce ei enää edes vaivautunut kertomaan seuraavasta kappaleesta sen enempää koska yleisä mylvi ”The Clansmania” jo parin ensimmäisen sanan perusteella. Muutama naurunhörähdys alkuun ja sitten kiskottiinkin jo ”Freedom!” huutoa niin paljon kuin keuhkoissa vielä ilmaa riitti.
Jälleen yksi henk. koht. kohokohta tuli kun soimaan lähti yksi monista 80-luvun helmistä, ”The Clairvoyant”. Nykypäivänä bändi vetää mielestäni kappaleet paljon paremmalla otteella verrattuna 90-luvun alkupuolen nauhoituksiin, kappaletta ei paljoa huonontanut myöskään Eddie, joka laahusti lavalle tällä kertaa kuninkaan tamineissa ”Edward the Great” levyn hengessä. Ehkä keikan yksi heikoimmista lenkeistä oli ”Heaven Can Wait” vaikka tosin en huonoksi tai edes keskinkertaiseksi mene tuotakaan sanomaan. Lavalle hoilaamaan fanit olivat jopa niin innokkaita että yksi epeli kiskoi paitansa pois ja jäi esittelemään habaansa yleisölle, hauskoja nuo suomalaiset…
Sitten oli vuorossa jo suomalaisten vuosia sitten omima kappale ”Fear of the Dark”, mikä herätti varmasti joka ikisen vähänkään väsähtäneen fanin Areenan takanurkista asti. Joka kerralla pitää laittaa edellistä kertaa paremmaksi, ja tällä kertaa taisi onnistua taas, olihan ihmisiä lähes 10 000 enemmän kuin 92-vuonna nauhoitetulla versiolla. Varsinaisen setin päättäjänä toimi totuttuun tapaan ”Iron Maiden”, minä aikana puitiin nyrkkiä ja heilutettiin lettiä, sikäli jos sellainen sattui olemaan. Taustalla heilunut Eddie taisi siinä kiireessä saada aivonsakin takaisin samalla kun yleisö mylvi kurkku suorana.
Bändi poistua lavalta ja sitten alkoi mieletön ”Maiden! Maiden!” huutosarja ja sitä tahditettiin taputtamalla ja jalkaa polkemalla. Bändi oli selvästi otettu kun he tulivat lavalle takaisin. Lupaukset loppuvuoden uudesta keikasta annettiin ja seuraavana oli vuorossa encoret. ”Bring Your Daughter… To the Slaughter” biisin alussa oli tuttu huudatuskuvio ”Real Live One” levyltä. Siihen päätteksi ennen varsinaisen biisin aloittamista Bruce kiskaisi vielä päälle 40 sekunnin venytyksen, mikä oli hieno saavutus ottaen huomioon että mies on tätä ennen juuri riehunut lähes kaksi tuntia. Tätä seurannut ”2 Minutes to Midnight” oli onnistunut veto sekin, kertosäkeessä ladatiin kaikki peliin varsinkin kun valonheittimet valaisivat koko salin samaan aikaan, sarvipäitä oli niin paljon ettei laskuissa mukana pysynyt.
Setin lopettaja ”Run to the Hills” veti täydellisesti viimeisetkin mehut miehestä irti, vaikka keikan jälkeen olisin halunnut kuullakin vielä toisen parituntisen Maidenin ikivihreitä. En usko hallista kenenkään poistuneen tyytymättömänä illan keikkaan, kaikilla oli hymy sen verran herkässä. Kotimatkalla pysähdyttäessä huoltoasemille tuli heti kateellisia kommentteja paikan pitäjiltä tai muuten vaan yökukkujilta. Kotiin päästyämme alkoikin heti jouluisen konsertin odottelu samalla kun koetettiin muistaa edellisestä keikasta jokainen pieni yksityiskohta.
Up the Irons!!!
Kuopiossa, 11.6.2004, Erno ”escudo” Eskelinen