Tekijä: Toni Brigatti

Välipäivä ajamisesta

Ninalla oli ollut jo pitkään haaveena päästä kokeilemaan Via Ferrata kiipeilysysteemiä Norjassa. Loenissä aivan hotellin vieressä oli paikallinen Loen Active, joka järjesti kiipeilyreissuja läheiselle Hoven vuorelle ja josta sai käyttöönsä varusteet ja oppaan. Avaimet käteen -mallilla oli buukattu muutama päivä aikaisemmin koko hoito ja oli vähän jännitetty säätä, joka osoittautuikin sitten täydelliseksi – ei liian kuuma eikä satanut vettä. Yhdeksän jälkeen mentiin ilmoittautumaan ja katsomaan vermeet (kengät, valjaat, kypärä ja hanskat). Klo 10:00 oli ilmoittautunut 22 lähtijää, jotka jaettiin kolmeen ryhmään. Meille tuli Jeppe niminen vetäjä ja porukassamme oli neljä suomalaista ja neljä norjalaista. Mukavia ihmisiä kaikki ja heidän kanssaan oli kiva jutustella, kun koko päivä vietettiin yhdessä.

Reput täynnä juomista ja purtavaa lähdettiin kapuamaan kohti huippua. Alkutaival oli rauhallista kävelyä ylämäkeen ja kyllä siinäkin meillä jo paita kastui ja alkoi puuskuttaa. Silti tuntui jotenkin helpommalta kavuta, kun oli viime viikolla haettu hieman pohjia Reinebringeniltä ja Ryteniltä. Noin 1,5 tunnin kävelyn jälkeen päästiin aloittamaan kiipeäminen. Opas näytti tarkasti kaikki turvallisuusasiat ja kiipeilytekniikkaa. Näytti näin ensikertalaisen silmiin ihan helpohkosti omaksuttavalta. Totta kai kokemuksen karttuessa varmasti meno olisi sujuvampaa, mutta ylös päin niin vain alettiin kavuta. Vähän yllätyin, että kuinka hyvin se alkuun sujuikaan. Tosin alussa nousu oli selvästi helpompaa kuin vähän ajan päästä pystysuoraan noustessamme. Hikoilu oli armotonta ja juomaa kului. Meillä taisi olla ainakin pari litraa per pää vettä mukana niin kuin ohjeissa annettiin ymmärtää.

Parin tunnin kiipeilyn jälkeen alettiin olla jo sen verran korkealla, että vähän jännitti eikä alas päin niin hirveästi tehnyt mieli vilkuilla kesken pystysuoraa vuorta kiipeiltäessä. Taukoja oli sopivasti ja kun porukkaa oli edellä jonkun verran niin huilia tuli luonnostaan. Muutaman kerran alas päin sujahti kauheaa vauhtia pää edellä liito-oravan näköisiä jihuuta huutavia ihmisiä ja 100 m ennen maata avasivat varjon, jolla laskeutuivat nätisti maahan. Aivan käsittämättömän näköistä touhua ja kuulemma välillä vahinkoja sattuu. Jos Nina alkaa tuota ehdottaa niin en kyllä lähde!!! Loppua kohden alkoi voimat molemmilla selvästi hyytyä ja kun kuuden tunnin urakan jälkeen päästiin huipulle niin oltiin kyllä aika rättejä molemmat ja minä todennäköisesti vähän enemmän loppu. Olo oli aivan kuin uitetulla ja rekan alle pariin kertaan jääneellä ja lusikallinen vielä housuun päässeellä. Maistui kahvi, jäätelö, cocis ja al capone aika hyvältä!

Jälkikäteen ajateltuna tämä tempaus oli ehkä napsun verran liian rankka, mutta toisaalta juuri sen verran, että saimme ylitettyä itsemme. Vaikka oli tiedossa, että kesto on useita tunteja ja suoraa vuorenseinämää kavutaan ylös niin kyllä se tunne vähän yllätti, kun siinä oltiin ja takana oli oppaan sanoin ”point of no return”. Pari kaveria lopetti kesken jo ennen kuin päästiin kiipeämään ja opas kertoi, että lähes joka kerta jotain kiipeilijää hinataan köydellä ylös. Hän oli meihin kaikkiin tyytyväinen, kun selvittiin omin avuin perille saakka. Loenin Via Ferrata oli tosiaan vähän rajuhko aloitus näihin hommiin, mutta mainittakoon vielä, että me menimme kaikista helpointa reittia, skaalalla A – F vaikein osuus oli D-tasoa ja tuolla oli vaihtoehtoisia reittejä, jossa oli tarjolla vielä haastavampaa kiipeilyä kokeneemmille.

Laskeuduimme alas vuorelta gondolihissillä ja laahustimme luovuttamaan kamppeet ja vaihdoimme vielä kuulumiset samaan ryhmään kuuluneen norjalaispariskunnan kanssa. Hotellilla suihku, kevyt elpyminen ja syömään illallista. Olo oli aika väsynyt ja uni tuli taas heti, mutta loppui liian aikaisin viiden haminoissa. On se kumma, kun ei vaan lomallakaan saa nukuttua aamuisin pitkään kuin silloin tällöin.

Åndalsnes – Trollstigen – Geiranger – Dalsnibba – Loen 175 km (yhteensä 4200 km)

Reissun puolivälissä ollaan. Aurinkoisessa kelissä lähdettiin kohti Trollstigeniä, jossa oli todella paljon porukkaa ja ajaminen nousussa ja mutkissa hieman hankalaa. Tuppaa aina mukaan mahtumaan niitä, jotka ajavat keskellä tietä, pysähtyvät mihin sattuu tai jarruttavat intohimoisesti koko ajan ja välillä täysillä yllättäen. Ninalla oli Bemarin kanssa joku mäkilähtoavustimeen liittyvä probleema ja käämi vähän sen vuoksi lämpimänä, mutta onneksi se saatiin kokonaan pois käytöstä nousun jälkeen jätskillä ollessa. Jos oli Trollstigenillä jonoja niin Geiranger vasta tukossa olikin. Ei viititty pysähtyä tungokseen vaan ajettiin vähän ylös päin kahville. Päätettiin ajella ylös Dalsnibballe asti, kun viimeksi täällä ollessa oli niin kova sumu, että jätettiin se väliin. Nyt olikin hyvä näkyvyys, mutta melkoinen tuuli ja aika vilakkaa muutenkin. Korkeutta tuolla on noin 1500 metriä ja komiat näkymät. Katsottiin yr.no sääappista, että sade uhkaa loppumatkalla niin jätetiin ensi kertaan pari mutkaa (Old Strynefjell Mountain Road) ja hurautettiin Loeniin hotelli Alexandraan. Tämä on varmaan reissun kallein hotelli, mutta samaan konkurssiin kuuluu myös illallinen ja kylpylä. Paikka oli valittu hieman yläkanttiin myös sen takia, että paremmissa hotelleissa on yleensä pesulapalvelu, kun alkaa olla kalsarit vähissä. Meidän tuurilla palvelu toimiikin vain arkisin ja me ollaan just viikonloppuna. Nina alkoi sitten kätevänä emäntänä nyrkkipyykille ja illan päätteeksi meillä oli koko vessa täynnä kuivuvia alusvaatteita, sukkia ja paitoja. Illallinen oli aika kiva barbeque tyyppinen hässäkkä ja sen jälkeen matkalaisilla uni maittoikin makiasti.

Tautra – Atlantic Road – Åndalsnes 380 km (yhteensä 4030 km)

Tautra hyvästeltiin kosteassa kelissä ja puettiin sadekamppeet heti lähtiessä päälle. Noin 150 kilometriä tultiinkin enemmän ja vähemmän sateessa. Matkalla Trondheimin nurkilla oli pari pidempää tunnelia, jossa oli outo kosteus ja lämpö, minkä seurauksena märät ajolasit vetivät totaalihuuruun ja tuli jopa pieni paniikki, että miten näkee eteensä, mutta jotenkin siitä selvittiin. Onneksi ei ole näkö niin huono, ettei näe ilman laseja mitään.

Ruokapaussilla voitiin pakata sadeasut laukkuihin ja ajaminen alkoi taas tuntua paremmalta. Se on niiden kanssa olo aina vähän niin kuin Michelin ukolla, sellainen jäykkä ja kömpelö. Stormyran kohdalta lähtee tie numero 680, jota pitkin pääsee kohti Kristiansundia ja Atlantic Roadia. Oikein hyvä ja kiva tie ajella.

Pistäydyttiin matkan varrella moikkaamassa tuttuja motoristeja Herjestrandan camping alueella, jotka olivat lähteneet myös pyörimään ympäri Norjaa. Oli mukava turista ja vaihtaa vinkkejä erilaisista kivoista paikoista näillä huudeilla.

Kahdeksan jälkeen pästiin majoitukseen Grand Hotelliin Åndalsnesiin, jossa pikapesut ja marssimaan kohti Romsdalenin gondolihissiä, jolla päästiin ravintola Eggeniin, josta oli pöytävaraus klo 21:00. Alun perin piti syödä hieman pidemmän kaavan mukaan, mutta tarjoilija kertoi, että menun syöminen ei onnistu kokonaan, koska keittiö menee kiinni kymmeneltä. Saatiin silti erinomaiset kolmen lajin annokset ja maisemat olivat hulppeat.

Vega – Tautra 390 km (yhteensä 3650 km)

Saarelta saarelle eli Vegasta kymmenen jälkeen ensin lautalla Horniin ja sieltä tietä no 17 alas päin kohti Tautran saarta, joka sijaitsee hieman Trondheimin yläpuolella. Perille saavuttiin klo 18:00 juuri sopivasti suoraan syömään. Tautran saari ja kortteerinamme toiminut Klostergården Tautra oli erikoinen paikka. Saarelle ajetaan noin 3 – 4 kilsan pituista kapeaa tietä, jossa on välillä portti liikennevaloineen. Majapaikka oli melkoinen hippikommuuni. Esim. huoneen ovia ei saanut lukittua ja yhteiskäytössä oli suihkut, vessat yms. Vieraita ei montaa ollut ja sen vuoksi ei tämä mitään haitannut. Rauhallista maalaismeininkiä täälläkin ja varmaan reissun halvin majoitus, noin 100 euroa kahdelta sisältäen aamupalan. Paikassa oli monenlaista toimintaa; olutpanimo, viskitislaamo, kahvila ja majoitus, ravintola, kauppa ja luontoretkiä.

Sandnessjøen – Vega 60 km (yhteensä 3260 km)

Tänään oli lyhyt noin 40 kilometrin ajomatka ensin Tjøttaan lauttarantaan, josta päästiin vajaan tunnin lauttamatkan jälkeen Vegan saarelle. Noin 20 kilometriä saarella ajeltiin hotellille (Vega Havhotell), johon saavuttiinkin hyvissä ajoin ja jouduttiin odottelemaan huonetta pari tuntia. Tarkoitus oli alun perin mennä vähän kiipeilemään The Ravnfloget Via Ferratalle, mutta aikataulut eivät natsanneet ja kelikin oli hieman sateinen. Päätettiin ottaa päivä levon kannalta, johon tämä rauhallinen ja pieni hotelli tarjosi erinomaiset puitteet. Klo 19 oli 5 ruokalajin illallinen, joka oli ehdottomasti reissun tähän astisista ruokailukokemuksista paras. Muutenkin koko paikka todellinen rauhallisuuden tyyssija. Vähän samanlaisia viboja olemme kokeneet Ahvenanmaalla muutamia kertoja ollessamme kantapaikassamme Björnhofvda Gårdissa.

Reine – Saltstraumen – Forøy – Jetvik – Nesna – Sandnessjøen 336 km (yhteensä 3200 km)

Huonosti nukutun yön (BMW kuski kyllä kuorsasi niin, että naapuriin asti kuului 😂 toim. huom.) jälkeen pakattiin kamat ja oltiin jo kasilta liikenteessä kohti Moskenesista Bodøøn yhdeksältä lähtevään lauttaan. Suht pitkä neljän tunnin lauttamatka menikin torkkuessa ja kun yhdeltä ajettiin pois lautasta niin oli olo jo ihan virtanen. Ajeltiin Norjan yhtä hienointa kansallista maisemareittiä (tie no 17) alas päin kohti Sandnessjøenia. Matkalla oli vielä kolme lyhyempää lauttaa ja perillä Scandic Syv Söstressä oltiin kymmenen jälkeen. Pitkä 14 tunnin päivä liikenteessä, mutta lauttojen vuoksi ei ajamista nyt niin hirveästi kertynyt. Keli oli aurinkoinen ja lämmin muutamia ukkoskuuroja lukuun ottamatta, jotka tosin onnistuimme tuurilla välttämään. Matkalle sattui paljon myös tunneleita, joista osa oli melko pimeitä ja kapeita. Perillä hotellilla kuultiin, että joku rattijuoppo oli samana päivänä ajanut läheisessä tunnelissa nokkakolarin kahden moottoripyörän kanssa ja neljä oli loukkaantunut, joista yksi oli kriittisessä tilassa Sandnessjøen sairaalassa. Onnettomuus vaikutti kyllä meidänkin mielialoihin, kun se tuli niin lähelle ja samanlainen riski on meilläkin koko ajan mukana. Tähän mennessä ei ole ollut yhtään läheltä piti -tilannetta ja muutenkin ollaan kruisailtu rauhallisesti. Mutta eihän se ole aina itsestä kiinni, jos sattuu onnettomuus kohdalle.

Maisemat olivat reitillä kohdallaan, mutta emme tällä kertaa pysähdelleet kovinkaan paljoa kuvaamaan vaan keskityttiin köröttelyyn.

“He lost his mind today
He left it out back on the highway
I-65

She loved him yesterday
Yesterday’s over, I said, ”Okay, that’s alright”
Time moves on, that’s the way
We live in hope to see the next day, but that’s alright

Sometimes, these things, they are so easy
Sometimes, these things, they are so cold
Sometimes, these things just seem to rip you right in two
Oh no, man, don’t let ’em get to you”

– Guns N’ Roses / Dust N’ Bones –

Reine – Fredvang (Kvalvika Beach & Ryten) – Reine 52 km (yhteensä 2864 km)

Yllättävän hyvässä hapessa noustiin kasilta aamupalalle viereiseen ravintolaan, jossa päätettiin lähteä hieman väsyneistä jaloista huolimatta retkeilemään Ryten vuorelle, josta avautuu kivat näkymät Kvalvika Beachille. Tämän reitin pitäisi ennakkotietoihin perustuen olla paljon eilistä kapuamista kesympi, mutta pari tuntia per sivu talsittavaa riittäisi. Sattui todella hyvä keli näihin puuhiin, aurinko paistoi ja oli sopivan vilakka, että hiki tuli, mutta kuumuuteen ei kuollut. Ajeltiin parkkiin Innersandin maksulliseen parkkiin, jossa pyörien pysäköinnistä pulitettiin 8 euroa yhteensä. Onneksi mentiin tähän kaikista lähimpään parkkiin, kun vaihtoehtoja oli pari kilsaa kauempanakin.

Reitille oli laitettu paljon pitkospuita ja jonkun verran oli isohkoa kivikkoa ja hyviä polkuja. Koville se otti tämäkin patikointi, mutta ei lähimainkaan niin paljoa kuin eilinen porrastreeni. Näkymät ylhäällä olivat taas vaivan väärtti. Köllöteltiin, syötiin suklaata ja juotiin limukkaa sekä otettiin kuvia. Joku hurjapää lähti alas rannalle liitovarjollakin, onneksi ei mennyt sukkana alas. Vajaa pari tuntia lampsittiin takaisin ja mentiin hotellilla saunaan, jossa höpistiin parin saksalaisten jantterin kanssa maailman menosta. Olikin hyvä Harvian kiuas ja sauna todella lämmin. Paikat olivat aika mäsänä molemmilla parin päivän urheilusuorituksista johtuen, kun ei oltu oikein treenattu kotona 😂.

Illallista varten oltiin varattu pöytä kylän parhaasta ja ainoasta kuppilasta Gammelbuasta, jossa syötiin todella erinomainen ja runsas maistelumenu. Poroa, lammasta, valaan lihaa, kaikenlaista kalaa yms. Jälkkäriksi ruskeajuustojäätelöä ja sitten oltiinkin valmiita jo petiin. Yle Areenasta vielä perinteiset uutiset ja urheiluruutu, jonka jälkeen uni jo tulikin. Vaan lyhyeksi jäivät unet, jostain syystä jo kolmelta lakkasi nukuttamasta.

Kabelvåg – Henningsvær – Reine 160 km (yhteensä 2814 km)

Reipas viikko oltu nyt reissussa ja ollaan päästy aika hyvin loman makuun ja irti kaikenlaisista arjen kiireistä. Pikkuhiljaa alkaa jo unohtaa, että mikä päivä milloinkin on ja mistä ollaan tulossa sekä mihin menossa. Sellainen positiivisessa mielessä outo välitila aika usein näillä road tripeillä tuleekin.

Kabelvågista lähdettiin ajelemaan kohti Lofoottien eteläkärkeä tihkusateessa, jota riittikin melkein koko matkan, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että olisi sadekamoja alettu laittaa ylle tai että olisi läpi kastunut mikään. Käytiin kahvilla läheisessä Hennigsværin kylässä, joka olikin meidän majapaikkaan verrattuna melkoinen menomesta ja porukkaakin enemmän.

Kolmen korvilla saavuttiin Reineen, joka on hienolla paikalla sijaitseva pieni kalastajakylä. Majoituttiin erikoiseen hippikommuuniin nimeltä Catogården, jossa olin ollut kerran aikaisemminkin. Puoliso ihmetteli, että mitenkäs tässä nyt näin kävi, että suht laadukkaisiin hotelleihin tottunut kermaperse Harrikka-ukko pystyy olemaan vähän keskivertoa paremmassa majatalossa, jossa ei ole omaa vessaa, suihkua, aamupalaa tms. Tykästyin viime kerralla Catogårdenin ystävälliseen ja kodinomaiseen fiilikseen ja nyt huomattiin, että paikkaan oli satsattu lisää mm. rakentamalla sauna pihalle.

Nälkä kurni moottorituristien vatsoissa ja reippailemaan vuorille teki myös mieli. Tällä reissulla päätettiin jo aikaa sitten kokeilla myös Norjan luontoon tutustumista. Eli tuulipuku päälle, virvokkeita reppuun ja paikallisen ravintelin kautta vatsat sopivasti täytettynä kohti läheistä Reinebringen vuorta, jonne oli tehty lähes koko nousulle melkein 2000 kiviporrasta. Ja kyllä teki tiukkaa nousu tällaiselle +120 kg tupakkia kiskovalle pari polvioperaatiota läpi käyneelle has been – never will -kiekkoilijalle 😂! Näkymät ylhäällä palkitsivat kaiken vähdin. Alastulo otti melkein vielä kovemmalle kuin nousu. Ja kun tasamaalle päästiin niin jatkettiin sellaista verkkaista paskat housussa akuankka -kävelyä kohti sänkyä. Olin varma, että huomenna ei meikämanne nouse sängystä ilman tunkkia!

Välipäivä Kabelvågissa

Vietettiin välipäivä ajohommista Kabelvågissa tutustumalla kylään, käymällä paikallisessa Lofoten Aquariumissa ja kylpemässä hotellilla. Kabelvåg on todella pieni kylä ja tehtiin pieni patikointi sen ympäri. Samalla syötiin fish & chipsit paikallisessa Brygga-ravintolassa, joka olikin oikein hyvä valinta. Hotellimme (Nyvågar Rorbuhotel) kylpyläpalvelut olivat pieni pettymys. Aika usein tulee varattua hotelli hyvien kuvien perusteella ja tätä markkinoitiin aika hienolla saunalla, josta näkymät suoraan merelle. Todellisuudessa kyseinen sauna oli remontissa, mikä vähän ihmetytti näin sesonkiaikana. Tilalla oli kuppainen tynnyrisauna ja haaleahko palju sekä siihen liittyvä hieno tila rentoutumista varten. Saunakin meni kylmäksi kesken saunomisten. 300 NOK per nuppi tuntui vähän kovalta hinnalta tästä lystistö, mutta tällaista se välillä on reissatessa. Täytyy sanoa tästä hotellista muutenkin kokonaisuutena, että aika ylihintainen laatuun nähden eikä paikasta tullut sellaista oloa, että tänne kannattaa tulla toisekin. Hotellin ravintolasta sai erinomaista kalasoppaa, mutta muuten oli kyllä keittiömestari ja muu henkilökunta melko nukuksissa.

Andenes – Kabelvåg 366 km (yhteensä 2654 km)

Andenesista lähdetiin kymmenen jälkeen ajelemaan pitkin rannikkoa pieniä teitä ja kerrankin ilma oli aivan huippu, noin 20 astetta lämintä ja aurinko paistoi. Maisemat ja tiet sekä verrattain hiljainen liikenne vaikuttivat yhdessä ilmeisesti kuskin pään pehmenemisen kanssa sen, että tuli ihan itku pari kertaa ajaessa, kun tuntui niin hyvältä. Varmaan vähän stressiä ollut koko alkuvuosi töissä, niin sekin alkaa nyt helpottaa. Että kaikki oli niin kuin viimeisen päälle.

Noin seiskan jälkeen saavuttiin majapaikkaamme Nyvågar Rorbuhotel, jossa olemme kaksi yötä. Tarkoitus on huomenna pitää vähän taukoa ajamisesta ja lepäillä. Suihkun ja illallisen jälkeen olikin jo väsy ja uni tuli nopeasti.