Rautaneito.com Milanossa 30.11. – 3.12.2006 (Osa II)

6.8.2017

Lukijalle

Tämä raportti kertoo vain yhden osallistujan näkökulman Milanon reissuun. Matkalla tapahtui siis paljon enemmänkin, mitä minä en nähnyt tai mitä en viitsinyt kirjoittaa. Koitin kuitenkin saada aikaiseksi mahdollisimman kattavan raportin, josta selviää, mitä muun muassa tapahrui.

Mercenary

Rautaneitolaiset maailmalla -mallikoulu Milanoon

Rautaneidon vuoden 2006 keikkareissu vei 27-päisen köörin Italian Milanoon, jossa Maiden esiintyi Datch Foorumilla kahtena loppuunmyytynä iltana. Koska ilmoitus toisesta keikasta tuli vasta lento- hotelli- ym. varausten jälkeen, suurin osa porukasta tyytyi vain yhteen keikkaan, joka oli todella kokemisen arvoinen.

Torstai 30.11.2006

Meikäläisen osalta reissu alkoi Bonus Inn hotellissa Helsingissä, jossa kello herätys tapahtui kello 05.00. Kämppäkaveri Sentinelin kanssa totesimme olevamme jossain laskuhumalan ja krapulan välimaastossa. Samanlaisin tuntein aamiaiselle vaelsivat Uti ja Jarmila selväpäisen Paulin naureskellessa juopottelijoille. Aamiaisen jälkeen poistuminen hotellista ja vieraskirjaan merkintä Maiden Brothers. Lentokentän ulkomaan terminaali oli jo täyttynyt Maiden- ja Neito-paitaisista ihmisistä. Parit kaljat huiviin, lentoliput taskuun ja vielä kaljat ennen koneeseen astumista. Tässä vaiheessa koko aamun hyväntuulisena esiintynyt Paul alkoi silminnähden vakavoitua, sillä mies kärsii lievästä lentopelosta. Kun tähän yhdistetään nousuhumalaa rakenteleva vittuiluherkkä sakki, ei Paulin asemaa tarvinnut kadehtia.

Lento sujui äärimmäisen hyvin. Tosin sen pieni myöhästyminen aiheutti joissain promillemäärän laskemista ja tämä purkautui A.Kiven railakkaana huutona ”VIINAA!” Kun maksoillemme oli annettu lisää työmaata, innostui sama herra tulkitsemaan Uuno Turhapuro -lauluja. Lentoemännät eivät tästä pitäneet. Kysymättä jäi, kuinka paljon Paul arvosti sitä, että koneen siiven jokainen värähdys ja liike kerrottiin hänelle yksityiskohtaisesti. Viina maistui…

Milanoon laskeuduimme noin kello 10 paikallista aikaa. Bussi vei meidät Maidenin saattelemana hotellille, joka sijaitsi noin kolmen kilometrin päässä Milanon keskustasta. Herrojen QazKFD ja Condemned osaksi koitui huoneen jakaminen meitsin kanssa. Majoituksen jälkeen menimme pienellä porukalla syömään mitäs muutakaan kuin pizzaa. Sitä löytyi runsain mitoin hotellin lähistöltä, vieläpä sopuhintaan. Syömisen jälkeen teimme yhdessä herrojen Ipe, sq, Trooper ja Wratchild kanssa todellisen löydön: 0,7 litraa punaviiniä 2 euroa ja litran kannu valkkaria 3 euroa. Kuka vielä sanoo että Milano on kallis paikka?! Maku ei ollut mikään kaksinen, mutta milläpä ei Suomi-poika päätään sekoittaisi, varsinkaan ulkomailla… Ei muuta ku hotellille! Illalla sitten laitettiinkin Fear of the Dark -sessiot käyntiin. Tulihan siinä muitakin biisejä hoilattua, ja tästä ei hotellin henkilökunta pitänyt. Kaksi varoitusta puolen tunnin sisään piti huolen siitä, että loppuilta koitettiin dokata mahdollisimman hiljaa ilman musiikkia. Niin hiljaa kun lähes 30 ihmistä vaan voi…

Lopulta osan matka suuntautui baariin, jossa joku sai kulumaan 400 euroa. Lisäksi kyseisessä juottolassa tehtiin selväksi, että ”playerman” Make#34 on big star in Finland. Mies lienee tyytyväinen saamaansa huomioon ja palveluun. Tästä herra NHL-tason maalivahti saa kiittää tour manager Jarmilaa. Illan erityisvieraiksi kuulutettiin Iron Maiden fans from Finland. Kun QazKFDn pää osui pöytään, tuli selväksi, että ainakin osa porukasta voisi nyt siirtyä hotellille. Omasta muististani ei löydy rekisteröintiä aiheesta QazKFD makaamassa sammuneena hotellin käytävällä, mutta kameran muistikortti on erehtymätön. Kai minä sitte oon sen kuvan ottanu.

Perjantai 1.12.2006

Joulukuu valkeni Milanossa puolipilvisenä. Suurin osa porukasta heräsi aikaisin ja suuntasi kaupungille. Itse säntäsin sinne porukasta, joka koostui nimistä Sentinel, Paul, QazKFD ja Condemned. Suunnistimme keskustaan kävellen, päämääränämme katedraali Duomo. Kolmen kilometrin matka kävellen voi osoittautua yllättävän aikaa vieväksi, sillä matkan varrella oli useita anniskelua harjoittavia liikeyrityksiä. QazKFDn sanoin ”ei mutta tämähän on baari!” Matkan varrella tiellemme osui myös eilinen viininjuontiin erikoistunut joukkio, joka oli jo torstai-iltana vahvistunut Charlotte the Harlotilla. Myöhemmin seurassamme terassilla viihtyivät ainakin Asa, asanvaimo Heli, Pertti Keinonen, Sakari Östermalm, Tipi ja tipinvaimo Niina. Keskustaan päästyämme saimme huomata, että kaljan hinta oli noussut aivan toisiin sfääreihin kuin sivummalla. Tästä emme piitanneet vaan ihmettelimme kävelykadun päässä vaikuttavana kohoavaa Duomoa. Useiden pysähdysten ansiosta olimme saaneet matkaan kulutettua aikaa jo yli 4 tuntia, eikä tilannetta helpottanut aivan Duomon nurkilta löytynyt Ferrari-kauppa. Kuten suomalaiseen känniuhoon kuuluu, formuloistakin kiinnostumaton alkoi välittömästi hypettää kansallisuuttaan ja ketäs muutakaan kuin Kimi Räikköstä. Maailman pienuutta kuvasi se, että kaupassa työskennellyt kaunis nuori nainen osoittautui vaasalaiseksi. Jos olisin ollu tippaakaan enemmän päissäni, olisin tiedustellu, koska hän tulee takaisin…

Kauppaan sattumalta törmänneet Dante ja dantenmies Joni saivat meidät jatkamaan vihdoin kohti määränpäätämme, eli Duomoa. Ulkopuolella olisi neljällä eurolla päässyt telttaan ihmettelemään pieniä Raamattu-aiheisia patsaita ja sehän kiinnosti aivan vitusti. Itse isoon pytinkiin ei luonnollisestikaan maksanut mitään, mutta vartijat tarkistivat mielellään kantamukset. Kirkko oli todella vaikuttava. ehdottomasti näkemisen arvoinen uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.

Keskustasta otimme kumijalan alle ja suuntasimme viinakaupan kautta takaisin hotelliin. Ilta jatkui läheisessä rock-baarissa, jossa sisään astuessamme soi Maiden. Useista pyynnöistä huolimatta lisää Maidenia tullut kuin yhden biisin verran. Myöhemmin ajateltuna se on ymmärrettävää, sillä pöydille hyppiessään ilmeisen humalaiset suomalaiset Maiden-fanit olisivat saaneet pahaa jälkeä aikaan, sillä ne olivat lasisia. Mainittakoon, etten ole koskaan aiemmin kuullut samassa baarissa saman illan aikana Maidenia ja Elvistä. Musiikki siis vaihteli tässä rock-mestassa melkoisesti. Kaiken pelasti paikallinen bändi Dynamite Brothers, joka soitti vanhoja hevin ja rockin klassikkoja, mukaan lukien Maidenia. Päätimme jo ennakkoon mennä koko porukalla lavan eteen fanittamaan täysillä, vaikka mitä tulisi. Ja näin tehtiin. Bändi oli aivan liekeissä ja italiaanot ihmettelivät pöydässä istuen kun suomalaiset ottivat paikan ja bändin omakseen. Oma osuutensa tähän oli bändin naiskosketinsoittaja, joka oli melkoisen HOT! Tässä yhteydessä voimme todeta, että Milano on vaarallinen kaupunki: liikaa nättejä paikallisia ja suomalaisia tyttöjä. Eräs illan kohokohdista oli A.Kiven versioima Breaking the law. Keikka kävi mukavasti lämmittelystä seuraavaa päivää varten. Illan aikana Milanoon olivat saapuneet myös Maidenventures-kolmikko Hese, Iivis ja Weekend Warrior. Miehet olivat luonnollisesti porukan mukana kaiken aikaa. Tarina ei kerro, miksi meikäläinen halusi ehdottomasti kävellä matkan baarista hotellille ilman paitaa. Onneksi housut pysyivät jalassa. tällä kertaa.

Lauantai 2.12.2006

Aamulla heräsin kun Pentelesh kävi kysymässä, löytyykö huoneestamme Fonzaan lähtijöitä. Fiksuna miehenä Pentelesh tulkitsi sänkyyn rojahtamiseni kieltäväksi vastaukseksi, sillä sanoja ei tullut ulos. Itse asiassa ymmärsin miehen asian vasta herran vittuillessa minulle myöhemmin. Ehkä se oli ansaittua… Päivä sujui syödessä, ja (alkoholittomia tuotteita) juodessa. Itselläni oli hieman erityistäpinää, sillä Condemned oli aiemmin luvannut minulle ylimääräisen rannekkeensa, jonka ansiosta miehen kengät kiiluvat puhtauttaan vielä viikkotolkulla. Koskaan aiemmin en ollut todistanut Maidenia eturivistä ja italialainen eturivi hieman jännitti.

Datch Forum sijaitsi toisella puolen kaupunkia ja sinne suunnattiin eri kulkupeleillä. Meidän seurueemme valitsi metron, josta jatkoimme parin kilometrin matkan taksilla. Homma sujui mallikkaasti ja taloudellisesti. Tarinoiden mukaan jotkut taksikuskit olivat laskuttaneet matkasta hotellilta Forumille jopa 70 euroa. Huomionarvoista on se, että yölläkin matkasta suorinta reittiä sai maksaa vain vajaa 30 euroa. Varokaa italialaisia taksikuskeja.

Datch Forumin edustalla Suomi-pojalla loksahti suu auki. Siinä missä meillä piraattikauppa pyritään kitkemään ankarilla toimenpiteillä, on Italiassa markkinat. Kojuja ja kauppiaita oli kirjaimellisesti kymmeniä, jopa toista sataa. Ja tavara vaihtoi omistajaa kohtuuhinnoin. Tätä emme jääneet pitkäksi aikaa ihmettelemään, vaan suunnistimme paikaan, missä rannekkeiden omistajien tuli odottaa. Dante oli jo aiemmin pelännyt, että ovella olisi jo hirveä jono, mutta turhaan pelkäsi. Ensimmäisenä rannekejonossa oli Condemned, toisena Dante ja kolmantena minä. Myöhemmin paikalle tuli lisää suomalaisia ja Asa kysyikin pilke silmäkulmassaan: ”onko täällä muita kuin suomalaisia?” Ovet eivät meinanneet millään aueta ja tätä kävi pahoittelemassa myös Dick Bell. Bellin mukaan heidän tuli odottaa poliisia, mutta lasiovien läpi katsottuna suurin ongelma tuntui olevan paikallinen noin 60-vuotias tyyppi, joka levitteli käsiään ankarasti selittäen aina kun Bell avasi suunsa.

Rannekkeen omistajille ovet aukesivat noin 10 minuuttia ennen muita ovia ja eturiviin juostiin lukuisten Suomen lippujen kanssa. Ulkopuolelta todella isolta vaikuttanut Dacth Forum näytti sisältä paljon pienemmältä. Väittäisin, että sali on pienempi kuin Hartwall Areenalla. Mutta tämä ei paikallista lipunmyyjää haitannut, sillä porukkaa päästettiin sisään aivan helvetisti.

Kun isot ovet aukaistiin, alkoi eturivissä melkoinen paine. Kyllä, paine alkoi ennen ensimmäisenkään lämppärin aloitusta. Tiedossa oli todella tukalat oltavat. Suurin osa porukasta luovuttikin suosiolla ja siirtyi miksauspöydän liepeille seuraamaan keikkaa. Eteen jäivät allekirjoittaneen lisäksi vain Cortsu, Dante ja Trooper. Onneksi meillä oli Suomen lippuja. Kun porukkaa valui lisää, yksi asia kävi hyvin selväksi: taaksepäin ei pääse. Ainoa tie pois vie aidan yli pittiin. Suomen keikoista poiketen Maidenilla oli kiertueen loppuosassa kaksi lämppäriä; Trivium ja Lauren Harris. Tämän sivuston käyttäjät tietänevät kuka tämä nainen on, joten tyydyn vain toteamaan, että basistin tyttö tarjoaa huomattavasti enemmän silmän kuin korvan ruokaa. Toisena lämppärinä Trivium veti saman setin kuin Suomessakin. Lämppäreiden keikkoja en ala sen kummemmin analysoimaan. Sanon vain sen verran, että jo heidän aikanaan paine eturivissä oli valtaisa ja reilusti yli 20 ihmistä nostettiin aidan yli jo tässä vaiheessa, mukaan lukien Cortsu. Paine oli todella valtava ja vettä ei ollut tiedossa ennen kuin Maiden aloittaa.

Italialaiset tietävät yhtä hyvin kuin suomalaisetkin, mitä tarkoittaa kun UFOn Docktor docktor pärähtää soimaan. Meteli ja tungos äityivät jo tässä vaiheessa melkoisiksi. Maidenin aloitettua lähes kirjaimellisesti kaiken aikaa jonkun jalka oli niskassani ja turvamiehillä riitti hommia. Itse päätin, että ainakin kaksi biisiä kestetään tätä painetta, mieluummin enemmän, sillä olisi noloa lähteä Suomen lipun kanssa menemään heti kun These colours don’t run loppuu. Maiden esiintyi alusta asti energisesti. Settilista ja lavashow olivat samat kuin Suomessakin, paitsi edessä olleet hiekkasäkit oli nyt poistettu ilmeisesti siksi, että Bruce oli jollain keikalla kaatunut niihin ja näin ollen sydämistynyt. Yleisö oli todella hyvin mukana laulu raikasi aina kertosäkeissä. Eturivissä piti laulaa hieman harkiten, sillä paineessa oli hyvin todennäköistä, että ilmat menevät pihalle, jos huutaa liikaa. The Pilgrimin aikana oli Danten vuoro poistua. Kappaleen sanat raise me up, take me home osuivat tällä kertaa hänelle. Oma vuoroni tuli The Reincarnation of Benjamin Breegin aikana, jolloin paine alkoi käydä väsyneelle ja kropalle sietämättömäksi. Tapojen mukaan minut ohjattiin pitistä laidalle, josta pääsin takaisin kentälle. Ensimmäisenä mielessä liikkui kylmä juotava. Voin kertoa, etteivät Cockis ja bisse ole koskaan maistuneet niin hyvältä. For the Greater Good of God meni toipuessa, mutta Lord of the Lightin aikana tokenin siihen kuntoon, että kykenin miksauspöydän taakse, missä suurin osa muista suomalaisista oli.

Soundit olivat luonnollisesti paljon paremmat ja paineesta ei ollut tietoakaan. Päinvastoin, nyt oli tilaa ilmakitaralle, moshaukselle ja ties mille. Klassikkoputki alkoi Fear of the Darkista ja voi jumaleissön mikä meteli hallissa oli! Voin rehellisesti kertoa, etten ikinä ole ollut missään vastaavassa! Sytkät valaisivat istumakatsomot ja salista ei sellaista suutä löytynytkään, joka ei laulanut. Tätä seurannut Iron Maiden ei saanut aikaiseksi samanlaista meteliä, mutta luonnollisesti suurta huomiota, sillä illan kunniavieras saapui lavalle panssarivaunustaan. Encoren aikana tunnelma pysyi infernaalisena, vaikkakin ehdoton huippu oli jo ohitettu. Kaiken kaikkiaan Maiden veti aivan loistavan keikan, ehkä parhaan, mitä minä olen lievänä nähnyt. Yleisö oli alusta loppuun todella hyvin mukana, eturivissä vähän liiankin hyvin. Kunniamaininta menee Trooperille, joka kesti painetta koko keikan ajan.

Keikan päätyttyä nappasimme vielä ryhmäkuvat, ja otimme vastaan kannustushuutoja Sveitsin pojilta. Pihalla harrastimme hieman piraattikauppaa ennen taksin etsimistä. Taksia sai nimenomaan etsiä. Metrot eivät enää yöllä kulkeneet, eikä bussejakaan näkynyt, joten ainoaksi mahdollisuudeksi tuli taksi, jonka kuskilta toivoimme rehellisyyttä. Kumijalkaa sai odottaa pahimmillaan tuntikausia, sillä moni ei ollut kiinnostunut suomalaisista tyypeistä. Italiassa kun taksikuskin mieltymys ja kyynärpää määräävät, ketkä pirssiin pääsevät. Lisäksi koimme jotain odottamatonta: moni kuski sanoi hotellimme olevan liian kaukana! Tapahtuisiko tätä Suomessa? Lopulta kaikki pääsivät hotellille, jossa olimme hiljaa ja menimme heti nukkumaan. aamulla hotellin henkilökunta oli nimittäin sanonut, etteivät enää varoita metelistä vaan soittavat heti poliisille. Tätä varoitusta edesauttoi kahden sängyn ja yhden oven hajoaminen edellisinä iltoina.

Sunnuntai 3.12.2006

Aamu valkeni harmaana, mutta ilman darraa. Olisinko muutaman päivän törpöttelyn ansiosta ollut vieläkin päissäni… Hotelli oli ystävällisesti ilmoittanut, että he haluavat meidät pihalle jo klo 11 aamulla. Siksi pikainen aamiainen, pakkaaminen ja tipit (siis rahat) siivoojille, että edes jollekin henkilökunnasta jäisi hyvä mieli. Osa porukasta jäi jumittamaan baariin, osa suuntasi kaupungille. Itse kellahdin taksiin, jonka kokoonpano kuskin lisäksi oli A.Kivi, Keinonen ja Östermalm. Keskustassa hankimme mahan täytettä. Syömisen yhteydessä kiinnitimme huomiota paikalliseen lihakauppiaaseen joka kojussaan leikkasi lihaa rööki suussa puhallellen savuja kohti myynnissä olevia hedelmiään. No, reissun aikana opimme muutenkin, että italialaisille riittää kun homma menee vähän sinnepäin.

Katsastimme paikallisen entisaikojen taiteen museon, joka sijaitsi isossa ja komeassa linnassa Milanon keskustassa. A.Kiven pelot osoittautuivat turhiksi; museosta löytyi muutakin kuin ”toisistaan irti hakattuja kiven paloja ja pari vaasia”. Itse asiassa museossa oli vanhojen kivi- ja maalaustaideteosten lisäksi paljon aseita ja haarniskoja, jotka keräsivät suurimman mielenkiintomme, pois lukien Östermalm.

Suuntasimme takaisin hotelliin kello kolmen tienoilla iltapäivällä. Bussin saapumiseen oli tunti aikaa. Tässä vaiheessa huomasimme, että matkassa on pari pulloa viinaa, joita ei saada mahtumaan laulluihin. Pian respan henkilökunta sai katsella, kuinka Hotel Sopergan kiinni olevassa baarissa parikin pulloa kiertää suomalaisissa näpeissä. Ja ei kahta ilman (hik) kolmatta. Bussi tuli ajallaan ja saattoi meidät lentokentälle. Liput plakkariin ja kaljaa koneeseen, että jaksaa kotio asti. Moni piti päänsä selvänä paluulennolla, mutta toisille kuppi maistui yhä. Silti paluulento oli hiljaisempi kuin meno, siitäkin syystä että lentopelosta kärsinyt Paul jäi toiselle keikalle Milanoon. Ei ollut edes tekemistä kun ei voinut vittuilla.

Helsingissä nopeat morjenstukset, sillä Sentinelin ja minun oli vielä ehdittävä Vaasan koneeseen. Finnair kuljetti meidät uudesta pääkaupungista vanhaan, jossa alkoi reissusta toipuminen ja monien hienojen muistojen ja kokemusten kelailu.

Kiitokset kaikille matkalla olleille ja erityiskiitos sen järjestäjille Keinoselle ja Östermalmille!

UP THE IRONS!

13.12.2006
Mercenary

Rautaneito 2006 -mallikoulu Milanoon osallistuivat seuraavat lautalaiset:
Asa, Pertti Keinonen, Sakari Östermalm, Pentelesh, Dante, Devilook, A.Kivi, Trooper, Jarmila, Paul, UTI, XA203, Make#34, Sentinel, QazKFD, Condemned, Ipe,sq, Wratchild, Mercenary

Sekä seuraavat ei-lautalaiset:
Asanvaimo Heli, Tipinvaimo Niina, Penteleshinavovaimo Anna, Dantenmies Joni, Devilookinvaimo Anna-Maria

Lisäksi omia polkujaan Milanoon eksyivät Charlotte the Harlot, Hese, Iivis, Weekend Warrior