Ennen matkaa:
Keväällä 2006 Iron Maidenin kotisivuilla ilmoiteltiin tulevan kiertueen lisäksi ruotsalaisfaneille tarkoitetusta erikoismatkasta laulaja Bruce Dickinsonin kyydillä Milanoon ja takaisin. Linkki matkasta johti Concerts Europen kotisivulle, jossa matkasta kerrottiin melko vähän yksityiskohtia; Bruce lentää koneen Tukholmasta Milanoon ja takaisin, 2 keikkaa paikan päällä ja valokuva Maidenin lavalla Brucen kanssa. Etusijalla reissuun olivat IMFC ja IMOC jäsenet, joten sen pidempään miettimättä rekisteröidyin faniklubin jäseneksi ja laitoin varaukseen kaksi lippua. Montaa päivää ei tarvinnut odotella kunnes joku Steve (ei sentään Harris) soitti ja kyseli luottokorttinumeroa. Parin viikon päästä tuli varausvahvistus postissa.
Elokuun alussa täytyi maksaa loput reissun hinnasta (n. 860 € / paikka) ja sitten vain lippuja odottelemaan. Kolmisen viikkoa ennen matkaa saapui postissa vain A4-paperi, jossa kerrottiin alustava aikataulu reissusta sekä tieto siitä, että keikka- ja lentoliput saataisiin myöhemmin. Tämän A4:sen kanssa siis piti mennä Arlandan lentokentälle lähtöpäivänä puoli yhdeltätoista. Lähtöterminaalia ei kerrottu, mutta ohjeistettiin vain katsomaan ympärilleen, sillä muut 190 Maiden-fania varmasti erottuisivat joukosta.
Lähtö la 2.12.2006 Arlandan lentokenttä
Aamukymmeneltä löytyi vihdoinkin oikea check-in tiski lento AEU666:lle. Oli todellakin helppoa päätellä mihin pitkä ja sekalainen jono oli menossa. Porukka otti kovasti valokuvia ja ruotsin tv4:n kuvausryhmäkin oli paikalla. Jonotusmusiikkina oli yhdellä porukalla running free, yeah. Tunnin verran sitä tarvitsi jonottaa ennenkuin saivat avattua useamman tiskin ja fanilauman turvatarkastukseen. Lähtöportin viereiset baarit täyttyivät nopeasti porukasta. Aiemmin check-inissä Maidenia soittaneet osoittautuivat tanskalaisiksi, joiden mankka ei ollut montaakaan kertaa reissun aikana hiljaa.
Valotaulu näytti lennolle last call, mutta eipä juuri kukaan faneista tuntunut siihen reagoivan. Vasta sen jälkeen, kun henkilökunta oli kiertänyt baareissa ilmoittamassa koneen lähdöstä, alkoivat tuopit kumoutumaan yhdellä huikalla ja fanilauma eteni kiireellä koneeseen.
Lopulta koko porukka oli saapunut koneeseen ja monenlaista väkeä mahtui joukkoon. Tähän mennessä vahvistetusti oli mukana messissä hurreja, turskia, monta tanskalaista ja pari ryssää. Suomenkieltä ei vielä oltu kuultu mistään. Penkillä odotti ”Brvce Aeris” logolla varustettu hieno olkalaukku, jonka sisältä löytyi kaikenlaista pikkukrääsää kynistä postikortteihin. Hienoin tuote AMOLAD logolla varustetut silmälaput ja hyödyllisin korvatulpat. Jossain päin suunniteltiin jo tuotteiden jälleenmyyntiä ebayssa.
Koneen etupäästä kajahti suuret kannustushuudot ja Brucehan se siellä nopeasti vilahti jonnekin koneen etuosassa. Hetkeä myöhemmin pilottimme palasi takaisin avauspuhetta varten. Eipä pysty muistamaan milloin olisi koko lentokoneellinen väkeä niin tarkkaavaisesti kuunnellut lentäjän puhetta. Lennon pitäisi kestää 2h 40 min, sää oli melko huono ja hyvää matkaa vaan. Suurten suosionosoitusten kera Bruce poistui takaisin ohjaamoon ja luovutti puheenvuoron lentoemäntä Donnalle, jota meitä oli jo opastettu tottelemaan kiltisti. Donna toivotti meidät myös tervetulleeksi omasta ja Iron Maidenin puolesta. Tämä kommentti jo yksistään aiheutti sen verran suuret suosionosoitukset, ettei meinannut lopusta puheesta tulla enää yhtään mitään.
Pian lähti Boeing 757 nousuun ja tunnelma tiivistyi. Kovasti oli sumua, sillä ikkunasta ei näkynyt juuri mitään. Heti kun turvavyön merkkivalo sammui, noin 30% porukasta lähti samalla sekunnilla vessajonoon! Eipä oo millään lennolla aiemmin vastaavaa nähty. Samantein lähtivät tarjoiluvaunut liikkeelle koneen etu ja takaosista. Eipä ehdi vaunut edes koneen puoleenväliin asti, kun kalja oli jo loppu! Siispä pitää itse tyytyä juomaan vain viskiä. Seuraavalla tarjoilukierroksella päästiinkin sitten tutustumaan Astraeus Airlinesin tulkintaan lentokoneruoasta. Ei siitä ruoasta sen enempää, ihan hyvää lentokonesafkaksi. Samaan aikaan kuitenkin jaettiin reissun tärkein omaisuus eli ”First to the Barrier” -rannekkeet molemmille keikkailloille! Sininen ja punainen saatiin.
Mitään virallista ohjelmaa ei lennolla ollut, mutta enemmän humaltuneet matkalaiset olivat kyllä jo tässä vaiheessa laulaneet kaikenlaista Kanadan kansallislaulusta Hallowed Be Thy Nameen. Pian alkoi kone lähestymään Milanoa ja vähitellen pudottamaan korkeutta. Samalla Bruce tuli taas käymään matkustamon puolella. Ensimmäisenä saatiin onnittelut siitä, että olimme kaikkien aikojen ensimmäinen Bruce Air -matkustamo, joka oli juonut koneesta kaikki kaljat ja suurimman osan terävistä! Mainittakoon vielä, ettei viina suinkaan ollut ilmaista vaan baarihintaista… Bruce jäi vielä koneen etuosaan tv4:n haastatteluun ja poistui ohjaamoon hetki ennen koneen laskeutumista.
Matka hotellin kautta keikalle
Sekalainen porukka saatiin vähitellen ulos koneesta ja samantein piti kiiruhtaa kohti Malpensan lentokentän edustalla odottavia busseja. Ensimmäisessä ryntäyksessä saatiin pari bussia jo täyteen. Maidenia soitettiin parista mankasta ja muutamilla alkoi ollemaan jo kova vauhti päällä. Jostain syystä ”vain” 50 henkilöä puuttui joukosta. Matkanjohtajamme yritti kovasti sanoa makaroonimaan bussikuskeille, että 2 ensimmäistä voi jo lähteä ja muut tulevat perästä. No, eihän ne kuskit puhuneet lontoon kieltä ollenkaan, vaan viuhtoivat kovasti käsiään. Lopulta löydettiin loputkin matkustajat ja eka bussi pääsi lähtemään ainoastaan tunti aikataulusta myöhässä. Matkustajat alkoivat jo käymään melko unisiksi, kunnes yhtäkkiä ikkunasta näkyi vihdoinkin DatchForum! Ovet aukeaisivat reilun tunnin päästä ja etuovelle oli jonoa enemmän kuin olen ikinä missään nähnyt. Bussi jumitti samalla ruuhkaan, sillä foorumin parkkialueille mentiin samaa reittiä kuin Jolly hotelliimmekin.
Saavuimme vihdoinkin itseään neljän tähden arvoisena pitävälle hotellille ja koko 190 päinen joukko ahtautui aulaan nimenhuutoa ja huoneiden jakoa varten. Huone osoittautui hyvinkin tasokkaaksi ja minibaarikin oli valmiiksi täytetty. Nopea siistiytyminen, keikkavarustus mukaan ja alakertaan ihmettelemään mistä varsinainen keikkalippu pitäisi noutaa. Puoli seitsemältä sain vihdoinkin keikkalipun kouraani, pikainen olut aulabaarissa ja eikun askeleet kohti parin korttelin päässä sijaitsevaa Datchfoorumia. Tähän mennessä muita suomalaisia oli tavattu ohimennen jo neljä.
Jono foorumille oli jo alkanut vetämään, mutta lyhentynyt se ei ainakaan ollut. Keskikokoinen torialue, joka oli täynnä kaikenmaailman piraattipaitakauppiaita, oli sopivasti perustettu suoraan Datchfoorumin eteen. Lipputrokareiden ”ticket, biljet” myyntipuheilta ei voinut välttyä. Seuraavaksi ihmeteltiin mistä oikein pitäisi mennä FTTB -rannekkeilla sisään, kun ei ihan kiinnostanut mennä tuon jonon perälle. Lopulta erottui lipputrokareiden joukosta enemmän järkkärin näköinen kaveri joka viittoi sivuovea kohden. Siellä olikin lappu, jossa luki selkeällä englannilla ”Funs Club”. Tästä sisään foorumille siis. Ranneke leikattiin sisemmällä ovella poies ja minkäänlaista turvatarkastusta ei ollut enää puoli kahdeksalta.
Iron Maiden, DatchForum Milano, Italia 2.12.2006
Sivuovesta sisään mentäessä tuli ihan sellainen fiilis, että minne ihmeen VIP puolelle tässä oli oikein päästy. Saavuimme pienelle alueelle, jossa oli hyvin vähän porukkaa ja 2 vapaata baaritiskiä. Myynnissä oli ainakin olutta ja popcornia. Lisäksi vierestä pääsi suoraan ulkoterassille tupakille, sisällä oli polttaminen kielletty. Eipä niistä kielloista välittänyt kukaan yleisöstä tai henkilökunnasta, sillä kaikki polttivat missä tykkäsivät. Alueen perältä aukesi sisäänpääsy suoraan kentälle. Kentältä löytyikin sitten kaikki tarpeellinen: kaljanmyyntipiste, josta sai myös sämpylöitä sekä fanituotteiden myyntipiste. Istumapaikat näyttivät olevan jo hyvin pitkälti varattu ja kentälläkin väkeä oli jonkinverran. Ei vielä sentään ruuhkaksi asti. Fanituotteita ei ollut niin hyvin tyrkyllä kuin Helsingissä, voipi foorumin ulkopuolen piraattimarketilla olla jotain tekemistä asian kanssa… Mukaan tarttui kuitenkin emännälle t-paita ja itselle wristband.
Extra lämppäri Lauren Harris aloitteli joskus puoli kahdeksan aikaan. Yleisöä oli kerääntynyt jo todella paljon lavan edustalle ja jatkuvana virtana valui yläkerrasta lisää väkeä. Kovasti porukka jaksoi hurrata jo Laurenille. Esitys itsessään oli ihan perus pop/rock veto, muttei siitä sen enempää.
Kahdeksalta alkoi sitten Trivium. Suomen keikoilla oli jo käyty bändiin tutustumassa, mutta tällä kertaa saipi rauhassa oluen ja parmankinkkusämpylän kanssa seurata kentältä heidän meininkiään. Mitä pidempään kuuntelee niin sitä enemmän alkaa heidän musastaan tykkäämään. Saisivat käydä lämppäämässä muitakin bändejä! Suomen lippuja ei voinut olla huomaamatta, sillä niitä näkyi erittäin paljon mikserinpöydän takana heilumassa. Kyseessä oli Rautaneito.com fanisivuston porukkaa, joita oli kuulemma yhteensä 27 mukana reissussa.
Koko halli alkoi olemaan jo enemmän kuin täynnä väkeä ja melutaso oli huima. Tasan yhdeksältä vihdoinkin alkoivat tutut Doctor Doctor alkusävelet soimaan ja aloitimme vasemmasta laidasta etenemisen kohti eturiviä. Ei päästy ihan niin lähelle kuin Helsingissä, mutta hyvälle näköetäisyydelle kuitenkin. Italian yleisö ei näköjään osannut tehdä aaltoja, joten niitä ei näkynyt. Yläriveillä näkyi useita lakanoita, joista mainittakoon ”Iron Maiden, thanks for existing”.
Sitten vihdoinkin valot sammuivat, lyhyt alkuintro ja Different World alkoi soimaan! Bändi hyppäsi lavalle yhtä kovassa vireessä kuin edellisilläkin keikoilla ja yleisö lauloi mukana ihan älyttömän kovaa. Ei voi käsittää miten uusi levy voi toimia spagettiyleisöön näin hyvin. DW loppui ja heti hiljaisen hetken tullessa kaikui hallissa keikkaan sovitettua jalkapallohuutoa ”Oway. Oway oway oway – Mai- den , Mai-den”. Myöhemmin sai internetistä lukea yleisön äänekkyyden olleen keikan aikana 108-112db, kun bändiltä irtosi parhaimmillaan vain 111db…
”We are Iron Maiden and these colours don’t run!”, seuraava biisi lähti samantein käyntiin ja yleisössä meininki jatkui edelleen yhtä hyvänä. Tai en tiedä voiko siitä enää meno paremmaksi mennä. Maidenin esitys oli sitä samaa tuttua mitä on nähty ennenkin, eikä siltä osin tarjoa mitään yllätyksiä. The Longest Dayn jälkeen kehuttiin kovasti italialaisia uuden levyn menestyksestä. Sen jälkeen alkoivat taas ”Oway oway…” huudot ja siitä ei meinannut tulla loppua millään. Bändi ei ollut ollenkaan varautunut yleisön huutoihin ja Brucekin ihmetteli iloisen epätietoisena lavan edustalla, että koskahan nämä oikein lopettavat. Eipä olleet huudot hiljentyneet ollenkaan, kun bändi päätti että jo riittää ja Out of The Shadows alkoi soimaan.
Loppushow jatkuikin sitten samaan tuttuun malliin aina Fear of the Darkin alkuun asti. Aikaisemmilla keikoilla yleisö heräsi vasta tähän aikaan, Milanon porukkassa taas meno oli kovaa kaiken aikaa. No, kyllä se yleisö vähän vielä lisää piristyi, sillä tältä hetkeltä taisi irrota se 112db. 🙂
Ei ole Maidenin keikkaa nähnyt, ennenkuin on sen Milanossa nähnyt! Paras Maidenin keikka ikinä! Datchfoorumin järjestelyt olivat ihan viimeisen päälle hyvät, yleisö kovaäänisempi kuin bändi ja kaikkea… Lisäksi mainittakoon, että uusi levy toimi todella hyvin. Parasta kaikessa silti tieto siitä, että seuraavana päivänäkin pääsee Milanossa Maidenin keikalle.
Hallowed be thy Namen jälkeen käppäiltiin takaisin kohti hotellia ja jäätiin aulabaariin hetkeksi fiilistelemään muiden matkalaisten kanssa. Kaikilla keikalta hotellia kohti valuneilla oli kovin onnelliset ilmeet, mikä saattoi osin johtua siitä, että matkan varrella olleista kioskeista sai ostaa kaljaa evääksi. Kovasti kehuttiin keikkaa, mutta osa ruottalaisista veti vähän kotiinpäin ja jostain kumman syystä kehuivat Globenin vetoa hieman paremmaksi. Pian alkoi matkaväsymys painaa ja nukkumaan kahta vaille keskiyön aikaan. Viimeisin kuulohavainto Maidenin biisien soittamisesta tai laulamisesta hotellissa oli joskus neljän aikoihin…
Toinen päivä su 3.12.2006
Valitettavasti hotellihuoneet piti luovuttaa jo puoleltapäivin, joten huoneeseen ei voinut jäädä lepäämään päiväksi. Osa porukasta näytti lähtevän kaupungille, suurin osa jäi hotellille hengailemaan. Viereisestä ostarista olivat jotkut jo ehtineet pussikaljaa hakemaan ja ryystivät sitä tyytyväinen ilme naamalla hotellin käytävillä. Matkalaukut jätettiin hotellin säilöön ja suurinpiirtein keikkavarustuksessa sitten itsekin suunnattiin ostaria kohti. Vapaata aikaa oli kulutettavana kolmisen tuntia. Alunperin oli tarkoitus lähteä kaupungin keskustaan tutustumaan, mutta otimme huomioon italialaisen liikenteen luotettavuden ja päätimme jäädä hotellille. Neljältä piti nimittäin olla takaisin hotellilla, jotta pääsisi valokuvaan Brucen kanssa lavalla.
Päivä kului sitten leppoisasti ostarilla ja hotellin edessä hengailemalla ruotsalaisten seurassa. Myös 2 uutta suomalaistakin näkyi, nyt meitä oli jo vahvistetusti yhteensä 8 matkassa. Italiassa ovat pitkät vaaleat hiukset jonkinsortin harvinaisuus ja semmoisiahan tästä pohjoismaalaisryhmästä löytyi useammalta. Kovasti paikalliset tahtoivat ottaa yhteisvalokuvia ja juttuseuraa riitti. Päivän paras uutinen oli, että tänään rannekkeilla pääsisi eturivin eteen! Eilenkin olisi pitänyt päästä, mutta se oli jostain syystä peruttu. Tämähän nosti heti fiilistä ja rannekkeen arvoa huimasti. Valitettavasti tämä huhu lopulta ei pitänytkään paikkaansa. Ensimmäisenä näillä rannekkeilla kuitenkin päästiin sisään.
Tässä vaiheessa alkoi jo porukka oleen mukavassa nousuhumalassa ja yhteenkuuluvuuden tunne näkyi selvästi. Moikkaillaan kun ohi kuljetaan sekä tarjotaan olutta ja jekkua. Osa pisimpään valvoneista kertoi nukkuneensa kello yhteen asti ja myöhemmin illalla kuultiin yhden venäläisvahvistuksemme nukkuneen melkein keikan ohi. 🙂
Lopulta vähän ennen neljää porukka alkoi siirtymään kohti foorumia ja matkalla pysäytimme liikenteen muutamaksi minuutiksi kokonaan tietä ylittäessämme, josta italiaanot eivät tööttäilystä päätellen tykänneet. Hetken päästä olimme sisällä foorumilla odottamassa pääsyä lavalle valokuvaan Brucen kanssa. Osa porukasta kulki reippaasti olut kourassa ja rööki huulessa edelleen. Lavalle päästiin kolmessa osassa. Siellä sitten pääsin kättelemään Brucea, vaihtamaan muutaman sanan ja ottamaan valokuvia. Vähän oli Brucen ympärillä ruuhkaa, kun kaikki kymmenet fanit tahtoivat yhtä aikaa itsensä samaan valokuvaan ja pyysivät nimmareita yms. Lavalla sai kuvata myös täysin vapaasti mitä vaan tykkäsi. Lavan lattiakin oli hyvin yksityiskohtaisesti kuvitettu kiertueen teeman mukaisesti, mitä ei voi kentältä keikkaa katsoessa huomata. Lopulta järjestäydyttiin ryhmäkuvaan, joka jaettiin meille paluulennolla Brucen nimmarilla varustettuna.
Homma sujui melko hyvässä järjestyksessä ja hilpeissä merkeissä, joskin yksi roudareista ei tykännyt yhtään siitä, kun yksi joukostamme päätti sitten lavalla pistää tupakiksi. Kyseisen roudarin puheista tulikin lentäviä lauseita loppumatkalle. Lopulta meidät ajettiin ulos odottelemaan sivuovien avautumista. Yksi bändin edustajista muistutti, että digikamerat ja videokamerat pitää viedä hotelliin eikä niitä saa keikalle tuoda. Joopajoo, ei ketään edellisenä iltanakaan tarkastettu.
Päädyttiin ruotsalaisen porukan kanssa pussikaljaa nauttimaan heti oven eteen. Eipä kauan aikaa kulunut, kun näkyikin jo isoja suomen lippuja tulevan ovea kohden. Tällä kertaa oli eilisestä Rautaneito foorumin porukasta harventunut osa pois ja kokoonpano näytti olevan pääosin vähän vanhempaa kaartia tällä kertaa. Näiden seuraan tulikin lopulta soluttauduttua keikan ajaksi. Kuudelta avautui sivuovi, jolloin päästiin sisälle. Tällä kertaa olikin turvatarkastus! Kyllähän nämä tutkivat laukut ja ottivat korkit pois vaarallisista vesipulloista, mutta eipä ne kameroihin mitenkään puuttuneet. Hieman tuo kuitenkin hidasti sisäänmenoa. Emäntää eivät tosin katsoneet aiheelliseksi tarkastaa.
Iron Maiden, DatchForum Milano, Italia II 3.12.2006
Tällä kertaa olikin eturiviin pääsyyn jo mahdollisuus, kun ehdittiin sisään ennen pääoven avaamista. Jostain syystä pääovi avattiin vain vartti sivuoven avaamisen jälkeen. Ei ole kukaan ikinä nähnyt italialaisten pitävän mitään kiirettä missään asiassa, paitsi nyt. Italialaisilla oli ihan älytöntä juoksemista eturiviä kohti. Se ei ollut kovin turvallista touhua, nimittäin ainoat sisäänkäynnit salin puolelle olivat yläkatsomossa, josta sitten mentiin rappuset alaspäin kenttää kohti. Hetken päästä huomattiin erikoisuus paikallisten keikkatottumuksissa. Osa kentälle juoksevista ei mennytkään eturiviin vaan suoraan kentän läpi toisen puolen sivukatsomoon varaamaan hyviä istumapaikkoja! Pian olikin sivukatsomoissa kaikki istumapaikat varattuja ja kentällä oli vielä runsaasti tilaa. Kaikki pääsyliputhan oikeuttivat sekä kenttä- että istumapaikkoihin.
Yleisössä oli kyllä yhtä reipas meininki kuin edellisenä iltana ja salissa soi poikkeuksellisen hyvät väliaikamusiikit. Vaaleat pitkät hiukset erottuivat taas ja valokuvia otettiin oikein ammattilaislaitteilla. Paikallinen taiteilija keräsi materiaalia valokuvakirjaan Maiden faneista.
Lauren Harris aloitti taas tutun settinsä. Voisi verrata musiikkia vaikka Hanna Pakariseen, vähän ehkä parempi kuitenkin. Tyttöjen mieleen oli musiikki ja pojat tykkäsivät esiintyjästä. Laurenin 20 minuutin setti oli kokonaan sama kuin edellisenä iltana. Terassilla käydessä huomattiin, että jonoa oli ulko-ovella edelleen sinne asti missä sitä oli ollut jo tullessakin.
Trivium aloitti vähän kahdeksan jälkeen, jota sitten siirryttiin takaisin salin puolelle kuuntelemaan. Kuulosti paremmalta kuin edellisenä iltana, mutta yleisössä ei tuntunut olevan ihan samaa meininkiä. Liekö krapulassa tai jotain. Hyvin Trivium soitti, varsinkin Like Fire to the Flies ja Anthem toimivat porukkaan.
Doctor Doctor alkoi taas soimaan vähän yhdeksän jälkeen. Tällä kertaa yritettiin suomalaisvoimin saada aaltoa lähtemään, mutta eipä saatu ketään muuta siitä innostumaan. Joten piti lähteä tällä kertaa vaihteeksi oikealle puolelle kenttää keikkaa katsomaan.
Keikka alkoi samaan tapaan, mutta yleisö oli paljon vaisumpi. Fiilis porukassa oli edelleen hyvä, mutta samanlaisia ”Oway oway…” huutoja ei enää kuulunut. Muutama yksittäinen vaisumpi yritys lähti, muttei jatkunut kauaa. Keikan kokonaistunnelma oli edelleen todella hyvä. Uusi levy kuulosti koko ajan entistäkin paremmalta, varsinkin The Legacy alkoi ensimmäistä kertaa toimimaan. Bändilläkin tuntui tänään olevan vähän lepopäivä, sillä Bruce ei heilutellut valonheittimiä yleisöön läheskään niin useasti ja muutkin bändin jäsenet ottivat vähän rennommin. Omasta mielestäni keikka oli tästä huolimatta erittäin hyvä, ellei jopa parempi kuin edellinen.
Viimeinen biisi, Iron Maiden, lähti soimaan ja porukka edessä sai aikaan hetkeksi moshpitin! Eipä tämmöistä yleensä Maidenin keikalla ole nähnyt, eikä tämäkään pitkään kestänyt. Sama toistui lyhyesti myös encorebiisien aikana.
Ensimmäisen encorebiisin alussa on Brucella ollut tapana pitää hieman pidempi puhe. Tällä kertaa puhe jäi muutamaan sanaan ja 23:58 räjähti soimaan lähes samantein! Mahtoi kuskillamme olla kiire lentokoneeseen. 🙂 Kello oli vasta varttia vaille yksitoista, kun Hallowed be thy Name lähti soimaan. Tässä vaiheessa piti siirtyä vähän kauemmaksi. Täytyy kyllä sanoa, että ehdottomasti kovin meininki yleisöstä löytyi suomalaisporukasta mikserinkopin takaa oikealta eli lähinnä olutmyyntiä.
Sitten jo liian pian täytyi todeta että se oli siinä. Maailman parhaan bändin parhaat 2006 keikat olivat päättyneet, sillä tuskinpa enää muualta näin mahtavaa yleisöä löytyy. ”Always Look on the Bright Side of Life” soi lopetusmusiikkina.
Paluumatka
Harvemmin sitä heti keikan jälkeen joutuu tämmöiseen rumbaan mihinkä meikäläiset joutuivat. Bussiajelua tunnin verran, check-in & turvatarkastus lentokentällä ja lopuksi lento Tukholmaan. Aikamoinen spektaakkeli on kyseessä, kun koitetaan saada 190 enemmän tai vielä enemmän humalaista Maidenfania samaan kyytiin…
Ensimmäinen sääntö hotellilta bussiin nousemisessa oli ”no beer on the bus”, mikä ei ollut ollenkaan huono juttu lentoturvallisuusmääräykset huomioiden. Lisäksi ennen bussiin nousemista varmistettiin, että hotellin minibaarilaskut tulivat maksetuiksi. Aika monet olivat vetäneet jääkaapin tyhjäksi. Bussimatka oli siis lopulta melko rauhallinen. Ensi kerralla pitänee ottaa kasetteja matkalle mukaan, eipä ollut uudemmissakaan busseissa cd-soittimia. Joku oli kuvannut Fear of the Darkin kokonaan videokameralla keikalta ja hyvältä se ainakin kuulosti. Matka kentälle sujui nopeasti; Datchfoorumin liikenneruuhkien jälkeen. Lentokentällä oli taas pitkät jonot check-iniin ja turvatarkastuksessa vielä pidemmät, vaikka kentällä ei muita matkalaisia ollut.
Lopulta väsynyt osasto saatiin kokonaisuudessaan lentokoneeseen. Koneen piti lähteä puoli yhdeltä, mutta kyllä jo etukäteen tiedettiin ettei tuo aikataulu voi mitenkään pitää. Kymmentä vaille kaksi kaikki olivat suht. koht. aloillaan koneessa ja Bruce kävi pitämässä lähtöpuheet. Valitettavasti oma paikka oli ihan koneen perässä, joten sieltä asti ei nähnyt mitään. Kuitenkin baariin oli hommattu täydennystä ja sää oli hyvä. Lennon pitäisi kestää 2h 10min tähän suuntaan.
Vihdoinkin kahden aikaan kone lähti nousuun. Donna muistutti väkeä, että koneessa ei ole soveliasta tintata tuliaisviinoja. Hetken päästä alkoi tarjoilut, osalle ei annettu kuin vettä (joka loppui sitten kesken). Itse sain vihdoin ensimmäisen olueni Brucen kyydissä, kyllä kelpasi. Koneessa näytettiin koko matkan ajan piirrettyjä ja tarjoiltiin lentokoneruokaa, muuten matka meni useimmilta nukkuessa. Kovin vaisun oloista väkeä oli koneessa, lukuunottamatta tanskalaisia mankkoineen. Lentoemännän piti muutamaan otteeseen pyytää hiljentämään musiikkia, koska jotkut saattoivat haluta nukkua. Rankka reissu vaati veronsa.
Yhteenveto matkasta
Kokonaisuutena porukkaan lennolla mahtui kaikenlaista väkeä. Todistetusti suomalaisia oli 8. Eniten mukana oli ruotsalaisia ja tanskalaisia. Tanskan osasto varsinkin osasi pitää meteliä. Lyhyt katsaus mistä päin maailmaa oli porukkaa lähtenyt Brucen kyytiin: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Englanti, Uusi-Seelanti, USA, Kanada, Brasilia, Israel ja Venäjä.
Concerts Europen matkajärjestelyistä ei jäänyt paljoa moitittavaa. Aikataulut pitivät riittävällä tarkkuudella ja lisäinfoa tarvittaessa, oli ainakin yksi matkanjärjestäjistämme aina tavoitettavissa. Hyvin saivat tämmöisen lauman pidettyä kurissa, kuitenkin hyvä meininki säilyttäen. Kysellessäni siitä, että saataisiinko samanlaista reissua myös Suomen faneille, niin kerrottiin sen olevan täysin Brucen päätettävissä.
Yksi parhaista lomamatkoistani ikinä, lähden varmasti toistekkin,
10.12.2006 whitehorse