Tausta
Rautaneito.comin järjestämälle ryhmämatkalle Iron Maidenin konserttiin Milanoon 2.12.2006 osallistui 27 ihmistä. Reissu oli kolmas laatuaan; 2003 Dance of Death Tourilla kävimme Tukholman Globenissa likaisen tusinan kanssa ja 2005 Prahassa Early Days Tourilla kiertueen ensimmäisellä keikalla 18 hengen voimin. Ikähaitari on ollut kaikilla matkoilla 18 vuodesta melkein 4-kymppisiin ja Milanon matkalla joukkoon mahtui peräti seitsemän pariskuntaa. Liekö muodin mekkana ja shoppailijoiden taivaana tunnettu kaupunki vetänyt hevimiesten kauniimpia osapuolia erityisesti mukaan.
Matka maksoi 555,50 euroa, johon sisältyi konserttilippu, suorat lennot, kolmen tähden hotelli keskustassa (3 yötä) ja bussi kentältä hotellille ja takaisin. Matka ei ollut ihan perinteinen pakettimatka, vaan toteutettiin yhteistyössä Rauman MatkaKalevan, De Angelis Viaggin ja bussifirma Ceredan kanssa. Kiitokset heille yhteistyöstä. Homma toimi ja peitto heilui.
Keikkaliput
Konserttiliput <<linkki=/kuvat/tienpaallataas/rautaneito_milano/rautaneito_milano_001.jpg>1> tilasin heti samalla sekunnilla, kun ne tulivat myyntiin Italian ”Lippupalvelusta” eli Ticketonesta, jossa Ms. Sara Manzoni antoi aivan loistavaa palvelua. Italiassahan ei keikkoja myydä ihan samaan tahtiin koskaan loppuun kuin Suomessa, mutta halusin varmistaa, että saadaan näin iso kasa lippuja ihan varmasti ja olin siksi häpäkkänä liikkeellä. Liput maksettiin tietenkin etukäteen ja Ticketoneen piti vielä faxata kuitti varmistukseksi, että suoritus on matkalla heille. Noin viikon kuluttua liput tulivat postissa perille. Liput maksoivat n. 35 euroa kappale ja ne olivat numeroimattomia eli keikkapaikka Datch Forumissa sai mennä ihan mihin itse halusi. Keikka oli aavistuksen ylimyyty eli paikalla oli ihmisiä enemmän kuin mihin suomalaiset ovat ehkä tottuneet tämän kokoisessa paikassa ja se näkyi ja kuului myös tunnelmassa.
Milanossa keikkapaikalla oli runsaasti mustan pörssin kauppiaita hyvissä ajoin ennen keikkaa eivätkä hinnat olleet suomalaisittain kohtuuttomia, koska noin 50 eurolla irtosi lippu helposti.
Matkustaminen
Lennot Helsinki – Milano (Malpensa) mentiin molempiin suuntiin tutulla ja turvallisella Finnairilla, koska ryhmämatkan järjestäminen halpalentoyhtiötä käyttäen ei tullut tässä tapauksessa kyseeseen porukan koon ja maksuehtojen takia. Myös ryhmämatkaa järjestettäessä täytyi ottaa huomioon varmuus lennoista jo hyvissä ajoin. Tämä tarkoittaa kaikki suomeksi sitä, että lennot olivat kalliimpia kuin halpalennot. Lennot olivat suoria, eikä siten hukattu aikaa palloilemalla Euroopan kentillä, joissa tosin oikeassa seurassa ja loungessa aika saattaa mennä kuin siivillä, jos tätä vertausta voi käyttää lentokentällä olemiseen. Suorilla lennoilla tarjoilu on ilmaista ja lennolla tarjottiin mennessä aamiainen ja tullessa päivällinen.
Koneemme lähti oli aamuvarhaisella torstaina 30.11.06 klo 8.00, joka osoittautui ehkä vääräksi ratkaisuksi, koska itse ainakin olin pari päivää sellaisessa väsymyksen ja muutaman kaljan koomassa, että olo ei ollut oikein oma itsensä. Täältä Rauman seudulta (toki vaihtoehtona olisi ollut yö lentokenttähotellissa, mutta lastenhoidolliset syyt täytyy ottaa huomioon) kun jouduttiin lähtemään ajamaan yhdeltä yöllä. Olihan tietenkin hyvä, että mentiin ajoissa ja torstaipäiväkin oli täyttä peliaikaa, koska hotelissa Milanossa oltiin jo puolen päivän nurkilla. Toisaalta onhan siinäkin oma hohtonsa, kun mennään isolla ryhmällä päivällä / iltalennolla ja porukka alkaa hiukan koneen noustessa pääsemään fiilikseen (eikä vaan ole suurimmaksi osaksi silmät kiinni, kun nukuttaa niin pirusti, kuten itse tuli tehtyä Alppien ylitystä lukuun ottamatta. Paluulento ajoittui illaksi klo 19.00, joten viimeinenkin päivä eli sunnuntai oli hyvää aikaa kaupungilla kiertelyyn ja kuka nyt mitäkin halusi harrastaa. Ryhmälle oli järjestetty myös oma bussikuljetus Malpensan ja hotellin välille (50 km = 1 tunti), mikä osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi, koska bussi kaartoi suoraan oikean hotellin eteen ja nouti samasta paikasta ryhmän eikä kenenkään tarvinnut talsia ja etsiä mitään pitkin Milanon katuja kassien kanssa.
Yöpyminen ja syöminen
Milanossa yövyimme kolme tähden hotellissa nimeltä Soperga, joka sijaitsi saman nimisellä kadulla noin kilometrin päässä Stazione Centralesta, joka on yksi Milanon helpoista maamerkeistä ja myös varmasti yksi maailman mahtavimmista rautatieasemista, mitä julkisivuun tulee. Eikös Mussolini voimiensa tunnossa ollut sen rakentanut? Hotelli oli viihtyisä, aulassa vastaanoton kaverit olivat krakat kaulassa, puhuivat hyvää englantia ja olivat erittäin kohteliaita. Aulassa oli oli myös viihtyisä baari (auki 16.00 – 24.00) sohvineen ja televisioineen. Aamiainen sisältyi tietysti hintaan ja se oli kattava. Tarjoilijat pitivät hyvää huolta asukkaista ja maan tapoihin kuuluen kantoivat jokaiselle oman kahvikannun (tai kaakaota, cappucinoa tai mitä ikinä nyt tuli mieleen pyytääkään). Huoneet olivat normaaleja hotellihuoneita, joissa oli jokaisessa oma suihku, minibaari ja pay TV…
Kun Italiaan asti tultiin ja nälkä + jano oli tietenkin kuin sudella tai kamelilla vähän miehestä ja naisesta riippuen, ensimmäiseksi piti saada heti pizzaa ja punkkua. Pizzerioita oli hotellin kulmilla noin sadan metrin säteellä ainakin viisi, joista valitsimme ”tuo näyttää hyvältä – sokkona sisään” -periaatteella loistavaksi osoittautuneen paikan, jonka nimeä en valitettavasti saanut ylös, koska kaikki paikat olivat suurin piirtein merkitty mielikuvituksettomasti sanoilla ristorante ja pizzeria. Kolme kertaa tosin taidettiin siinä paikassa ruokailla, että liekö ollut vähän muuta mielessä silloinkin, kun tosiaan ei paikan nimi jäänyt millään muistiin. Noin 15 hengen ryhmäämme palveltiin ensiluokkaisesti ja tuntui yleensä muutenkin, että ravintolassa Italiassa ei homma ainakaan jää palvelusta kiinni. Ryhmämme seisoi noin 30 sekuntia, jonka aikana neljä ukkoa kopisteli pöydät suitsait yhteen, jotta saimme ikään kuin helvetin pitkän yhden pöydän ja olimme samaa ”perhettä”. Hevimiesten sydäntä lähinnä tuntui olevan Devil-pizza – kuten läheisestä kaupasta löytynyt Hell-olutkin – ja varmasti jäi erään matkalaisen mieleen fantasiapizzakin, jossa olikin kaikenlaista fantastista (lähinnä kait rucolaa ja maissia).
Hintataso baareissa vaihteli hintavasta järkyttävän kalliiseen. Duomon lähistöllä, jossa tietysti suurin osa turisteistakin käy, oli kaikista kalleinta syödä ja juoda. Olut (0,5 l) maksoi 8 euroa ja palvelumaksut 1,5 – 2,5 euroa / naama päälle. Viini sitävastoin oli todella edullista supermarketeissa. Jo alle eurolla sai jotain punaista ja muutamalla eurolla ihan kohtuullistakin.
Kävimme perjantai-iltana tarkistamassa paikallisen metalliluolan nimeltä Inkubo Kafe, jonka alakerrassa soitti kelpo coverbändikin. Maidenia ei tosin tullut kuin yksi biisi, mutta muuten baari oli parasta IM-luokkaa. Milanossa vierailevan metallimiehen kannattaa ehdottomasti käydä kaljalla siellä.
Keikka ja areena
Italiassa tuntui olevan maan tapa, että keikkapaikalle (Maiden esiintyi 14 – 18 000 ihmistä vetävässä DatchForumissa, jonka tarkkaa yleisömäärää ei kukaan tuntunut tietävän) keräännytään aamupäivällä. Areenalla on lukuisia paikkoja syödä ja juoda. Lisäksi huomattavaa oli noin 50 piraattikauppiaan kojut, joista sai mielestäni kohtuuhinnalla ihan kelpo tavaraa. Itse ostin 15 eurolla t-paidan. 25 eurolla irtosi erittäin komea huppari ja myynnissä oli jos jotakin. Sisällä virallisella standillä olikin sitten ymmärrettävästi erittäin hiljaista. Itse keikkapaikka oli kaupungin laidalla 12 km hotellistamme ja parhaiten sinne pääsi metro+taxi yhdistelmällä ja vähemmän kävelyintoilijoille tietenkin pelkällä taxilla. Koko ryhmämme seurasi keikkaa lattiatasolta. Paikka oli kuin nallilla lyöty jo lämppärien aikana ja tunnelman saattoi aistia. Lauren Harris ja Trivium saivat kannustusta saman verran kuin Maiden Tampereella ja itse pääaktin tullessa lavalle meno oli mielestäni aika hurjaa. Muutama ryhmästämme oli hakeutunut lavan eteen ja osa tuli suosiolla pois lämppärien jälkeen ja osa nostettiin kaiteen yli ensiapuun Maidenin aloittaessa. Yleisö oli todella kova ääninen ja futispeleistä tutut ole olee laulut raikasivat. The Longest Dayn jälkeenhän Brucellla on ollut tällä kiertueellla tapana vähän jutella yleisölle ja tässä kohtaa koettiin mielestäni koskettavin hetki, kun pari kolme minuutttia äijät lavalla kuuntelivat yleisön laulua suut muikeina. Tästä kohdasta syöpyi muisto mieleen ikuisesti. Keikan jälkeen ryhmämme pääsi vielä samaan kuvaan Maidenin toimarin Rod Smallwoodin kanssa.
Italian fan club oli järjestänyt ilmeisesti jonkinlaiset after ski -kekkerit paikallisessa Zoe’s clubissa, mutta kukaan ryhmästämme ei päässyt sinne asti. Itse jonottelin taksia keikan jälkeen pari tuntia paikallisten snägärien antimista nauttien. Taxikulttuuri olikin vähän toisenlaista kuin kotona. Muutama taxi kysyi, että mihin olette menossa ja ilmoitettuamme Sopergan, taxikuski totesi vaan, että periferia! Saman matkan hintahaitari oli 20 ja 70 euron välissä. Arvanet, että kumman ääripään sain itse maksaa.Italialaiset puhuivat yleisesti yllättävän vähän englantia ja jo muutama alkeellinen italian sana seurueestamme teki selvästi hyvää. Propsit vaimolle joka italialaisesta sukunimestä ja luonteen lisäksi puhui aika hyvää italiaa, joka tuli vielä 13 vuoden jälkeenkin yllätyksenä minulle.
Koko reissu yleisesti
Jossittelu on aina perseestä, mutta olisi ehkä ollut viisaampaa mennä Milanoon perjantaina ja palata maanantaina ja näin mennä molemmille (la & su) Maidenin Milanon keikoille etenkin, kun toisella keikalla oli vielä ensimmäistäkin kovempi meno. Samoin olisi jälkikäteen ollut ehkä järjevämpää lentää päiväaikaan.
Näillä näkymin tämä kolmas järjestämäni ryhmämatka oli viimeinen laatuaan. Asiaan ei ole yhtä ainoaa syytä vaan monet pienet asiat yhdessä ovat saaneet harkitsemaan vaihtoehtoa, että seuraavalla kiertueella mennään vaimon kanssa tai hyvin pienellä porukalla johonkin. Aika on kolmen lapsen perheessä jo luonnostaan kortilla, työ vie yhä enemmän ajatuksia iän karttuessa ja vastuun lisääntyessä, ryhmämatkan järjestämisestä aiheutuva pieni stressi ja ison ryhmän mukanaan tuoma ylimääräinen sählinki ei enää kiehdo ja se tuntuu nyt nähdyltä. Toki kolmella reissulla on ollut uberhauskoja hetkiä, uusia ystäviä ja kaveripiiriä on tullut hurjasti lisää, samanhenkisessä ryhmässä on ollut ainutlaatuinen tunnelma eikä halutessaan missään ole tarvinnut olla yksin pulassa, kun aina joku on tiennyt jotain. Ensi reissulla haluaisin kuitenkin itse olla hajottamassa niitä sänkyjä…
Kiitokset kaikille matkalla mukana olleille!
Kotisohvalla 12.12.2006,
Toni Brigatti