Varhainen lauantaiaamu Helsinki-Vantaan lentoasemalla. A.Kivi maksaa avovaimonsa kuljettamalle autolle reilut puoli tuntia parkkiaikaa kentän pikaparkissa ja lupaa tarjota paremmalle puoliskolleen varhaisen aamiaisen kentän kahvilassa. Kello on vähän vaille kuusi.
Kahvilassa istuu odottamassa Lahdesta bussilla paikalle tullut asa, joka ei ole nukkunut koko yönä. A.Kivi tilaa jo perinteeksi muodostuneen lähtölonkeron, asa ottaa siiderin. A.Kiven lady mehua, kahvin ja sämpylän. Esittely, kuulumisia. Muutaman minuutin kuluttua ovesta kävelee sisään Hesen kentälle heittämät Iivis ja Weekend warrior (jatkossa Wv). Jälleen näkeminen on iloinen – taas mennään, eikä meinata.
A.Kiven nainen poistuu suukotettuna, nelikko siirtyy lähtöselvitykseen, turvatarkastukseen ja portin läheisyydessä olevaan baariin. A.Kivi tilaa setin (so.viskin ja oluen), muut käyvät vessassa. Pian lähtökäsky käy ja kopla siirtyy portille ja koneeseen. Yhtiö on Blue1, määränpää kulttuurin kehto Ateena.
Kone on melkein tyhjä, tilaa riittää ja lentoemoilla aikaa serveerata nelikkoa. Alkaa armoton dokaaminen. A.Kivi juo koko nelituntisen lennon viskiä, Iivis skumppaa ja viskiä, asa ja Wv sitä sun tätä. Fiilikset ovat korkealla, Kreikassa on säätietojen mukaan lähes kesäkelit. Neljän tunnin fiilistelyjen (asa ottaa jossain välissä pienet tirsat) laskeudutaan keväiseen Ateenaan. Osasto virittelee jo pientä laulun tynkää. Passintarkastus, asan laukku ruumasta, ilopissat ja suoraan baariin.
Arvioidaan iiseintä tapaa siirtyä hotellille. Käy ilmi, että asan ja Wv:n huone on buukattu eri hotelliin, kuin Iiviksen ja A.Kiven. Ketju on kuitenkin sama. Iivis hoitaa homman parilla asiallisella, mutta päättäväisellä puhelinsoitolla ja nyt kaikilla on yhteinen päämäärä. Säätöihin menee muutaman oluen verran, jonka aikana kentälle saapuu myös brittivahvistuksia legendaarisen Stevehunterin ja kumppaneiden johdolla. Lontoon joulukeikat käydään läpi, kukaan ei ollut Dubaissa. Settilista pidetään visusti salassa.
Taksi alle, neuvottelu kuskin kanssa hinnasta ja hotellille sananmukaisesti tuhatta ja sataa. Check in ja kassit huoneisiin. Tapaaminen aulassa ja Ouzoa tilaamaan. Maistiaisten jälkeen päätetään, että nyt saa viskin korvata setissä Ouzo, kas niin hyvää ja stydiä se on. Vaihtaa jäiden kanssa väriäkin, jota jaksetaan ihmetellä seuraavat pari tuntia. Ollaan sitä paitsi Kreikassa, joten maassa maan tavalla. Saadaan kyllä kuulla, että ei sitä myrkkyä juo muut, kuin turistit. Mutta mehän ollaan turisteja, eikö?
Pian pöytä on täynnä tyhjiä Ouzo- ja olutlaseja. Tunnelma vain nousee ja lopulta muistetaan, että olisihan se kenties hyvä syödäkin jotain. Kävelylle ja etsimään mukavaa ruokapaikkaa. Sellainen löytyykin jonkun ajan kuluttua. Ww tilaa paistettuja sardiineja, asa ja A.Kivi kanaa ja Iivis jotain, mitä en kuolemaksenikaan muista. Palanpainikkeeksi punkkua, ouzoa ja olutta. Ilta alkaa jo hämärtää, samoin matkalaisten muisti..
Wv ja asa päättävät useamman tunnin ravintolasession jälkeen siirtyä hotellille nukkumaan, Iiviksellä ja A.Kivellä on vielä virtaa. Ennen sitä käydään vielä blokkaamassa asalle Ateenan keikkalippu kreikkalaiselta IMOC:laiselta. Seuraa pientä säätöä, sillä Iivis on epähuomiossa (kännipäissään) antanut tyypille alkuperäisen hotellin osoitteen. Lipunmyyjät saavat kuulla ansaitsemattomasti kunniansa, mutta lippu saadaan kuitenkin haltuun ja siltä osin kaikki on selvää. Muilta osin ei. asa ja Wv painuvat pehkuihin, Iivis ja A.Kivi paikalliseen hevibaariin. Ryyppyhommat jatkuvat paikallisten kanssa. Suomalaisista tykätään, vaikka Iiviksellä tuleekin hieman sanomista paikallisen näennäistiedostavan kommunistin kanssa, joka väittää Stalinin olleen hyvä ja hieno mies. Joo-o.
Kaksikko siirtyy yöpalalle kebabpuljuun, jossa tilataan jotain ja sitten se jokin syödään. Naurua piisaa. On kuitenkin aika siirtyä levolle. Kello on vaikka mitä.
Sunnuntaiaamuna Iivis ei jaksa nousta aamupalalle ihan heti, mutta asa ja A.Kivi käyvät syömässä. Aamiainen on runsas ja hyvätasoinen. Painostussoiton jälkeen myös Iivis ja Wv valuvat alakertaan aamiaiselle. Aamiaiselta hotellin ihanaan baariin kittaamaan ouzoa ja kaljaa. Krapulasta ei pian ole tietoakaan.
Kun kankkusta on paranneltu parisen tuntia, lähdetään kylille. Kävellään muutamia kortteleita metroasemalle ja suunnataan parin pysäkin päähän Ateenan vanhaan kaupunkiin. Kirkonkellot lyövät sunnuntain puoltapäivää.
Kun metrotunnelista noustaan päivänvaloon, putoaa jokaiselta leuka katukivetykselle. Akropolis-kukkula nousee horisontissa uskomattoman uljaana. Upean näyn ylevöittämänä nelikko siirtyy läheiselle terassille keräämään voimia nousua varten. Kreikkalaissettiä kehiin. Niitä pitää varmuuden vuoksi ottaa useampi, että varmasti jaksaa. Mitä, jos Akropolilla ei olekaan tankkauspistettä?
Alkaa pitkä ja hämmästyshuudahdusten siivittämä nousu kohti kulttuurin syvintä olemusta. Miten ne ton on tehneet? Kattokaa jätkät, Zeuksen temppeli. Ei, jumalauta! Ziikatkaa, kulkukissa saa pesää! Jne.
On sunnuntai ja temppelialueelle pääsee ilmaiseksi. Se on kiva juttu se. Lisäksi huoli oli turha, myös kukkulalta saa bisseä. Juomme sitä. Käymme huipulla, jossa tuulee. Otetaan valokuvia, haukotaan henkeä. Paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen, ei toista puhetta. Mahtavat näköalat ja paljon valkoisia kiviä. Kuvia tulee jossain vaiheessa.
Laskeudumme kukkulalta ja etsimme mukavan ruokapaikan. Syömme ulkoterassilla viininlehtikääryleitä, musakaa, pinaattipiirakkaa ja juomme paljon ouzoa ja punaviiniä kyytikseksi. Tunnelma on mahtava, sillä kaiken lisäksi kohta keikkaa pukkaa.
A.Kivi ostaa äidilleen Venus-patsaan, testaillaan erilaisia hauskoja hattuja ja valutaan pikkuhiljaa metroasemalle. Siitä hotellille ja Maiden univormut päälle. Pari nopeaa Ouzoa aulabaarissa ja taksilla keikkapaikalle.
Ai jestas sentään. Väkeä on, kuin pipoa. Laulu raikaa hallin ulkopuolella ja tunnelma on käsin kosketeltava. Ei muuta, kun sisään halliin. Paikalla on pirusti myös ulkomaalaisia, joiden kanssa lyöttäydytään juomaan kaljaa ja vaihtamaan keikkakuulumisia ja muita sen sellaisia. Ruotsalainen Tobbekin on liikkeellä taas. Ei pojalle 44 keikkaa syksyllä riittänyt. Siirrymme baari- ja paidanmyyntialueelta salin puolelle. Tae kwon do -halli on aivan tukossa. Ei meinaa parketille päästä. Jäämme olosuhteiden pakosta aika taakse, mutta se ei haittaa, sillä sieltäkin näkee tosi hyvin lavalle. Suomenlippu saa jälleen varauksetonta ihailua ja huomiota osakseen. Seläntaputtelijoita piisaa.
Sitten kohahtaa. Doctor Doctor alkaa. Halli laulaa mukana. Itku meinaa tulla silmään. Valot sammuvat ja huutomyrsky alkaa. Mars – Bringer of war. Nicko älähtää mikkiin, iskee tahdit ja sitten mennään, jumalauta!
Different World. ”Tell me what you can hear, Athens!” -”Then tell me what you see” Yleisö pogoaa tasajalkaa. Jo alusta asti on selvää, että Milanon yleisöllä on tässä nyt haastaja.
These Colours seuraavaksi. Taustakangas on vaihtunut normaaliin perus AMOLAD -kansi kankaaseen. Syitä pohditaan myöhemmin ja Iiviksellä on teoria, jonka mukaan kankaan ja TCDR- paidan puuttuminen keikkakaman joukosta saattaa johtua siitä, että kirjaa ei enää myydä ja sen johdosta näin. Tiedä häntä. Biisi toimii, kuten aina – kuin pommi. Ja siitä sitten pommibiisiin. Bruce sekoaa jossakin vaiheessa Brighteria sanoissa ja yksi säkeistö kuullaan ilman laulua. Äijä on selvästi niin täpinöissään. Tämä meitä huvittaa.
Ja sitten. Kukaan meistä ei tiedä, mitä seuraavaksi. Bruce pitää pitkän spiikin, kertoo, miten bändillä menee (paremmin, kuin koskaan) ja selittää, että alun perin heidän pitäisi olla nyt Kiinassa. Koko levyä ei soiteta, koska niitä paikkoja varten, joissa nyt maaliskuussa ollaan treenattiin pari klasikkoa sekaan ja tässä on niistä ensimmäinen: Wrathchild!Ja sitten tulee todistettua jotain aivan ennennäkemätöntä. Koko halli pomppii tasajalkaa. Siis koko permanto ja sivukatsomot. Kaikki. Aivan mieletöntä. Ja biisivanhus todellakin rokkaa. Yleisö laulaa kertsissä kovempaa, kuin bändi kuuluu. Voi onnea!
Perään Trooper ja taustakangas. Sama juttu. Uppoaa yleisöön, kuin se kuuluisa sormi siihen märkään pilluun. Väki hoilaa ekstaasissa. Brucella on päällä ”Early days” -rundilta tuttu punainen ratsumiehen univormu ja liput liehuvat. Seuraa Benjamin, joka on raskas, kuten aina. ja tipat linssiin nostattava ”For The Greater Good Of God”. Neljä kysymystä, neljä vastausta. Ja yleisö laulaa, hoilaa, huutaa, itkee.
Mitäpäs sitten? No Beasthan se sitten. Rokkaa. Adrian vetää mielettömän soolon ja tämä biisi ei paljoa esittelyitä kaipaa. Pomminvarma livenumero. Beastin jälkeen Fear of the Dark. Mitä vittua? Ei voi olla näin lyhyt setti! FOTD toimii, kuten aina, yleisö hoilaa helvetin kovaa mukana alusta loppuun. Tämän jälkeen ”Scream for me Athens” ja ollaan ihan varmoja, että tulee Iron Maiden. Bruce mokasi ja unohti, että settiin on lisätty Fearin perään Run to the Hills! Huuti vanhasta muistista. Kansallislaulun hehkutukset. Ha-ha. RTTH:ssa mukana taustakangas ja sitten se Iron Maiden tankkeineen. Hallissa täysi kaaos.
Encoret ovat samat, kuin syksyllä. Kieltämättä vähän tylsä ja ennen kaikkea lyhyt setti. Olisi sinne hyvin sopinut esim. vaikkapa The Longest Day tai Lord of Light. Ei voi mitään. Hittisetti uusille yleisöille, jota ei Ateenan takia räknätty. Tästä huolimatta yksi elämäni parhaista keikoista. Se johtuu yleisöstä, joka oli todella äänekäs ja energinen. Etelän maissa on tämmöstä. Brucekin päivitteli asiaa, sanoin ”unbelievable, amazing jne.”
Parissa välissä Bruce myös laulatti yleisöllä muutaman rivin Aleksanteria. Kreikkalaiset eivät vaan oikein tajunneet heti, mistä on kyse ja Bruce naurahti, että olette tainneet unohtaa sanat. Heh.
Joka ukko litimärkänä hiestä ja oluesta. Kaljaa koneeseen ja jatkobileiden suunnittelu käyntiin. Britit olivat buukanneet jatkobailut Texas -nimiseen rokkipaikkaan. Pienen säätämisen jälkeen päästiin mestoille ja holtittomat juomingit olivat. Suomenlippu seinälle ja pöydälle tanssimaan. Tätä touhua on lämmöllä muisteltu brittiystävien toimesta jo virallisellakin laudalla lämmöllä. Itse en ole nähnyt, kun en ole saamattomuuttani rekisteröitynyt, mutta Iivis kertoi.
En muista, millä mentiin hotellille. Filmi täysin poikki. Maanantain aamupala missattiin. A.Kivi siirtyi yksin hotellin aulabaariin juomaan Ouzoa ja käymään netissä odotellessaan muiden heräämistä kuolleista. Muutaman kierroksen jälkeen alkoi haudasta nousseita reissukavereita ilmaantua mestoille. Ilmassa pientä haikeutta, sillä Wv:llä ja asalla on kotiinlähtöpäivä. Mutta vasta illalla! Ei saa jäädä tuleen makaamaan, sanoi eräskin konekiväärikomppanian kapteeni (ja kuoli).
Korttien kirjoittelua ja kankkusen parantelua aulabaarissa ja sitten kävelylle kaupungille. Ruokapaikkaa etsimään. Kierreltiin divareita, tehden joitakin löytöjä. Siirryttiin parin terassin kautta vanhaan kaupunkiin, jossa vedettiin hulppealla terassilla pitkä lounas jatkuvalla juotolla. Kyyppari oli alan miehiä ja laittoi soimaan meille Maidenia terassin kajareista. Aika muhkeeta. Lammasta, musakaa, tomaattikeittoa ja kuka mitäkin. Oikein hyvää ruokaa ja loistopalvelua. Dave Murray oli kuulemma käynyt samalla terassilla päiväkaljalla edellispäivänä.
Vedettiin jälkiruokia (jätskiä ja mansikoita, nam) ja kahvejä myöten kunnon sapuskat ja taas oli sir Kankkunen pantu aisoihin. Kaikki loppuu aikanaan ja pikkuhiljaa piti siirtyä hotellille muutamien terassien kautta hakemaan asan ja Wv:n tavaroita. A.Kiven levyostokset pakattiin osittain asan ja osittain Wv:n reppuihin. Pääsevät arvokkaat levyt turvallisesti Suomeen, kun Iiviksellä ja A.Kivellä vielä matka jatkuu. Pojat pantiin taksiin tippa linssissä. Auton takavalot välähtivät hotellin edustalla ja Iivis ja A.Kivi jäivät vilkuttamaan hotellin ovensuuhun…
Iivis ja A.Kivi – viimeinkin kahden. Mutta ei, ohjelmassa ei seuraa mitään sen romanttisempaa, kuin päätös nukkumaan menemisestä varhain, sillä edessä on matkustuspäivä Lontooseen. Siellä kun pitää ehtiä erääseen tiettyyn koneeseen. Maanantai-ilta päättyy pitsaslaisseihin, jotka Iivis käy hakemassa hotellin lähellä olevasta puljusta. A.Kivi ei jaksa lähteä mukaan, joten Iivis tuo väsyneelle toverillekin ruokaa.
Tiistaiaamu valkenee ja kaksikko siirtyy olosuhteisiin nähden virkeänä aamupalalle. Tehtävänä on postittaa kaikkien neljän (asa ja WV jättivät omansa kaksikon huostaan) kortit Suomeen. Sen jälkeen pitää selviytyä lentokentälle. Kello on jo 11. Postitoimisto löytyy ja karheat kielet lipovat 25 postimerkkiä. Yrjö meinaa lentää. Taksi alle hotellin respasta ja vauhdilla kentälle. Pari kaljaa kentällä ja Lontoon koneeseen. Kiitos Kreikka ja Ateena! Mahtavaa oli, tämä ei jää tähän. Miehet ostavat matkaeväiksi kentältä kahdeksan kaljaa ja sipsipussin. Samalla tutustutaan brittipariskuntaan, jolla on sama suunta. Heistä myöhemmin lisää.
Lento Lontooseen kestää nelisen tuntia. Meinaa väsyttää, onneksi Catwickin kentän liepeillä odottaa hotellihuone. Lontoossa normaalit saapumiskommervenkit ja nopea ruokailu Mäkkärissä. Bussilla hotellille ja aikeena siirtyä varhain petiin, sillä herätys on neljältä. Paskat. Kenttähotelli on täynnä Bruce Airilaisia. Niin, lienee syytä huomauttaa, että seuraavan päivän ohjelmassa on lento Serbiaan, Belgradiin itsensä Bruce Dickinsonin ohjaamalla koneella. Aika siistiä, don’t you think?
Porukkaa on tullut vähän joka puolelta, Chilestä ja Uudesta Seelannista asti. Seuraa keskustelua ja kaljanjuontia hotellin baarissa. Puolenyön tietämissä siirrytään hotellihuoneeseen, joka on kamala murju ja haisee kuolemalle. Ilmastointi on joko täysillä tai pois päältä. Yritämme nukkua, mutta siitä ei tule oikein mitään. Olemme niin täpinöissämme. Neljältä kello soi ja horteesta on noustava, vaikka tuntuu, ettei ole nukuttu silmäntäyttä.
4:30 bussilla Catwickin kentälle. Bussi on täynnä Maiden-paitoja ja tunnelma kollektiivisesta krapulasta huolimatta korkealla. Muutama pussikalja auttavat hieman. A.Kiveä hävettää, sillä on tullut otettua lähtiessä kaapista Rautaneito-hupparin sijasta epähuomiossa mukaan Rotten Sound -huppari. Se on kuitenkin ainoa pitkähihainen ja olo on, kuin rumalla ankanpoikasella Maiden -univormujen keskellä.
Ei muuta, kun Check in -tiskille, jossa nukkuvat koko yön matkustaneet Ipe ja Dante. Jälleennäkemisen iloa! Matka on ollut pitkä, sillä Ipen ja Danten lento Suomesta on tullut Stanstedin kentälle, josta on ollut yöllä helvetin vaikea, kallis ja aikaa vievä prosessi päästä Catwickiin. Täällä kuitenkin ollaan, kuolema kuittaa univelat. Näytölle ilmestyy teksti, joka aiheuttaa kohahduksen aulassa: BA 666 Belgradiin. Fuck Yeah!
Ipe ja Dante ovat nukkuneet viisitoistaminuuttisensa oikeassa paikassa tiskin edessä, sillä paikat määräytyvät sisäänkirjautumisjärjestyksessä. Iivis ja A.Kivi käyttävät ystävyyttä hyväkseen ja paikat saadaan niin läheltä konetta, kuin mahdollista, riviltä viisi. Ihmettelemme, miksei lähempää, mutta myöhemmin selviää, että etummaiset paikat on varattu Lauren Harrisille, tämän bändille ja IMFC:n henkilökunnalle.
Kun lentoliput ovat kädessä, hilpastaan baariin jutustelemaan ja juomaan kaljaa. Tai siis Iivis ja A.Kivi juovat kaljaa, Ipelle ja Dantelle ei maistu vielä. Muutaman oluen jälkeen turvatarkastukseen ja portille. Fiilis alkaa olla aika korkealla. Lentokenttädösä vie meidät kentän laidalla olevan lentokoneen viereen. Kyljessä on Britannian lippu. Koneeseen nouse. Lentoemo katsoo maihinousukortin ja ohjaa käytävälle..jossa seisoo…Bruce Fucking Dickinson, lentokapteenin vermeet päällä. Meinaa tulla paskat housuun!
Koneeseen noustessa meille jaetaan myös hyvälaatuiset lentokassit, joissa on Bruce Airin logo (Aces High -Eddie siivet kyljessä) ja teksti CREW – Flight 666. Sisältönä on Crossed Guns -logolla varustettuja postikortteja, tarra, kynä (logo siinäkin), pinssi ja jonkinlainen Iron Maiden -taskulamppu. Keräilykrääsää isolla Kräällä. Kassit hyllylle ja istumaan. Kone täyttyy. Ipe, Dante, Iivis ja A.Kivi istuvat keulilla. Ipe ja Dante lähtevät taktisesti vessaan ohjaamon viereen ja ”joutuvat” jäämään Brucen viereen, kun tämä pitää sisäluuriin tervetuliaispuheen. Bruce on helvetin hauska ja kertoo päivän ohjelmasta ja aikataulusta. Tulemme lentämään sitä ja sitä reittiä, keikkapaikalla tullaan ottamaan lavalla yhteiskuvia, illalla on keikka jne. Pyytää nauttimaan päivästä ja toteaa, että ”Basically this is as best as it gets, exept looking at your ugly faces from the stage” Olen täysin vakuuttunut, että mies viittaa meikäläiseen.=) Olo ja olemus eivät ole freeseimmästä päästä.
Lopulta lähdetään. Lento on parhautta. Vähän väliä Bruce kertoo, mitä alapuolella on. Se tai tämä kaupunki, Alpit jne. Mies jopa huudattaa matkustamoa useampaan otteeseen ”Scream for me Flight six six six” Arvatkaa huudetaanko?
Loppupuolella n. kahden ja puolen tunnin lentoa Bruce kiertää matkustamon, juttelee, antaa nimmareita ja poseeraa valokuvissa. Dante saa nimmarit isoon Bruce – valokuvasuurennokseeen ja Alive in the studio -vinyylinkanteen, Iivis AMOLAD-kansipahviin, Ipe Tattooed millionare cd:n kansivihkoseen. A.Kivellä -tuolla armoitetulla typeryksellä ei ole muuta signeerattavaa, kuin Kreikan keikkalippu. Rotten Sound huppari ja paperinpala. Sillälailla.
Mutta vittu, miten on mahtavaa! Kaikki saavat toistensa avustamana hyvät kuvat Brucen kanssa. Mies on todella rento, kärsivällinen ja nauravainen. Mitään järkevää sanottavaa tai kysyttävää emme keksi. Great gig in Athens -osastoa jne.
Laskeudumme Belgradiin ja siellä meidät ohjataan passintarkastukseen ja siitä eteenpäin. Kentän ulkopuolta kuuluu kovaa huutoa, Serbialaisia faneja on kentällä vastassa varmaan pari sataa, samoin mediaa TV-asemia myöten. Melkoinen sisääntulo, sillä meillekin hurrataan. Holtitonta.
Koko revohka nousee neljään isoon bussiin ja alkaa matka hotellille. Matka kestää puolisen tuntia ja maisemat pistävät vakavaksi. Pommitettuja taloja Euroopassa 2000-luvulla. Nato on rankaissut Belgradia Kosovon kriisin aikana vitun lujaa. Pistää oikeasti hiljaiseksi, sillä raunioita ei ole vain yksi tai kaksi, vaan useita matkan aikana. Isoja hienoja rakennuksia pillun päreinä ydinkeskustassa.
Hotelli on hieno iso rakennus ja sisäänkirjautuminen vie hetken. Kassit huoneisiin ja passit respaan. Tunti vapaa-aikaa, jonka jälkeen kuljetus keikkapaikalle kuvaussessioon. Käymme vaihtamassa euroja dinaareiksi rahanvaihtopisteessä. Vaihdan 90e, jolla saa n. 8000 dinaaria. Tajuan olevani rikas, kun Chivas Regal -viski ja tuontiolut maksaa ydinkeskustan hienossa kahvilassa n. 300. Näitä rahoja ei ehdi tuhlata millään. Ei kyllä harmitakaan. Tänään syödään ja juodaan! Nyt on juhlapäivä!
Pikaisen terassivisiitin jälkeen busseille ja keikkapaikalle. Matkalla lisää raunioita. Vähän vituttaa, mutta se unohtuu, kun tullaan areenalle. Keikkamesta on valtava, useita halleja ja rakennuksia sisältävä messu/konferenssikompleksi. Pienen jonottamisen jälkeen meidät ohjataan sisään valtavaan betonihalliin, joka on muodoltaan pyöreä ja pirun korkea. Kommunistiajan monumentaalisuutta edustetaan nyt vakavalla naamalla.
Yhdellä laidalla on Maidenin lava täydessä juhlavalaistuksessa. Taustalla on 23:58-kangas. Kiertuemanageri Dickie Bell pitää meille huumorintäytteisen, mutta tiukan luennon siitä, että lavalla ei sitten kosketa mihinkään, etenkään soittokamoihin tai rumpuihin. Ja kädet pois taskusta!
Meidät jaetaan kolmeen ryhmään. Suomalaiset ovat ekassa ryhmässä. Sitten noustaan stagelle. On, muuten, aika veikeä fiilis. Otamme erilaisia valokuvia toisistamme, jalka monitorilla, poseerausta rumpukorokkeella, Iivis vetää sooloa Adrianin mikin luona jne. Settilistat ovat kiinni monitoreissa ja jokunen Bruce Airilainen taitaa spoilaantua. Näyttää olevan illalla luvassa sama setti, kuin Ateenassa. Kun olemme hetken saaneet sekoilla rauhassa lavalla, tulee paikalle herra Dickinson ”Bruce the pilot” -paita päällä ja hyvällä tuulella. Taas otetaan kuvia ja lyödään kättä. ”Janne from Finland, don’t you ever sleep?” -”Yes I do. I went to sleep early last night”. Ei sitä siinä tilanteessa – saatana – muuta keksi. Ihan, kun ei olisi muuta asiaa. Tosiasia kuitenkin on, että millekään syvällisemmälle jutustelulle ei ole aikaa, sillä kaikki repivät miesparkaa joka suuntaan kuvattavaksi. Hyvä näinkin. Sitten levittäydymme lavan reunalle yhteiskuvaa varten.
Kuvauksen jälkeen laskeudumme takaisin arkeen ja maan pinnalle. Olihan mahtava kokemus, nyt tuhlaamaan näitä dinaareja. Keikan alkuun on tuntikausia. Siirrymme ekalle vastaantulevalle terassille dokaamaan. Juomme vahvaa serbialaista olutta ja Iivis ja A.Kivi ottavat orastaviin vatsavaivoihin (mistäköhän johtuu) Jägermeisteria.
Juomme siinä muutamat kaljat ja syömme kanakeitot. Iivis ei saa omaansa. Kommunikointi tarjoilijan kanssa on hankalahkoa, sillä yhteinen kieli on kateissa. Myöskään ruokalistasta emme ymmärrä kyrillisten aakkosten takin mitään. Kalja virtaa, aurinko paistaa. Koko porukka juopuu vahvasta oluesta ja hyvästä meiningistä.
Samalle terassille tulee jo Ateenassa tapaamamme brittipariskunta ja he liittyvät iloiseen joukkoomme. Juttua riittää. Viereiseen pöytään istahtaa IMOC-klubin henkilökuntaa ja Dante jää suustaan kiinni heidän kanssaan pahemman kerran. Englanti sujuu neidiltä parin kaljan jälkeen todella mallikkaasti. 😀
Brittipariskunta, Iivis, A.Kivi ja Ipe siirtyvät läheiseen ravintolaan sisätiloihin, sillä auringon laskettua alemmas alkaa tulla vilu. Syömme siellä lihaa ja juomme paljon olutta ja jotain helvetin vahvaa votkaa. Kun Dante saa asiansa selviksi, myös hän liittyy takaisin seurueeseen. Kello alkaa olla keikka. Dante vetää votkapaukun (ainakin 60%) ykkösellä naamariin ja lähdemme yhdessä liikkeelle.
Koko matka ravintolasta (lasku ei tuntunut missään) keikkapaikalle on täynnä juhlakansaa, grillikojuja, kaljanmyyjiä ja menoa ja meininkiä. Täysi karnevaalitunnelma. Serbit ovat aivan innoissaan. Täällä ei tämän tason rokkibändejä ole nähty, kuin ennen sotia – 80-luvulla.
Sisään ei mennäkkään noin vaan. Hallin edustalla on todella tiukat turvatoimet. Kaksi mellakka-aitaa ja kymmeniä, ellei satoja serbipoliiseja täydessä taisteluvarustuksessa. Jokainen alueelle tulija ratsataan hyvin tarkkaan. Iivis on huolissaan kamerasta ja siirtää muistikortin jemmaan. Jos kamera viedään, säilyypähän kallisarvoiset Kreikka- ja Bruce-kuvat.
Ei huolta. Poliiseja ei kiinnosta viina tai kamerat, vaan veitset ja aseet. Ipe on fiksu ja vilauttaa Bruce Air -ranneketta ja pääsee sisään puolisen tuntia ennen muita, jotka jonottavat turvatarkastukseen, kuten kunnon kansalaiset.
Halli on sisältä aivan turvoksissa. Porukkaa on taatusti enemmän, kuin laki sallii. Maassa maan tavalla. Päädymme yläkatsomoon, sillä permannolle ei yksinkertaisesti ole mitään asiaa. Ei mahtuisi karvaakaan sekaan. Paikat ovat sanalla sanoen huonot, sillä lavalle ei näe kunnolla. Se ei kuitenkaan menoa juurikaan haittaa, sillä tunnelma on mieletön. Jo Lauren Harrisin setin aikana yleisö pitää kovempaa meteliä, kuin perus Maiden-keikalla Suomessa. Tämä ei ole liioittelua.
Kaljahanat laulavat. Maiden soittaa kovan keikan ja yleisö on mielettömän äänekäs. Bruce pitää pitkiä spiikkejä. Iivis, Ipe, A.Kivi ja Dante juovat keikan aikana kymmeniä tuoppeja ja laulavat äänensä käheiksi ja pomppivat jalat tohjoksi. Keikan jälkeen jokainen on litimärkä hiestä ja bissestä (again).
Seuraa luksusta. Yleensä keikkojen jälkeen on aina hirveä säätö päästä baariin ja jatkobileisiin. Tällä kertaa kävellään suoraan busiin, kuin tähdet konsanaan. Matka hotellille ja hehkuttelua muiden kanssa. Jatkobileet ovat aivan hotellin vieressä – sinne. Yhden kaljan jälkeen uni alkaa kuitenkin painaa. Päätämme siirtyä hotellille huilimaan, sillä aamulla on taas aikainen nousu. 5:30 lähtevät bussit kentälle.
Haemme Iiviksen kanssa perhepitsat ja taju pois hotellissa. Ja saman tien herätys. Ryömimme aulaan. Dante on bailannut hotellin aulassa koko yön muutaman muun fanin kanssa. Passit respasta ja dösään. Kentällä seuraa painajaismainen lähtöselvitys, joka kestää ja kestää. Lopulta saamme lentoliput ja A.Kivi pääsee ottamaan krapulakaljan, joka ei ole koskaan maistunut paremmalta. Lopuilla dinaareilla suklaata rakkaalle ja turvatarkastukseen, joka sekin kestää ikuisuuden.
Viimein portille, yksi nopea kalja ja viimeinen rööki baarissa ja koneeseen. Bruce kehuu lennon aikana meitä ja keikkaa, kertoilee alapuolen näkymistä ja pyytää, että maltamme Catwickissä päästää Laurenin bändin ekana ulos, sillä heillä ja Brucella on tiukka jatkoyhteys Intiaan. Eikö se jätkä oikeasti nuku ikinä??
Lontooseen laskeudutaan ja jätetään hyvästit uskomattoman hienolle porukalle. A.Kivi käy räjäyttämässä vessan.
Alkaa säätö lentokentän vaihdon kanssa. Lento Tampereelle lähtee nimittäin Stanstedtistä ja me ollaan toisella puolella Lontoota. Ostamme bussiliput, jotka maksavat sikamaiset 25 puntaa. Ehdimme ennen dösän lähtöä käydä nopeasti Mäkkärissä (sama kuin viimeksi). Sitten bussiin kuolemaa tekemään. Matka kestää vajaat kolme tuntia. Junalla keskustan kautta olisi mennyt yhtä kauan vaihtoineen ja olisi maksanut vielä enemmän. Tosi halpamatkustamista. 😀
Lopulta bussimatka päättyy ja heräämme horroksestamme. Onneksi penkit sai suht alas, eikä dösä ollut koko matkaa ihan täynnä. Jalkatilassa ollut patteri oli tappavan kuuma ja aina, kun vähän torkahti, paloi pohje. Vittusaatana.
Väsyneenä, krapulaisena ja vihaisena ikuisuussäätöön Ryanairin vittumaisen henkilökunnan kanssa. Lopulta liput kädessä baariin. Muutama Guinness helpottavat hieman. Koneseen ja siellä pari kaljaa. Kolmen tunnin lennon jälkeen Tampereella. Passintarkastus, halaukset Dantelle ja Ipelle ja Hesan dösään. Iltapäivälehdet mukaan. Mikään ei ole muuttunut sitten lähdön. Ovat täynnä vaaleja ja Idolsia. Matka menee A.Kiveltä nukkuessa takapenkillä, Iivis nukahtaa istualteen het’kun auto lähtee.
Helsingin rautatieasema. Iivis ja A.Kivi lyövät kättä ja nousevat takseihin. A.Kivi on kotipihassa 22 tuntia Belgradista heräämisen jälkeen. Muija antaa suukon ja kääntää kylkeä, lähtee kahden tunnin päästä töihin. Kello on melkein kolme. A.Kivi syö voileivän ja nukkuu 14 tuntia. Mahtava reissu, kiitos kaikille.
Maiden, muuten, on.
Kotona 16.3.2007,
Janne Kallio