”Where you´re going lies adventure others only dream of”
(Iron Maiden – These Colours Don´t Run)
Www.Rautaneito.com-sivuston keskustelupalstalla monien tuntema pitkän linjan Iron Maiden -kannattaja Juhana ”Iivis” Koli on tekemässä vuoden 2008 aikana Suomen mittakaavassa harvinaisen tempauksen. Mies kiertää suosikkiyhtyeensä perässä noin 20 konserttia ympäri maailmaa. Matkaohjelma ulottuu aina Australiaan ja Japaniin saakka.
Koska itse en tunne ketään, joka olisi millään alalla tehnyt vastaavaa, päätin kysyä Juhanan kiinnostusta haastattelusarjaan, josta saataisiin varmasti mielenkiintoinen niin Iron Maiden –faneille kuin myös muiden bändien tai intohimon kohteidensa perässä ramppaajille.
Haastattelusarjasta on tarkoitus tehdä vähintään kolmeosainen ja osat jakaantuvat siten, että ensimmäisessä mietitään kokonaisuutta, odotuksia, suunnitelmia ja tulevaa. Tämä osa on siis luettavanasi juuri nyt. Toinen osa tehdään maalis-huhtikuussa Australian ja Japanin konserttien jälkeen, josta tulee varmasti erittäin mielenkiintoinen, koska Iron Maiden alkaa olla Suomessa silloin jo ajankohtainen Helsingin ja Tampereen stadion konsertteja silmällä pitäen. Kolmas osa on tarkoitus tehdä koko kiertueen jälkeen ja muistella vähän menneitä.
Tämä osa tehtiin puhelimitse uuden vuoden päivänä 2008, jolloin Juhana oli ”valmistautumassa” Nightwishin keikkaan.
Juhana, kerro vähän itsestäsi, mistä päin olet kotoisin, mitä teet työksesi ym. faktaa.
”Olen espoolainen 29-vuotias tietohallintopäällikkö kansainvälisessä turvallisuusalan konsernissa ja olen digannut Maidenia vuodesta 1989 lähtien. Sain lainaksi Live After Deathin tuplakassun naapurin isoveljeltä ja hienot kannet yhdessä Hallowed Be Thy Namen kanssa pomppasivat heti. Kyseessä on edelleen maailmankaikkeuden paras biisi. Biisin ydin eli tarina kuolemaantuomitusta on tulkittavissa niin monilla eri tavoilla. Olen miettinyt, että minkähänlaisen rikoksen kaveri on tehnyt, oliko hän kenties murhamies?! Koska itse biisistähän rikosta ei käy ilmi.”
Oletko koskaan ajatellut, että hän olisi jopa syyttömänä menossa teloitettavaksi? Sitenhän biisin sanoitus olisi taas yhdellä eri tavalla tulkittavissa.
”No enpä itse asiassa ole tuota ajatellutkaan. Tämähän on juuri biisin pointti, moniselitteisyys, tulkinnat.”
Puhumme pelkästään Hallowed Be Thy Namen sanoitukseen liittyvistä asioista vartin ja minusta alkaa tuntua, että tämä haastattelusarja tulee kattamaan paljon enemmän kuin ”vain” yhden maailmanympärimatkan Maidenin perässä. Itse asiassa tästä on tulossa minulle itsellenikin mielenkiintoinen kokemus, koska nautin suunnattomasti syvällisestä keskustelusta ihmisen kanssa, joka on vihkiytynyt oman intohimoni kohteeseen vähintään yhtä fanaattisesti kuin itse.
”There is no one that will save you, going down in flames! Up the Irons!”
Miten mielenkiinto bändiä kohtaan alkoi kehittyä ”rautaneitsyyden” menettämisen jälkeen?
”Sen jälkeen alkoi selvittäminen, että minkälaisesta bändistä on kyse, mitä bändi on tehnyt. Eri levyjen ja sinkkujen kansitaide kiinnosti suunnattomasti nuorta miestä. Sain synttärilahjaksi vuonna 1990 uunituoreen No Prayer For The Dyingin, joka on muuten ensimmäinen omistamani Iron Maiden -levy. Maiden tuli samana vuonna Suomeen Helsingin Jäähalliin keikalle promoamaan uutta albumia, jonne yhdessä naapurin pojan kanssa päästiin naapurin isän tullessa mukaan katsomaan perään. Kyseessä oli toinen konserttini koko elämässä. Ensimmäinen keikkakokemus oli Raptori (ilmaiskonsertti helsinkiläisessä vaateliikkeessä). Jäähallissa sitten oltiin kauhuissaan jo lämppärin aikana, koska meno Anthraxin aikana oli jo ihan helvetin hurjaa pitteineen ja pieni poika oli siinä vähän ihmeissään. Olimme istumapaikoilla Daven puolella. Maidenin tuleminen lavalle jäi mieleen suurena fiiliksenä, jota voisi kuvailla ihastumisen tunteena. Sadat perhoset tanssivat vatsassa ja itku tuli ilosta. Konsertti kolahti niin kovaa, että minun oli pakko mennä katsomaan melkein kaikki keikat Helsingissä, koska hain sitä samaa fiilistä. Olen siten käynyt katsomassa tosi paljon keikkoja Helsingissä. Olen monesti miettinyt, että mitä jos se ensimmäinen heavy rock -keikka olisi ollutkin jonkun muun bändin. Haen edelleen sitä samaa tunnetta kuin Maidenin tullessa lavalle. Siitä on tullut minulle kuin huumetta. Mutta millään muulla keikalla samaa tunnetta ei ole vielä tullut, jonka Maiden aiheuttaa. Silloin nuorempana minulta puuttui hengenheimolainen ja diggailu oli tyyliä himassa korvalappustereoilla. Silloin ei päässyt jakamaan fiiliksiä, kuten nykyään, kun kommunikointi ja verkostoituminen on aivan eri tasolla. Nykyään yritän vähän saada sitä mennyttä takaisin. Ja tässä tullaan Maiden Finland ja Rautaneito -sivustojen kaltaisiin yhteisöihin. Muistan hyvin, kun kävin katsomassa Maidenia Helsingin ”Dance of Death” -kiertueella vuonna 2003 ja sieltä palattuani ei enää ollutkaan Maiden Finland sivustoa ja olin aivan depiksessä, että mitä vittua. Juuri kun ajattelin löytäneeni ihmisiä, jotka tuntevat samoin, he ovatkin poissa. Gone. Koska yksi tärkeä osa bändien diggailussa on juuri fiiliksien jakaminen. Nykyäänkin minulla on tapana Iron Maiden –kappaleen aikana Eddien tullessa lavalle, kääntyä yleisöön päin katsomaan ihmisten nauravia ja iloisia ilmeitä ja se tuntuu helvetin hyvältä. Tykkään, kun ympärillä olevat ihmiset ovat iloisia ja hyvissä fiiliksissä. Toinen erikoisempi juttu keikoilla tähän liittyen kohdallani on se Monthy Pythonin Always Look On The Bright Side Of Life, joka soi aina ihmisten lähtiessä keikkapaikalta pois. Vähän ihmeelliseeltä saattaa tuntua se, että mielestäni se on yksi parhaista hetkistä keikoilla. Nautin suunnattomasti ihmisten katselemisesta, kun tyytyväinen yleisö halailee toisiaan ja after show on alkamassa. Mutta yhteisöjuttuihin takaisin palatakseni onneksi Rautaneito.com tuli ja pelasti paljon. Muutenkin Maiden Finland tuntui paljon pienemmältä. Positiivisessa mielessä puuhastelulta. Rautaneito taas sitten reissuineen räjäytti potin ja tuntui heti isommalta, koko ”perheen” jutulta. Ja Prahan kevään 2005 jälkeen mikään ei ollut enää toisin.”
Rautaneito.comin järjestämällä konserttimatkalla Prahaan oli mukana parisenkymmentä toisilleen tuntematonta ihmistä, jotka ystävystyivät matkana aikana niin, että esim. Juhana toimi matkalla tapaamansa Pasin bestmanina tämän häissä viime kesänä. Henkilökohtaisesti muistelen matkaa yhtenä hienoimmista hetkistä (neljä päivää kestänyt hetki!) Iron Maidenin parissa.
”Tulin ventovieraana mukaan tuntemattomien joukkoon. Ajattelin ennakkoon, että kaikki mukana olijat ovat varmasti jotain truu hevareita ja vähän arvelin, että mitenhän ”sliipattu” kaveri pääsee mukaan kemuihin. Reissulla sitten tutustuttiin moniin tämän hetkisiin sydänystäviin, joista kuvaavaa on, että toimin Kotoaron Pasin bestmanina viime keväänä. En tuntenut häntäkään yhtään aikaisemmin. Ja Pasin kanssahan teemme tulevat reissut kahteen pekkaan, paitsi Euroopassa, jossa mukana on myös muita tuttuja ihmisiä Rautaneito-yhteistöstä. Praha oli silmiä avaava kokemus ja sain tutustua mahtaviin ihmisiin. Ystäviä samanhenkisistä ihmisistä ympäri Suomea. Elämä ei totisesti ollut enää entisensä.”
Tässä vaiheessa haastattelija jo pyyhkii roskaa silmästään. Kiitos kuuluu koko perheelle. Onko Iron Maiden sinulle elämäntapa?
”Ehdottomasti. Olen muutenkin vähän erilainen Maiden fani, keikkakokemuksien kerääjä. En varsinaisesti kerää mitään Maiden tavaraa. Mielestäni fanittaminen kulminoituu siihen, että näkee bändin elävänä. Sanon tämän kuitenkaan keräilijöitä yhtään halveeraamatta. Se ei vaan ole ollut koskaan mun juttu, kun taas matkailu ja Maiden yhdistettynä on.”
Mikä on ollut paras keikkakokemus vuosien varrelta?
”Brixton vuonna 2007. Bändin yksi parhaista keikoista ikinä myös Nicko McBrainin mukaan. Brixton on pienehkö teatteri ja erittäin intiimi keikkapaikkana. Mustaksi maalattu katto, tekopuita ja kasveja katonrajassa, jotka vain lisäsivät entisestään avonaisen ”roomalaisen amfiteatterin” tuntua. Bändi oli niin vitun kovassa vireessä ja kun Clive kävi lavalla, se oli erittäin tunnelmallinen hetki, kun hän alkaa olla jo vähän heikossa hapessa. Keikoilla Englannissa kotimaassaan bändi on muutenkin aina erilainen kuin ulkomailla. Paljon rennompi ja Bruce puheliaampi. Ja tuolla Brixtonissahan olivat paikalla kovat fanit, koska keikka oli myyty loppuun jo Fan Clubilaisille järjestetyssä ennakkomyynnissä, eikä lippuja julkiseen myyntiin jäänyt laisinkaan. Keikan jälkeen monien useita kymmeniä keikkoja nähneiden fanien kanssa käydyissä keskusteluissa monet sanoivat samaa, että keikka oli paras heidän näkemänsä. Sääli, että tuosta illasta ei ole olemassa bootleg DVD:tä. Sitten tulee heti kakkosena Helsingin keikka vuodelta 1992, siellähän legendaarinen Fear Of The Dark räjäytti pankin. Kuinka puolesta hallista lähtikään niin paljon meteliä. Kolmanneksi parhaan keikan tittelistä kisaavat Prahan veto vuonna 2005 ja Milanon toinen ilta A Matter of Life and Death Tourilta 2006, kun yleisö lauloi ekan säkeistön Fear Of The Darkista bändin katsellessa hoo moilasena. Unelmapaikka nähdä Maiden on mielestäni ehkä tätä taustaa vasten Irlanti. Bändillä aina hauskaa jostain syystä. Ehkä he ovat nousuhumalassa tai jotain maagista siellä hommaillaan. Lavalla ne ottaa aina Guinessia ykkösellä sisään koko bändin voimin. Yleisö on aina äänekästä ja hyvää, irkut kun tuntuvat osaavan hauskan pidon suomalaistyyliin sopivasti.”
Entäs ne huonommat illat?
”Slovenian keikka Ljubljanassa kesällä 2007 oli pettymys, koska Number of the Beastilta ei tullutkaan niin montaa biisiä kuin oli luvattu.”
Yleisöä oli mielestäni siellä liian vähän stadionin kokoon nähden, eikä aivan huippuhurmosta saavutettu. Muuten oli kyllä mukavaa, että ei sinänsä itselläni valittamista.
”Rodi perkele, long time no see, mitäs ukko?”
”Kyllä ja samaten Helsingin keikka 1998 oli pettymys, kun uusi keulahahmo Blaze Bayley ei osannut hommaansa. Hän ei ottanut yleisöään haltuun. Brucehan on loistavasti sanonut jossain haastattelussa, että hänen tehtävänsä keikalla on saada se perimmäisessä rivissä piippuhyllyllä istuva kaveri tuntemaan siltä kuin hän olisi eturivissä. Toisaalta sitten taas Blazen keikka vuonna 1995 keikka oli aivan toiselta planeetalta. Niin energinen, kaikki uutta ja Kultsallahan olikin todella intiimi tunnelma. Meinasi eturivissä lähteä taju ja oli pakko lähteä pois. Kaverini piti tulla mukaan keikalle, joka ilmoittikin paria tuntia aikaisemmin, että meneekin ennemmin kiekkotreeneihin. Mulla oli molempien liput ja kaikki. On muuten edelleen se käyttämätön lippu tallessa. Ystävyyskin loppui siihen ohariin.”
Haastattelua on kestänyt pari tuntia, kun vasta ollaan pääsemässä itse aiheeseen eli matkailuun ympäri maailmaa Maiden-soundtrackin kanssa. Olen aina sanonut, että missä kaksi Maiden ihmistä kohtaa, siellä yleensä avataan olut ja poristaan pitkään.
”Cheers!!!”
Kerro Juhana siis, että mistä on oikein kysymys, mitä ollaan tekemässä.
”Vuonna 2005 oltiin koneessa muutaman hyvän ystävän kanssa jossain Brittein ilmatilassa Maiden-matkalla jonnekin ja sovittiin, että kun Early Days part II rundin tulee niin sovittiin, että ekalle keikalle mennään, vaikka se olisi maailman toisella puolella. Ja sittenhän se olikin siellä maailman toisella puolella Australiassa. Kaikki lennot oli jo varattu, kun Intian Mumbain keikka julkaistiin Aussi-keikkojen eteen. Pidän sitä Intian keikkaa vähän harjoituskeikkana. Haluan kuitenkin välttämättä nähdä ekan keikan kiertueella, koska se tuplaa keikkakokemuksen, kun ei voi mistään tietää, että mitä biisejä soitetaa. Pasi, joka on yksi Suomen kovimmista Maiden-faneista, lähtee mukaan reissuun. Meillä alun perin oli yksi yhteinen unelma, kokea Iron Maiden -keikka Japanissa, mutta itselleni vielä sitäkin tärkeämpää oli nähdä kiertueen ensimmäinen keikka ja lopulta sain myös Pasin puhuttua ensimmäisen keikan kannalle. Meillä kävi aivan pirun hyvä tuuri. Kuin ihmeen kaupalla lennot ja muut tsydeemit sattuivat olemaan paljon paremmat kuin alkuperäisessä suunnitelmassa. Nyt lentoreitit sisälsivät Mumbain lisäksi myös Japani-visiitin ilman lisäkustannuksia lentoihin, eikä vielä tässä vaiheessa Japanin keikoista ollut mitään tietoa. Siitähän se riemu sitten repesi, kun selvisi että Japanissa sattuikin olemaan 2 keikkaa juuri meidän Japanin visiitin aikana! Tässä kohtaa tahdon ehdottomasti kiittää Kilroy Travelsia, joka mahdollisti tämän kaiken. Siellä homma toimii todella hienosti. Reissumme alkaa tässä ensimmäisessä kiertueen osassa 31.1. ja takaisin tullaan 18.2. Reitti on Helsinki – Mumbai – Singapore – Perth – Melbourne – Sydney – Brisbane – Tokio – Helsinki. Tämä eka pätkä käsittää siis yhdeksän sisähallikonserttia, mikä etenkin on kova juttu, kun melkein kaikki muut keikat Euroopassa sitten kesämmällä ovat ulkoilmakeikkoja.”
Keikkakalenteri näyttää tältä:
Intia Helmikuun 1, 2008 Mumbai, Bandra Kurla Complex
Australia Helmikuun 4, 2008 Perth, Burswood Dome
Australia Helmikuun 6, 2008, Rod Laver Arena
Australia Helmikuun 7, 2008 Melbourne, Rod Laver Arena
Australia Helmikuun 9, 2008 Sydney, Acer Arena
Australia Helmikuun 10, 2008 Sydney, Acer Arena
Australia Helmikuun 12, 2008 Brisbane, Entertainment Centre
Japani Helmikuun 15, 2008 Jokohama, Pacifico
Japani Helmikuun 16, 2008 Tokio, Messe
Kesäsuunnitelmat 2008:
Ranska Heinäkuun 1, 2008 Paris Ominisport De Bercy Arena
Ranska Heinäkuun 2, 2008 Paris Ominisport De Bercy Arena
Englanti Heinäkuun 5, 2008 London Twickenham Stadium
Portugali Heinäkuun 9, 2008 Lisbon Super Bock Super Rock Festival
Ruotsi Heinäkuun 16, 2008 Stockholm Stockholm Stadium
Suomi Heinäkuun 18, 2008 Helsinki Helsinki Olympic Stadium
Suomi Heinäkuun 19, 2008 Tampere Ratina Stadium
Puola Elokuun 7, 2008 Warsaw Gwardia Stadium (Bruce Air)
Tsekki Elokuun 8, 2008 Prague Slavia Football Stadium (Bruce Air)
Kroatia Elokuun 10, 2008 Split Split City Stadium
”Tähän tulee vielä yksi tai kaksi keikkaa lisää, jos CliveAid-tapahtuma järjestetään. Sinne on lähdettävä vaikka mikä olisi. Huhuiltu on kahdesta CliveAidista, toinen Brixtonissa ja toinen Hammersmithissa.”
Jos puhutaan vähän kustannuksista ja säästämisestä, työnantajan suhtautumisesta ja yleisesti järjestelyistä. Kuinka paljon tällainen reissu maksaa ja oletko säästänyt sitä varten hurjasti?
”Lennot maksavat kaikki yhteensä noin 1800 euroa (ei mukana kesän lentoja) ja pidän sitä erittäin edullisena. Kaikki lennot ovat laatulentoyhtiöiden koneilla ja suoria. Turhaa venttailua kentillä ei ole lainkaan ja lentoreittikin on suorin mahdollinen. Keikkaliput ovat muuten helvetin kalliita Ausseihin, 110 euroa per kappale. Varmaan ne logistiikkakustannukset tekevät sen. Olen säästänyt tähän vuoden verran kuukausiliksasta aina tietyn summan ja minulla on ollut myös pieni pesämuna ollut jo ennestään jäljellä telkkarivisasta saaduista voittorahoista. Satasen päiväbudjetilla tuolla heilutaan. Aika paljon säästetään esimerkiksi yöpymiskustannuksista, kun Japanissa ei tarvitse mennä hotelliin vaan isäntänä ja majoittajana toimii jo vuosia Maidenin perässä pitkin maailmaa rampannut japanilainen fani, Yu Shimada, jonka kanssa olen ystävystynyt viime vuosien aikana. Työnantajani on suhtautunut todella positiivisesti ihan johtoa myöten. Innostuneesti, kysellen. Työnantaja ymmärtää lomapäivien pätkimiset.”
Jotenkin tuntuu tutulta. Teen itse vähän samantyyppistä työtä eri alalla eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun asiakaspalaverissa ollaan toimitusjohtajan aloitteesta vilkaistu vähän Rautaneito.com sivustoa esittelyjen lomassa. Jotenkin tuntuu, että työnantajat tykkäävät persoonallisista ihmisistä, joilla on monia mielenkiinnon kohteita ja ovat monessa mukana.
”Kyllä meillä kaikki tietävät, että Maidenin miehiä ollaan. Edellisessä työpaikassanihan pyöriteltiin vaan päätä, mutta nykyisessä paikassa on enemmän naurettu kuin kauhisteltu. Käytävillä työkaverit tulevat usein kyselemään Maiden-kuulumisia, keikkasuunnitelmista jne. Silloin tällöin kunnon Iron Maiden -bisnesmiehen tavoin pidän puvun alla Maiden paitaakin. Työnantajaa tahdon kiittää siitä, että olen saanut ripoteltua lomat ja muut vapaat pitkin vuotta toivomallani tavalla.”
”… and on the drums: Mr. Nicko McBrain!”
Juhana, mitä odotat tältä tulevalta reissulta ja vuodelta?
”Elämäni kovin reissu ikinä. Odotukset ovat valtavat, koska kyseessä uudelleen lämmitettävä kiertuehan on legenda ja nyt minun sukupolveni pystyy kokemaan sen uudestaan. Olen yrittänyt totutella siihen, että pettymyskin saattaa olla melkoinen, koska odotukset ovat niin valtavat. Lisäksi odotan ja toivon, että settiin tulee ylläribiisejä. Yksikään ei lähde suu mutrussa pois, jos yllätyskipaleita tulee, se on varma. Moni aina ihmettelee, että miksi pitää nähdä sama show uudestaan, kun sieltä tulee ne samat biisitkin. Jokainen keikka on kuitenkin erilainen, rakastaa bändiä niin paljon. Yleisö, paikka, bändin vire, Brucen puheet, sattumukset. Asiaa ei voi selittää sanoilla, mutta samanhenkiset ihmiset ymmärtävät, mitä tarkoitan. Esimerkiksi kavereiden tapaamiset ja yhdessä olo on monella tapaa suurempi kuin itse keikka. On hienoa tavata ja saada uusia kavereita ympäri maailmaa. Ennen keikkaa ja after show bileet keikan jälkeen ovat homman suola ja on kiva tuntea muita kovia faneita. Ja tavallaan vähän sitä edustaa aina maataan. Meillähän on ollut aina matkassa ihan helvetin iso Suomen lippu, jonka moni aina tunnistaa keikoilla.”
Oletko tavannut koskaan bändin jäseniä?
”No Brucen olen tavannut viisi kertaa. Olen monesti miettinyt, että mistä vitusta Tommi Läntinen tuntee Bruce Dickinsonin? Läntinen halasi Dickinsonia Auroran kentällä 1994 kuin vanhaa kaveria. Arvostus Läntistä kohtaan nousi kyllä suunnattomasti, heh heh!”
”Niin koukataanko Juhana tuolta Kairon kautta ja otetaan samalla vähän täydennystä juomapuolelle?”
Toni Brigatti