Sivuston ylläpitäjän täydellinen nukahdus kuukauden fani osastolla aiheuttaa nyt pienen koomisen tilanteen, kun helmikuussa 2011 lisäillään jotain vuoden 2009 loppu puolen kuukauden fani stooreja. Kiitos ja anteeksi. Seuraavassa kuitenkin siis helmikuussa 2011 tehty juttu Lasse Lindqvististä, joka tunnetaan Rautaneito.comin foorumilla nickillä Hammer. Hän kuuluu sivuston vakiokalustoon. Ihailkaa miehen sanallista antia, ei ihme, että hän on kirjallisella alalla.
1. Esittele itsesi. Kuka, mistä, ikä, perhestatus, koulutus, ammatti, harrastukset?
Olen Lasse Lindqvist, 25-vuotias kirjallisuuden opiskelija Suomen Ateenasta, Jyväskylästä. Olen ollut jo pari vuotta naimisissa ihastuttavan Tohtori Rautaneitomme eli -Victoria-:n kanssa. Pääasiassa vapaa-aikani kuluu musiikkia kuunnellen (ja keikoilla käyden), monipuolisesti lukien ja kirjoittaen, futista ja lätkää seuraten, erikoisoluita nautiskellen sekä oman majavan kanssa peuhaten. Myös leffoja tulee katseltua ja teatterissa vierailtua säännöllisen epäsäännöllisesti. Urheilu on aina ollut erityisen lähellä sydäntäni, joten etenkin lenkkeily, sulkapallo ja sähly (ei sentään se salibandy, jossa liki kaikki kontakti on kiellettyä) kuuluvat ihan jokaviikkoisiin harrastuksiin. Myös lätkää ja futista tulee pelailtua niin usein kuin vain mahdollista. Korostettakoon vielä, että juoksulenkeille lähden aina ihan tosi mielessä, sillä treenien päämääränä on aina jokin pidempi suoritus, kuten vaikkapa puolimaraton. Kokonaiselle maratonille en ole vielä uskaltautunut. Eiköhän sekin onnistuisi The Loneliness of the Long Distance Runner biisin innoittamana. Olen muuten lukenut Alan Sillitoen The Loneliness of the Long Distance Runner novellin/pienoisromaanin, josta Steve Harrisin tiedetään inspiroituneen saman nimistä kappaletta kirjoittaessaan. Voin suositella kyseistä kertomusta kaikille Maiden-faneille ja juoksemisesta innostuneille.
Koska opiskelen kirjallisuutta, niin onhan ne mielikirjailijatkin mainittava. Kaksi kirjailijaa on tällä hetkellä ylitse muiden: Jukka Pakkanen ja Hermann Hesse. Ylipäätään psykologinen proosa, jota nuo kaksi edellä mainittua kirjailijaakin pääasiassa edustavat, on kaikista lähimpänä sydäntäni. Luen sujuvasti oikeastaan liki kaikenlaista kirjallisuutta, joten siksi en mainitse enempää suosikkikirjailijoita, koska listasta tulisi melkein yhtä pitkä kuin lempibändilistastani, jonka jätän myös suosiolla tästä faniesittelystä pois. Paras lukemani romaani on Hermann Hessen Arosusi (Der Steppenwolf), jota suosittelen kaikille vähääkään kirjallisuudesta kiinnostuneille.
I'm Forever Blowing Bubbles
2. Miten olet eksynyt Rautaneito.com sivuille? Koska tämä tapahtui? Kuinka usein käyt sivuilla? Olisiko mielessäsi kehitysehdotuksia sivustollemme? Tapaatko sivuston muita jäseniä oikeassa maailmassa?
Olen ollut mukana ihan sivuston perustamisesta lähtien, joten tunnen itseni jo osaksi foorumin vakiokalustoa. Maiden Finland foorumille eksyin vuoden 2003 keväällä Paddyn opastamana. Siitä lähtien olen ollut suoranaisesti riippuvainen suomenkielisestä Iron Maiden keskustelufoorumista, joten Rautaneito on ollut kuin uskollinen ystävä, joka on täyttänyt tuon perustarpeen. Aika paljon vapaa-aikaa on tullut vietettyä pelkästään Rautaneitoa lukien ja Neidon foorumille kirjoitellen. Foorumin vakioporukasta suuri osa on tullut enemmän tai vähemmän tutuiksi, sillä jatkuvasti keikoilla ja keikkareissuilla tulee törmättyä rautaneitolaisiin. Ylipäätään olen huomannut kuinka juuri Iron Maiden fanius yhdistää. Heti löytyy tuntikaupalla puhuttavaa Maidenista, vaikka keskustelukumppani olisi ennestään täysin vieras. Jos samainen kaveri on vieläpä Rautaneidon käyttäjä, niin yhteydenpitoa on helppo jatkaa tulevaisuudessakin. Tällä tavoin, Rautaneidon avustuksella, muodostuu useita elinikäisiäkin kaverisuhteita. En keksi tähän hätään sivustosta mitään kritisoitavaa.
3. Onko Iron Maiden suosikkiyhtyeesi, miksi? Kuinka pitkäaikainen kannattaja olet? Mitkä muut orkesterit saavat jalan vipattamaan?
Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että ykkösbändin paikka on varattu King Diamond yhtyeelle. Iron Maiden tulee Mercyful Faten kanssa käsikädessä kakkossijalla. Tunnetasolla Maiden on tosin ihan yhtä lailla se ykkösbändi kuin nuo edellä mainitut Kingin yhtyeet. Livenähän Maidenia on lähes mahdotonta päihittää, sillä Bruce Dickinson on maailman paras showmies. Brucen energisyys ja karisma ovat jotain ainutlaatuista. Vielä nykyäänkin, yli viisikymppisenä, Bruce liikkuu lavalla kuin 28-vuotias huippu-urheilija. Kuitenkaan en rupea laittamaan King Diamondin ja Iron Maidenin live-esiintymisiä paremmuusjärjestykseen, sillä Kingin show perustuu liki pelkästään teatraaliseen näyttävyyteen, kun taasen Maidenin show nojaa sitäkin enemmän energisyyteen. Molemmat ovat jotain ainutlaatuista.
Maidenia olen fanittanut vuodesta 2003 lähtien, jolloin Jyväskylän oma Karhuherra Paddington, eli Paddy sai aivopestyä minut Maidenin maailmaan. Sitä ennen kuuntelin lähinnä hard rock yhtyeitä kuten AC/DC, Scorpions, Deep Purple ja Rainbow. Innostuin 03 keväällä Maidenista siinä määrin, että ostin huuto.netistä selvästi ylihintaisen lipun kesän Give Me Ed… rundin keikalle. Maiden oli pakko päästä näkemään livenä, maksoi mitä maksoi. Olihan se sitten sellainen spektaakkeli, etten sitä koskaan unohda. Maiden-poikuuden menettämisen jälkeen olenkin sitten käynyt ahkerasti useiden bändin keikoilla. Se euforinen tunne, minkä hyvällä livekeikalla kokee on yksi parhaista fiiliksistä, mitä tiedän.
Pääasiassa diggailen eniten 80-luvun heavy metalista ja 70-luvun alun heavy rockista -ja progesta, mutta myös raskaammilta osastoilta löytyy useita suosikkibändejä. Nykyäänkin tehdään vielä hyvää perusheavya vanhojen klassikkobändien hengessä, kuten erityisesti Constantine ja In Solitude ovat osoittaneet. Oikeastaan liki kaikista metalin alagenreistä löytyy jotain ikimuistoista kamaa, kuten myös metalin ulkopuoleltakin. Kun mainitsin 70-luvun alun heavy rockin, niin haluan korostaa (Led Zeppelinin, Deep Purplen ja Black Sabbathin ohella) Uriah Heepin vaikutusta heavyn kehitykselle. Useinhan Heepiä vähätellään, mutta mielestäni aivan suotta. Bändi on ollut erittäin tärkeä vaikuttaja molemmille suosikkibändeilleni, sekä King Diamondille että Iron Maidenille. Look at Yourself on yhä yksi aikamme parhaista levyistä, mutta myös etenkin Salisbury, Demons and Wizards, The Magicians Birthday, Sonic Origami ja Sweet Freedom ovat oikein mainioita levykokonaisuuksia.
Maidenista tekee erityisen, maailman paras basisti, Steve Harris kolinabassotteluineen. Bändillä on myös kyky tehdä heavy metalia, joka on samaan aikaan sekä melodista että raskasta. Mitään negatiivista sanottavaa en keksi Iron Maidenista, sillä bändi on täydellisyyttä hipova kokonaisuudessaan.
4. Mikä on suosikkialbumisi Maidenin kataloogista ja miksi?
Ehdottomasti Somewhere in Time. Se levy sisältää paitsi useita Maidenin parhaita biisejä, myös ikimuistoisimpia kitarasooloja ja kiehtovimpia lyriikoita. Jotenkin Somewhere in Time on niin 80-lukua kuin vain mahdollista, mutta hyvällä tavalla. On suuri sääli, että Maiden soittaa SiT-levyn matskua livenä niin säästeliäästi. Kun nyt hehkuttamaan pääsen, niin levyn laulumelodioille on annettava erityistunnustusta. Caught Somewhere in Time on malliesimerkki biisistä, jossa on täydelliset laulumelodiat. Kerran olen kuullut tuon huikean biisin livenä, kun Taage Laiho yhtyeineen soitti sen Tampereella; Maiden-tribuuttikeikkansa aloitusbiisinä. Se oli ikimuistoista, sillä olen nähnyt Brucen laulavan CSiT-biisiä livenä ainoastaan Somewhere in Time kiertueen videotallenteilta.
5. Oletko koskaan nähnyt Maidenia livenä? Kuinka monta kertaa? Missä? Koska? Paras näkemäsi keikka?
Olen nähnyt Maidenin livenä kahdeksan kertaa. Näin bändin kahteen otteeseen Helsingissä sekä vuonna 2003 että 2005. A Matter of Life and Death kiertueen rundilla pääsin kiireisen työtilanteeni takia vain Tampereen keikalle, mikä harmittaa edelleen suuresti. A Matter of Life and Death on kuitenkin mielestäni Maidenin paras studioalbumi Somewhere in Timen jälkeen, joten oli turhauttavaa nähdä se puolikuollut yleisö, joka seurasi uuden levyn biisejä Tampereen jäähallissa. Tunnelma oli kuin kirkossa, ainakin jos vertaan näkemiini Helsingin Maiden-keikkoihin. Tuntuu, että meillä porukka on Jyväskylässä enemmän liekeissä Constantinesta kuin Tampereen 06-vuoden yleisö oli Iron Maidenista. Onneksi bändi veti silloinkin mainion keikan, vaikkei yleisö, paria eturiviä lukuun ottamatta, niin syttynytkään.
Vuonna 2008 näin Iron Maidenin sekä Helsingissä että Tampereella. Jälleen Helsingin keikka oli kerrassaan mainio. Tampereenkin veto oli oikein hyvä, vaikka yleisössä oli taas luvattoman paljon kädet taskuissa seisoskelijoita. Kuitenkin paras näkemistäni keikoista oli tuo edellinen Sonispheren veto. Trombimyrskyn ja Brucen näyttävän aloituskaatumisen jälkeen tarjoiltiin Porin yössä sellaista parhautta, etteivät pelkät sanat riitä tekemään sille keikalle täyttä oikeutta. Toki myös ensimmäinen Maiden-keikkani Give Me Ed Til Im Dead kiertueelta tulee aina säilymään yhtenä ikimuistoisimmista livekokemuksista. Vedettiinhän tuolla 03-vuoden kesän keikalla myös aina niin harvinaista ja mainiota No Prayer kamaa, sillä setissä oli kiehtova kauhuleffa-anthem Bring Your Daughter To the Slaughter.
Tietysti olisi upeaa nähdä Maiden kerran myös ulkomailla. Olen ajatellut, että esimerkiksi Englantiin tai Ruotsiin voisin lähteä joskus bändiä katsomaan. Olisihan se ikimuistoista nähdä Maiden esimerkiksi kotikonnuillaan Lontoossa. Samaan reissuun voisin yhdistää suosikkijoukkueeni West Ham Unitedin kotimatsin katsomisen. Kuullessani ensimmäisen kerran Steve Harrisin Hammers-fanituksesta, olin kannattanut joukkuetta jo yli 10-vuotta. Eli, en ole West Ham fani kuitenkaan Steven ansiosta. Maiden-fanius ja West Ham fanius on kuitenkin nykyisin helppo yhdistää, sillä ovathan molemmat itselleni ihan tärkeimpien asioiden joukossa. Harrisin kanssa muutaman West Ham aiheisen ajatuksen vaihtaminen olisi yksi haaveista, jonka haluaisin joskus kokea. Tämä voisi tapahtua vaikkapa Irkku-baarissa hyvän tumman oluen tai London Pride -tuopillisen ääressä.
Vaikka en koskaan pääsisikään näkemään Maidenia ulkomailla tai tapaamaan bändin jäseniä henkilökohtaisesti, niin Iron Maiden on antanut minulle jo nyt lukuisia ikimuistoisia kokemuksia.
Lasse ja Zak Stevens Dante's Highlightissa syksyllä 2010
6. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä tai yhtiön muita miehiä/naisia? Ketä, missä, miten tapaaminen meni, minkälaisia olivat?
Olen tavannut Blaze Bayleyn kertaalleen. Tämä tapahtui herran soolokeikan jälkeen Tampereella vuonna 2008. Blaze vaikutti erittäin mukavalta, antoi ottaa kanssaan kuvia, vaihtoi muutamia sanoja faniensa kanssa sekä kirjoitti halukkaille nimikirjoituksia. Muistan hehkuttaneeni Blazelle sekä miehen sen iltaista livekeikkaa että Blood & Belief levyä, jonka kansivihkoon pyysin herran nimmarin. Nyt on pakko ylistääkin vaihteeksi Tampereen yleisöä, sillä tuolla Blazen keikalla meininki oli ihan loistava myös yleisön puolella. Muita Maidenin jäseniä en ole tavannut. Harrisin ja Gersin nimikirjoitukset sain kuitenkin matkamuistona, kun Wrathchild. ne minulle erään Helsingin keikan jatkoilta sai haalittua (tuo oli juuri yksi niistä Helsingin keikoista, jolle en työkiireideni takia päässyt). Molemmat nimikirjoitukset löytyvät seinältä kunniapaikalta.
7. Oletko virallisen Iron Maiden Fan Clubin jäsen? Jos olet, kuinka pitkäaikainen? Mitä mieltä olet FC:n toiminnasta?
En ole, mutta olen joskus ajatellut liittyä. Tarkemmin en ole vielä ottanut selvää FC:n toiminnasta, joten eipä ole päässyt oikein minkäänlaista mielipidettä syntymään.
8. Mitä mieltä olet Maidenin livelevyjulkaisupolitiikasta, kun lähes jokaisesta kiertueesta on viime vuosina ilmestynyt tuotos? Pidätkö sellaista touhua rahastuksena? Ostatko livelevyt?
Kun kyseessä on niin mainio livebändi kuin Iron Maiden, niin ei livelevyjen julkaiseminen voi olla rahastusta. Bändi antaa faneille sitä, mitä fanit haluavatkin. Tosin, livelevyjen julkaiseminen liki identtisillä settilistoilla varustettuna on jokseenkin turhaa. Mieluiten haluan livelevyjä, joissa on toisistaan eroava settilista. Maidenin tapauksessa ostan aina livelevyt. Livelevyistä paras on Rock in Rio (erityisesti DVD-versiona), mutta heikoin ehdottomasti Live at Donington. Death on the Road DVD:tä en jaksa juuri katsella liian nopean leikkauksen takia, mutta CD-versiosta pidän paljonkin.
Jos vielä rahastusta mietitään, niin useiden kokoelmalevyjen julkaiseminen on mielestäni täysin tarpeetonta. Maiden ei ole tähän syyllistynyt, vaikka kokoelmia onkin julkaistu jo muutamia. Iron Maidenin kokoinen bändi olisi voinut julkaista vielä useampiakin kokoelmia, jolloin oltaisiin vasta voitu puhua rahastuksesta.
9. Miten suhtaudut bootlegeihin? Jos omistaisit jonkun sellaisen (et tietenkään omista, koska nehän ovat laittomia), mikä olisi suosikkibootlegisi Maidenin keikoista?
Porto Alegren keikka vuodelta 2008 on ehkäpä se oma suosikkini. Laatu on loistava ja keikka on kokonaisuudessaan erittäin hyvä. Myös Pariisin videotallenne vuodelta 1986 on paitsi laatunsa myös settilistansa puolesta kovaa tavaraa. Kameramies kuvaa Caught Somewhere in Timen alussa niin pitkään Steve Harrisia, että näyttää kuin mukana laulava Harris olisi Maidenin vokalisti. Erittäin koominen yksityiskohta, joka kirvoittaa naurut joka katselukerralla. Audio-tallenteista Waldrock 2003 on oma lempparini. Brucen adrenaliinipitoiset spiikit tuovat keikkaan mukavaa lisämaustetta.
10. Keräiletkö Maiden matskua? Minkälainen kokoelma sinulla on? Onko sinulla Maiden tatuointia tai muuta HC-osastoa?
En voi sanoa keräileväni, vaikka ostankin kaikki studiolevyt, livelevyt ja dvd:t. Minulle riittää toistaiseksi kuitenkin yksi versio jokaisesta Maiden-albumista. Myös musiikkilehtiä tulee osteltua liki aina, kun Maidenista on juttua. Maiden-seinälippuja löytyy pari kappaletta seiniltä (No Prayer on the Road sekä Brave New World), mutta myös julisteita löytyy jonkin verran. T-paitoja on tullut hommailtua kiertueilta silloin tällöin. Rakas vaimoni osti minulle joululahjaksi Maidenin The Trooper vetoketjuhupparin, joten nyt on jotain Maiden-aiheista myös t-paidan päälle puettavaksi. Olen kyllä ajatellut, että sitten joskus aloitan jonkin asteisen Maiden-keräilyn, mutta tämä tapahtunee vasta sitten, kun olen vakituisesti työelämässä. Kyllähän Maidenin levyt olisi mukava omistaa myös vinyyleinä joku päivä.
11. Mielipiteesi Maidenin tuoreimmasta studioalbumista The Final Frontier – minkälaiset odotukset ja ajatukset sinulla oli uudesta materiaalista ja täyttyivätkö ne? Mitä arvelet, jääkö albumi Maidenin viimeiseksi studioalbumiksi?
The Final Frontier on levy, joka kuulostaa kuuntelu kuuntelulta entistä paremmalta. Levy on monipuolisuutensa ansiosta tapaus, joka vaatii paljon keskittynyttä kuuntelua, mutta palkitsee lopulta kärsivällisen kuulijansa moninkertaisesti. Maidenin koko tuotantoa vertailtaessa sijoittaisin uutukaisen jonnekin keskivaiheille, sijoille 6-8. Oikeastaan The Final Frontierilla ei ole juuri mitään heikkouksia, mutta yhtyeen kivikovassa tuotannossa se ei silti aivan hätyyttele kärkisijoituksia. Olen erittäin tyytyväinen, että bändi julkaisi vanhoilla päivillään levyn, joka sisältää muutamia todellisia Maiden-klassikkoja, jollaisiksi laskisin erityisesti When the Wild Wind Blowsin, The Talismanin ja Coming Homen. On myös upeaa, ettei bändi mennyt sieltä mistä aita on matalin ja tehtaillut pelkkiä hittisinkkuja, vaan levyltä löytyy pitkiä, eeppisiä ja sopivan haastaviakin sävellyksiä. Levy täytti sille asettamani odotukset, vaikkei edeltäjälleen aivan pärjääkään.
12. Onko elämää Iron Maidenin jälkeen, kun bändi pistää pillit pussiin?
Vaikka en haluaisi vielä ajatella tuota väistämätöntä lopetuspäätöstä, niin on todettava, että kyllähän se haikeaksi vetää. Kuitenkin uskoisin, että Bruce jatkaa soolomateriaalinsa työstämistä vielä Maidenin jälkeenkin. Yksi suurimmista haaveistanihan olisi nähdä Brucen sooloyhtye livenä. Sitten kun Maiden lopettaa, niin eihän se Maiden Mania häviä mihinkään. Iron Maidenin livetallenteita tulee katseltua kaveriporukalla samalla tavoin kuin nykyisinkin. Maiden-aiheisia teemailtoja voidaan järkätä niin pienemmillä kuin isommillakin porukoilla, joten elämää siis on jopa Iron Maidenin lopettamisen jälkeenkin. Tribuuttibändit antavat myös mahdollisuuden kuulla Maiden-klassikoita livenä. Maidenin musiikki on ikuista.
13. Oletko menossa Olympiastadionille 8.7.2011 katsomaan Maidenia? Oletko menossa muille Maidenin keikoille vuoden 2011 aikana?
Olen menossa Olympiastadionin keikalle. Odotukset ovat erittäin korkealla, sillä edellisin Stadikan keikka oli todella näyttävä. Kuitenkin itse olisin toivonut myös yhtä keikkaa Hartwall Areenalle, sillä bändin valoshow pääsee parhaiten oikeuksiinsa nimenomaan Hartwallilla. Tunnelmansakin puolesta Hjalliksen halli on paras mahdollinen keikkapaikka, mutta minkäs teet, kun Maiden haluaa soittaa useammille kymmenille tuhansille samaan aikaan. Suodaan se riemu vanhoille heavy metal staroille. Muille keikoille en taida päästä tänä vuonna, sillä kehno opiskelijabudjetti ja kiireinen aikataulu lyövät ikävästi kapuloita rattaisiin. Suomen kamaralle on sitä paitsi tulossa useampia erittäin mielenkiintoisia artisteja, joten rahat hupenevat myös etenkin kesän Sauna Open Airiin sekä Tuuriin saapuvaan Scorpionsiin.
14. Minkälaisia terveisiä haluat lähettää kaikille fanaattisille suomalaisille Iron Maiden -kannattajille?
Kannattaa kuunnella jokainen Maidenin väheksytympi levy ajatuksen kanssa uudestaan ilman turhia ennakkoasenteita. Joukosta löytyy niitä timantteja, joita suuri yleisö saati arvostelijat eivät ole koskaan nostaneet jalustalle. No Prayer for the Dyingia on turha vertailla sitä edeltäneisiin levyihin, vaan levy kannattaa kuunnella avarin mielin omanlaisenaan hard rock pakettina. Myös The X-Factorilta löytyy timanttisia sävellyksiä, joita ei usein mainita edes kyseisestä levystä puhuttaessa. Esimerkiksi Fortunes of War on omaan makuuni ihan Maidenin parhaimmistoa. Erinomainen biisi sekä musiikillisesti että sanoituksellisesti. Kun terveiset piti lähettää fanaattisille Maiden-kannattajille, niin luultavastihan nämä fanit ovat kuunnelleet Maidenin discografian niin moneen otteeseen läpi, että minun on turha suhteellisen tuoreena, kahdeksan vuotta vuotta Maidenia kuunnelleena, fanina ruveta neuvomaan ketään Maidenin kuuntelussa.=)
Pitäkäähän lippu korkealla. Stadikan keikalla nähdään. Cheers & Up the Irons!
15. Mikä on sinun mottosi?
Come On You Irons!