Hammerfest – Nordkjosbotn 471 km (total 2210 km)
Hurtigruten kopsahti Hammerfestin laituriin aamulla yhdeltätoista ja lähdettiin E6:sta pudottelemaan alas päin poroja väistellen. Tuntuvat hyvin viihtyvän Hammerfestin keskustan tuntumassa. Alkuun keli näytti vilpoiselta ja mussulta, mutta lopulta saatiin just passeli aurinkoinen ilma ajamista silmällä pitäen. Altan Shellillä maailma näytti taas pienuutensa, kun törmättiin hokikaverini kanssa samaan aikaan huudeille. Tie oli hyvässä kunnossa ja uutta banaa tehtiin paikoittain. Muutamia tunneleita oli myös, mutta ne olivat suht valoisia eivätkä kovinkaan ahtaita. Maisemiltaan erittäin hieno tie, paljon menee pitkin rannikkoa ja on vuoria ympärillä.



Perille Vollan Gjestestueen saavuttiin kahdeksan haminoissa eli koko päivän tinki. Vaatteiden vaihto ja äkkiä syömään, kun keittiö oli vain tunnin enää auki ja hirveä nälkä. Pippuripihvit ja pullo 2012 vuoden Baroloa olivat herkullisia. Ajoissa taas nukkumaan, kyllä on rauhallisen leppoisaa. Oli tosi kiva ajopäivä. Just sopiva keli ja hyvät tiet, hienot maisemat ja kaikki toimi.

Ei muuten voi pakoon päästä maailmaa
Tulisitko silti vaunuihin vaivaisiin,
Toivioretkelle taivaisiin
Eppu Normaali – ”Tähdenlennon tiellä”