Iron Maiden kiertää vielä tovin Somewhere Back in Time Tourilla tänä kesänä teemana ajanjakso 80-luvun puolivälin tienoilta. Rautaneito.com kunnioittaa kiertuetta julkaisemalla Kuukauden Fani stooreja silloin, kun aika on sopiva jossain päin Suomea. Älä siis hukkaa aikaasi ihmetellen menneitä vaan ymmärrä, että kultaiset Maiden vuodet ovat menossa parhaillaan.
Toukokuun (!) fani Pekka Lipo tunnetaan Rautaneito.comin keskustelupalstalla rentona isähahmona, jolta kannustusta ja kokeneen ihmisen vinkkiä tulee luonnostaan. Päällikkötason nallekarhumainen perheenisä on tyypillinen nuorena pojankloppina hevipistoksen saanut ja raskasta rockia elämänsä soundtrackina soittanut Iron Maiden -perheen ja tämän yhteiskunnan selkäranka. Tämän lajin kavereiden kohdatessa nostetaan yleensä malja yhteiselle intohimon kohteelle. Meitä on tuhansia.
1. Kuka ja mistä? (Ikä, ammatti, perhe, harrastukset ym.)
Pekka Lipo, Kotka. 35-v, Service-insinööri. Perheeseen kuuluu kaunis vaimo ja 4 lasta (16-, 12-, 10- ja 8-vuotiaat). Harrastuksena hevimusa ja varsinkin kasaribändit. Tämä toteutetaan levyjä kuuntelemalla, DVD:itä katselemalla, keikkoilla käyden sekä kirjallisuutta/nettissivuja tutkien. Unohtamatta saman henkisten ihmisten tapaamisia ja mielipiteiden vaihtoa.Tietysti vapaa aika kuluu luonnollisesti lasten kanssa; mm vanhemman pojan kiekkojoukkueen luottamustehtävissä ja nuoremman pojan salibändya seuraten ja tukien. Harrastan myös kitaran soittoa ja veneilyä. Uistintakin on tullut vedettyä joskus ahkerastikin, mutta nyt nuo kalahommat ovat jääneet tosi vähälle. Tykkään myös duunailla remontteja omakotitalossani, kun on vanha talo, niin on pakko tykätä, hah. Nyt on menossa 30 neliön harraste-ja varastorakennuksen vääntäminen. Viimein saadaan oma musaliiteri, jonka voi pyhittää metallille, Tuommoiset rakennusprojektit, kuten musadiggaliukin, on hyvää vastapainoa työlle.
2. Maidenia vuodesta 1983.. Mistä kaikki lähti?
Homma lähti 1983 Piece Of Mind-lätystä ja ikää oli tuolloin 11-v. Elin sellasta aikaa joka oli lapsuuden loppua ja nuoruuden alkamista. Pyörin porukoissa, jossa oli kymmeniä kylän nuoria. Pelattiin futista, lätkää, hakattiin jotain kymmentä tikkua laudalla, kuunneltiin musaa jne. Välillä porukoissa pyöri myös minua 2-4 vuotta vanhempia kavereita, jotka diggas silloin Maidenia. Kesällä 1983 en voinut välttyä Piece Of Mindin kuuntelulta vanhemman kaverin vanhasta legendaarisesta BASF-kassusta. Tuttujen veljesten isosisko oli keikalla 1983 ja World Piece Tour kiertuepaita ja keikkajutut tietty teki vaikutuksen myös. Sitten armelias Joulupukki toi minulle mun ekan oman rakkaan Iron Maiden C-kassun Piece Of Mind. Eli Where Eagles Daren alkurytmit ne saatteli mut Maiden faniuteen.
3. Miksi? Minkä takia Maiden?
Maiden toi hevimusaan suoraviivaista tykitystä, jossa kuitenkin kaiken rallin seassa on sopivasti progeilevia kohtia ja pehmeitä melodioita. Bändin vähän pimeäkin huumori Eddie-hahmoineen, kansikuvineen ja humoristinen kantaaottavuus vakaviinkin asioihin (mm Nickon Idi Amin imitoinnit) myös tuntui sopivan mulle. Mainittava myös kitaristi Adrian Smith. Hän on oleellinen suuruus Iron Maidenissa. Miehellä on todella tyylitajua sooloissaan ja mies on myös loistava säveltäjä.
Ensimmäinen albumi mulle oli siis Piece Of Mind ja jälkikäteenkin on selvää, että jos omaa taipumuksia heavy-musaan, niin kyseinen levy oli klassikko jo syntyessään. Minuun jo silloin vuonna 1983 11-vuotiaana teki vaikutuksen levyn soundit, aivan upea Bruce Dickinsonin tulkinta, kitarakaksikon Smith/Murray mahtavat soolot ja twin-kitarajutut. Tuon kaiken pohjalla Steve Harris kutoo sellasta kuviota helikopteribassolla, kolina-bassolla ettei siitä kolauksesta oikeen vieläkään ole selvitty.
Varsinainen fanius kasvoi kuitenkin pikkuhiljaa Powerslaven ja Live After Deathin myötä ja 1985 alkoi sellainen fanitus, josta ei ole paluuta ollut. Somewhere In Time levyä odotettiin enemmän kuin mukulat joulupukkia. Odotus hupentui upeaan levyyn ja ekaan Iron Maiden keikkaan 14-vuotiaana Helsingissä 14.11.1986. Somewhere in Timesta kasvoikin sitten se toinen suosikkilevyni Piece Of Mindin rinnalle.
Samaan aikaan opiskeltiin (jostain suosikki- ja soundi-lehdistä) ja kuunneltiin kunnolla tietty myös muita sen ajan hevibändejä mm DIO, Metallica, Helloween, Rainbow, Deep Purple, Accept, Mötley Crue, Twisted Sisters, WASP, KISS, Black Sabbath, Deep Purple, Scorpions, AC/DC, Ozzy Osbourne, Quiet Riot, Guns `n` Roses, Van Halen
4. Mottosi
Yksi asia kerrallaan.
5. Paras Maiden-aiheinen muisto (voi laittaa useampiakin)
Vaikea vaikea kysymys… kyllä vanhan hevi-iskän tunnelmat palaa lapsuusvuosiin aika pitkälti:
– Varhaiset kauppareissut bussilla mutsin kanssa levykauppaan Kotkaan ja joskus Helsinkiinkin asti 80-luvulla. Sain ensimmäisen Iron Maiden T-paitani Hesan Fazer musiikista, jossa oli tetysti Piece Of Mind Eddie. Muori yleensäkin tuki ja rahoitti musaharrastusta. Tärkeä persoona tässäkin asiassa. Äidit on. Nykyään tuo shoppailu on vähän turhan helppoa. Ei siinä laajakaistassa ole sellasta fiilistä kuin Onni Vilkkaan bussissa.
– Pitkäaikaisen ystäväni Hovilan Jukan kanssa vaihdeltiin kasetteja muksuina, ala-aste ikäisinä, kun ei ollut rahaa ostaa kaikkia kerralla. Eikä kaksipesäistä nauhuriakaan ollut ihan lähipiirissä. Mulla oli Piece Of Mind ja Jukalla Powerslave niitä sitten kuuntelimme vuoroviikoin ja kiistelimme kumpi oli parempi…. noh POM tietysti. Jukan kanssa olemme edelleen Maiden kuvioissa ja käyneet samoissa porukoissa useilla Suomen keikoilla 2003-2008, viimeksi Hesassa stadikalla.
Uusimmista jutuista haluan mainita:
– Ystäväni järkkäsivät minut polttaripäiväni huipuksi Kymi Dark River 2004 festareille lauteille ihailemani kotikaupungin Manitou nimisen bändin kanssa. Vedin jätkien kanssa Iron Maidenin The Trooper biisin. Noin ex-tempore juttuna, ilman harjoiitusta homma meni todella hyvin mielestäni. Festariyleisö antoi niin hyvän kannustuksen, että vieläkin menee roska silmään kun muistelee. Kiitos. Salute You.
– Keikkamatkat ja uudet Maiden-kaverit, joista on paljon kiittäminen Rautaneidon Perhettä. C´mon You Irons, Thanks And Cheers!
– Twickenhamin keikka 2008 kaikkine muine nähtävyyksineenkin oli todella huikea kokemus.
– Saman henkisten ystävien tapaaminen keikoilla
Scrriiim for miii Kymi!
6. Suosikkialbumi perusteluineen
Piece Of Mind 1983. Tuossa aikaisemmin tulikin mainittua Bruce Dickinsonin tulkinnasta. Mielestäni Brucen osalta ehdottomasti paras ja onnistunein levy Iron Maidenissa lauluäänellä mitattuna. Nicko McBrain tekee näyttävän sisääntulon uutena rumpalina aloitusbiisissä Where Eagles Dare. Kyseinen biisi on Maidenin TOP5 kamaa ja omaa valtavasti esimerkkejä, miksi Iron Maiden on niin kova. POM on myös soundien puolesta mitattuna Iron Maidenin parhaita; Steven kolinabasso erottuu hyvin ja skitat on jumalaiset.
Minusta levyllä ei ole yhtään huonoa biisiä. Ainahan on keskusteltu Sun And Steel ja Quest For Fire biisien tarpeellisuudesta, mutta toimii minulle, varsinkin se Brucen high note jälkimmäisessä. Nuo mainitut ovat tietty kovan levyn heikoimpia, mikä on ymmärrettävää kun katsoo kenen kanssa ne istuu: Where Eagles Dare (Harris) , Revelations (Dickinson), Flight of Icarus (Smith/Dickinson) , Die With Your Boots On (Smith/Dickinson/Harris) , The Trooper (Harris), Still Life (Murray/Harris), To Tame A Land (Harris). Tuon kokoisella kauhalla ei ole herkkua saatu sen koomin. Pitää muistaa peilata välillä biisilistaa siihen aikaan, kun biisit oli tuoreita eikä soitettu puhki keikoilla tai kokoelmilla.
7. Oletko Fan Clubin jäsen?
Kyllä
8. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?
Ei ole tullut tavattua lavan ulkopuolella ketään nykyisistä jäsenistä. Paul Di´Annon tapasin keikan jälkeen Hesassa On The Rockissa joskus 2003(?). Blaze Bayleyn tapasin Lontoosssa Twickenhamissa Maidenin keikan jälkeen 5.7.2008.
9. Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?
Fanitusvuodet ja into huomoiden olen nähnyt bändiä lauteilla aika vähän eli vain seitsemän kertaa. Parasta keikkaa en osaa sanoa.
Ensimmäinen keikka tietysti jää mieleen sellaisena lempilapsena eli Iron Maiden Somewhere On Tourilla Helsingin vanhassa jäähallissa 14.11.1986. Olin silloin 14-vuotias ja ihan ihmeissään kaikesta konserttiin liittyvästä hässäkästä. Konserttihuivi on edelleen tallella ja kunniapaikalla musanurkassani. Lämppäri WASP oli myös mieluinen mulle, koska silloin(kin) tuli Blackie Lawlenssin joukkuetta diggailtua.
Kaikissa kokemissani keikoissa on jotain miksi kaikki yltäisivät parhaiden joukkoon. Keikkoja vertaillessa on vielä merkitystä valoshown, pyrotekniikan ja soundin puolesta onko hallikeikka vaiko stadion keikka.
Jos tuota ekaa ei niin noteerata, niin vahvimmin mielessä ovat Early Days kiertueen 2005 Areenan keikka. Silloin räjäytettiin tunnelma kattoon, että tuntui tulevan parvet alas Areenalla. Vaikka nämä viimeiset stadion keikat Lontoon Twickenhamissa ja Helsingin Olympia stadionilla ovat nyt tuoreina vahvimpina mielessä, niin olen varma, että ne pysyvät aina mun parhaimpien keikkakokemuksien joukossa.
Yhtään huonoa tai väsynyttä keikkaa en muista Iron Maidenilta.
10. Kävit katsomassa Maidenia heidän kotonummilla Lontoossa. Kertoisitko hiukan, että minkälaista oli?
Lontoossa todellakin käytiin. Englanti oli jonkun verran ennestään tuttu maa, koska olen siellä ollut viisi kertaa työkeikoilla. Nyt olin ensi kertaa lomamatkalla Lontoossa ja mulle tapahtuma oli vielä ensimmäinen Iron Maiden keikka ulkomailla. Eli paljon värinöita oli kropassa, kun terässiivet nousivat Helsinki-Vantaalta.
Keikkapaikka oli 65 000 hengen Twickenhamin Rubgy-Stadion 5.7.2008. Keikka ei ollut ihan loppuunmyyty ja katsojia oli noin 55 000.
Keikkaa edeltävänä päivänä olimme IMFC:n koollekutsumassa yhteisfanikuvauksissa mukana Lontoon Tower Bridgellä, mutta lähinnä se oli yksittäisillä omilla kameroilla ampumista, että näinköhän sieltä mitää yhtä virallista fanikuvaa tuleekaan ulos.
Tavattiin paljon suomalaisia jo ennestään tuttuja kavereita vaimoneen. Ilta vietettiin yhdessä suomalaisväreissä lontoolaispubien vieraanvaraisuudesta nauttien.
Keikkapäivänä menimme Lontoon kaupunkikierroksen kautta Twickenhamiin. Omalla kaupunkikierroksellamme tuli tsekkattua Lontoon kuuluisia rakennuksia ja syötyä hyvin ja ravitsevasti. IMFC:n pre-meetissa ja siitä seuraavassa pubissa vietettiin keikkaa edeltävät tunnit muiden Maiden fanien kanssa… joita oli paljon ja monesta eri maasta. Stadionille kävellessä fanimassojen mukana alkoi viimein totuus keikan suuruudesta ja ainutkertaisuudesta valjeta: MAIDEN ENGLAND!!! Pitkäaikainen unelma oli toteutumassa!
Liput oli kentälle. Jengiä oli valtavasti, miksauskopin ja eturivin puoleen väliin keskelle riitti voima puskea ja sitten tuli ihmismuuri vastaan. Vieläkin mahdotonta kuvailla tarkkaan, mikä pömis tuli päälle kun Aces High lähti Churchillin puheen jälkeen. Unohtamatta tunnetta, kun biisin ensimmäinen Run, live to fly, fly to live, do or die – kohta rävähti 55 000 fanin suusta. On se hienoa kokea Aces High livenä fanaattisen englantilaisyleisön keskellä. Koko keikka oli melkoista hurmosta, edes puhkikulutetut hitit settilistassa eivät latistaneet fiilistä hetkeksikään. Ässien lisäksi Rime Of The Ancient Mariner ja Powerslave olivat biisien parasta antia. Soundit kentälle olivat todella selkeät ja sopivalla volyymilla. Joihinkin stadionin katsomo-osiin soundit tais olla aika hanurista, näin kuulin.
Brucen ja Steven ilmeet puhuvat puolestaan bändin hyvästä fiiliksestä. Joitakin juttuja sain screeniltä tallennettua kamerallekin. Keikan jälkeen stadionin pihalla törmättiin BLAZEEN ja perinteiset Signs & Pics- jutut saimme tuliaiseksi. Loppuilta ja yö meni ruuhkassa juna-asemalla ja metroissa. Suurkaupungin varjopuolia.
Uti, Blaze ja Peke Lontoossa 2008 Maidenin keikan jälkeen.
Keikan jälkeisenä päivänä osa porukasta meni Silverstoneen Formula 1 kisaan ja osa shoppailemaan. Minä pääsin ihan yksin tutustumaan Imperial War Museumiin, joka on ollut jonkinlainen kulttuurihaave minulle jo jonkin aikaa. Museo olikin todella vakuuttava ja puhuttava. Sota ei ole leikkiä.
We shall never surrender!
Sen verran vielä uskallan tuon Englannin keikkareissun perusteella sanoa, että Suomessa on myös kovat fanit. Helsingin 45 000 päinen yleisö pisti kyllä fiilikset ihan samalla narulle kun Twickenhamissa. Ihmettelipä Bruce Dickinsonkin asiaa Helsingin spiikkeissään, että miten vain viisimiljoonainen kansa voi myydää 2 stadionia peräkkäin loppuun. Ohittaa ei myöskään voi Maidenin managerin Rod Smallwoodin vertausta omassa blogissaan, missä Rod vertaa myytyjä keikkalippuja maan asukasmäärään. Suomen katsojamäärät verraten asukaslukuun tarkottaisi, että kahdelle peräkkäiselle Englannin keikalla pitäisi myydä miljoona lippua!!!!
Rod summaa loppuun meitä mairittelevasti Does that indicate that Finland is the hottest metal country on the whole planet? Oh, Yes We Are. Thank You Rod!
Meillä on täällä selvästi Maiden Maniaa ilmassa……
We Shall Never Surrender!
Yours truly,
Peke
Kiitoksia Pekelle, pysy sellaisena kuin olet.