Rautaneito.com alkaa julkaista kuukauden fani sarjaa, jossa esitellään Maiden-kannattajia laidasta laitaan eri puolilta maailmaa. Piinapenkkiin talutetaan vapaaehtoisesti, mutta määrätietoisesti aivan bändin alkuajoista mukana olleita vanhan liiton edustajia kuin vasta hiljattain heränneitäkin ihmisiä. Tarkoituksena on tehdä tutuksi Maiden perhettä ja samalla saada mielenkiintoista luettavaa ja infoa kannattajien kokemuksista ja ajatuksista.
Sarjan avaa itseoikeutetusti idean isä Harri Hautsalo, jonka monet tuntevat Rautaneito.comin foorumilla nickillä Finnarry. Olen tuntenut Harrin useita vuosia ja hän on ylivoimaisesti rauhallisin ikinä tapaamistani Maiden faneista. Tässä siis salonkikelpoinen, fiksu ja diplomaattinen herrasmiesfani aivan parhaasta päästä.
Alkuun pieni itsensä paljastus…
Harri Hautsalo, 32 vuotta, asuinpaikkana puhdasvetinen Nokian kaupunki. Keski-Suomessa on tullut asustettua suurin osa ajasta sekä Irlannissa 1½ vuotta. Perheessä vaimo ja 2 lasta (tällä hetkellä ).
Harrastuksena basson soitto, musiikin kuuntelu, penkkiurheilu ja itsensä liikuttaminen liian harvoin. IT-hommia teen työkseni.
Oh, will we ever be set free?
Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?
Maidenia vuodesta 1983. Niinhän siinä kävi, että naapurin isot pojat kuuntelivat bändiä ja itse siinä sivussa tuli kuulosteltua kanssa. Muistan ainakin, kun naapuri esitteli The Number of the Beast -kasettiaan ja Run to the Hillsin muistan kuulleeni ensimmäisten joukossa ja hyvältähän tuo kuulosti.
Siinä meni kyllä jonkun aikaa, että Maiden oli yksi muiden bändien joukossa, esim. Dio, Kiss, Rainbow olivat tuolloin myös kova juttu poikain keskuudessa ja sitten alkoivat tulla Mötley Crue, Twisted Sister ja WASP ym. kuvioihin myös mukaan. Suurempi herätys tapahtui Somewhere in Time -levyn myötä, varsinkin Alexander the Great erikoisine tunnelmineen oli tehokuuntelussa. Seventh Son -levyn jälkeen ei ollutkaan enää mitään epäselvää. Sittenpä tuli hankittua kaikki puuttuvatkin levyt ja olihan tuossa vaiheessa jo ikääkin sen verran enemmän, että alkoi oikeasti ymmärtää musiikillisista hienouksistakin. Maiden Englandin jälkeen oli suu jo sen verran suurellaan auki, että tartuin itse basson varteen tapailemaan biisejä.
Miksi? Minkä takia Maiden?
Tämä onkin vaikeampi kysymys kuin, miltä se kuulostaa Tietysti penskana riitti, että musiikki oli rankkaa ja bändin poikien tukat oli pitkiä ja Eddiekin tuli kylkiäisinä. Se, mikä vanhemmiten on kiehtonut, ei liity pelkästään musiikkiin. Toki musiikissa on mahtavia elementtejä: upeita melodioita, sekä kitaroissa, että laulussa, paljon rytminvaihdoksia, pääasiassa mielenkiintoisia sanoituksia niin elävästä elämästä kuin tarinoistakin. Kaiken kukkuraksi bändin yhteissoitto on saumatonta ja meininki on mieletöntä. Kolinabasso tuo viimeistään sen Maiden-saundin ja pidän myöskin siitä, että basso ei (monesti) ole pelkästään taustalla yhtä ja samaa nuottia takomassa, vaan keskeinen tekijä biiseissä. Tietysti Dickinsonin persoonallinen sireeni on tavaramerkki myös. Bändissä arvostan myös sitä, että he tekevät koko hommaa musiikin ehdoilla, ei bileiden, huumeiden tai jonkun ulkopuolisen tahon mielipiteiden takia. Tapa, millä bändi 70- ja 80-luvun vaihteessa nousi yleisön tietoisuuteen on kunnioitettava. Samanlainen duunarihenkisyys välittyy mielestäni edelleen Maidenissa, vaikka keikkamäärät luonnollisesti ovat pudonneet. Sellainen selkeä päämäärä ja päättäväisyys, mikä Steve Harrisilla oli ja on edelleen, on ihailtavaa.
Mottosi
Älä tee tänään minkä voit tehdä huomenna.
Paras Maiden-aiheinen muisto
Parhaita muistoja on erityyppisistä tilanteista, siksipä mainitsen muutaman.
Luonnollisesti ensimmäinen livekeikka Kulttuuritalolla vuonna 1995 on jäänyt mieleen. Oli jopa jotenkin epätodellinen tunne nähdä livenä äijät, jotka on suurin piirtein jumala-asemassa ollut jo vuosikaupalla. Sanoinkuvaamatonta. Vaikkei se näin jälkeenpäin ajateltuna keikkana ollut ehkä bändin paras Suomessa. Olihan se myös erikoista että keikkapaikka oli pieni ja tunnelma tiivis, kun paikalle vaivautui pääasiassa vain ihan hardcore-fanit. Tämä muita keikkoja mitenkään väheksymättä.
1995 kesällä tuli vierailtua Eddies Barissa Portugalissa. Lähes rahattomana mentiin sinne, lähinnä vain tsekkaamaan paikka. Joskus puolenpäivän jälkeen mentiin paikalle, omistaja Manu Da Silva vielä pesi lattioita. Herra oli selvästikin otettu kaukaisista vieraista. Siinä päivän aikana tuli ihmeteltyä kaikkea mahdollista Maiden-krääsää, mitä paikkaan oli viritelty. Sitten sulkemisaikaan Manu heitti muut porukat ulos ja halusi meidän jäävän vielä baariin. Aamukuuteenhan siellä meni ukkelin näyttäessä kaikkea harvinaisuuksia ja kertoillessa monenmoista tarinaa bändistä. Ja sainpa ottaa tyypit itse Steven bassolla. Ja hanat oli auki… Hieno mies. RIP.
2005 kesällä tehty Prahan reissu oli myös mainitsemisen arvoinen kokemus. Parikymmentä suomalaisfania ulkomailla Maidenin keikalla oheistoimintoineen oli hieno kokemus. Keikka oli myöskin kiertueen ensimmäinen, jolloin biisilista ei ollut tiedossa, mikä lisäsi fiiliksiä aika lailla.
Yksi pitkäaikainen haave tuli toteutettua Maiden Madness tribuuttibändin kanssa, kun pääsi kunnolla soittamaan bändin biisejä itse. Muutama keikka oli ylitse muiden, tulee varmaan muisteltua pitkäänkin. Maidenin 2005 keikan jatkoilla VR Makasiineilla oli upea meininki, mm. Emppu Vuorinen Nightwishistä ja Lauri Porra kävivät lavalla myös. Jyväskylän Jazz Barissa joulukuussa 2004 oli tupa täynnä ja hemmetinmoinen meno. Se tuli kyllä ihan puskista. Samoin Early Days DVD:n julkaisutapahtuma Helsingissä Maiden Hell yhtyeen kanssa oli hienoa.
Suosikkialbumi
Joka levyltähän löytyy upeita biisejä useampiakin, mutta kaikkein tasaisin kokonaisuus on Seventh Son of a Seventh Son. Ei yhtään floppia sävellyksenä, mahtava teema ja soundimaailma täydellinen. Tällä levyllä on myös erikoinen tunnelma, samalla iloinen sekä surullinen, mutta kuitenkin menevä ja raskas (alkaa kuulostaa jo viininmaistajan tekstiltä…). Ja vielä, kun näki, että miten niitä biisejä veivataan livenä Maiden Englandilla, niin ei epäselvää. Maailmankaikkeuden paras levy, jota ei tulla ohittamaan.
Oletko Fan Clubin jäsen?
En tänä vuonna. Tämä on ollut sellaista on/off touhua. Viime vuonna olin jäsen, sitä ennen vähään aikaan en ollut ja 90-luvulla olin monta vuotta jäsenenä.
Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?
Ainoastaan Paul Di´Annon herran soolokeikan jälkeen. Nimmarit pois ja muutama sana tuli vaihdettua. Janick tuli bongattua kaupungilla yhden keikan jälkeisenä päivänä. Herra meni niin lujaa ohi, ettei sitä voi tapaamiseksi sanoa.
Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?
Taitaapi olla 12 Maidenin konsettia ja puolentusinaa Maiden-laulajien soolokeikkaa. 1999 Helsingin keikka on mieleenpainuvimpia settilistan takia plus että Bruce ja Adrian oli takaisin bändissä. Tietysti nuo Kultturitalon ja Prahan keikat ovat omalla tavallaan muista erottuvia. 2006 Dublinin keikka oli myös positiivisesti erikoinen. Bändi oli kuin omassa olohuoneessaan. Täytyy kyllä sanoa, että huonoa keikkaa en ole vielä nähnyt bändiltä.
Oletko menossa katsomaan Maidenia tänä vuonna? Missä?
Molemmat Suomen keikat ainakin, tuskin ulkomaille tänä vuonna.