Asa – helvetin enkelin näköinen kullanmuru Lahdesta – on toiminut Rautaneito.comin moderaattorina sekä adminina jo iät ja ajat. Metallimiehen perikuva soittaa Maiden Hell tribuuttiyhtyeessä kitaraa ja on yleensä aina mukana kaikkialla, missä Maiden maailmassa tapahtuu. Asa on varmasti hyväsydämisin kaveri, mihin olen törmännyt Maiden faniporukoissa pyöriessä. Ulkonäkö pettää pahasti, joten menkää vetämään ukkoa hihasta, tukasta ja vaikka parrasta. Juttu kirjoitettiin maaliskuussa, joten Otto Adrianinkin on jo kohta vuoden. Meillä on täällä toimituksessa vähän ruuhkaa, sori…
1. Kuka ja mistä? (ikää, sijaintia, ammattia, perhettä, auton merkkiä, kengän kokoa, seksuaalinen suuntautuminen, lempiolut, koska sait viimeksi ja missä?)
Atte Asa Karstila, 30-v Metallipää Hollolasta. Postinkantaja, naimisissa Heli Karstilan kanssa, ja ylpeä 6kk vanhan Otto Adrianin isä. Kaikenlainen musiikkitoiminta harrastuksena, rumpuja soittelen Exordiumissa ja Goatsodomyssa, sekä kitaraa Maiden Hell tribuuttiorkesterissa.
2. Maidenia vuodesta…? Mistä kaikki lähti? Onko rakkaus edelleen tulista vai onko kiima tasaantunut?
Maiden, Twisted Sister ja W.A.S.P soi kasettisoittimessa jo ala-asteella, mutta silloin ei pahemmin kiinnostanut kuin jalkapallon pelaaminen ja yleinen sählääminen. Varsinainen tietoinen kolahdus tapahtui 1992, kun veli osti Anttilasta Fear of the Darkin LP:n. Afraid to shoot strangersin kitaramelodia kolahti kuin miljoona volttia, ja sitä tuli walkmanilla kelailtua aluksi koko ajan. Sittemmin myös muut biisit aukesivat enempi, ja siitä eteenpäin kaikki viikkorahat tuli käytettyä muiden Maiden levyjen metsästykseen divareista. Tuntui mahtavalta kun aina ostamani Maiden levy kuullosti jopa paremmalta kuin edellinen.
Näin jälkikäteen asiaa tarkasteltuna siirtymä Fear of the Darkista Number of the beastiin, seventh soniin, Powerslaveen ja Somewhere in Timeen on melkoinen, jälkimmäisten eduksi tietysti, eikä ihme että kuullosti hyvältä! Fear of the Darkin materiaalin epätasaisuudesta huolimatta levyllä tulee aina olemaan minulle pieni lisäarvo levynä, joka laukaisi minun Maiden manian täyteen kukoistukseen, joka jatkuu vielä tänä päivänäkin erittäin viriilinä. Lapsen syntymä on luonnollisesti karsinut ylimääräisiä reissuja ja menoja, sekä hillitöntä levyjen ja kaman keräilyä, mutta en vielä aio heittäytyä täysin kiikkustuoliin. Pienellä säätämisellä ja huolellisella suunnittelulla pysyttelen kyllä vahvasti mukana Maiden kuvioissa vielä pitkään!
3. Miksi? Minkä takia Maiden? Onko sinulla muita jumalia?
Luulen että iällä on paljon tekemistä asian kanssa. Olin ihastuksen aikaan kukkeimmassa (esi)teini-iässä, ja juuri silloin sitä muovaa minuuttaan ja identiteettiään tulevaa elämää varten. Maidenin upeat biisit, taitavat soittajat yhdistettynä Eddien komistamiin levyn kansiin tekivät tähän jätkään lähtemättömän vaikutuksen.
Maiden on minulle aina ollut ylivertainen rakkaudenkohde, mutta Manowar häviää vain hiuskarvan verran kisassa. Olen siis myös fanaattinen Manowarrior. Seuraavat lempibändit ovat ARIA, Accept ja Judas Priest.
4. Mottosi?
Not to serve in heaven, but one day rule in Hell!
5. Paras Maiden-aiheinen muisto?
Johtajan järjestämä reissu Prahaan 2005. Porukka oli loistava, Praha oli loistava, sää oli loistava, absintti oli loistavaa ja Charlotte the Harlot keikalla oli yllättävyydessään loistava! Tuo kostea reissu oli kyllä legendaarisuudessan jo niin maaginen, ettei myöhemmät (joskin loistavat nekin) reissut ole millään yltäneet samalle tasolle. (kiitos itsellesi, 100 % samaa mieltä. toim. huom.)
6. Suosikkialbumi ja -biisi perusteluineen?
Ylivoimaisesti Seventh son of a sevent son, ja nimikköbiisi. Levy on kokonaisuutena alusta loppuun silkkaa timanttia. Levyn teema ja soundit lyövät mahtavasti kättä muodostaen lähes pseudosatanistisen Rockoopperan. Ainoastaan Can I play with madness on pieni notkahdus levyn laadussa, mutta jos kyseinen biisi olisi jollain muulla levyllä, niin se olisi varmasti paljon parempi. Nyt se kärsii muiden biisien varjoon jäämisestä, yksinkertaisesti liian kovassa seurassa.
7. Oletko Fan Clubin jäsen? Jos olet, kuinka pitkäaikainen? Mitä mieltä olet FC:n toiminnasta?
Juu, olen ilman muuta. Olen ollut vuodesta 2002-2003. Muistan 1992-1993 lähettäneeni Maidenin fan clubiin kirjeen (todella HC-aikaa, ei ollut nettiä vielä kuin kosteissa unissa) , ja saaneeni siletä liittymiskaavakkeen (ovat itseasiassa vielä tallessakin), mutta rahapula ja maksamisen vaikeus Englantiin lykkäsivät liittymistä vielä kymmenellä vuodella.
Nyttemmin kun FC:n kautta saa ostettua ennakkolippuja keikoille, ja osallistuttua First to the Barrier ja Heaven can wait -arvontaan, näkisin että FC:n toiminta on viimeistään nyt vuosittaisen 35 euron maksun arvoinen. Itse olen voittanut FC:n arvonnasta pääsyn Dance of Deathin ennakkokuuntelubussiin ja 2006 kierteelle n. 5 FTTB-ranneketta, joten katetta on tullut jäsenyydelle. Iron Maiden Online Club on jo itsessään rahan arvoinen tietopankki, josta kuulee heti uusimmat uutiset. Ja tuleehan jäsenmaksulle joka vuosi myös joku uusintalahja T-paidan ja vastaavan muodossa, joka taas on keräilijälle kullanarvoista matskua. FC-lehti on viimeaikoina ollut kyllä sisältöarvoltaan ja julkaisutahdiltaan selkeä pettymys, mutta se laskettakoon vaan mukavaksi bonukseksi noiden yllämainitsemieni ansioiden päälle.
8. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä tai yhtiön muita miehiä/naisia? Ketä, missä, miten tapaaminen meni, minkälaisia olivat?
1998 eräs kaverin kaveri tapasi lämppäribändi Dirty Deedsin jätkät sattumalta Ruotsilaivalla matkalla Hellsingin keikalle, ja sai itselleen puhuttua backstage-passit. Kaverini sai toisen passin, ja kuultuani tästä vaadin myös itselleni passia. Menin iltapäivällä treffipaikalle jäähallille kaverini kanssa, ja esitin asiani Dirty Deedsin laulajakitaristille ja pyysin nätisti passia myös itselleni. Jätkä oli todella mukava ja antoi auliisti mulle passin. Siellä siis hengasin Dirty Deedsin jätkien kanssa ennen keikkaa, ja join heidän kanssaan olutta.
Maidenin takahuone oli samalla käytävällä hieman kauempana, ja sinne ei ollut asiaa, mutta satuin törmäämään Dave Murrayhin käytävällä, pyysin nimmarin ostamaani Iron Maiden lompakkoon sekä pyysin päästä kuvaan, eikä Davella ollut mitään sitä vastaan. En muista mitään käymästäni keskustelusta Daven kanssa, tuskinpa siinä sain kummmemmin sanaa suustani olin sen verran jäässä kun tapaan suuren idolini livenä.
Kitaravelhot – osa 1!
Helloweenin soittaessa olin juuri siirtymässä jäähallin kentältä takaisin Back Stage- alueelle, kun huomasin ihmislauman matkalla back stagelle. Menin tietty kärppänä kyselemään mikä porukka kyseessä, ja paljastui että olivat Suosikin kilpailuvoittajia menossa Maiden fanitapaamiseen. Näytin omaa passiani ja kysyin voinko liittyä mukaan, mikä omaksi ilokseni onnistui. Matka vei siis huoneeseen, johon hetken kuluttua saapui Blaze Bayley, Steve Harris, Dave Murray, Janick Gers ja Nicko McBrain. Olin ekstaasissa ja suorastaan paniikissa. Kamera oli valitettavasti unohtunut Dirty Deedsin takahuoneeseen, mutta sain sentään nimmarit kaikilta ja pääsin puristamaan jokaisen kättä. Nickolle ja Stevelle yritin kertoa miten paljon herrat on vaikuttaneet minun elämääni, mutta siinä liikuttuneessa tilassa en osannut pukea melkein kymmenen vuoden fanituksen tuomia fiiliksiä sanoiksi, joten päädyin vaan kiittelemään kaikesta.
Vuonna 2003 Dance of Death keikalla Hartwall Areenalla satuin säkällä törmäämään Adrian Smithiin käytävällä kun olin matkalla kentälle. Adrian oli juuri menossa Back Stagelle, ja onneksi olin salakuljettanut kameran sisälle, ja taas kasvoi muistot yhdellä valokuvalla.
Kitaravelhot – osa 2!
2006 Hakametsän hallissa Tampereella kun päästiin FTTB-rannekkeella sisään eturiviin, huomasin liian myöhään että Adrian käveli suoraan takaamme ohi. Taisi miestä hieman naurattaa kun kukaan barrierilla ollut ei huomannut häntä laisinkaan.
Lisäksi olen reissuilla törmännyt mm. Adrianin kitarateknikkoon Slovenian Orto Baarissa, bassoteknikkoon/keyboardisti Michael Kenneyhin Tampereen Hakametsän Hallissa, ja Rod Smallwoodiin useallakin keikalla. Paul Di´annon ja Blaze Bayleyn kanssa on tullut myös jutusteltua miesten omilla keikoilla Suomessa.
9. Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka? Onko ajatus käydä tänä vuonna vielä jossain vai sitten kun tulevat seuraavaksi Suomeen vai onko keikoilla käynti homojen hommaa?
23.09.1998 Hellsinki Jäähalli
15.09.1999 Hellsinki Jäähalli
28.06.2003 Stockholm Stadion
30.06.2003 Hellsinki Hartwall Areena
14.11.2003 Stockholm Globen
21.12.2003 Hellsinki Hartwall Areena
28.04.2005 Praha T-mobile Arena
06.07.2005 Hellsinki Hartwall Areena I
07.07.2005 Hellsinki Hartwall Areena II
12.11.2006 Tampere hakametsä halli
14.11.2006 Hellsinki Hartwall Areena I
15.11.2006 Hellsinki Hartwall Areena II
17.11.2006 Stockholm Globen I
18.11.2006 Stockholm Globen II
02.12.2006 Milano Datchforum
11.03.2007 Athens Hellinkiko Basketball arena
02.06.2007 Slovenia Bezigrad stadion
16.07.2008 Stockholm Stadium
18.07.2008 Hellsinki Olympiastadion
19.07.2008 Tampere Ratina
Eli tasan 20 kertaa nähty nyt. Tuleville Suomen keikoille menen takuuvarmasti, ja sitä odotellessa saatan käydä keikan tai kaksi katsomassa Europassa. Olen haaveillut näkeväni Maidenin omalla kotoperällään Englannissa, joten se olisi ehkä prioriteetti nro 1. Täytyy odotella että Maiden julkaisee lisää kiertueinfoa, ja katsoa mitä paikkoja on mukana, ja mitä tuntemuksia ne herättävät.
10. Keräiletkö Maiden matskua? Minkälainen kokoelma sinulla on? Maiden tatuoinnit ym. über-jutut?
Kyllä. Lähinnä levyjä on tullut keräiltyä, ja niitä on kokoelmissa n. 400. Lisäksi keräilin muutaman vuoden konserttibootleggeja, ja niitäkin kertyi reilut 500. Kaikki kama jossa on Maiden logo tai Eddie kiinnostaa, välillä vähän liiaksikin asti.
Pieni osa Asan levykokoelmaa.
Maiden tatskoja on nyt kaksi kappaletta:
Jalassa Killers Eddie ja kädessä Seventh Son aikakaudelta lasta pitelevä Eddie lisättynä poikani nimellä ja syntymäajalla. Lisää Maidentatskoja on muhimassa pääkopassa, katsotaan mitä niistä mahdollisesti toteutan, kun on muitakin tatskaprojekteja mielessä.
11. 2010 ja uusi Maiden albumi – minkälaiset odotukset ja ajatukset uudesta materiaalista?
Upea A Matter of life and Death albumi jätti erittäin postiiviset fiilikset tulevaisuuden suhteen. Bändi näytti että se on edelleen relevantti bändi, eikä mikään Kiss-konseptilla kiertävä nostalgiapläjäys. Rankkaan edelleenkin AMOLADIN viiden parhaan Maiden levyn joukkoon. Kerrassan hieno levy, joka kestää vieläkin kuuntelua, siinä missä Brave New Worldin ja Dance of Deathin uutuudenviehätys karisi muutamassa vuodessa.
Toisaalta kun tiedetään ettei Maiden aio enää montaa studiolevyä tehdä, tässä on nyt hieman pelko perseessä. Mitä jos seuraava (viimeinen?) levy ei olekaan hyvä? AMOLAD olisi ollut bändille ja sen uralle loistava päätös, ja siitä ja sitä seuranneesta kiertueesta olisi jäänyt kaikille osapuolille hieno muisto ja hyvä maku suuhun.
Odotan uutta levyä siis ristiriitaisin fiiliksin.
12. Käytkö usein Rautaneidon sivuilla? Mikä sivuissa on mielestäsi parasta ja mitä toisaalta haluaisit vielä lisää ja kehittää?
Käyn Rautaneidon foorumilla monta kertaa päivässä, tietysti jo moderaattoriasemakin velvoittaa, mutta en pidä tätä hommaa työnä, vaan teen tätä edelleenkin rakkaudesta bändiin. Lisäksi olen tavannut foorumilla, sen reissuilla ja muilla oheistapahtumilla niin paljon loistavia ystäviä, että jo heidän takiaankin on ilo kirjautua sivuille tarkastamaan mitä heille kuuluu ja mitä sanottavaa heillä on.
Rautaneidon pääsivuja tulee vilkaistua aina välillä, ja katsottua mitä kaikkea uutta sinne on mahdollisesti tullut. Kaikenlaisia raportteja ja kolumneja on ilo lukea.
Kiitti Asalle haastattelusta ja sori, että vähän kesti julkaiseminen!