Rautaneito.comin heinäkuun fani Lari Montonen tunnetaan foorumilla asiallisena ja huumorintajuisena kaverina nickillä Kari Karvaton. Seuraavassa Larin mietteitä Maidenin kannattamisesta. (Kuvia tulee, kunhan ehtitään. Tietäntietän, hevinaaraat odottavat ahnaasti.)
1. Kuka ja mistä? (Ikä, ammatti, perhe, harrastukset ym.)
Kari Karvaton alias Lari Montonen. Ikää 27 vuotta ja orastava etukalju. Alunperin kotoisin Anjalankoskelta, mutta elämä on heitellyt opiskelujen, töiden ja tytönkin perässä Lappeenrannan, Kouvolan, Madridin ja Tampereen kautta nyt Helsinkiin, jossa olen asunut kohta vuoden verran. Työn perässä tuli tänne muutettua, toimin tällä hetkellä IT-alalla myyntipäällikköhommissa. Tyttöystävällä on opiskelut kesken vielä Tampereella, joten enemmän tai vähemmän etäsuhdetta on edessä vielä vuoden tai pari.
Harrastuksista ehdottomana ykkösenä on musiikki, sekä soitettuna että kuunneltuna. Soitto- ja bändihommat on aloiteltu kitaralla n. 13vuotiaana erään bändin innoittamana ja sen jälkeen taannuttu bändihommissa basistin rooliin. Edustamani bändien musiikkityylitkin ovat vuosien varrella vaihdelleet suomirockista progemetalliin, mutta tätä nykyä basistoin kahdessa englanninkielisessä rock-yhtyeessä Five Minutes for Myself ja Turning Page.
Musamaku on näin aikuisemmin muotoutunut aika laajaksi, aina Queenista, System of a Downista ja Dream Theaterista Von Hertzeneiden ja Pauli Hanhiniemen kautta Johnny Cashiin ja Vesa-Matti Loiriin. Pääasia on, että musiikki on melodista, hyvin soitettua ja oikeasti laulettua: örinät ja rääkymiset ei siis kiinnosta, paitsi tietty Pantera aikoinaan. Niin, Maidenhan nyt on luonnollisesti ykkönen AINA, mutta enpä viitsinyt sitä nyt tuohon listata.
Muihin harrastuksiin voisi sitten laskea urheilun fiilispohjalta, ei siis mitenkään kireellä pipolla: rullaluistelu, lenkkeily, hiihto, futis, salilla käynti jne. Sillon kun fiilistä ei urheiluun ole, kuluu aika leffoja katsellessa, xboxia mättäessä tai kavereiden kanssa olostellessa/olustellessa.
2. Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?
Maidenia vuodesta 1993. Parhaan kaverini isoveli kuunteli kumman kiehtovaa ja energistä yhtyettä, jolla oli joku mörkö maskottina ja joka räjäytti vaan 12-vuotiaan pojan tajunnan. Alkuun muistaakseni taisin kopioida tältä kaverin isoveljeltä Fear of the Darkin ja Real Dead Onen kasetille (heh!), jotka kulutettiin käytännössä puhki. Aika pian tuli äidiltä sitten ruinattua rahat ja marssittua levykauppaan hankkimaan Real Live One, tällä kertaa ihan oikealla CD:llä. Helsingissä äänitetyt Bring your Daughter ja Fear of the Dark olivat hienoa kuunneltavaa pikkupojan korville. Samalla oli täysin hullaantunut siitä meiningistä ja energiasta sekä masentunut siitä, ettei koskaan pääsisi todistamaan sitä livenä, olihan Bruce lähtenyt siinä vaiheessa jo bändistä ovet paukkuen. Masensi todella silloin, että syttyi bändiin vuoden liian myöhään.
Näin jälkeenpäin ajateltuna laittaa vähän hymyilyttämään tuo kaiken alku, koska on nykyään hieman toiset levyt Maidenilta kuluneet soittimessa kuin Fear of the dark, Real Live One tai Real Dead One… lieköhän olen mitään näistä kuunnellut yli 10 vuoteen…
3. Miksi? Minkä takia Maiden?
Musiikki, energia, tarinat, bändin ympärille rakennettu Eddie-mytologia, mahtavat Maiden-fanit… lisäksi Brucen paluu, joka muutti kaiken. Tuskin olisi koko yhtyettä enää ilman tuota käännettä. Blazeen en oikein koskaan syttynyt, ja Virtual XI levyn loputtomien toistokertosäkeiden jälkeen olin jo valmis hylkäämään koko sen aikaisen Maidenin.
Lisäksi Maiden livenä koettuna on pienestä yllätyksettömyydestäänkin huolimatta jotain aivan uskomatonta, josta ei vain saa koskaan tarpeekseen. Ei voi millään verrata mihinkään muuhun livenä nähtyyn. Maailman paras bändi, joka on enemmän kuin osiensa summa, tai oikeastaan enemmän kuin bändi.
Arvostusta äijiä kohtaan heruu myös siitä, että eivät ole koskaan päästäneet keltanestettä päähänsä, vaan ovat ihan kuin kuka tahansa meistä. Pieni työhuumori huokuu keikoilla aina, on vaan hienoa, etteivät ota ryppyotsaisesti itseään liian tosissaan. Herrat osaavat hyödyntää suurelta osin itse luomiaan hevikliseitä niin, etteivät ne tunnu yhdelläkään keikalla edes kliseiltä.
Kaikenlaiset huumehöyryiset sekoilut ja muut skeidat on myös jätetty väliin, jonka takia äijät jaksavatkin vieläkin painaa 110 %:sella energialla. Osoittavat rock-maailmassa harvinaista fiksuutta keskittymällä oikeasti olennaiseen, antamaan faneille kaikkensa ja tekemään vieläkin raudanlujaa uutta materiaalia osoittamatta väsymisen merkkejä.
En ole oikein osannut suhtautua tähän Maidenin nousemiseen oikeaksi muoti-ilmiöksi. Varsinkin kun on tykkäillyt bändistä niin kauan ja aikoinakin, jolloin se ei todellakaan ollut muodikasta. Mutta minkäs teet, jätkät on tehneet tasan tarkkaan omaa juttuaan piittaamatta pätkääkään siitä, mikä on kulloinkin in, joten voisi kuitenkin sanoa, ettei Maiden ole tietoisesti päättänyt olla muodissa vaan muoti on päättänyt olla Maidenissa!
4. Mottosi
Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätäillen tekemällä ei tuu muuta kuin kusipäitä mukuloita.
5. Paras Maiden-aiheinen muistosi
Ehdottomaksi ykköseksi (myös elämäni parhaimpien muistojen sarjassa aika korkealle) kirii nyt kesän 2008 keikkojen yhteydessä Steven ja Janickin tapaaminen Helsingin Molly Malone´sissa. Etukäteen ei ollut mitään hajua tällaisesta mahdollisuudesta, enpä ole suosikkikapakakseni mitään turhaa paikkaa valinnut! Kuvat napattiin ja parit lauseetkin siinä huumassa vaihdettiin, enkä kai nyt ihan täysin urpo siinä tilanteessa ollut, ainakaan omasta mielestäni.
Lari Steven kanssa kaljoilla Helsingin keikan jälkeen!
Monia muita hienoja muistoja liittyy Maideniin, ja nyt kun ajattelee tarkemmin niin 90 %:sesti kaikki liittyvät jollain tavalla Maidenin keikkoihin. Kertoo vain siitä, kuinka kova livebändi on kyseessä ja kuinka hieno meininki ja hienoja ihmisiä on jokaisella keikalla.
6. Suosikkialbumi perusteluineen
Seventh Son of the Seventh Son. Yksinkertaisesti vaan maailman paras levy koskaan. Jokainen biisi levyllä on täyttä timanttia sekä sisällöltään että soundiltaan ja yhdessä muodostavat täydellisesti rakennetun kokonaisuuden, joka kantaa koko kestonsa ajan. Tämä levy pitäisi esitellä koulutusmateriaalina jokaiselle bändille, joka koskaan on aikeissa äänittää pitkäsoiton. Levyltä löytyy myös ehkä kaikkien aikojen suosikkini Maiden-biiseistä Infinite Dreams ja tämän kiertueen jälkeen on todettava, että enpä todennäköisesti sitten koskaan päässyt tuota biisiä näkemään livenä.
7. Oletko Fan Clubin jäsen?
Eipä ole koskaan tullut liityttyä, vaikka monta kertaa on pitänyt. Ei kai siihen oikeasti mitään järjellistä selitystä voi löytää.
8. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä?
Ks. parhaat Maiden-aiheiset muistot…
Mr. Janick Gers Helsingin keikan jälkeen vetämässä lisähappea Mollyssa Larin kanssa.
9. Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?
Nyt tämän kesän Helsingin ja Tampereen keikkojen jälkeen tuli pyöreät kymmenen keikkaa täyteen. Kaikilta kiertueilta vuodesta 1998 lähtien on vähintään yksi keikka nähty Suomessa. Monta kertaa olen ollut mietteissä lähteä ulkomaillekin, mutta homma on loppuperin kaatunut rahanpuutteeseen sun muihin tekosyihin, krhm. Seuraavalle kiertueelle tuo ulkomaankeikka on taas suunnitelmissa, josko sen nyt sitten vihdoin toteuttaisi.
Parhaaksi livekokemukseksi nousee kyllä Brucen paluu 1999. Fiilis oli vaan jotenkin niin katossa, ettei sitä meinannut millään uskoa todeksi. Sinne saatiin lukiopoikina muistaakseni keikkapäivänä puoliväkisin houkuteltua eräs UTIkin foorumilta, eikä miehellä ole sen jälkeen ollut paluuta entiseen…
Hienoihin Maiden-livemuistoihin on myös noussut AMOLAD-kiertueen Tampereen keikka, ei niinkään että olisi Maidenin puolesta ollut jotenkin upea veto, vaan se oli ensimmäinen Maiden-keikka, jonne sain paremman puoliskoni houkuteltua mukaan. Eipä tarvinnut kauheasti enää tämän vuoden keikoille häntäkään maanitella.
Ja kyllähän tämä 18.7. Olympiastadionilla jätti sellaisen huuman, ettei meinaa vaan jalat koskettaa maata millään. Nupiksi vielä Steven ja Janickin tapaaminen Mollyssa ja yksi elämäni parhaimmista viikonlopuista oli taattu.