Sami Samhain Rautalahti on kuulunut Rautaneito.comin kalustoon melkein alusta alkaen ja on hieman jäljessä laahavan kuukauden fani -sarjamme elokuun 2009 haastattelun kohde. Seuraavassa Samin mietteitä.
1. Esittele itsesi. Kuka, mistä, ikä, perhestatus, koulutus, ammatti, harrastukset?
Sami Samhain Rautalahti, ikää mittarissa 31 vuotta ja asustelen täällä Itä-Suomessa Etelä-Karjalassa ja tarkemmin sanoen Imatralla. Imatran poikia syntymästä saakka lukuunottamatta lapsuudessa yhden vuoden ajan vietettyä aikaa Porvoon maisemissa. Perheeseen kuuluu avopuoliso Miia ja asustamme Imatrankoskella aivan Imatran keskustan äärellä. Valmistuin alunperin ylioppilaaksi vuonna 1997. Valmistumisen jälkeen vietinkin välivuoden ja sen jälkeen syksyllä 1998 suoritin armeijan Vekaranjärvellä (sotilasarvo taistelupioneeri). Seuraavat kolme vuotta tuli vietettyä ammattikorkeassa opiskellen rakennuspuolella, mutta jostain syystä ala ei kuitenkaan tuntunut kaikkein omimmalta vaikka olinkin kesätöissä viihtynyt rakennustyömailla. Joten päätin seuraavaksi suorittaa ihan perus ammattitutkinnon, eli suuntasin sähkön pariin. Kolmen vuoden opiskelun tuloksena valmistuin automaatioasentajaksi ja pääsin hyvin käytännössä oppimaan alan hommia kesätöiden parissa paikallisella terästehtaalla. Kesätöiden ja työharjoitteluiden jälkeen tuurasin erästä henkilöä mutta yrityksen resurssien muuttuessa osalla määräaikaista sopimusta ei enää uusittu ja näinollen jäin työttömäksi. Muutaman oman alani kurssin käytyäni päätin suunnata ihan eri hommiin eli tietokoneiden pariin. Nykyisin teen toimisto/atk-hommia eräässä yrityksessä.
Harrastuksiin kuuluu etenkin musiikki, joka on ollut pitkään tärkeä juttu. Aikoinaan jopa harjoittelin pasuunan soittoa sekä myös rumpujen soittoa mutta tottakai oman musiikkimaun myötä innostuin eniten kitaransoitosta jota tulee vieläkin ihan omaksi iloksi tehtyä silloin tällöin. Muuten harrastuksiin kuuluu musiikin kuuntelu, eri yhtyeiden levyjen keräily, elokuvien sekä sarjojen katsominen ja ihan yleinen kiinnostus keskiaikaa kohtaan. Puolison harrastus on myös siirtynyt minullekin eli perheeseemme kuuluu suomenhevonen, jonka selässä tulee käytyä silloin tällöin.
2. Miten olet eksynyt Rautaneito.com sivuille? Koska tämä tapahtui? Kuinka usein käyt sivuilla? Olisiko mielessäsi kehitysehdotuksia sivustollemme? Tapaatko sivuston muita jäseniä oikeassa maailmassa?
Rekisteröidyin Rautaneito.com:in sivuille loppuvuodesta 2004 ja muistaakseni olin jo hyvän aikaa lueskellut foorumia kunnes päätin tehdä oman tunnukseni. Vierailen sivuilla lähes päivittäin, joskus saattaa mennä pari päivää ohi mutta yleensä olen käynyt aktiivisesti. Tällä hetkellä ei tule mieleen mitään merkittäviä parannusehdotuksia koska sivusto tuntuu olevan aina tuota storea myöten varsin valmis paketti. Olen tavannut joitakin sivuston jäseniä erityisesti keikoilla ja muutaman kanssa enemmänkin pidetty kontaktia yllä silloin tällöin.
3. Onko Iron Maiden suosikkiyhtyeesi, miksi? Kuinka pitkäaikainen kannattaja olet? Mitkä muut orkesterit saavat jalan vipattamaan?
Kyllä se on suosikkiyhtye. Sen verran pitkän aikaa omassa elämässä ollut läsnä ja niin monen tilanteen myötä muistoihin jäänyt, joten voin sanoa että ei Maidenin tukevasta puristuksesta ole edes tarvetta lähteä pois. Näin ala-asteella ollessani vuonna 1986 tienoilla joillain isommilla pojilla Iron Maiden-paitoja sekä joitain selkämerkkejä ja taisin siinä jo hieman uteliaana tiedustellakin heiltä oliko kyseinen bändi hyvä. Jostain kumman syystä vain päätin kylmästi ostaa Piece Of Mindin kasettina paikallisesta kaupasta ja heti kotiin päästyäni laitoin sen soimaan. Hirveän tarkkaan tosin ei voi enää muistaa niitä hetkiä, tuntoja tai fiiliksiä joita kasetti aiheutti. Uskoisin Piece Of Mindin ensi kuuntelun ja myöhemmin sen aiheuttaman reaktion vaatineen hieman enemmän perehtymistä ja kuuntelua koska bändi oli itselle täysin uusi tuolloin.
Muistaakseni samoihin aikoihin sain jostain käsiini Live After Death-livevideon ja se jätti sen verran kovemman vaikutuksen että edelleen ollaan vahvasti bändin touhuja seuraamassa. Koko keikka oli hieno juttu mutta etenkin Hallowed Be Thy Name teki todella suuren vaikutuksen, hienot kitaramelodiat, Harris kolinabassoineen, Nickon tinkimättömän tarkka komppi sekä yhtyeen johtajana Air Raid Siren itse eli Bruce Dickinson. Muistaakseni ensmmäisiä bändejä joita kuuntelimme ala-asteella olivat mm. ne tutut W.A.S.P, Kiss ja Twisted Sister jonka pitkähihainen college-paita olikin samalla ensimmäinen bändipaita jonka sain. Ei noista muista bändeistä silloin ja edelleenkään mikään muu vaikuttanut niin kovasti kuin Maiden. Nykyään kyllä tulee kuunneltua varsin laajaa skaalaa niin musiikillisesti kuin jo itse bändien määrääkin ajatellen. Lempibändejä on monia mutta sanotaan että ne vaikuttavimmat lienevät silti Maiden ja Metallica. Pitää myös mainita tässä että aikoinaan oli paljon vaikeampi ja työläämpi saada jostain bändistä tietoa ylipäätään. Nykyisin on ehkä rima mennyt jopa liian alas tuon suhteen, kaikki on niin helposti saatavilla valmiiksi.
4. Mikä on suosikkialbumisi Maidenin kataloogista ja miksi?
Suosikkialbumin valitseminen noinkin monen levyn diskografiasta lienee mahdoton ajatus. Päällimmäisenä tulee mieleen ajatus siitä miten täydellisiä levyjä vailla huteja Maiden julkaisi kultaisella 80-luvulla. Ei tuosta seitsemän levyn ryppäästä oikein löydy mitään huonoa sanottavaa. Debyyttikin oli jo niin vahva aloitus että!
Täytyy tässä tilanteessa mainita ne kolme kovinta levyä jotka ovat jo pidemmän aikaa olleet omissa oloissaan omalla listallani eli: Piece Of Mind, Somewhere In Time ja Seventh Son Of Seventh Son. Nuo kolme ovat kaikki oman aikakautensa kuvia vahvuuksineen ja heikkoksineen. Vaikka niistä saattaisi oikein etsimällä löytääkin heikompia piisejä niin nuo kolme puolustavat silti paikkansa Maiden kunnianhimoisimpina kokonaisuuksina. Kaikissa noissa kolmessa levyssä on paljon hyviä piisejä joita ole onneksi puhkisoitettu ja joiden pariin voi aina palata. Pääsee samalla mielessään sinne, missä elämäntilanteessa nuorempi minäni oli kun noita levyjä ensimmäisiä kertoja kuunteli. Piece Of Mind oli itselle se pelin avaaja levy jolla bändi soitti nuoruutensa raivolla ja energialla, harvoin jos edes koskaan bändi pääsi takaisin tähän meininkiin yhtä vahvasti. Somewhere In Time oli taasen piristävä uudistettuine soundeineen mukanaan kitarasyntikat ja olisi todella mielenkiintoista tietää mitä kaikkea Bruce alunperin kirjoitti tälle levylle? Siis Brucehan halusi tehdä akustis-voittoisen levyn tyyliin Led Zeppelin III mutta muu bändi (vai Harris pelkästään?) hyllyttivät kappaleet. Seventh Son Of A Seventh Son jatkaa hyvin tätä perinnettä, nyt käsillä olikin taasen levyn mittaan laitettu teema erinomaisine lyriikoineen.
Hyvin vaikea oikeastaan kirjoittaa miksi tai mikä noissa kolmessa eniten viehättää, kai se pitää jokaisen itse kokea!
5. Oletko koskaan nähnyt Maidenia livenä? Kuinka monta kertaa? Missä? Koska? Paras näkemäsi keikka?
Vaikka olenkin melko pitkään kuunnellut bändiä, olen nähnyt bändin livenä vain 6 kertaa. Aina ollut vähän säätöä noiden keikoille pääsemisten kanssa, toki myös oma elämäntilanne ym. muut sosiaaliset syyt ovat suuresti vaikuttaneet keikoille matkustamiseen ja pääsemiseen.
Olen nähnyt Suomen keikat 1999, 1×2005, 1×2006, 2×2008 sekä Wackenissa 2008. Hyvin lähellä oli etten lähtenyt kaverin kanssa katsomaan Helsingin jäähalliin Fear Of The Dark-turneella mutta sitten asia tyssäsi johonkin kuten myös The X-Factor-turneellakin. Lievä pettymyskin oli siinä takana kun Bruce oli jättänyt bändin mutta vahinko otettiin toki takaisin kun kaverin viimein syksyllä 1999 todistettiin uuden Maidenin nousua Adrianin ja Brucen kera. Hyviä keikkoja kaikki näkemäni ovat olleet toki mutta ylivoimaisesti paras on silti jotenkin vain ollut tuo syksyinen 1999 Helsingin veto. Siinä pääsi viimeinkin todistamaan livenä bändin jota oli hartaasti diggaillut ja odottanut. Maidenin keikoilla on kuitenkin aina se oma fiilis ja ilmapiiri joka vallitsee.
6. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä tai yhtiön muita miehiä/naisia? Ketä, missä, miten tapaaminen meni, minkälaisia olivat?
En valitettavasti vielä ole päässyt tapaamaan muita bändin jäseniä kuin ex-jäsenen Blaze Bailey:n Helsingin Vanhan keikan jälkeen keväällä 2008. Muutama sanat vaihdettiin, nimmarit toki ja valokuvaan pääsi. Kaikki meni mielestäni niinkuin tällaisista tapauksissa pitääkin (olen ollut vastaavissa meet&greet tapaamisissa parin muun yhtyeen kanssa).
7. Oletko virallisen Iron Maiden Fan Clubin jäsen? Jos olet, kuinka pitkäaikainen? Mitä mieltä olet FC:n toiminnasta?
Olen ollut FC:n jäsenenä muutaman vuoden ajan. Lähinnä keikkalippujen pre-salen takia liityin mutta tokihan tuo on ihan kiva lisä fanille. Käytännössä kaikenlaiset fanclub:it ovat vähän niin ja näin, periaattessa suurin hyöty on nuo lippujen ennakkomyynnit mutta monesti tulee mieleen saako välttämättä tarpeeksi vastinetta rahoille. Onneksi omalla kohdalla fanclubin toiminta on ollut kaikinpuolin ok, vaikka jostain saanutkin huonoja kommenttejakin. Eihän tuo jäsenyys sinänsä kovin kallista ole ja onhan se kiva kun sai Tampereen keikalle First To The Barrierin.
8. Mitä mieltä olet Maidenin livelevyjulkaisupolitiikasta, kun lähes jokaisesta kiertueesta on viime vuosina ilmestynyt tuotos? Pidätkö sellaista touhua rahastuksena? Ostatko livelevyt?
Periaatteessa on hyvä että bändi julkaisee live-levyjä sekä dvd:tä kiertueilta, mutta kenties tässäkin voitaisiin toimia hieman eri tavalla. Mielestäni mm. Metallicalla on melko onnistunut konsepti, jossa kaikki keikat nauhoitetaan ja julkaistaan myyntiin mp3 tai lossless-formaatissa joten kukin keikalla käynyt voi pientä korvausta vastaan saada tallenteen haluamaltaan keikalta. Maidenilla huonona puolena se että harvemmin muuttavat settlistoja kiertueilla, ainoastaan muutamalla ensimmäisellä turneen keikalla saattaa olla joku yksi tai kaksi piisiä jotka sitten myöhemmin vaihdetaan tai otetaan pois. Tuo kyllä vie osan ennakkojännityksestä pois jos on yhtään kuullut tietoja settilistasta etukäteen.
Ovathan nuo livet ihan faneille tarkoitettuja mutta ei niitä ole missään nimessä pakko kenenkään ostaa. Olen kuitenkin itse ostanut jokaisen virallisen Iron Maiden-livetallenteen niin levyinä muutamassa eri formaatissa kuten myös dvd:nä.
9. Miten suhtaudut bootlegeihin? Jos omistaisit jonkun sellaisen (et tietenkään omista, koska nehän ovat laittomia), mikä olisi suosikkibootlegisi Maidenin keikoista?
Bootlegit ovat oiva tapa keräilyyn mikäli jo omistaa luonnollisesti viralliset levyt ,sinkut, viralliset livelevyt ja haluaa enemmän materiaalia kuultavakseen. Iron Maidenilla ei kuitenkaan ole julkaisematonta studiomateriaalia joita löytyy helposti muilta bändeiltä vaan pääasiassa treidaajien piireissä leviävät tallenteet ovat video- sekä audio-livetallenteita keikoilta. Onhan noita tullut keräiltyä jo jonkin verran joten tietoa moisista julkaisuista löytyy. Audiokeikoista ehkä hieman vaikeampi etsiä omaa lempparia koska niitä on aika monta hyvätasoista mutta videopuolelta yhdeksi suureksi suosikiksi on noussut jo aiemminkin tässä osiossa mainittu Pariisin keikka vuodelta 1986.
10. Keräiletkö Maiden matskua? Minkälainen kokoelma sinulla on? Onko sinulla Maiden tatuointia tai muuta HC-osastoa?
Keräilen vinyyleitä, cd-levyjä, sinkkuja, jotain krääsää kuten paitoja, figuureita ja plektroja. Omistan kaikki studiolevyt muutamassa eri formaatissa ja joistain useampanakin eri painoksena, vinyylillä sekä cd:llä sekalaisia sinkkuja, kuvalevyjä ,muutama eri boxi ja joukossa on jotain harvinaisempia painoksia toki. Kuitenkin se musiikki on tärkein asia tässä ei mikään krääsän määrä.
Tällä hetkellä on kaksi Iron Maiden tatuointia, vasemmassa käsivarressa löytyy Killers-tatuointi ja oikeassa The Trooper. Ehkä olen jossain vaiheessa ottamassa jotain kuvaa lisää, mutta vielä ei ole ihan varmaa minkälaista. Itse asiassa sekään ei ole varmaa onko se Iron Maiden aiheinen kuvakaan.
11. 2010 ja uusi Maiden albumi – minkälaiset odotukset ja ajatukset sinulla on uudesta materiaalista? Mitä arvelet, jääkö albumi Maidenin viimeiseksi studioalbumiksi?
Uskoisin ja toivon kovasti että sieltä on jälleen hyvä levy tulossa, koska sen verran tasaista laatua bändi on julkaissut re-unionin jälkeen. Brave New World:in kappaleiden vahvuuden ja hyvän tuotannon jälkeen Dance Of Death teki pikkasen notkahduksen eikä se levy jostain syystä ole ihan niin kovin kolahtanut kuin nämä kaksi muuta 2000-luvun levyä. Kovastihan tuo A Matter Of Life And Death:kin jakaa mielipiteet, mutta ainakin itse pidin tuosta vähän progemmasta soundista ja siitä että monet piisit olivat pitempiä mitaltaan.
12. Onko elämää Iron Maidenin jälkeen, kun bändi pistää pillit pussiin? Luuletko, että bändin jäsenet jatkavat sooloilua? Olisitko kiinnostunut Steve Harrisin soololevystä? Kolahtaako Bruce Dickinsonin soolomateriaali?
Kyllä uskon että bändin jäsenet varmasti jatkavat jonkinlaista musisointia Maidenin jälkeen. Jotenkin en usko että jos ja kun Maiden lopullisesti laittaa pillit pussiin niin samalla lopettaisivat kukin tahollaan musiikin soittamisen. Onhan se tuolla iällä, kokemuksella ja uralla varmasti jo niin syvällä omassa olemuksessa ettei siitä voi noin vain luopua. Toki onhan niitäkin muusikoita jotka ovat kadottaneet intohimon musiikkiin ja tekevät kaiken vain rahan tähden.
Luultavasti kaikkien Maiden-muusikoiden soololevyt kiinnostavat mutta kaikki sitten aikanaan mikäli saavat jotain julkaistua.
Tässähän koko ajan odottelee että saisi Brucelta jotain uutta materiaalia ja vaikka sitten tänne Suomeen jollekin keikallekin vielä. Brucen kaikki soololevyt löytyy luonnollisesti ja kyllähän niistä diggaa. Vielä pitäisi perehtyä enemmän niihin Samson-levyihin joskus ja jos niitä jostain löytäisi kun uupuvat kokoelmista.
13. Oletko menossa Poriin 8.8.2010 katsomaan Maidenia? Oletko menossa muille Maidenin keikoille vuoden 2010 aikana?
Tällä hetkellä en ole vielä ihan varma tämän vuoden meiningistä mutta eihän sitä tiedä vaikka Pori kutsuisikin kesällä. Asia selvinnnee kyllä kevään mittaan viimeistään.
14. Minkälaisia terveisiä haluat lähettää kaikille fanaattisille suomalaisille Iron Maiden -kannattajille?
Up The Irons!