Bruce Dickinson julkaisee kauan odotetun sooloalbuminsa ensi vuoden alussa ja lähtee samalla myös tien päälle keikkailemaan. Albumiuutisten myötä julkaistiin nippu keikkoja Meksikossa ja Brasiliassa huhti-toukokuussa 2024. Liput ovat tulleet jo myyntiin ja kauppa on käynyt ilmeisen hyvin. Albumia on työstetty yhdessä pitkäaikaisen soolamatskuun keskittyneen kumppanin kanssa. Roy Z soittaa levyllä kitaroita ja hoitelee myös tuottajan pestiä. Muita muusikoita ei ole vielä julkaistu, mutta huhuissa liikkuu muuan Adrian Smith, joka toteutuessaan olisi faneille melkoista mannaa. Muita projektiin tavalla toisella liittyviä muusikoita voivat olla Angran rumpali Bruno Valverde ja basisti Tanya O’Callaghan.
Iron Maiden esiintyi Tampereen Nokia Areenalla 3.6.2023 ja 4.6.2023. Molemmat keikat oli loppuunmyyty nopeasti jo kauan sitten ja odotukset fanien keskuudessa korkealla. Eikä tarvinnut kenenkään pettyä, sillä yhtye soitti upeat illat ja setti koostui varmasti kaikille kannattajille mieluisista ja harvemmin livenä kuulluista biiseistä. Keikan alku Blade Runnerista tuttuine introineen oli ihokarvat nostattava kokemus ja kun avauskaksikkona toimi Caught Somewhere In Time ja Stranger In A Strange Land niin tunnelma oli aivan Maidenin olemuksen ytimessä. Välillä sekaan heitettiin vähän uuden jo pari vuotta sitten ilmestyneen albumin biisejä ja takaisin klassikoiden pariin. The Prisoner oli aivan loistava valinta ja yksi keikan ehdottomista timanteista oli vuosikymmenet settiin toiveena ollut Alexander The Great. Biisiä kuunneltaessa ja yleisön reaktioita katsoessa täytyy ihmetellä, että mitä Steve Harrisin päässä on kaikki nämä vuoden mahtanut liikkua, kun biisiä ei ole livenä soitettu. Erittäin hyväntuulisesti esiintynyt Bruce Dickinson lupaili jälkimmäisen keikan ehtoopuolella pariin otteeseen näkemisiin ensi vuonna. Äijältä on näitä ennenkin kuultu ja useimmat jättävätkin ne omaan arvoonsa, mutta kyllä siitä pieni kutina jäi, että jos sittenkin.
Hell On Earth aloitti encoret ja sisälsi runsaasti pyroja, joita keikalla muuten käytettiin varsin maltillisesti.
Setti molempina iltoina:
Intro: Blade Runner – End Titles
Caught Somewhere In Time
Stranger In A Strange Land
Writing On The Wall
Days of Future Past
The Time Machine
The Prisoner
Death Of The Celts
Can I Play With Madness
Heaven Can Wait
Alexander The Great
Fear Of The Dark
Iron Maiden
Hell On Earth
The Trooper
Wasted Years
Writing On The Wall ja Harleylla ajeleva Eddie iski henkilökohtaisella tasolla makuhermoon kovaa!Eddie & the boys
Erityismaininta vielä kitaristikaksikko Dave Murraylle ja Adrian Smithille, joista varsinkin jälkimmäinen soitti paljon poikkeuksellisen upeita sooloja. Kolmas kitaristi Janick Gers jäi nyt vähän sivuosaan soittohommissa ja ukko keskittyikin enemmän kaikenlaiseen temppuiluun. Nicko McBrainille laulettiin toisena iltana syntymäpäivälaulut, kun seuraavana päivänä tuli mittariin 71. Siihen nähden aika kovassa iskussa kaveri on vielä, mutta ottaa jo selkeästi hieman rauhallisemmin ja oikaisee ajoittain. Se veteraanille sallittakoon. Bändin leaderit Dickinson ja Harris olivat virtaa täynnä kuin vissypullot. Kokonaisuutena kertakaikkisen hieno Maiden viikonloppu!
Euroopan kovimpiin metallifestareihin kuuluva ranskalainen Hellfest julkaisi tänään ensi kesän esiintyjät. Iron Maiden konsertoi pääesiintyjänä Clissonin lauantaiehtoossa 17.6.2023. Samalla bändi tiedotti, että ensi kesän Euroopan keikat olivat nyt tässä eikä enempää tipu eikä lirise. Myös kiertueen lämppärit julkaistiin ja niiden taso ei tällä kertaa päätä huimaa. Lord of the Lost ja The Raven Age ovat B-luokan akteja.
Kitaristi/tuottaja/säveltäjä Roy ”Z” Ramirezilta saatiin tällä viikolla Kaliforniassa kommenttia Dickinsonin seuraavan sooloalbumin äänityssessioiden edistymisestä. Hän vastasi: ”En voi oikeastaan sanoa paljoa. Asiaa työstetään ja matsku kuulostaa upealta. Itse asiassa se kuulostaa aivan loistavalta!” Uuden albumin julkaisuajankohdasta ei Royllä ollut hajuakaan, koska sen tekeminen on edelleen pahasti kesken.
Tästä kaksikosta kuullaan vielä 🥰
Maaliskuussa 2022 Bruce Dickinson kertoi seuraavasta sooloalbumistaan: ”Olen työskennellyt sen parissa, enemmän tai vähemmän, Tyranny Of Soulsista lähtien (joka julkaistiin vuonna 2005). Mutta pandemian, Iron Maidenin albumien ja kiertueiden ja kaiken muun välissä minä ”etsin ajankohtaa ja paikkaa, jonka voisin oikeasti paaluttaa ja sanoa: ”Okei, tällainen siitä tulee” ja saada Roy soittamaan taustat nauhalle. Ja sitten voimme tehdä sen loppuun. Olemme nyt siinä vaiheessa, että meillä on jo 50–70 prosenttia levyn materiaalista riippuen siitä, mitä käytetään olemassa olevasta matskusta. Ja luulen, että me halutaan vähän nipistää niistäkin. Mulla olis kolmisen viikkoa aikaa olla LA:ssa, kun lopetan tämän Yhdysvaltojen puhekiertueen maaliskuussa. Aion säätää muutamia asioita Royn kanssa ja katsotaan mihin päästään. Ja jos pääsemme siihen pisteeseen, että voimme alkaa äänitellä taustoja, lähden kiertueelle Maidenin kanssa ja hän voi työstää demoja. Ja nykytekniikalla voin vain soittaa Zoom-puhelun hänen kanssaan ja kuunnella matskua. Olimme jo menossa siihen suuntaan ”Tyranny Of Soulsissa”. Hän itse asiassa lähetti minulle CD-levyn demoista – vain biisien raakileita ilman kitarasooloja – ja laitoin kuulokkeet päähän. Olin tuolloin Japanissa kiertueella ja kävelin Tokion kaduilla noin yhdeksältä aamulla muistilehtiön kanssa, kirjoitin mielessäni sanoja ja melodioita, ja sitten lensin takaisin Los Angelesiin ja tein biisit loppuun. Ja se onnistui loistavasti; ”Tyranny Of Souls” on loistava albumi.”
Brucen edellinen sooloalbumi ilmestyi vuonna 2005 ja oli täyttä rautaa!
Joulukuussa 2017 Dickinson sanoi, että hänen seuraava soololevynsä sisältäisi todennäköisesti muokatun version vuonna 2015 julkaistun Iron Maiden The Book Of Souls -levyn avauskappaleesta ”If Eternity Should Fail”. Tuolloin hän sanoi, että hänellä oli noin puolet seitsemännestä levystään jo kirjoitettuna ja vahvisti, että ”If Eternity Should Fail” oli alun perin tarkoitettu Dickinsonin soolokappaleeksi.
Hän kertoi suomalaiselle Kaaos TV:lle, että alkuperäisen suunnitelman mukaan hänen seuraava soololevynsä olisi ”konseptialbumi, jonka nimi oli ”If Eternity Should Fail”. Ja ”If Eternity Should Fail” oli uuden sooloni nimikkokappale”, hän sanoi. ”Ja vähän niin kuin Bring Your Daughter To The Slaughter, se menikin Maidenille. Joten jos tekisin uuden sooloalbumin, jonka uskon tekeväni, saatan vain pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani ja siitä tulee nimikkokappale. Se oli ensimmäinen kappale, jonka kirjoitin albumille, joten luultavasti sisällyttäisin sen biisin silti mukaan. Mutta fiilis olisi hieman erilainen – ei kuitenkaan kovin paljon – Maidenin versiosta.”
Uutta materiaalia tältä miekkailijalta on odotettu jo vuosikausia.
Vuonna 2015 Dickinson kertoi ranskalaiselle Hard Force -lehdelle, että ”If Eternity Should Fail” päätyi Maidenin käyttöön sen jälkeen, kun basisti Steve Harris kuuli demot, joita Bruce työsti hänen seuraavaa sooloalbumiaan varten. ”Ja Steve sanoi: ”Se on todella siisti biisi. Voimmeko käyttää sitä? Siitä tulee albumin avausraita”, hän muisteli. ”Ja minä sanoin:” Joo, okei. Ja luulen, että hän ajatteli jo silloin, että ”The Book Of Souls” on uuden albumin nimi, joten hän kertoi minulle maya-asiasta. Ja minä sanoin: ”Joo, siistii, näen mitä tässä haetaan takaa. Mutta mun tapauksessani se biisi on kirjoitettu osaksi tarinaa. Joten lopun puhuttu osuus on tarinan alku, joka kulkee läpi koko albumin. Ja yksi hahmoista on Dr. Necropolis, hän on pahis. Ja hyvis on professori Lazarus; hän herättää ihmisiä kuolleista. Necropolis esitellään puhutussa osuudessa. Ja kysyin Steveltä, että entäs se lopun puheosuus? ”Ymmärtävätkö ihmiset, mistä tässä on kyse? Koska tämä ei liity mitenkään mayoihin tai mihinkään muuhun. Tämä liittyy konseptialbumiin, jota ei nyt sitten vissiin tulekaan.” Ja hän vastasi: ”Ei, ei, ei. Siinä puhutaan vain sieluista ja kaikesta, ja se kuulostaa hienolta.” Funtsin, että oookkei!”
Iron Maidenin 1984-85 vuosien mammuttikiertuetta The World Slavery Touria käydään läpi uusimmassa Metal Hammerissa. Mitään uutta ja ihmeellistä ei artikkelissa ole faneille, mutta ihan mielenkiintoista luettavaa silti.
Pää-äänenkannattajamme www.ironmaiden.com uutisoi tänään, että ensi kesän The Future Past European Tour 2023 alkaa Slovenian pääkaupunki Ljubljanasta 28.5.2023. Reipas 10 vuotta vanha Arena Stozice vetää noin 14 500 katsojaa konserteissa. Ljubljanan tunnelmaan tutustui vuonna 2007 moni yhtyeen suomalaiskannattaja, kun Maiden veti Stadion Bežigradilla keikan ja sattumalta melko iso lössi humalaisia ja äänekkäitä härmäläisiä sattui pelipaikalle. Tästä voit lukea tarinaa foorumiltamme reissusta.
Scream for me Ljubljanaaaa!!! 2007 ei oltu köyhiä eikä kipeitä ilmeistä ja sikarin koosta päätellen 😉
Lisäksi tänään julkaistiin myös konsertti Prahan 02 Arenalla 30.5.2023. Ensi kesän keikkakalenteri alkaa olla viittä vaille valmis. Muutamia täydennyksiä vielä saataneen. Esimerkiksi kesäkuun 15.-18. järjestetään Ranskassa Euroopan rock festivaalien aateliin kuuluva Hellfest, johon vahvat huhut kertovat myös Maidenin tehneen diilin Ozzy Osbournen, Mötley Crüen ja Def Leppardin ohella. Valtaosa alla olevista keikoista on myyty loppuun hyvissä ajoin tai niihin on hyvin vähän lippuja jäljellä.
Totta se on – taas saadaan Maiden maniaa kaksinkertaisesti ensi vuonna.
Niinhän siinä sitten kävi, kuten Rautaneito.com uumoili, että ”härskin kysynnän johdosta” Iron Maiden julkisti lisäkeikan Tampereen Nokia Arenalla 4.6.2023, joka sattuu olemaan muuten Rautakanslerin syntymäpäivä. Hauska sattuma, että Maiden esiintyi täsmälleen samana päivänä Suomessa tänä vuonna. No johan tulee kekkerit, kun bändikin on jo valmiiksi buukattu ja kavereita halli täynnä 😉
Toisen keikan lipunmyynti on jo alkanut vilkkaasti ja käytännössä parhaat paikat ovat menneet jo tunteja sitten. Molemmat keikat myydään loppuun varsin vilkkaasti. Iron Maidenin suosio Suomessa ja maailmalla ei näytä laantumisen merkkejä vaan päin vastoin lippuruljanssi vaan tuntuu kiihtyvän.
Lippujen myynnistä vastaavalle firmalle tai kuka ikinä onkaan keksinyt moisen asian kuin dynaamisen hinnoittelun Rautaneito.com toivottaa vitun hyvää viikonloppua!
Maiden julkaisi tänään suomalaisfaneja kiihottavan uutisen, kun www.ironmaiden.com tiedotti The Future Past Tourin jalkautuvan Tampereen uuteen Arenaan lauantaina 3.6.2023. Ovet avautuvat heti lauantaisaunan jälkeen klo 18:00 ja illan lämmittelybändeistä tiedotetaan myöhemmin. Keikka taitaa osua aika lailla samaan päivään, jolloin moni nuori valmistuu ammattiin tai saa ylioppilaslakin, niin mikäs parempi tapa juhlistaa kuin lähteä keikalle ja rockata aivot pihalle! Tampere ei aikaisemmin ole yleisön puolesta ollut aivan samanlaisessa hurmoksessa kuin esimerkiksi Hartwall Arenan yleisö, jossa perinteisesti on aalto kiertänyt hallia jo hyvissä ajoin ennen aktia, mutta nyt voisi olla hämäläisilläkin näytön paikka. Viime sunnuntaina Volbeatin Nokia Arenan keikalla meno oli yhtä kovaa kuin kesällä Virtain kirkossa eli suunta on vain ylös päin. Maidenin settilista koostuu tällä kiertueella uusimman Senjutsu-albumin ja vuonna 1986 julkaistun klassikkoteos Somewhere in Timen kappaleista muutamilla ikivihreillä lisättynä. Josko vihdoinkin kuultaisiin livenä kohta noin 100 vuotta fanien toivelistalla ollut Alexander the Great?! ”My son ask for thyself another Kingdom, for that which I leave is too small for thee…” sanoi jo Makedonian Kuningas Philip 339 eKr.
Lippujen myynti tulee olemaan taas melko kiivasta, kun perjantaina 4.11.2022 klo 10:00 ne tulevat yleiseen myyntiin. Iron Maidenin Fan Clubiin kuuluvat voivat hankkia oman pilettinsä maanantaista 31.10.2022 alkaen. Rautaneito.comin keskuskeittiöllä uskotaan, että Nokia Arena myydään loppuun kahdessa tunnissa, jonka jälkeen tiedotetaan lisäkeikasta.
Lippujen hinnat:
Permanto: 99,50 euroa Alakatsomot: 96,50 / 99,50 / 131,50 euroa Yläkatsomot: 79 / 89,50 / 96,50 euroa
Tämän kesän keikoilla bändi oli kuvan mukaisesti liekeissä!
Iron Maidenia usean laulajan tulkitsemana – teemana tänä vuonna LIVE AFTER DEATH. Tuhti paketti hittejä ja harvinaisuuksia melkein kolmen tunnin edestä. Kovatasoiset laulajat esittävät kappaleen tai pari kerrallaan eli laulajat vaihtuu kokoajan.
Ensimmäinen MaidenFest järjestettiin 2011 ja The Coverslaves on keikkaillut vuodesta 2006 – Reilussa 10 vuodessa keikoilla on kuultu melkein 100 Iron Maidenin kappaletta kaikilta bändin kausilta ja levyiltä. Tapahtumia on järjestetty ympäri Suomea isommissa kaupungeissa.
Laulajina mm. Kimmo Blom, Taage Laiho, Erkki Seppänen, Tommi Salmela, Samy Elbanna, Lassi Vääränen, Sara Strömmer, Jarno Vitri, Marcus Lång ja monia muita!
Witness an epic tribute to the LIVE AFTER DEATH album! Multiple singers — local heroes and renowned artists — will take turns performing a heavy set filled with hits and rare gems… Showtime of the event runs for almost three full hours of full-on Maiden….
The first Maidenfest took place in 2011 and The Coverslaves was founded in 2006. During their decade of existence they have played almost 100 songs from Maiden’s back catalogue, from all the band’s albums and eras. The Coverslaves has performed in all the major cities throughout Finland.
Vocalists: Kimmo Blom, Taage Laiho, Erkki Seppänen, Tommi Salmela, Samy Elbanna, Lassi Vääränen, Sara Strömmer, Jarno Vitri, Marcus Lång and many more!
Iron Maiden aloittaa ensi viikolla 44 konserttia kattavan Legacy of the Beast -kiertueensa toisen osan Floridasta. Yhtye esiintyy USA:n ja Kanadan lisäksi myös Meksikossa, Brasiliassa ja Chilessä. Viime vuonna kiertueen ensimmäisellä osalla Maiden soitti Euroopassa ja kävi myös Suomessa loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla kahdesti. Fanit ovat kiertuetta yhtenä parhaimmista, koska settilista ja lavashow ovat olleet kovasti mieluisia ja meno on ollut varsin näyttävää. Lisäksi bändi on ollut erinomaisessa tikissä.
Vahvoissa huhuissa kerrotaan yhtyeen valmistelleen Pariisissa uutta materiaalia ja kiertuesuunnitelmissa olisi yhteiskonsertteja toisen brittiläisen legendan Judas Priestin kanssa muutamalla lämppärillä (Testament, Obituary, Raven Age) vahvistettuna. Työnimi kiertueella olisi Metal Legions. Jää nähtäväksi, että onko huhuissa perää, mutta olisihan tuo kokoonpano enemmän kuin sata jänistä.