Analyysit

Gangland

21.12.2007

Adrian Smith/Clive Burr
3.47
Soolo 2:45 Adrian Smith

Ei koskaan soitettu livenä.

Gangland on useissa erilaisissa epävirallisissa yhteyksissä todettu Iron Maidenin heikoimmaksi tekeleeksi. Kappale onkin The Number of the Beast albumilla suhteellisen kovassa seurassa, sijoittuen alkuperäisen albumin b-puolella kappaleiden The Number of the Beast , Run to the Hills ja Hallowed Be Thy Name väliin. Kolme muuta albumin b-puolen kappaletta ovat kaikki todellisia klassikoita, joiden rinnalla Ganglandin keskinkertaisuus hieman epäreilusti korostuu.

Kappale päätyi levylle tietynlaisen arpomisen jälkeen. Vuoden 1982 helmikuussa Maiden kärsi paineesta saada jotakin uutta materiaalia julkaistua ennen The Beast on the Road -kiertueen alkua. Run to the Hills päätettiin laittaa ulos singlenä, mutta b-puoli tuotti vaikeuksia. Äänitetystä materiaalista Gangland ja Total Eclipse olivat ehdokkaana ja jostakin syystä Total Eclipse päätyi Run to the Hillsin kääntöpuolelle ja Gangland sai kunnian päästä itse pitkäsoitolle.

Kappale on siinä mielessä harvinainen Maiden -biisi, että sen ovat tehneet yhteistyönä Adrian Smith ja Clive Burr. Näin ollen se on The Number of the Beast -levyn ainoa kappale, jonka tekemiseen Steve Harris ei ole lainkaan osallistunut. Itseasiassa koko Maidenin siihen astisessa tuotannossa se on vasta toinen levylle päätynyt biisi (Charlotte the Harlotin ohella), jonka kanssa Harrisilla ei ole mitään tekemistä.

Rumpuintro on -tässä yhteydessä sanomattakin selvää- Clive Burrin käsialaa. Harris on näkevinään siinä vanhan haastattelun perusteella jopa jazz -vaikutteita. Itse kappale on lyhyt rokkaava ralli, johon Smith soittaa varsin mutkattoman tuntuisen soolon. Bruce Dickinson päästää suustaan pari (varsinkin uransa alkuajoille tyyppillistä) erittäin korkeaa nuottia.

Kappaletta ei ole koskaan soitettu keikoilla, kun taas Total Eclipsea soitettiin The Beast on the Road -kiertueella. Tämä on varsin epätyypillistä käytöstä, että soitetaan sinkun b-puolta albumimateriaalin kustannuksella. Maiden -leirissä taidettiin katua Gangland/Total Eclipse -järjestelyä jo vuonna 1982.

Kenties hieman lapsellisen oloiset sanoitukset saattavat olla yksi syy Ganglandin epäsuosiolle. Lyriikoidensa puolesta biisi olisikin sopinut kenties paremmin vaikkapa edeltävälle Killers -albumille. Gangland tarkoittaa puhekielessä roistojen ja murhamiesten temmellyskenttää. Osuva suomennos voisi olla vaikkapa alamaailma. Ganglandiksi kutsuttiin esim. 1920-30 -lukujen Chicagoa, jossa kuuluisa viinatrokari ja gangsteri Al Capone vaikutti.

Gangland on tarina ns. vasikasta (jail bird), joka on ns. laulanut virkavallalle ja päässyt sitten tätä kautta itse vapauteen. Nyt vasikka sitten pelkää henkensä puolesta, sillä hänestä on niin sanotusti tehty sopimus (contract). Kaveri piileskelee ja pelkää paitsi oman, myös lastensa hengen puolesta ja säikkyy jopa omaa kuvajaistaan ikkunassa. Lopulta onkin sitten veitsi kurkulla ja yksi ruumis lisää pinossa.

In Gangland you tell no tales!

Total Eclipse

Steve Harris/Dave Murray/Clive Burr
4:28
1.Soolo Dave Murray
2.Soolo Adrian Smith

Soitettu livenä The Beast on the Road -kiertueen niillä keikoilla, kun ollut mahdollista soittaa täyspitkä setti.

Virallinen liveversio löytyy Eddie´s Archiven The Beast over Hammersmith -levyltä (äänitys Lontoosta 1982).

Total Eclipse julkaistiin alunperin ainoastaan Run to the Hills -singlen b-puolella helmikuussa 1982. 1990 -luvun loppupuolen uudelleenmasteroidulla uusintapainoksella kappale on liitetty The Number of the Beast -albumin yhteyteen.

Maiden mietti pitkään, laittaako Run to the Hillsille Total Eclipse vai Gangland ja jälkimmäinen päätyi lopuksi levylle Total Eclipsen kustannuksella. Tämä johtuu Bruce Dickinsonin haastattelun mukaan siitä, että Gangland oli Children of the Damnedin ohella ensimmäinen kappale, joka Beast -albumille varsinaisesti tehtiin. Yhtyeellä oli kappaleeseen kiinteä tunneside ja sitä pidettiin ehkä parempana kappaleena, mikä lopputulos sitten oli. Singlen julkaisulla kun oli kova kiire (kts. The Number of the Beast -albumianalyysi ja Gangland -analyysi).

Lisäksi Total Eclipsen alentamiseen b-puoleksi on saattanut vaikuttaa kappaleen pääriffi. Joidenkin tahojen mukaan se on varastettu suoraan Black Sabbathin Snowblind -kappaleesta.

Oli, miten oli, Total Eclipse on hyvin raskas kappale ja olisi sopinut mainiosti Beast -levylle. Kappale on synkkä ja lohduton tarina maailmanlopusta, jonka ihminen on itse aiheuttanut.

Täydellinen auringonpimennys kuvailee maailmanlaajuisen (ydin?)talven vyöryä yli maapallon ja sen asukkaiden. Auringonpaistetta ei enää nähdä ja jokin valtava varjo peittää kaiken alleen. Luontoäidin kosto on kammottava niille, jotka aiheuttivat hänen kuolemansa (ihmiset).

Tuhon ollessa täydellinen, saa maapallo vihdoinkin huokaista helpotuksesta, kun koko ihmiskunta on pyyhkäisty pois yhtälöstä:

It´s not the journey´s end
It´s just begun

Kappaleen väliosassa ja loppupuolella on muutamia todella hienoja laulusuorituksia Bruce Dickinsonilta. Tämäkin saattaa olla yksi syy siihen, että kappale päätyi Run to the Hills -singlelle, sillä kyseessä oli ensimmäinen Maiden -julkaisu, kun Dickinsonia esiteltiin.

Hallowed Be Thy Name

Steve Harris
7:10
1. Soolo (4:50) Dave Murray
2. Soolo (5:08) Adrian Smith

Soitettu livenä joka ikisessä Iron Maiden -konsertissa ilmestymisensä jälkeen. Eli The Beast on the Road -82 -kiertueesta alkaen.

Viralliset liveversiot löytyvät Live after Death -livetuplalta 1985, Maiden England -videolta 1989 (Huom! Ei cd-versiolta), A Real Dead one -livekokoelmalta 1993, Live at Donington -livetuplalta 1992, Rock in Rio -livetuplalta 2001, kolme versiota Eddies Archive -kokoelmaboksilta (Äänitykset Hammersmithista ja Reading -festivaaleilta 1982 , sekä Doningtonista 1988) ja Death on the Road -livetuplalta 2005 (Äänitys Dortmundista 2003).

The Number of the Beast -pitkäsoiton päättävä Hallowed be thy Name on erinomainen ratkaisu levynlopetukseksi. Kappale omalla tavallaan summaa kaiken sen, mitä Iron Maiden parhaimmillaan edusti vuoden 1982 viitekehyksessä. Hallowed be thy Namea voikin suhteellisen vapautuneesti pitää albumin parhaana kappaleena niin musiikillisesti, kuin sanoitusten osalta.

Biisin rakenne poikkeaa melkoisesti tavanomaisesta. Perinteisen säkeistö – kertosäe -kaavan sijaan kappale on -karkeasti otettuna- jaettu kahteen osaan. Ensimmäistä puoliskoa hallitsevat Bruce Dickinsonin tulkitsemat vokaaliosuudet, jälkimmäisen puolestaan toteutuessa lähes puhtaasti pelkkien instrumenttien varassa.

Kappale on nähtävissä nimenomaan poikkitaiteellisena kokonaisuutena, jossa teksti ja musiikki ovat yhtä ja palvelevat toisiaan.Tämänkaltaista harmoniaa tapaa harvemmin näin onnistuneena lopputuloksena. Aikaisempaan Maiden -tuotantoon verratessa ainoa vastaavanlainen mestariteos saattaisi olla ensimmäisen albumin Phantom of the Opera , senkin jäädessä (etenkin tekstinsä puolesta) Hallowed be thy Namen varjoon.

Kyseessä on kuvaus kuolemaantuomitun viimeisistä hetkistä ja ajatuksista, vain jonkin aikaa ennen tuomion laittamista täytäntöön. Kappale alkaa kuolemansellin yksinäisyydestä, jatkuen vankilan käytäviä ja pihaa pitkin hirsipuulle. Tuona aikana kuolemaantuomittu ehtii käydä päässään läpi kokonaisen tunteiden kirjon, syvästä epätoivosta kauhun ja pelon kautta tietynlaiseen kohtalonsa hyväksymiseen ja sisäiseen rauhaan.

Minä -muodossa kirjoitettu teksti alkaa kylmästä tyrmästä, jossa hahmo on odottanut -ilmeisesti koko yön- kellon lyövän viisi. Tuntuu luontevalta ajatella, että kyseessä on varhainen aamu, sillä monissa järjestelmissä (Myös Englannissa – jossa kuolemaantuomio pantu viimeksi täytäntöön 1964, nyttemmin kuolemantuomioita ei enää langeteta) teloitukset pantiin täytäntöön aamunkoitteessa.

Aamun valkenemisen odottamista on sävyttänyt syvä itsetutkiskelu. Eletty elämä on käyty viimeisten tuntien aikana läpi ja aika käy vähiin. Harris käyttää alussa metaforaa tiimalasista, jossa tuomitun elämänhiekka on valumassa loppuun.

The sands of time for me are running low…

Sitten alkaa tapahtua. Odotus päättyy ja selliin tulee pappi (oletettavasti vartijoiden kanssa) tekemään kuolevalle viimeisen voitelun:

When the priest comes to read me the last rites

Tilanne ikäänkuin kokretisoituu ja tuomittu tajuaa katsovansa kaltereiden läpi maailmaa viimeisen kerran. Mielessä pyörähtää kieltoreaktio. Onko tässä nyt joku virhe? Onko tämä todellakin kaiken loppu, eikä vain hullu uni?

Harris kuvailee tuomitun epätoivon varsin koskettavasti kyyneleineen, väkisin suusta karkaavine huutoineen ja kykenemättömyytenä saada tolkun sanaa suustaan. Tuomitun paniikki on hyvin kuviteltavissa, vaikkei koskaan olisi hirsipuulle raahattukaan. Pelkkä ajatus siitä, että haettaisiin tapettavaksi aamunkoitteessa saa palan nousemaan kurkkuun.

Kasvavalla hädällä on kuitenkin toinenkin puoli. Matkalla sellistä vartiopihalle tuomittu alkaa pohtia epätoivonsa tarkoituksenmukaisuutta. Hahmo kysyy itseltään (retorisesti) syytä pelolleen. Loppujen lopuksihan kuolemassa ei ole mitään pelättävää, sillä kaveri uskoo, ettei varsinaista loppua ole olemassakaan.

Vartijoiden marssittaessa miehen ulos pihalle, joku huutaa tälle sellistä Jumala olkoon kanssasi!. Tuomittu kuittaa Jumalan merkityksen tässä yhteydessä turhaksi, sillä jos Jumala olisi olemassa, miksi tämä antaisi kaiken (teloituksen) tapahtua.

Tässä yhteydessä sopii miettiä, mitä tuomittu onkaan loppujen lopuksi tehnyt? Se ei oikeastaan käy tekstistä ilmi missään vaiheessa. Alussa todetaan varsin moniselitteisesti, että:

World (that) has gone very wrong for me

Jokin on vain mennyt väärin eletyssä elämässä/tässä maailmassa. Syyllisyyttä hahmo ei ainakaan tunne, sillä myöhemmin:

Though the end is near I´m not sorry

Edellisen voi myös tulkita siten, että kappaleen hahmo ei ole pahoillaan kohtalostaan, sillä varmuus sielun jatkuvuudesta tavalla tai toisella on ikäänkuin varmaa.

Epätoivon hälvennyttyä ja ajatuksen juostessa taas kirkkaasti -pelon ja paniikin väistyttyä- on kappaleen vokaaliosuuden loppu kaikessa itsevarmuudessaan ja levollisuudessaan lähes hämmentävän hieno.

Mark my words, please
Believe my soul lives on
Please don´t worry now,
That I have gone
I´ve gone beyond to see the truth

Ilmeisesti lopussa jätetään hyvästit jollekulle. Tai sitten loppua ei ole osoitettu varsinaisesti kenellekään tietylle, vaan ainoastaan yleisesti. Ei pidä kuitenkaan olla huolissaan, sillä sielu jää elämään ja hahmo itse on mennyt vaintoiselle puolelle näkemään totuuden kaikesta.

When you know
That your time is close at hand
Maybe then you´ll begin to understand
That life down here is just a strange illusion

Loppu on luettavissa passiivissa, eli sitä ei mitä ilmeisimmin osoiteta varsinaisesti kenellekkään. Lähinnä kyseessä voisi olla viime hetkellä tehty toteamus:

Kun tiedät aikasi olevan käsillä, ehkä silloin alat ymmärtää, että elo täällä maan päällä on pelkkä kumma illuusio

Hirteen mennään rinta rottingilla. Mikään ei pelota, ei kuolema itsessään, eikä tuonpuoleinen. Kappaleen viimeinen rivi on rukous. Tämä on hieman paradoksaalista sikäli, että aiemmin kappaleessa Jumalan olemassaolo ikäänkuin kielletään. Tai ainakin Jumalan vaikuttimia epäillään.

If there´s a god
Then why has he left me go

Kuolemaantuomitun varmuus lopussa tuntuu kuitenkin johtuvan jostakin korkeammasta voimasta. Jokaisen uskonnon perustahan on oikeastaan kuolemanpelossa. Kaikille uskonnoille tahtoo olla yhteistä, että niillä jokaisella on omanlaisensa selitys kuolemanjälkeisestä ajasta tai kuviosta. On kyse sitten jälleensyntymisestä tai sielunvaelluksesta, nirvanasta, moksasta tai taivaassa ikuisuuden viettämisestä.

Kuolemaantuomittu vetoaa kuitenkin lopussa puhtaasti kristittyjen jumalaan, sillä fraasi Hallowed be thy Name on vanhahtavaa englantia ja napattu suoraan Isä meidän -rukouksesta (Lord´s prayer) ja kuuluu suomeksi Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Lutherin katekismus selittää kyseisen kohdan rukouksesta (lyhennettynä) näin:

Rukouksessa lähestymme pyhää Jumalaa. Rukous ei ole kahden tasavertaisen kumppanin keskustelua, vaan pienen ihmisen nöyrtymistä suuren ja pyhän Jumalan edessä.Jumalan nimi ilmaisee, kehen me uskomme ja kuka meidän Jumalamme on. Emme usko tuntemattomiin kohtalon voimiin, vaan persoonalliseen Jumalaan, joka ilmoittaa itsensä ja jonka voimme kohdata uskossa.

Kuolemaantuomitun (ja tämän saavuttaman toivon ja rauhan) kannalta ehkä alla oleva Pietarin selitys Jumalan nimen pyhittämisestä luulisi olevan tarkoituksenmukaisin:

Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.

Rukouksella tuomittu tavallaan jättää itsensä Herran huomaan tai Korkeampaan käteen. Itsevarmuus ja pelottomuus on näin helppo selittää syvällä uskolla ja varmuudella (joka tässä tapauksessa täyttyy vasta varman kuoleman edessä?) Jumalaan.

Kappaleen teksti (joka jo itsessään on hieno tarina) ja musiikki täydentävät toisiaan mestarillisesti aina alun odotuksesta (sellissä) lopun tunteikkaisiin ja dramaattisiin sävyihin. Hallowed be thy Name oli lähes kiistatta Iron Maidenin siihen asti paras teos julkaisunsa aikoihin. Monet pitävät sitä parhaana Maiden -stygenä, vaikka huomioon otettaisiin koko julkaistu tuotanto.

Kappaletta on soitettu tekemisensä jälkeen joka keikalla. Se on muuttunut matkan varrella jonkin verran, eikä välttämättä parhaaseen mahdolliseen suuntaan. Nicko McBrain nimittäin oikoo keikoilla Clive Burrin levylle äänittämää (oikeaa) tapaa soittaa kappale. Tämä tapahtuu mitä ilmeisimmin tempon nostamisen nimissä, sillä kappale soitetaan keikoilla huomattavasti rivakammin, kuin levyllä. Tämä on kaksipiippuinen juttu, sillä biisi toimii livenä todella hyvin, mutta ei ole uskollinen alkuperäiselle. Jokainen tekee tietysti omat johtopäätöksensä toimintatavan mielekkyydestä. Vinkkinä voi mainita, että Clive Burr -aikaiset livevedot Hallowedista ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

Bruce Dickinsonilla on joskus keikoilla todellisia vaikeuksia saada kappale kulkemaan oikein, mikä ei liene ihme, sillä laulumelodia on (lievästi sanottuna) helvetin haastava. Blaze Bayleyn vihaajat eivät luultavasti koskaan anna miehelle anteeksi sitä, että tämä yritti rohkeasti laulaa Hallowedin ollessaan Maidenissa. Bayley on kuitenkin joskus myös onnistunut siinä ja kannattanee muistaa, ettei Dickinsonkaan aina osu suorituksissaan häränsilmään.

Dave Murray sanoi lehtihaastattelussa Dance of Death -kiertueella, että suurin osa Maidenin liverepertuaarista hoituu häneltä ilman suurempia ponnisteluja, mutta Hallowed be thy Name on ilta toisensa jälkeen sellainen kappale, jonka aikana pitää keskittyä ja skarpata.

Hallowed be thy Namen kuuleminen konsertissa on aina vähän jännä paikka, sillä on jokaisen Maiden -fanin ehdoton täyttymys ja onnen hetki, kun kappale menee kaikilta osin nappiin. Se on yhtyeelle aidosti haasteellinen vedettävä. Se kuuluu peruselementtinä jokaiseen Iron Maiden -konserttiin ja siellä se tulee pysymään aina ja iänkaikkisesti. Amen.

Where Eagles Dare

Steve Harris

6:10

1. Soolo (2:11) Dave Murray

2. Soolo (2:50) Dave Murray ja Adrian Smith yhdessä

Soitettu livenä World Piece Tour -1983 -kiertueella, Somewhere on Tour 1986/-87 -kiertueen alkupuolella, jokusella A Real Live Tour -kiertueen keikalla 1993, sekä Early Days -kiertueella 2005.

Virallinen liveversio löytyy A Real Dead One -livekokoelmalta 1993, mutta kyseinen otos ei ole vakuuttavimmasta päästä tästä loistavasta sotaklassikosta.

Piece of Mind -albumin käynnistävä Where Eagles Dare on yksi Iron Maidenin räväkimpiä levynaloituksia. Kappale alkaa uuden rumpalin Nicko McBrainin lyhyellä rumpuintrolla, jonka jälkeen koko yhtye vyöryy kaiuttimista korville siihen saakka ennenkokemattomalla energialla ja soundilla. Jo levyn aloituskappaleesta lähtien tehdään selkeää pesäeroa yhtyeen aikaisempaan tuotantoon.

Where Eagles Dare perustuu sanoitusten osalta Alistar McLeanin samannimiseen jännitysromaaniin ja romaanista tehtyyn ison budjetin sotaelokuvaan. Romaani ilmestyi alunperin vuonna 1967 ja Brian G. Huttonin ohjaama elokuva vuonna 1968. Sekä kirja, että elokuva ovat kääntyneet suomentajan käsissä sittemmin muotoon Kotkat kuuntelevat.

Kyseessä on täysin fiktiivinen toiseen maailmansotaan sijoittuva tarina, jossa amerikkalaiskenraali on joutunut vihollisen (natsi-saksa) vangiksi. Kenraalilla on hallussaan elintärkeitä tietoja liittoutuneiden sotasuunnitelmista, jotka eivät missään nimessä saa joutua vihollisen käsiin. Kenraalia pidetään tiettävästi vankina Baijerin Alpeilla (Bavarian Alps) sijaitsevassa vuoristovankilassa, jonne pääsee vain ja ainoastaan köysirataa pitkin (The cable car's the only way in). Vankilalinnoitus on täysin mahdottomassa paikassa ilmapommitusta ajatellen, eikä kenraalin tappaminen pommittamalla muutenkaan olisi järkevää liittoutuneiden yhteistyön kannalta. Tilannetta lähetetään siis purkamaan erityinen kovien poikien erikoisryhmä, joiden tehtävänä on tunkeutua linnaan ja pelastaa jenkkikenraali. Loppujen lopuksi kirjan ja elokuvan juoni kokee useampiakin käänteitä, mutta Steve Harrisia on ilmeisesti kappaletta tehdessä inspiroinut ainoastaan alkutilanne.

Kirjan ja elokuvan nimi tulee elokuvassa todetusta lausahduksesta, jonka mukaan kohteena oleva linna on niin kettumaisessa paikassa, ettei sinne uskalla mennä muut kuin kotkat.

Iskuryhmä pudotetaan linnakkeen liepeille laskuvarjoilla. Käytännössä kappaleen sanoituksen koko ensimmäinen puolisko menee Harrisilta tilanteen maalailuun lentokoneessa. Lentokone jyrisee, koneet ulvovat, ulkona raivoaa myrsky. Päättäväiset miehet odottavat hyppyä koneessa. Hyppyä paikkaan, jonne kenelläkään ei pitäisi olla asiaa:

No one should go where eagles dare

(Where Eagles Dare)

Alpit odottavat alhaalla ja vihollislinjatkin on ylitetty jo kauan sitten. Lopulta sitten hypätään yöhön, tunkeudutaan linnaan ja homma hoidetaan kotiin.

Elokuvassa kuullaan alkutekstien aikana Ron Goodwinin (1925-2003) säveltämä, mahtipontinen musiikkiteos Where Eagles Dare, jota Maiden käytti World Piece Tour 1983 -kiertueen introna. Välittömästi intron loputtua yhtye aloitti keikat omalla, samannimisellä kappaleellaan. Ron Goodwin sävelsi musiikkia lukuisiin elokuviin, mutta oli erityisen käytetty 1960-70-luvuilla koetun Toinen maailmansota -buumin aikoihin. Miehen musiikkia on tarjolla Where Eagles Dare:n lisäksi mm. sotaklassikoissa Taistelu Englannista (The Battle of Britain) 1969 ja Navaronen haukat (Force 10 from Navarone) 1978.

Mitä ilmeisimmin kappale oli ensimmäisten valmistuneiden kappaleiden joukossa Piece of Mind ia tehdessä. Tuore rumpali Nicko McBrain sai tarinan mukaan Harrisilta tehtäväkseen valmistella kappaletta varten napakan rumpuintron ja Nicko käyttikin kokonaisen päivän hieroessaan mielestään sopivan aloituksen kappaleeseen. Nickon tekemä intro oli kunnianhimoinen ja vaikea pienoissoolo, jossa lyötiin lähestulkoon jokaista rumpua, peltiä ja killutinta, mitä setistä löytyy. Harris ampui McBrainin vaivannäön kuitenkin välittömästi alas ja selitti tarkoittaneensa jotain aivan muuta. Harrisin tarkoittama lopputulos on kuultavissa levyltä. Hieno linjanveto Harrisilta esitellä uusi mies bändissä heti uuden levyn alkutahdeilla.

Itse kappale saatiin Harrisin mukaan kokonaisuudessaan purkkiin kahdella otolla.

Kappaletta on levynaloitusbiisiksi soitettu keikoilla vuosien varrella suhteellisen paljon. Kokonaista kiertuetta se ei kuitenkaan ole koskaan pysynyt livesetissä, lukuunottamatta World Piece Tour 1983- kiertuetta. Somewhere on Tour 1986-87 -kiertueella kappaletta soitettiin Euroopan kiertueen ensimmäisillä muutamalla kymmenellä keikalla, mutta sitten se jostain syystä pudotettiin pois. A Real Live -kiertueella biisi ei pysynyt settilistassa sitäkään vähää, vaan soitettiin vain kiertueen alkupään muutamilla keikoilla. A Real Live -kiertueelta on myöskin kappaleen ainoa virallinen livetaltiointi, mikä on hieman sääli, sillä biisi irtosi esim. Bruce Dickinsonilta huomattavasti paremmin World Piece Tourilla 1983 ja Somewhere on Tourilla 1986.

Early Days -kiertueella 2005 kappale oli kiinteästi setissä aina, kun soitettiin täysi setti (eli kaikkialla muualla, paitsi Ozzfest -keikoilla Yhdysvalloissa).

Where Eagles Dare -elokuvan toista pääosaa esittää veteraaninäyttelijä Richard Burtonin rinnalla nuori Clint Eastwood, jonka Dickinson mainitsee A Real Dead One -levyllä:

Whatever the problem is, Clint Eastwood´s gonna fix it… Where Eagles Dare!

Killers

Steve Harris, Paul Di´Anno
5:01

1. soolo (2:59) Dave Murray
2. soolo (3:21) Adrian Smith

Soitettu livenä ensimmäistä Iron Maiden -albumia seuraavan kiertueen loppupuoliskolla (ts. vuoden 1980 loppupuoliskolla), tosin levyversiosta poikkeavilla sanoituksilla. Killers -albumin jälkeen soitettu nykymuodossaan Killer World Tour -kiertueella 1981, ja The Beast on the Road -kiertueella 1982. Tämän jälkeen putosi setistä moneksi vuodeksi, kunnes nostettiin taas lyhyeksi ajaksi ohjelmistoon Seventh Tour of a Seventh Tour -kiertueen viimeisellä Englannin osiolla, jonka jälkeen unohtui jälleen. Viimeksi kuultu Iron Maiden -konsertissa Ed Huntour -kiertueella 1999.

Virallisia live-versioita on saatavilla verrattain lukuisia, varsinkin jos ottaa huomioon kappaleen esiintymistiheyden keikkalistoissa. Liveversio löytyy Maiden Japan -live EP:ltä 1981, Infinite Dreams -singlen b-puolelta 1989 (tallenne Seventh Tourilta Birminghamista 1988), The Wicker Man -singlen b-puolelta 2000 (tallenne Ed Huntourilta 1999), sekä kaksi versiota Eddies Archive -kokoelmalta (Reading -festivaali 1980 -vanhat sanat- , sekä Beast over Hammersmith 1982).

Kappale on tehty yhteistyössä Steve Harrisin ja Paul Di ´Annon kesken. Di´Anno on vastuussa sanoituksista ja kappale on miehen viimeinen kirjoitustyö bändissä. Biisi syntyi jossakin vaiheessa kesken ensimmäisen levyn jälkeisiä kiertueita. Alunperin kappaleessa oli täysin erilaiset sanat, jotka muutettiin vasta studiossa, Killers -albumin äänityssessioissa. Vanhat sanat esiintyvät ilmeisesti viimeisen kerran Live at Rainbow -videon versiolla, joka on äänitetty joulukuussa 1980.

Kuten kappaleen otsikostakin on pääteltävissä, on Killers yksi nimikkoalbuminsa keskeisimpiä numeroita. Se edustaa levyllä selkeästi tuoreempaa materiaalia, kuin monet ensimmäiseltä levyltä poispudonneet kappaleet.

Kyseessä on suorastaan raivokas esitys niin musiikillisesti, kuin myös sanoitusten osalta. Kappale on sanoitustensa puolesta albumia löysästi leimaavan tappaja -teeman keskeisin elementti. Se on lähes kokonaan -lukuunottamatta kappaleen alkua- kirjoitettu tappajan näkökulmasta. Ja erittäin kuvailevasti.

Tappajan sairaalloinen verenhimo yhdistetään tekstissä jonkinlaiseen sisäiseen pakkoon, lähestulkoon uskonnolliseen pakkomielteeseen, joka ajaa tappajan tekoonsa. Hallitsevia elementtejä ovat viha, suuttumus, vallantunne ja julmuus (tappaja nauraa, katsoessaan uhrinsa vuotavan verta), yhdistettynä veitsellä tehdyn veriteon jälkeiseen epätoivoon ja katumukseen (God help me, what have I done).

Murhamies ei ole asialla ensimmäistä kertaa. Alkupuolella tekstiä puhutaan uhreista monikossa (My innocent victims) ja myöhemmin todetaan, että: I´ve done it again.

Puukotuksen jälkeistä aikaa voisi sitten kuvitella kuvailtavan ainakin kappaleissa Murders in the Rue Morgue, ja Innocent Exile. Jos näitä kolmea biisiä tarkastelee yhtenäisenä kokonaisuutena, on yhtäläisyys melko vaivattomasti hahmotettavissa. Ei liene mahdotonta ajatella, että koska Killers -kappaleen sanat muutettiin studiossa (kuten Innocent exile:nkin) ja Murders in the Rue morgue on kokonaan uusi kappale, tämä yhteys ei olisi syntynyt sattumalta..

Oli miten oli, Killers on sanoituksiltaan hyvin poikkeuksellinen Maiden -kappale, etenkin vuoden 1981 valossa. Kiistattomasti yksi parhaimpia, jollei paras, Di´Anno -lyriikka ikinä.

Musiikillisesti kappale poikkeaa levyn materiaalista edukseen. Steve Harrisin maaninen basso yhdistettynä kitarajuoksutuksiin ja iskuihin tukee sanoituksia loistavasti ja saa aikaiseksi odottavan tunnelman, joka kappaleen lähtiessä lopulta käyntiin äityy niin tyylikkääksi menoksi, että alta pois.
Unohtaa ei sovi myöskään vokalistin huutoja biisin alussa. Di´Anno kirkuu tavalla, jota ei kannata yrittää jäljitellä.

Killersistä on olemassa hauska anekdootti, liittyen Maiden England -videoon. Steve Harris koosti lopullisen videokokonaisuuden kahdesta keikasta, jotka kuvattiin peräkkäisinä iltoina Birminghamissa. Ilmeisesti miehellä on riittänyt virtaa kikkailla editointipajassa, sillä kappaleen Murrayn soittaman soolon ääni on toiselta ja kuva toiselta keikalta. Murray ei ollut Harrisin mukaan itsekään huomannut tätä.

Prowler

Steve Harris
3:55
Soolon soittaa Dave Murray

Soitettu livenä käytännössä kaikilla Di´Annon aikaisilla keikoilla (ekan levyn rundit, Killer World Tour). Beast On The Road 1982 ja World Piece Tour 1983 -kiertueilla soitettiin useimmiten viimeisenä encorena keikkojen päätteeksi. Lisäksi herätettiin uudestaan henkiin A Real Live Tourilla vuonna 1993. Studioversio biisistä löytyy ensimmäisen levyn lisäksi myös The Evil That Men Do -singlen b-puolelta 1988. Tuolloin bändissä olivat mukana Nicko McBrain, Adrian Smith ja Bruce Dickinson. Viralliset liveversiot löytyvät A Real Dead One -levyltä, sekä Eddie´s Archive -kokoelmalta.

Prowler on erittäin räväkkä levyn aloitus. Kappale oli levyn ilmestyessä jo tuttu juttu Maiden-faneille, koska se löytyi jo Soundhouse Tapesilta. Biisi saavutti tietynlaisen kulttisuosion lontoolaisen paikallisradion myötä. Radiossa työskentelevä dj soitti kappaleen demoa omissa lähetyksissään ja kuuntelijat hullaantuivat siihen. Osittain tästä syystä Maiden julkaisi Soundhouse Tapesin omakustanteena, että biisillä olisi edes jonkinlainen virallinen status. Rokkiväen suosima Sounds-lehti listasi radioaseman soittolistoja, ja Soundhouse Tapesin ilmestyttyä Prowler komeili ykkösenä. Kyseessä oli siis tietynlainen hitti, ja luultavasti Maidenin tunnetuin numero noihin aikoihin. Biisi kertoo täysin pihalla olevasta itsensäpaljastajasta, joka kiertelee kaupunkia etsimässä uhreja, joille sitten väläyttää elintään.

Walking through the city
Looking oh so pretty
I've just got to find my way

Kävellen läpi kaupungin
Näyttäen niin nätiltä
Minun täytyy vain keksiä keino

See the ladies flashing
All their legs and lashes
I've just got to find my way

Näen upeat naiset loistossaan
Kaikki nuo sääret ja silmäripset
Minun täytyy keksiä keino

Well you see me crawling through the bushes
With it open wide – What you seeing girl?
Can't you believe that feeling, can't you believe it?
Can't you believe your eyes? – It's the real thing girl

Kas niin, näet minut rämpivän puskien läpi
Se avonaisena – mitäpä näkyy, tyttö?
Onko vaikea uskoa tuohon tunteeseen, etkö usko?
Etkö usko silmiäsi? -Se on todellinen

Got me feeling myself and reeling around
Got me talking but feel like walking around
Got me feeling myself and reeling a…
Got me talking but nothing's with me…
Got me feeling myself and reeling around

Te saatte minut kiertelemään itsetunto korkealla
Joskus saatte minut juttelemaankin,
mutta silloinkin haluaisin vain kävellä ympäriinsä
Saatte minut juttelemaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä minun
kanssani
Saatte minut kiertelemään ja tuntemaan olevani jotain

Prodigal Son

Steve Harris
6:11

1. soolo (3:04) Adrian Smith
2. soolo (3:44) Dave Murray

Ensimmäinen levytetty Iron Maiden- ja ainoa Paul Di´Anno -aikakauden kappale, jota ei ole koskaan soitettu livenä.

Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen kappale paitsi Killers -levyä, myös koko Maiden -tuotantoa ajatellen. Lähes kokonaan akustisena, Prodigal Son muodostaa albumilla aivan oman lokeronsa. Meni yli kaksikymmentä vuotta, ennenkuin Maiden levytti seuraavan akustisen numeron albumille (Journeyman 2003).

Erittäin tunnelmallinen ja kaunis numero, vaikka perusteema onkin kappaleessa hyvin surullinen. Kappaleen nimi tulee Raamatun Tuhlaajapoika -vertauksesta, jonka perimmäinen sanoma on katumus ja sen merkitys. Raamatun vertauksessa käsitellään nuoren miehen ylpeyttä ja ajattelemattomuutta, joka lopulta ajaa tämän syvään ahdinkoon. Katumuksen kautta kaikki kuitenkin kääntyy lopulta hyväksi.

Iron Maidenin Tuhlaajapoika käsittelee omalla tavallaan samaa tematiikkaa, mutta siihenpä yhtäläisyydet oikeastaan jäävätkin.

Sanoitus on oikeastaan avunhuuto. Kappaleen hahmo on sekoillut magian ja mystiikan kanssa ja nyt itse Paholainen on saanut tästä vallan. Tilanne ei miellytä, joten apua lähdetään ihan polvillaan pyytämään Lamialta.

Lamia on tuttu nimi useammasta eri lähteestä. Luultavasti tunnetuin Lamia löytyy Kreikan mytologiasta. Kyseessä on pohjoisafrikkalainen (usein libyalainen) kuningatar, joka synnytti pojan kreikkalaisten pääjumalalle Zeukselle. Zeuksen puoliso Hera -tunnettu mustasukkaisuudestaan- varasti Lamian lapsen ja tämä sekosi. Lamia ryhtyi tarun mukaan vainoamaan kaikkia lapsia ja tekemään näille kaikenlaisia hirveyksiä.

Miksi hahmo biisissä sitten anelisi apua tämänkaltaiselta, lapsia pelottavalta kummitukselta, on loppujen lopuksi hieman epäselvää.

Erilaiset huhut kertoivat, että kappale olisi treenattu Early days-kiertuetta varten esityskuntoon, mutta samat huhut sanoivat samaa käytännössä joka kappaleesta.

Sanctuary

Steve Harris, Paul Di'Anno, Dave Murray
3:13
1. soolo Dennis Stratton
2. soolo Dave Murray

Soitettu livenä lähes jokaisessa konsertissa aina vuoteen 1995 saakka, jolloin se putosi pois setistä X-Factour-rundilla. Virtual XI-kiertueella kappale lisättiin jälleen settiin. Biisiä ei soitettu Ed Huntour -kiertueella, mutta lisättiin jälleen Brave New World Tourilla settilistaan. Give Me Ed ja Dance of Death -kiertueilla ei Sanctuarya soitettu. Kappale nauhoitettiin samaan aikaan, kuin ensimmäinen Iron Maiden-levy, mutta se ei sisältynyt levyn Eurooppa/UK-painoksiin. Sen sijaan kappale julkaistiin singlenä toukokuun lopussa (23.5.) 1980. Kun levy julkaistiin Yhdysvalloissa, Sanctuary sisällytettiin levylle, sillä Sanctuary-singleä ei julkaistu Yhdysvalloissa. Viralliset live-versiot löytyvät Running Free (Live) -singleltä 1985, A Real Dead One -livekokoelmalta 1993, sekä Rock in Rio -livelevyltä 2001. Lisäksi kaksi eri versiota Eddie´s Archive -kokoelmalla.

Sanctuary on eräs legendaarisimmista Iron Maiden -kappaleista. Biisi kuului vuosikaudet keikkaohjelmistoon ja World Piece Tour -83:n jälkeen se korvasi Prowlerin keikkojen lopetusnumerona. Energinen ja eteenpäin jyräävä riffi toimii livenä todella hyvin ja luultavasti juuri sen takia kappaletta jaksettiin tahkota kiertueesta toiseen. Myöhemmin sitä on leimannut myös tietynlainen nostalgia-asema. Paul Di´Anno sanoi syksyllä 2003 Jyväskylän Lutakossa biisiä spiikatessaan, että hän olisi halunnut siitä alunperin enemmän punk-henkisen. Lopputulos on joka tapauksessa klassikko ja ilmeisesti yksi vanhimpia Maiden-biisejä. Kappaleen sanoituksissa ei tunnu olevan juurikaan järkeä. Tietyllä tavalla sen voisi ehkä sijoittaa villiin länteen, sillä siinä esiintyy pyssymiehiä ja siinä huudetaan luonnonvoimille kanjoneissa ja tasangoilla. Kappale on ilmeisesti kertomus lainsuojattomasta, joka hakee suojapaikkaa lain pitkältä kouralta. Se, kenelle laulu lauletaan ja keneltä turvapaikkaa lailta pyydetään jää hieman epäselväksi. Yksi mahdollisuus olisi, että suojaa haetaan naiselta, joka ei tätä aluksi meinaa antaa. Vastaukseksi tähän annetaan tappouhkaus: En ole koskaan aikaisemmin tappanut naista, mutta tiedän, miltä se tuntuu. Hämärää.

Out of the winter came a war horse of steel.

Tämän voisi ehkä tulkita siten, että lainsuojaton saapuu naisen/oletetun turvapaikan ovelle (talvella). Itsetunto on kohdallaan, ja konna vertaa itseään raudasta tehdyksi sotahevoseksi. Suomessa vastaavanlainen hahmo saattaisi sanoa olevansa vanha sotaratsu.

I've never killed a woman before, but I know how it feels.

En ole koskaan aikaisemmin tappanut naista, mutta tiedän, miltä se tuntuu

I know you'd have gone insane if you saw what I saw.
So now I've got to look for sanctuary from the law.

Tiedän, että olisit tullut hulluksi, jos olisit nähnyt saman, mitä näin Joten nyt minun täytyy etsiä turvapaikka lailta.

So give me sanctuary from the law and I'll be alright.
Just give me sanctuary from the law and love me tonight, tonight.

Joten anna minulle piilopaikka poliisilta ja minulla on kaikki ok.
Anna vain turvapaikka lailta ja lempeä tänä yönä

I met up with a 'slinger last night to keep me alive.
He spends all his money on gambling and guns to survive.

Lyöttäydyin asemiehen (gunslinger -pistoolisankari lännessä) kanssa
kimppaan viime yönä, jotta hän pitäisi minut hengissä
Hän käyttää kaikki rahansa uhkapeliin ja aseitaan selviytymiseen

I can laugh at the wind, I can howl at the rain.
Voin nauraa tuulelle ja ulvoa sateelle
Down in the Canyon or out in the plain.

Alhaalla kanjonissa tai tasangoilla

Purgatory

Steve Harris
3:20
soolo (0:56) Dave Murray

Soitettu livenä Killer World tour -kiertueella. Virallista liveversiota ei ole saatavilla.

Purgatory on periaatteessa vanha Maiden -kappale, jota yhtye soitti keikoilla jo vv. 1976-77. Tuolloin kappale oli tosin huomattavasti hidastempoisempi ja sen otsikko oli Floating.

Biisi julkaistiin Killers -levyn ilmestymisen jälkeen singlenä 15.6.1981, mutta jostakin syystä se ei menestynyt alkuunkaan aikaisempien kolmen singlen lailla. Singlen paras sijoitus oli 52. Purgatory onkin Iron Maidenin huonoiten sijoittunut sinkku. Singlen b-puolelta löytyy instrumentaali Genghis khan. Molemmat kappaleet löytyvät myös itse Killers -albumilta, joten luultavasti bonuksen puute on yksi syy huonoon menekkiin.

Killers -levyn tekemiseen liittyvä kiire ja paine on luultavasti jälleen kerran syynä siihen, että vanha -itseasiassa jo unohtunut- kappale kaivettiin naftaliinista ja herätettiin henkiin. Ainakin osittain uudet lyriikat, nopeampi tempo ja pari viilausta sinne-tänne saivat kuitenkin aikaan sen, että Kiirastuli on yksi levyn vahvimpia numeroita.

Killer -kiertueen aikana menevää vauhtinumeroa soitettiin Prowlerin ohella heti aloituskappale Wrathchildin jälkeen.

Kappaleen sanoitus on hyvin runonomainen, eikä siinä tunnu päällisin puolin olevan tolkun häivää. Luultavasti kyseessä on Steve Harrisille ominainen välitila -jumitus. Kiirastulihan on ainakin juutalais-kristillisessä traditiossa paikka, jossa vainajan sielu joutuu tekemään visiitin ennen lopullista päätymistään taivaaseen tai helvettiin. Kiirastulessa ollaan -tyypistä riippuen- epämääräinen aika, eikä siellä ole kenelläkään kivaa.

Purgatoryn teksti on nähtävissä toisaalta eksyneen sielun harhailuna jossain elämän ja kuoleman välillä. Ehkä Harrisin mielestä pahin mahdollinen tilanne olisi juuttuminen jonkinlaiseen epätilaan. Kappaleen hahmo ainakin vaikuttaa varsin onnettomalta ja anelee poispääsyä:

Please take me away…
(Purgatory)

Toisaalta Purgatoryssa on nähtävissä melko selvä yhteys Twilight zone kappaleeseen, jossa kappaleen hahmo haikailee kuolemansa jälkeen edelleen elävän rakastettunsa perään:

When you see me
Floating up beside you
You get the feeling
That all my love´s inside of you
(Purgatory)

Yhteläisyys on hyvin selkeä esim. seuraavien rivien kanssa:

Because you see
I can´t take no shape or form
(Twilight zone)

Ja viimeistään:

I can´t get used to Purgatory
You know it really mekes me cry
(Twilight zone)

Näinollenhan Maiden julkaisi (vahingossa?) kaksi singleä samasta teemasta, sillä vaikuttaisi ilmeiseltä, että Purgatoryn ja Twilight zonen hahmo on yksi ja sama tyyppi.
Derek Riggs piirsi Purgatorya varten alunperin kannen, joka sittemmin päätyi The number of the beast -albumin kanneksi. Bändi halusi säästää niin hienon kannen albumia varten eivätkä raaskineet tuhlata sitä pelkäksi sinkun kanneksi. Purgatory -kannesta alkaa Paholainen/Helvettijatkumo, joka jatkuu aina Flight of Icarus -singleen saakka.

Remember Tomorrow

Steve Harris, Paul Di'Anno
5:27
1. soolo Dave Murray
2. soolo Dennis Stratton

Soitettu livenä lähestulkoon kaikilla Di´Annon aikaisilla keikoilla, eli ensimmäisen levyn kiertueilla ja Killer World Tourilla. Lisäksi biisiä soitetiin lyhyellä A Real Live -kiertueella 1993. Biisistä löytyy viralliset liveversiot Maiden Japan -ep:ltä 1981, sekä A Real Dead One -livekokoelmalta. Lisäksi Eddie´s Archive -kokoelmalla on versio Reading-festivaaleilta 1980. Viralliseksi versioksi voitaneen laskea myös Live at Rainbow 1980-videolla oleva versio.

Mielenkiintoinen on myös TheNumber of the Beast -singlen b-puolella oleva versio, joka on merkitty sinkun tietoihin liveversioksi Italiasta. Singlen versiossa Bruce Dickinson laulaa. Di´Annon lähdettyä bändistä Killer World Tourin jälkeen Maiden soitti Italiassa muutaman keikan Brucen kanssa. Seuraava albumi The Number of the Beast ei ollut vielä ilmestynyt, joten Italian keikat olivat tavallaan Brucen sisäänajokeikkoja. Keikoilla soitettiin normaali Killers-setti. Singlellä oleva versio ei ole kuitenkaan Italiaa nähnytkään, vaan biisi on täsmälleen sama versio, kun Maiden Japanilla sillä erotuksella, että Bruce laulaa Di´Annon sijaan. Dickinsonin versio on luultavasti peräisin koenauhoista, jotka Bruce lauloi bändin etsiessä uutta laulajaa. Koelaulusessio järjestettiin siten, että Brucelle soitettiin luureista livebiisejä ilman lauluraitaa ja Brucen piti laulaa päälle. Samasta yhteydestä on maailmalle levinnyt muitakin kappaleita bootleg-muodossa. Bruce veti ainakin Killersin, Wrathchildin ja Twilight zonen. Luultavasti bändi on tykästynyt Brucen versioon Remember Tomorrowista siinä määrin, että on päättänyt julkaista sen. Uuden laulajan esitteleminen tällä tavalla vanhan materiaalin tulkitsijana on hyvin ymmärrettävää.

Se, miksi biisi on merkitty liveversioksi Italiasta on epäselvää. Vielä niinkin myöhään, kun Eddie´s Archiven ilmestyessä annetaan Best of b-sides -levyn kansilehtisessä harhauttavaa informaatiota. Rod Smallwood nimittäin pitää edelleen kiinni Italia-kytköksestä version suhteen. Mm. Steve Harris on kuitenkin haastattelussa myöntänyt, että kyseessä on Maiden Japan-pohjat. Todisteista vedenpitävin on kuitenkin se tosiseikka, että singleversiolle on jäänyt myös Paulin kiitos-huuto biisin lopussa.

Remember Tomorrow on hyvin mielenkiintoinen kappale ensimmäisellä levyllä. Biisiin on musiikin tehnyt Harris, sanoitukset puolestaan ovat Di´Annon käsialaa. Kappaleessa on paljon erilaisia vivahteita. Siinä liikutaan monella tasolla akustisesta fiilistelystä totaaliseen tykitykseen. Erittäin toimiva livebiisi ja erikoista onkin, että Brucen mukaantulon jälkeen biisiä ei ole käytännössä soitettu livenä muuten, kun yhdellä lyhyellä kiertueella.

Sanoituksista on vaikea sanoa mitään varmaa. Paul Di´Anno on sanonut kappaleen olevan hänen isoisänsä inspiroima. Kappaleessa on hyvin intiimi tunnelma ja on mahdollista, että sanoitukset liikkuvat niin henkilökohtaisella tasolla, ettei niitä voikaan käsittää. Yhden näkemyksen (Lähde: Iron Maiden commentary) mukaan Di´Annon vaari olisi ollut taistelulentäjä ja kappale kertoo siitä:

Scan the horizon the clouds take me higher
I shall return from out of the fire

Tämä kohta saattaisi viitata pilviin kohoavasta ja horisonttia tarkkailevasta lentäjästä, joka aikoo palata takaisin tulihelvetistä

Out in the madness the all seeing eye
Flickers above us to light up the sky

Tässä kohdassa olisi nähtävissä viittaus ylhäällä (out in the madness) olevaan kaikkinäkevään lentäjään ja sitten viitattaisiin alapuolella oleviin valonheittimiin, jotka valaisevat taivaan (ja siellä olevat lentokoneet).