Steve Harris/Dave Murray/Clive Burr
4:28
1.Soolo Dave Murray
2.Soolo Adrian Smith
Soitettu livenä The Beast on the Road -kiertueen niillä keikoilla, kun ollut mahdollista soittaa täyspitkä setti.
Virallinen liveversio löytyy Eddie´s Archiven The Beast over Hammersmith -levyltä (äänitys Lontoosta 1982).
Total Eclipse julkaistiin alunperin ainoastaan Run to the Hills -singlen b-puolella helmikuussa 1982. 1990 -luvun loppupuolen uudelleenmasteroidulla uusintapainoksella kappale on liitetty The Number of the Beast -albumin yhteyteen.
Maiden mietti pitkään, laittaako Run to the Hillsille Total Eclipse vai Gangland ja jälkimmäinen päätyi lopuksi levylle Total Eclipsen kustannuksella. Tämä johtuu Bruce Dickinsonin haastattelun mukaan siitä, että Gangland oli Children of the Damnedin ohella ensimmäinen kappale, joka Beast -albumille varsinaisesti tehtiin. Yhtyeellä oli kappaleeseen kiinteä tunneside ja sitä pidettiin ehkä parempana kappaleena, mikä lopputulos sitten oli. Singlen julkaisulla kun oli kova kiire (kts. The Number of the Beast -albumianalyysi ja Gangland -analyysi).
Lisäksi Total Eclipsen alentamiseen b-puoleksi on saattanut vaikuttaa kappaleen pääriffi. Joidenkin tahojen mukaan se on varastettu suoraan Black Sabbathin Snowblind -kappaleesta.
Oli, miten oli, Total Eclipse on hyvin raskas kappale ja olisi sopinut mainiosti Beast -levylle. Kappale on synkkä ja lohduton tarina maailmanlopusta, jonka ihminen on itse aiheuttanut.
Täydellinen auringonpimennys kuvailee maailmanlaajuisen (ydin?)talven vyöryä yli maapallon ja sen asukkaiden. Auringonpaistetta ei enää nähdä ja jokin valtava varjo peittää kaiken alleen. Luontoäidin kosto on kammottava niille, jotka aiheuttivat hänen kuolemansa (ihmiset).
Tuhon ollessa täydellinen, saa maapallo vihdoinkin huokaista helpotuksesta, kun koko ihmiskunta on pyyhkäisty pois yhtälöstä:
It´s not the journey´s end
It´s just begun
Kappaleen väliosassa ja loppupuolella on muutamia todella hienoja laulusuorituksia Bruce Dickinsonilta. Tämäkin saattaa olla yksi syy siihen, että kappale päätyi Run to the Hills -singlelle, sillä kyseessä oli ensimmäinen Maiden -julkaisu, kun Dickinsonia esiteltiin.