Steve Harris, Paul Di'Anno
5:27
1. soolo Dave Murray
2. soolo Dennis Stratton
Soitettu livenä lähestulkoon kaikilla Di´Annon aikaisilla keikoilla, eli ensimmäisen levyn kiertueilla ja Killer World Tourilla. Lisäksi biisiä soitetiin lyhyellä A Real Live -kiertueella 1993. Biisistä löytyy viralliset liveversiot Maiden Japan -ep:ltä 1981, sekä A Real Dead One -livekokoelmalta. Lisäksi Eddie´s Archive -kokoelmalla on versio Reading-festivaaleilta 1980. Viralliseksi versioksi voitaneen laskea myös Live at Rainbow 1980-videolla oleva versio.
Mielenkiintoinen on myös TheNumber of the Beast -singlen b-puolella oleva versio, joka on merkitty sinkun tietoihin liveversioksi Italiasta. Singlen versiossa Bruce Dickinson laulaa. Di´Annon lähdettyä bändistä Killer World Tourin jälkeen Maiden soitti Italiassa muutaman keikan Brucen kanssa. Seuraava albumi The Number of the Beast ei ollut vielä ilmestynyt, joten Italian keikat olivat tavallaan Brucen sisäänajokeikkoja. Keikoilla soitettiin normaali Killers-setti. Singlellä oleva versio ei ole kuitenkaan Italiaa nähnytkään, vaan biisi on täsmälleen sama versio, kun Maiden Japanilla sillä erotuksella, että Bruce laulaa Di´Annon sijaan. Dickinsonin versio on luultavasti peräisin koenauhoista, jotka Bruce lauloi bändin etsiessä uutta laulajaa. Koelaulusessio järjestettiin siten, että Brucelle soitettiin luureista livebiisejä ilman lauluraitaa ja Brucen piti laulaa päälle. Samasta yhteydestä on maailmalle levinnyt muitakin kappaleita bootleg-muodossa. Bruce veti ainakin Killersin, Wrathchildin ja Twilight zonen. Luultavasti bändi on tykästynyt Brucen versioon Remember Tomorrowista siinä määrin, että on päättänyt julkaista sen. Uuden laulajan esitteleminen tällä tavalla vanhan materiaalin tulkitsijana on hyvin ymmärrettävää.
Se, miksi biisi on merkitty liveversioksi Italiasta on epäselvää. Vielä niinkin myöhään, kun Eddie´s Archiven ilmestyessä annetaan Best of b-sides -levyn kansilehtisessä harhauttavaa informaatiota. Rod Smallwood nimittäin pitää edelleen kiinni Italia-kytköksestä version suhteen. Mm. Steve Harris on kuitenkin haastattelussa myöntänyt, että kyseessä on Maiden Japan-pohjat. Todisteista vedenpitävin on kuitenkin se tosiseikka, että singleversiolle on jäänyt myös Paulin kiitos-huuto biisin lopussa.
Remember Tomorrow on hyvin mielenkiintoinen kappale ensimmäisellä levyllä. Biisiin on musiikin tehnyt Harris, sanoitukset puolestaan ovat Di´Annon käsialaa. Kappaleessa on paljon erilaisia vivahteita. Siinä liikutaan monella tasolla akustisesta fiilistelystä totaaliseen tykitykseen. Erittäin toimiva livebiisi ja erikoista onkin, että Brucen mukaantulon jälkeen biisiä ei ole käytännössä soitettu livenä muuten, kun yhdellä lyhyellä kiertueella.
Sanoituksista on vaikea sanoa mitään varmaa. Paul Di´Anno on sanonut kappaleen olevan hänen isoisänsä inspiroima. Kappaleessa on hyvin intiimi tunnelma ja on mahdollista, että sanoitukset liikkuvat niin henkilökohtaisella tasolla, ettei niitä voikaan käsittää. Yhden näkemyksen (Lähde: Iron Maiden commentary) mukaan Di´Annon vaari olisi ollut taistelulentäjä ja kappale kertoo siitä:
Scan the horizon the clouds take me higher
I shall return from out of the fire
Tämä kohta saattaisi viitata pilviin kohoavasta ja horisonttia tarkkailevasta lentäjästä, joka aikoo palata takaisin tulihelvetistä
Out in the madness the all seeing eye
Flickers above us to light up the sky
Tässä kohdassa olisi nähtävissä viittaus ylhäällä (out in the madness) olevaan kaikkinäkevään lentäjään ja sitten viitattaisiin alapuolella oleviin valonheittimiin, jotka valaisevat taivaan (ja siellä olevat lentokoneet).