Tekijä: Toni Brigatti

H-D & BMW Nordic Wedding Rally – Päivä 3

8.7.2023

Honningsvåg – Nordkapp – Honningsvåg 66 km (yhteensä 1576 km)

Aamupalalla tapasimme motoristipariskunta Antin ja Virpin, jotka ovat Ninan pitkäaikaisia ystäviä ja joille oli varattu special todistustehtävä tälle päivälle. Masut täynnä lähdettiin neljästään käppäilemään Nordkappin kunnantalolle, jossa hoidettiin paperityöt ja maksupolitiikka. Nopea ajokamojen vaihto päälle ja lähdettiin ajelemaan kohti Nordkappia. Matkaa ei ollut kuin 33 km, mutta järkyttävän sumun takia meno kesti jonkun aikaa. Näkyvyys oli todella heikko (ehkä 10 m) ja kosteus tiivistyi ajolaseihin. Ylempänä oli myös aika rivakka tuuli. Mutta niin vain päästiin perille ja marssittiin maapallon luokse, jossa Nordkappin ystävällinen kunnanjohtaja Trudy Engen jo odottelikin meitä kaikkia. Kelin takia jätettiin small talk vähemmälle ja mentiin suoraan asiaan. Trudy piti englanniksi pienen puheen ja vihki meidät avioliittoon. Sormukset oli teetetty jo kauan aikaa ja monta kiloa sitten niin sattui sopivasti kylmä keli ja sormet sen verran jäässä, että sormuksetkin sujahtivat paikoilleen. Kotona ei vielä ihan näin mennyt ja se vähän vaivasikin, että mitähän tästäkin tulee. Kaikenlaista vaseliinikikkailuakin tehtiin, mutta loppu hyvin.

Trudy, Nina ja Toni Nordkappin maapallolla vihkiseremoniassa lasit vähät huurussa ja näpit kalikoina 😁
Todistajat Antti & Virpi sekä tuore aviopari. Säästä huolimatta hauskaa oli!
Have you seen the writing on the wall?
Have you seen that writing?
Can you see the riders on the storm?
Can you see them riding?
Can you see them riding, riding next to you?

– Iron Maiden / The Writing On The Wall –

Siirryimme muutamien kuvien jälkeen onnellisina ja hyvillä mielin kahvioon muutamaksi tunniksi lämmittelemään, höpöttelemään ja syömään vohveleita. Sumu ei sinä aikana paljoakaan hälventynyt, mutta ajomatkalla takaisin Honningsvågiin ilma kirkastui ja nautittiin vähän jopa upeasta auringonpaisteestakin.

Sääolot muuttuvat Pohjois-Norjassa todella nopeasti äärilaidasta toiseen hyvin lyhyellä matkalla. Hääkulkueessa pari H-D:ta, BMW & Kawasaki.

Kuudeksi oltiin varattu pöytä ravintola Havlystä, jonne mentiin syömään illallista. Syötiin isot ja maukkaat annokset ja lähdettiin hotellille nukkumaan kello hyvissä ajoin. Päivä oli ikimuistoinen tietysti naimisiin menon vuoksi, mutta kelikin teki siitä omalla tavallaan erikoisen.

Caisanni (https://www.caisanni.fi) teki moottoripyöräilyyn liittyvät sormukset tilauksesta jokunen aika sitten.
Huomenna alkaa moottorimarssi pitkin Norjan rannikkoa ja saaristoa Nordkappista Groningeniin.

H-D & BMW Nordic Wedding Rally – Päivä 2

4.7.2023

Rovaniemi – Ivalo – Karigasniemi – Honningsvåg 712 km (yhteensä 1510 km)

Herätys kukonlaulun aikaan ja jutustelut isäntäväen kanssa sekä klo 11:00 henkilökuntainfo Teamsin kautta, jonka jälkeen pakattiin pyörät ja lähdettiin kohti Norjaa. Keli aivan loistava ja tästä tulikin tosi hieno ajopäivä. Tie Ivalosta Inarin ohi on mielestäni yksi Suomen hienoimmista. Poroja oli normaalia enemmän tiellä niin aika monta kertaa jouduttiin vähän himmaamaan. Yhden kanssa meinasin vähän törmätä, kun jotenkin Sodankylässä pizzan syötyäni alkoi nukuttaa ja huomasin kaverin aika myöhään.

Vaikka loppumatkasta olikin jo vähän vilakka, niin fiilis oli loistava!
Kusitauolla Nordkappin jo häämöttäessä.

Viimeinen pätkä noin 40 km ennen Honningsvågia oli vähintään mielenkiintoinen, kun ensin ajettiin pilvessä, sitten oli vähän tietöitä ja tunneleissa oli jotain puhdistushommia niin tien pinta oli täynnä jotain paskaa. Perillä oltiin kymmenen jälkeen ja majoituttiin Scandic Bryggeen, jossa molemmat vaan köllöteltiin, oltiin hiljaa ja syötiin sipsejä. Tavallaan nautittiin naamat paskaisena ja pikkuhiljaa lämmön hiipiessä jäseniin kaikessa hiljaisuudessa olotilasta, mikä tulee koko päivän oltuamme liikenteessä.

“He rides a road, that don’t have no end
An open highway, without any bends
Tramp and his stallion, alone in a dream
Proud in his colours, as the chromium gleams
On Iron Horse he flies, on Iron Horse he gladly dies
Iron Horse his wife, Iron Horse his life”

– Motörhead / Iron Horse/Born To Lose –

H-D & BMW Nordic Wedding Rally – Päivä 1

3.7.2023

Rauma – Rovaniemi 798 km

Kesäloma ja perinteinen road trip starttasi Ninalla ja allekirjoittaneella sunnuntaina 2.7.2023. Pakkaushommiin alettiin aamulla sateen ropinaa kuunnellessa ja sää appia vilkuillessa. Näytti varmalta, että alkumatka mennään aika kovassa sateessa, eikä lähtöä voinut venyttää kovin paljoa, koska matkaa oli kuitenkin jonkun verran taivallettavana, ettei menisi aivan yömyöhään saapuminen Rovaniemelle Raution Janin luokse. Kumipukua päälle laittaessa huomasin, että nyt oli jotain aivan oleellista varmaan unohtunut, sillä tarkoitushan on ajella Nordkappiin naimisiin menemistä varten. Nimittäin kosinta! Vanhana romantikkona asia hoidettiin kuntoon just ennen satulaan kiipeämistä 😎.

Puolilta päivin sade lakkasi sen verran, että saatiin pakattua pyörät kuivana ja lähdettiin tekemään matkaa. Ekat 100 kilsaa köröteltiin suht kovassa sateessa ja Karvian kohdalla voitiin sitten riisua sadekamat pois eikä onneksi enää sitten päivän aikana vettä tullutkaan. Päästin naisen hetkeksi (40 km) vetämään ja se oli virhe! Seurasin vaan nimittäin nopeusmittaria niin alle päiväsakkojen ei vauhti laskenut kertaakaan… Pysähtyessä uhkasin antaa hänelle pamppua, jos tästä selvitään. Kauhavalla loppui samana päivänä Suviseurat ja sieltä lähti infernaalinen jono matkailuautoja joka suuntaan – etenkin Ouluun – jonka kautta mekin ajeltiin. Enpä ole ennen ohittanut päivän aikana näitä kaikkien kavereita niin paljoa kuin nyt.

Oulun jälkeen alkoi lämpötila laskea ja loput 150 kilsaa tultiin sitten 6 – 8 asteessa, tosin hienossa auringonpaisteessa ☀️, vaikka kello olikin jo yli 22:00. Vähän ennen puoltayötä päästiin perille rentona kuin rautakanget ja suoraan saunaan lämmittelemään. Alkumatkasta tarttunut pieni kosteus yhdistettynä vilpoisaan ajokeliin meni ytimiin, mutta pikkuhiljaa alkoi lämpö taas palautua lauteilla jäseniin (paitsi siihen pamppuun 👀). Alkuperäinen ajatus oli hurauttaa rautaperse-ajo Nordkappiin, mutta olosuhteet ja omat fiilikset + jaksaminen ei riittänyt tähän harjoitukseen tällä kertaa.

Pyörä toimii hienosti ja on mahtava ajaa. Dynosipin Antti Halikossa on laittanut kaikki viimeisen päälle ja viimeksi lauantaina huollettiin ja samalla otettiin antenni takaa veks ja sijoitettiin uusi lepakkokatteen alle. Nämä on niitä maailman tärkeimpiä juttuja 😂.

Matkalla pääsi melko nopeasti siihen hienoon fiilikseen, jonka jokainen vähän pidempää matkaa tehnyt motoristi tunnistaa. Olet yksin omien ajatuksiesi kanssa, ei mitään mahdollisuutta tehdä muuta kuin körötellä ja pikkuhiljaa alkaa tulla sellainen tietty rauhallinen nirvana, vapaus, oma aika ja pään sisäiset keskustelut. Tai sitten päässä ei liiku mikään muu kuin edellisen keikan biisit tai mitä nyt ikinä kenenkin päässä soi. Pieni sadekaan ei haittaa niin kauan kuin näkee edes vähän eteensä ja ennemmin sitä on vähän viluissaan pyörän päällä kuin perse hiessä vaikka töissä.

“Loving you Sunday morning
You were on my mind love everyday
Loving you Sunday morning
Your love makes me fly so far away”

– The Scorpions / Loving You Sunday Morning –

Iron Maiden teki selvää jälkeä Tampereella

6.6.2023

Iron Maiden esiintyi Tampereen Nokia Areenalla 3.6.2023 ja 4.6.2023. Molemmat keikat oli loppuunmyyty nopeasti jo kauan sitten ja odotukset fanien keskuudessa korkealla. Eikä tarvinnut kenenkään pettyä, sillä yhtye soitti upeat illat ja setti koostui varmasti kaikille kannattajille mieluisista ja harvemmin livenä kuulluista biiseistä. Keikan alku Blade Runnerista tuttuine introineen oli ihokarvat nostattava kokemus ja kun avauskaksikkona toimi Caught Somewhere In Time ja Stranger In A Strange Land niin tunnelma oli aivan Maidenin olemuksen ytimessä. Välillä sekaan heitettiin vähän uuden jo pari vuotta sitten ilmestyneen albumin biisejä ja takaisin klassikoiden pariin. The Prisoner oli aivan loistava valinta ja yksi keikan ehdottomista timanteista oli vuosikymmenet settiin toiveena ollut Alexander The Great. Biisiä kuunneltaessa ja yleisön reaktioita katsoessa täytyy ihmetellä, että mitä Steve Harrisin päässä on kaikki nämä vuoden mahtanut liikkua, kun biisiä ei ole livenä soitettu. Erittäin hyväntuulisesti esiintynyt Bruce Dickinson lupaili jälkimmäisen keikan ehtoopuolella pariin otteeseen näkemisiin ensi vuonna. Äijältä on näitä ennenkin kuultu ja useimmat jättävätkin ne omaan arvoonsa, mutta kyllä siitä pieni kutina jäi, että jos sittenkin.

Hell On Earth aloitti encoret ja sisälsi runsaasti pyroja, joita keikalla muuten käytettiin varsin maltillisesti.

Setti molempina iltoina:

  1. Intro: Blade Runner – End Titles
  2. Caught Somewhere In Time
  3. Stranger In A Strange Land
  4. Writing On The Wall
  5. Days of Future Past
  6. The Time Machine
  7. The Prisoner
  8. Death Of The Celts
  9. Can I Play With Madness
  10. Heaven Can Wait
  11. Alexander The Great
  12. Fear Of The Dark
  13. Iron Maiden
  14. Hell On Earth
  15. The Trooper
  16. Wasted Years
Writing On The Wall ja Harleylla ajeleva Eddie iski henkilökohtaisella tasolla makuhermoon kovaa!

Erityismaininta vielä kitaristikaksikko Dave Murraylle ja Adrian Smithille, joista varsinkin jälkimmäinen soitti paljon poikkeuksellisen upeita sooloja. Kolmas kitaristi Janick Gers jäi nyt vähän sivuosaan soittohommissa ja ukko keskittyikin enemmän kaikenlaiseen temppuiluun. Nicko McBrainille laulettiin toisena iltana syntymäpäivälaulut, kun seuraavana päivänä tuli mittariin 71. Siihen nähden aika kovassa iskussa kaveri on vielä, mutta ottaa jo selkeästi hieman rauhallisemmin ja oikaisee ajoittain. Se veteraanille sallittakoon. Bändin leaderit Dickinson ja Harris olivat virtaa täynnä kuin vissypullot. Kokonaisuutena kertakaikkisen hieno Maiden viikonloppu!

Harley & BMW – Fuck It & Let`s Ride Tour – Päivät 9 – 15 

8.4.2023

Falkenberg – Bosau (Saksa) – Groningen (Hollanti) – Gent (Belgia) – Dunkerque (Ranska) – Ledgen (Saksa) – Helsingør (Tanska) – Kapellskär (Ruotsi) – Turku – Rauma (total noin 4800 km)

Kirjoittelen näitä kesän 2022 loppupätkiä samaan syssyyn vasta pääsiäisenä 2023, kun on pitänyt vähän kiirettä 😂. Meidän reissu kehittyi siihen suuntaan, että sopivia välejä blogin päivittämiseen oikein ollut ja sen takia koko homma jäi vaiheeseen. En ole ihan varma Tässä lyhyesti loppureissun kohokohdat.

Lauttarannassa pientä navigointia, suuntana ilmeisesti etelä!

Ruotsista Falkenbergista lähdettiin Tanskan kautta Saksaan. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta moottoripyörällä Saksan ja yleensäkin Keski-Euroopan motareita ajellessa. Suht kova marssivauhti ja autobahnan lainalaisuudet olivat kyllä autoilusta tuttuja, mutta se on HD:lla vähän toinen laji. Helvetin hienosti se kyllä kulkee nyt, kun on palikat koneessa laitettu uuteen asentoon. (toim. huom. kytkin kesti 10 000 km ja keväällä 2023 sen vuoksi pientä remonttia 👀). Lopulta illalla aika kivojen pienempien mutkateiden jälkeen päädyttiin Bosaun kylässä sijaitsevaan majataloon nälkäisinä kuin sudet. Kaikki paikat koko kylässä olivat kuitenkin jo sulkeneet keittiönsä ja vatsat muristen lähdettiin nukkumaan. Aamupala maistui sitten senkin edestä. Hotellilla normaalia meikäläisen sättäystä. Nousin viiden kuuden maissa tupakille ulos ilman avaimia ja jouduinkin odottelemaan pari tuntia, että joku päästää takaisin sisälle, kun emäntä kuorsasi puhelin äänettömällä huoneessa.

Strauers Holtel am See oli tyypillinen pienehkö ja lämmin henkinen majatalo Saksassa. Voi hyvin suositella.
Majatalo Bosaussa sijaitsi kivan pikku järven rannalla. Aamutupakilla oli tällä kertaa vähän enempi aikaa palloiluun 😂

Bosausta ajeltiin seuraavana päivänä Groningenin liepeille. Suurempia muistikuvia ei ole paitsi, että hotelli Van Der Valk Westerbroek oli tosi hyvä. Palvelu, huoneet, ruoka ja paikat pyörille – kaikki viimeisen päälle ja hintakaan ei ollut laatuun nähden kovin paha (160 eur / 2 hlö).

Huh hellettä. Lautalle oli ainakin kilometrin jono, mutta pyörät saivat onneksi mennä jonon ohi.
Maisemakuvaa Elben ylityksestä

Tästä jatkettiin Hollannin tuulista rannikkoa pitkin ja välillä pikkukylien läpi ajellen. En muista, että mikä meillä oli alkuperäisenä määränpäänä, mutta jossain Haagin jälkeen moottoritiellä meni navit ja kuskit sekaisin ja reitti ei jatkunut rannikkoa pitkin vaan päädyttiin Gentiin, jossa alkoikin pieni show. Olin matkan varrelta varannut hotels.comin pisteillä parhaan hotellin Gentin keskustasta (1898 The Post). Ensinnäkin sen löytäminen oli ihan vitun vaikeata, ajeltiin Gentin vanhassa kaupungissa sitä etsien (jossa ei ilmeisesti oikein saanut edes ajaa) ja lopulta nahkavermeet päällä hain hotellin ovea, joka oli piilotettu johonkin kummallisen monen mutkan taakse. Otin huoneen ja kävin kusella, jonka jälkeen kyselin pyörille parkkipaikkoja respasta. Hotellilla ei ollut minkäänlaisia omia paikkoja ajoneuvoille ja kaveri ohjasi läheiseen parkkihalliin. Siellä oli heti vastassa äijä, joka kertoi, että moottoripyöriä ei täällä saa pysäköidä ja hänen tietääkseen se on kiellettyä kaikissa muissakin Gentin parkkihalleissa. Pienellä googletuksella koko paikasta löytyi yksi, johon pyöriä sai viedä, mutta sekin oli 10 kilsan päästä hotellilta. Sen verran oli hämärän näköistä menoa kaupungilla, että emme prätkiä kadullekaan halunneet jättää. Minulta loppui hermot ja puhelimesta akku niin onneksi Ninalla käämi kesti paremmin ja nuinvain otettiin kaupungin ulkopuolelta uusi korsu ja haistatettiin The Postille pitkät paskat. Oli muuten varmaan elämäni kallein kusitauko, koska hotellista ei rahoja / pisteitä takaisin saanut.

Tässä mestassa oli halvempi käydä kuseskelemassa kuin Gentin hotelleissa. Laitoin koko Belgian boikottiin.

Seuraavana aamuna lähdettiin jatkamaan matkaa Belgian aivan paskassa kunnossa olevia kinttupolkuja pitkin ja siinä puolen päivän korvilla vedettiin tien sivuun tuumaustauolle, kun oli jostain syystä aivan sysipaska fiilis. Ekaa kertaa elämässä ei edes ajaminenkaan maistunut. Hetken päästä keräsin itseni ja lähdettiin kohti Dunkerqueta, jossa ajaltetiin käydä tutustumassa paikalliseen sotamuseoon, joka olikin varsin hieno paikka. Vähän kylmäsi jättää ajokamat pyörien päälle pariksi tunniksi museoilun ajaksi.

Dunkerquessa sotamuseon parkkipaikalla seikkailijat kääntävät kelkat kohti pohjoista kotimaata. Tunnelma oli vähän normaalia kireämpi, mutta ei nyt mitään katastrofia.

Tästä päätettiin lähteä ajelemaan kotiin päin ja valittiin vähän sellainen suorinta reittiä tyyppinen taktiikka, koska fiilis oli jotenkin normaalia paskempi. Tätä tuli pohdittua paljon reissulla ja sen jälkeenkin, että mistä moinen johtui. Yksi selitys voi olla, että olen aina suht tarkasti katsonut reitit ja varannut asteikon yläpäästä majapaikat etukäteen. Tällä reissulla mentiin Göteborgin jälkeen enempi tunteella, mikä on välillä helkatin hyvä ja niin tulee kaikenlaista seikkailua vastaan, jota on sitten myöhemmin kiva muistella. Toinen asia oli ehkä, että noilla reiteillä, missä oli nyt ajeltu, ei ollut niin kovin kummoista tietä ja maisemaa tarjolla sekä autobahnan jurruttaminen ei maistunut pätkääkään. Noh, fiilis parani kotimatkalla jo kummasti aika nopeastikin. Tuutattiin Dunkerquesta Saksan läpi Tanskaan ja sieltä Kapellskäriin, josta lautalla Turkuun ja himaan. Olisko mennyt pari päivää ja lauttamatka tähän. Hyvä, ettei henki lähtenyt. Nina painoi edessä aika haipakkaa (siis sen verran, että HD:n vakkari ei enää toiminut niissä vauhdeissa, muistaakseni +160 km/h). Pimenevässä illassa aurinkolasit avopotan kanssa päällä noita vauhteja niin huh huh…

Phjiuuuh! Tässä alkaa taas olla hyvä feng shui. Normieväät eli kahvi, Red Bull ja Al Capone niin matka jatkuu.
Lautalla pyörät rivissä. En vedellyt ”Mustaa Lammasta” kiinni millään tällä kertaa, kun henkilökunta meinasi, että aika tyynessä kelissä mennään.

A hundred plus through black and white
War horse, warhead
Fuck ’em man, white-knuckle tight
Through black and white
Ooh, on I burn
Fuel is pumping engines
Burning hard, loose, and clean
And I burn, churning my direction
Quench my thirst with gasoline
So give me fuel, give me fire, give me that which I desire
Hey!

Metallica – Fuel

Maiden Hellfestin pääesiintyjänä 17.6.2023

15.12.2022

Euroopan kovimpiin metallifestareihin kuuluva ranskalainen Hellfest julkaisi tänään ensi kesän esiintyjät. Iron Maiden konsertoi pääesiintyjänä Clissonin lauantaiehtoossa 17.6.2023. Samalla bändi tiedotti, että ensi kesän Euroopan keikat olivat nyt tässä eikä enempää tipu eikä lirise. Myös kiertueen lämppärit julkaistiin ja niiden taso ei tällä kertaa päätä huimaa. Lord of the Lost ja The Raven Age ovat B-luokan akteja.

”Seuraava Bruce Dickinsonin sooloalbumi kuulostaa loistavalta!”

19.11.2022

Kitaristi/tuottaja/säveltäjä Roy ”Z” Ramirezilta saatiin tällä viikolla Kaliforniassa kommenttia Dickinsonin seuraavan sooloalbumin äänityssessioiden edistymisestä. Hän vastasi: ”En voi oikeastaan sanoa paljoa. Asiaa työstetään ja matsku kuulostaa upealta. Itse asiassa se kuulostaa aivan loistavalta!” Uuden albumin julkaisuajankohdasta ei Royllä ollut hajuakaan, koska sen tekeminen on edelleen pahasti kesken.

Tästä kaksikosta kuullaan vielä 🥰

Maaliskuussa 2022 Bruce Dickinson kertoi seuraavasta sooloalbumistaan: ”Olen työskennellyt sen parissa, enemmän tai vähemmän, Tyranny Of Soulsista lähtien (joka julkaistiin vuonna 2005). Mutta pandemian, Iron Maidenin albumien ja kiertueiden ja kaiken muun välissä minä ”etsin ajankohtaa ja paikkaa, jonka voisin oikeasti paaluttaa ja sanoa: ”Okei, tällainen siitä tulee” ja saada Roy soittamaan taustat nauhalle. Ja sitten voimme tehdä sen loppuun. Olemme nyt siinä vaiheessa, että meillä on jo 50–70 prosenttia levyn materiaalista riippuen siitä, mitä käytetään olemassa olevasta matskusta. Ja luulen, että me halutaan vähän nipistää niistäkin. Mulla olis kolmisen viikkoa aikaa olla LA:ssa, kun lopetan tämän Yhdysvaltojen puhekiertueen maaliskuussa. Aion säätää muutamia asioita Royn kanssa ja katsotaan mihin päästään. Ja jos pääsemme siihen pisteeseen, että voimme alkaa äänitellä taustoja, lähden kiertueelle Maidenin kanssa ja hän voi työstää demoja. Ja nykytekniikalla voin vain soittaa Zoom-puhelun hänen kanssaan ja kuunnella matskua. Olimme jo menossa siihen suuntaan ”Tyranny Of Soulsissa”. Hän itse asiassa lähetti minulle CD-levyn demoista – vain biisien raakileita ilman kitarasooloja – ja laitoin kuulokkeet päähän. Olin tuolloin Japanissa kiertueella ja kävelin Tokion kaduilla noin yhdeksältä aamulla muistilehtiön kanssa, kirjoitin mielessäni sanoja ja melodioita, ja sitten lensin takaisin Los Angelesiin ja tein biisit loppuun. Ja se onnistui loistavasti; ”Tyranny Of Souls” on loistava albumi.”

Brucen edellinen sooloalbumi ilmestyi vuonna 2005 ja oli täyttä rautaa!

Joulukuussa 2017 Dickinson sanoi, että hänen seuraava soololevynsä sisältäisi todennäköisesti muokatun version vuonna 2015 julkaistun Iron Maiden The Book Of Souls -levyn avauskappaleesta ”If Eternity Should Fail”. Tuolloin hän sanoi, että hänellä oli noin puolet seitsemännestä levystään jo kirjoitettuna ja vahvisti, että ”If Eternity Should Fail” oli alun perin tarkoitettu Dickinsonin soolokappaleeksi.

Hän kertoi suomalaiselle Kaaos TV:lle, että alkuperäisen suunnitelman mukaan hänen seuraava soololevynsä olisi ”konseptialbumi, jonka nimi oli ”If Eternity Should Fail”. Ja ”If Eternity Should Fail” oli uuden sooloni nimikkokappale”, hän sanoi. ”Ja vähän niin kuin Bring Your Daughter To The Slaughter, se menikin Maidenille. Joten jos tekisin uuden sooloalbumin, jonka uskon tekeväni, saatan vain pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani ja siitä tulee nimikkokappale. Se oli ensimmäinen kappale, jonka kirjoitin albumille, joten luultavasti sisällyttäisin sen biisin silti mukaan. Mutta fiilis olisi hieman erilainen – ei kuitenkaan kovin paljon – Maidenin versiosta.”

Uutta materiaalia tältä miekkailijalta on odotettu jo vuosikausia.

Vuonna 2015 Dickinson kertoi ranskalaiselle Hard Force -lehdelle, että ”If Eternity Should Fail” päätyi Maidenin käyttöön sen jälkeen, kun basisti Steve Harris kuuli demot, joita Bruce työsti hänen seuraavaa sooloalbumiaan varten. ”Ja Steve sanoi: ”Se on todella siisti biisi. Voimmeko käyttää sitä? Siitä tulee albumin avausraita”, hän muisteli. ”Ja minä sanoin:” Joo, okei. Ja luulen, että hän ajatteli jo silloin, että ”The Book Of Souls” on uuden albumin nimi, joten hän kertoi minulle maya-asiasta. Ja minä sanoin: ”Joo, siistii, näen mitä tässä haetaan takaa. Mutta mun tapauksessani se biisi on kirjoitettu osaksi tarinaa. Joten lopun puhuttu osuus on tarinan alku, joka kulkee läpi koko albumin. Ja yksi hahmoista on Dr. Necropolis, hän on pahis. Ja hyvis on professori Lazarus; hän herättää ihmisiä kuolleista. Necropolis esitellään puhutussa osuudessa. Ja kysyin Steveltä, että entäs se lopun puheosuus? ”Ymmärtävätkö ihmiset, mistä tässä on kyse? Koska tämä ei liity mitenkään mayoihin tai mihinkään muuhun. Tämä liittyy konseptialbumiin, jota ei nyt sitten vissiin tulekaan.” ​​Ja hän vastasi: ”Ei, ei, ei. Siinä puhutaan vain sieluista ja kaikesta, ja se kuulostaa hienolta.” Funtsin, että oookkei!”

Maiden uusimmassa Metal Hammerissa

17.11.2022

Iron Maidenin 1984-85 vuosien mammuttikiertuetta The World Slavery Touria käydään läpi uusimmassa Metal Hammerissa. Mitään uutta ja ihmeellistä ei artikkelissa ole faneille, mutta ihan mielenkiintoista luettavaa silti.

The Future Past Tour starttaa 28.5.2023 Slovenian Ljubljanasta!

7.11.2022

Pää-äänenkannattajamme www.ironmaiden.com uutisoi tänään, että ensi kesän The Future Past European Tour 2023 alkaa Slovenian pääkaupunki Ljubljanasta 28.5.2023. Reipas 10 vuotta vanha Arena Stozice vetää noin 14 500 katsojaa konserteissa. Ljubljanan tunnelmaan tutustui vuonna 2007 moni yhtyeen suomalaiskannattaja, kun Maiden veti Stadion Bežigradilla keikan ja sattumalta melko iso lössi humalaisia ja äänekkäitä härmäläisiä sattui pelipaikalle. Tästä voit lukea tarinaa foorumiltamme reissusta.

Scream for me Ljubljanaaaa!!! 2007 ei oltu köyhiä eikä kipeitä ilmeistä ja sikarin koosta päätellen 😉

Lisäksi tänään julkaistiin myös konsertti Prahan 02 Arenalla 30.5.2023. Ensi kesän keikkakalenteri alkaa olla viittä vaille valmis. Muutamia täydennyksiä vielä saataneen. Esimerkiksi kesäkuun 15.-18. järjestetään Ranskassa Euroopan rock festivaalien aateliin kuuluva Hellfest, johon vahvat huhut kertovat myös Maidenin tehneen diilin Ozzy Osbournen, Mötley Crüen ja Def Leppardin ohella. Valtaosa alla olevista keikoista on myyty loppuun hyvissä ajoin tai niihin on hyvin vähän lippuja jäljellä.

The Future Past European Tour 2023 Dates

Toukokuu 2023 

28  Arena Stozice, Ljubljana, SLOVENIA 

30  02 Arena, Prague, CZECH REBUPLIC

Kesäkuu 2023

03  Nokia Arena, Tampere, FINLAND

04  Nokia Arena, Tampere, FINLAND

07  Koengen, Bergen, NORWAY

09  Sweden Rock Festival, Solvesborg, SWEDEN

11  Quarterback Immobilien Arena, Leipzig, GERMANY 

13  Tauron Arena, Krakow, POLAND

14  Tauron Arena, Krakow, POLAND 

19  Hallenstadion, Zurich, SWITZERLAND

21 Zag Arena, Hannover, GERMANY

24  3Arena, Dublin, IRELAND

26  Ovo Hydro, Glasgow, SCOTLAND

28  First Direct Arena, Leeds, ENGLAND

30  AO Arena, Manchester, ENGLAND

Heinäkuu 2023

03  Motorpoint Arena, Nottingham, ENGLAND

04  Utilita Arena, Birmingham, ENGLAND

07  O2 Arena, London, ENGLAND

08  O2 Arena, London, ENGLAND

11  Ziggo Dome, Amsterdam, THE NETHERLANDS

13  Sportpaleis, Antwerp, BELGIUM

15  The Return of the Gods Festival, Milan, ITALY

18  Palau Sant Jordi, Barcelona, SPAIN

20  Estadio Enrique Roca, Murcia, SPAIN

22  Bizkaia Arena Bec!, Bilbao, SPAIN

25  Westfalenhalle, Dortmund, GERMANY

26  Westfalenhalle, Dortmund, GERMANY

29  Festhalle, Frankfurt, GERMANY 

31  Olympiahalle, Munich, GERMANY

Elokuu 2023

01  Olympiahalle, Munich, GERMANY

02-05  Wacken Open Air, Wacken, GERMANY

Lisäkeikka Tampereelle 4.6.2023!

4.11.2022

Totta se on – taas saadaan Maiden maniaa kaksinkertaisesti ensi vuonna.

Niinhän siinä sitten kävi, kuten Rautaneito.com uumoili, että ”härskin kysynnän johdosta” Iron Maiden julkisti lisäkeikan Tampereen Nokia Arenalla 4.6.2023, joka sattuu olemaan muuten Rautakanslerin syntymäpäivä. Hauska sattuma, että Maiden esiintyi täsmälleen samana päivänä Suomessa tänä vuonna. No johan tulee kekkerit, kun bändikin on jo valmiiksi buukattu ja kavereita halli täynnä 😉

Toisen keikan lipunmyynti on jo alkanut vilkkaasti ja käytännössä parhaat paikat ovat menneet jo tunteja sitten. Molemmat keikat myydään loppuun varsin vilkkaasti. Iron Maidenin suosio Suomessa ja maailmalla ei näytä laantumisen merkkejä vaan päin vastoin lippuruljanssi vaan tuntuu kiihtyvän.

Lippujen myynnistä vastaavalle firmalle tai kuka ikinä onkaan keksinyt moisen asian kuin dynaamisen hinnoittelun Rautaneito.com toivottaa vitun hyvää viikonloppua!