Pää-äänenkannattajamme www.ironmaiden.com uutisoi tänään, että ensi kesän The Future Past European Tour 2023 alkaa Slovenian pääkaupunki Ljubljanasta 28.5.2023. Reipas 10 vuotta vanha Arena Stozice vetää noin 14 500 katsojaa konserteissa. Ljubljanan tunnelmaan tutustui vuonna 2007 moni yhtyeen suomalaiskannattaja, kun Maiden veti Stadion Bežigradilla keikan ja sattumalta melko iso lössi humalaisia ja äänekkäitä härmäläisiä sattui pelipaikalle. Tästä voit lukea tarinaa foorumiltamme reissusta.

Lisäksi tänään julkaistiin myös konsertti Prahan 02 Arenalla 30.5.2023. Ensi kesän keikkakalenteri alkaa olla viittä vaille valmis. Muutamia täydennyksiä vielä saataneen. Esimerkiksi kesäkuun 15.-18. järjestetään Ranskassa Euroopan rock festivaalien aateliin kuuluva Hellfest, johon vahvat huhut kertovat myös Maidenin tehneen diilin Ozzy Osbournen, Mötley Crüen ja Def Leppardin ohella. Valtaosa alla olevista keikoista on myyty loppuun hyvissä ajoin tai niihin on hyvin vähän lippuja jäljellä.
The Future Past European Tour 2023 Dates
Toukokuu 2023
28 Arena Stozice, Ljubljana, SLOVENIA
30 02 Arena, Prague, CZECH REBUPLIC
Kesäkuu 2023
03 Nokia Arena, Tampere, FINLAND
04 Nokia Arena, Tampere, FINLAND
07 Koengen, Bergen, NORWAY
09 Sweden Rock Festival, Solvesborg, SWEDEN
11 Quarterback Immobilien Arena, Leipzig, GERMANY
13 Tauron Arena, Krakow, POLAND
14 Tauron Arena, Krakow, POLAND
19 Hallenstadion, Zurich, SWITZERLAND
21 Zag Arena, Hannover, GERMANY
24 3Arena, Dublin, IRELAND
26 Ovo Hydro, Glasgow, SCOTLAND
28 First Direct Arena, Leeds, ENGLAND
30 AO Arena, Manchester, ENGLAND
Heinäkuu 2023
03 Motorpoint Arena, Nottingham, ENGLAND
04 Utilita Arena, Birmingham, ENGLAND
07 O2 Arena, London, ENGLAND
08 O2 Arena, London, ENGLAND
11 Ziggo Dome, Amsterdam, THE NETHERLANDS
13 Sportpaleis, Antwerp, BELGIUM
15 The Return of the Gods Festival, Milan, ITALY
18 Palau Sant Jordi, Barcelona, SPAIN
20 Estadio Enrique Roca, Murcia, SPAIN
22 Bizkaia Arena Bec!, Bilbao, SPAIN
25 Westfalenhalle, Dortmund, GERMANY
26 Westfalenhalle, Dortmund, GERMANY
29 Festhalle, Frankfurt, GERMANY
31 Olympiahalle, Munich, GERMANY
Elokuu 2023
01 Olympiahalle, Munich, GERMANY
02-05 Wacken Open Air, Wacken, GERMANY