Aku Osiris Muukka on Rautaneito.comin perheen aktiivista nuorta polvea. Maidenin uutta nousua suureen suosioon on kiittäminen osaltaan myös Akun kaltaisia nuoria gosseja, jotka ovat valinneet oikeilla soittimilla soitetun musiikin konesäksätyksen sijaan.
1. Esittele itsesi. Kuka, mistä, ikä, perhestatus, koulutus, ammatti, harrastukset?
Aku Muukka Espoosta ja ikää on kertynyt muutamaa kuukautta vaille täyskäisyyttä. Tällä hetkellä opiskelen lukiossa toista vuotta. Olen harrastanut kitaransoittoa kohta kuusi vuotta eli Maidenia on tullut soitettua tosi paljon. Toinen harrastus on kesäisin festareilla kiertely artistivalokuvaajana, josta on kokemusta vasta viime kesästä, mutta erittäin kattavasti.
2. Miten olet eksynyt Rautaneito.com sivuille? Koska tämä tapahtui? Kuinka usein käyt sivuilla? Olisiko mielessäsi kehitysehdotuksia sivustollemme? Tapaatko sivuston muita jäseniä oikeassa maailmassa?
Seurasin sivustoa lähes joka päivä vuodesta 2006 ja vuotta myöhemmin marraskuussa tuli liityttyä. Nykyään pidän sivustoa selaimeni aloitussivustona, joten pysyn ajan tasalla melkein jokaisesta itseäni kiinnostavasta keskustelusta. 😉 Varsinaisia kehitysehdotuksia sivostolle en kaipaa, sillä nykyäänkin tämä perustuu tietääkseni suurimmaksi osaksi vapaaehtoistyöhön ja sivuston toiminta on pysynyt hyvin kasassa. Useilla eri keikoilla olen tavannut muita jäseniä, joihin tulee myös pidettyä yhteyttä.
3. Onko Iron Maiden suosikkiyhtyeesi, miksi? Kuinka pitkäaikainen kannattaja olet? Mitkä muut orkesterit saavat jalan vipattamaan?
Kyllä. Tutustuin bändiin vuonna 2002 ja se on muuttunut vuosien aikana elämäntavaksi. Kaverini soitti tietokoneeltansa eri kappaleita yhtyeiltä. Ensimmäisiä kappaleita, joita kuulin Maidenilta taisi olla Wrathchild ja erityisesti yksi ensimmäisistä oli myös Fear Of The Dark, sillä muistan sen alkuriffiin jälkeisen melodian (Janickin soittama) jääneen soimaan päähään. Myös Killers kuului niihin ensimmäisiin kappaleisiin. Steven laukkaava basso pistää jokaisen kuulijan jalan taatusti vipattamaan. Lainaten mainostekstiä Melody Makerista Iron Maiden ei ole vain visuaalisesti paras, energisin, omaperäisin ja kovaäänisin bändi, vaan myös lahjakkain, hyvännäköisin, aistikkain, sydämiä murskaavin, tinkimättömin, veret seisauttavin, tajunnan räjäyttävin hard rock -bändi Lontoosta! Muita orkestereita, jotka ovat osa elämääni, ovat mm. Metallica, Deep Purple, Ac/Dc, Motörhead, Yngwie Malmsteen, Kiss, Black Sabbath ja muita saman aikakauden bändejä, jotka laittavat jalan vispaamaan tiheästikin.
4. Mikä on suosikkialbumisi Maidenin kataloogista ja miksi?
Suosikkialbumi on ehdottomasti Powerslave. Koko levyn teema kansista viimeiseen kappaleeseen on niin vaikuttava kokonaisuus, että se saa kiinnostumaan Egyptin historiasta nuoremmankin yhtyeen kannattajan. Aces High kappaleen lentävät riffit aloittavat täydellisen levyn ja koko shown päättää yhtyeen pisin ja eeppisin kappale Rime Of The Ancient Mariner. Levyllä ei ole yhtään turhaa kappaletta ja se on näkynyt levyn myynnissäkin. Kuitenkin yhtyeen loistavin kappale ei löydy tältä levyltä. Parhain kappale löytyy heidän seuraavalta levyltä, aloituskappale Caught Somewhere In Time (1986). Tämäkin kappale tulee oikeuksiin vasta livenä, jota toivottavasti voidaan vielä kuulla.
5. Oletko koskaan nähnyt Maidenia livenä? Kuinka monta kertaa? Missä? Koska? Paras näkemäsi keikka?
Kyllä, olen nähnyt Maidenin neljä kertaa ja viides sekä ehkä kuudes keikka tulee todistettua tänä vuonna. Ensimmäinen keikka oli 06.07.2005. Olin 13-14 -vuotias fani ja tämä oli ensimmäinen iso konsertti jossa olin ollut. Muistan hyvin kuinka jännitin viikkoja ennen keikkaa ja viimeiset yöunetkin jäivät vähiin kun hehkutin niin paljon tulevaa. The Ides Of The March intron käynnistyessä muistan kuinka jännityksen purkautuessa polveni tärisivät. Sitten se olikin jo menoa kun Bruce tuli muiden jälkeen lavalle. Koko keikka on niin mielessä ja Die With Your Boots Onin pyrot jäivät taatusti jokaisen tajuntaan. Toinen keikka olikin jo seuraavan vuoden marraskuussa 14.11.2006. Uusi levy tuntui hyvin purevan yleisöön tuona iltana ja bändi huomasi sen. Kaksi seuraavaa keikkaa olikin kaksi vuotta sitten kesällä 2008. Näin yhtyeen sekä Helsingissä 18.07 ja Tampereella 19.07. Tuolloin Helsingistä Tampereelle bussimatkan järjesti Rautaneidosta tuttu Maidenventures, joka täytti viimeisetkin toiveet siltä keikkareissulta. Uusiin tuttuihin tulikin tutustuttua ja Tampereen keikan jälkeen vaihdoinkin edes takaisin Maken kanssa Adrian Smithin plekua ja Lauren Harriksen rumpalin kapulaa, jota luulin aluksi Nickon kapulaksi kun vain nimmari kapulassa erotti kapulan. 🙂
Tampereella First To The Barrier 2008. Vieressä oikealla käyttäjä Backlet.
6. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä tai yhtiön muita miehiä/naisia? Ketä, missä, miten tapaaminen meni, minkälaisia olivat?
Valitettavasti en ole tavannut heistä ketään. Luultavasti tulen vaihtamaan muutaman sanasen ja nimmarit Blaze Bayleyn kanssa hänen keikkansa jälkeen Helsingissä 15.5.2010. Elikkä silloin tulisi ensimmäinen tapaaminen entisen laulajan kanssa.
7. Oletko virallisen Iron Maiden Fan Clubin jäsen? Jos olet, kuinka pitkäaikainen? Mitä mieltä olet FC:n toiminnasta?
Kyllä olen. Liityin Fan Clubiin jouluna 2007. Täysjäsenyydellä olen siellä ollut ja hetkeäkään ei ole kaduttanut tuon toiminta. Jotkut ovat paheksuneet FC:n toimitusajoista ja muista unohduksista, mutta itselleni he ovat olleet todella positiivisia ja hoitaneet hommansa hyvin ellei erinomaisesti. Kerrankin sama lehti tuli kahteen kertaan ja toinen on tällä hetkellä vielä muoveissa suojassa. Joulukorttikin on tullut jo muutamaan otteeseen ja se, jos mikä on piristänyt elämää pimeinä joulun aikoina.
8. Mitä mieltä olet Maidenin livelevyjulkaisupolitiikasta, kun lähes jokaisesta kiertueesta on viime vuosina ilmestynyt tuotos? Pidätkö sellaista touhua rahastuksena? Ostatko livelevyt?
Ehdottomasti ostan livelevyt! En pidä tätä ollenkaan rahastuksena. Itse asiassa toivoisin, että Maidenilla olisi jokin samanlainen tapa kuin esim. Metallicallakin taltioida joka ikinen keikka ja näin ollen keikalla ollut voi netistä tilata sen keikan cd:nä. Yhä odotan Maidenin julkaisevan viime albumikiertueelta livelevyn, sillä keikoilla ne levyjen kappaleet tulevat parhaiten esiin. Jopa albumin huonoimmatkin kappaleet.
9. Miten suhtaudut bootlegeihin? Jos omistaisit jonkun sellaisen (et tietenkään omista, koska nehän ovat laittomia), mikä olisi suosikkibootlegisi Maidenin keikoista?
Vasta viime vuonna olen kiinnostunut enemmän näistä taltioista ja pidän niitä toimivana tapana, kun yhtye ei itse julkaise joka keikalta levyä. Muutaman bootlegin omistan ja kun joku on nähnyt enemmänkin levyn ulkoasuun vaivaa kuin tulostaa ja liittää niin siitäkin voi maksaa jo hieman enemmän. Periaatteessa bootlegeista ei pitäisi maksaa penniäkään, vaan niitä vaihdettaisiin uusiin tyhjiin levyihin, jotta tekijä voisi jatkaa toimintaansa. Suosikkibootleg on 29.11.1986 Pariisin keikalta, miltä löytyy mitä parhain liveversio lempikappaleestani. Sen fiilis on jotain sanoinkuvaamatonta.
10. Keräiletkö Maiden matskua? Minkälainen kokoelma sinulla on? Onko sinulla Maiden tatuointia tai muuta HC-osastoa?
Maidenia on tullut keräiltyä nyt muutaman vuoden ja se alkaa näkymään kokoelmassani. Kokoelmastani löytyy noin 130 cd:tä, 37 7 singleä, 40 vinyyliä sisältäen harvinaisen The First Ten Years Lp Boxin. Lisäksi kaapista löytyy useita t-paitoja, kangasmerkkejä, juisteita, seinälippuja, kiertuehuiveja ja kuusi kappaletta kolmen Amigon plektroja (Dave, Adrian & Janick) sekä Nickon rumpukapula. Osan plekuista olen saanut keikoilta ja osan ostanut netistä. Tatuointia tai muuta HC:ta ei löydy. 😀 Maidenin lisäksi keräilen myös yhtyeen jäsenten soololevyjä. Brucen tuotanto on todella kovaa tavaraa jota suosittelen niille, jotka eivät ole sitä vielä kuunnelleet. Eräs kaverinikin pitää sitä paremana kuin Maidenia.
Cd:t levyt.
Vinyylit.
Eddies Archive, videoita ja 7 singlet.
11. 2010 ja uusi Maiden albumi – minkälaiset odotukset ja ajatukset sinulla on uudesta materiaalista? Mitä arvelet, jääkö albumi Maidenin viimeiseksi studioalbumiksi?
Uusi vuosi, uusi levy. A Matter Of Life And Death oli niin kova albumi herroilta, että sen paremmaksi on paha enään tehdä mitään. Maidenin kulta-aika päättyi vuonna 1988 ja seuraava levy tulikin seuraavalla vuosikymmennellä, jolloin oltiin palattu autotallisoundeihin ja haettu uutta näkökulmaa. Nyt on uusi vuosikymmen taas alkanut, joten jos Maiden tekee niin kuin ennen, Steve on suunnittelemassa uutta soundia/tyyliä. Onko se sitten Back to Garage Band? Toisaalta Troopperit ovat aloittamassa juuri Studio sessiot bahamalla, jossa syntyi yhtyeen kulta-ajan levyt, niin miksi ei nyt tulisi jälleen jotain sellaista, joka viittaisi kulta-aikaan. Tai sitähän Maiden elää nyt uudelleen. Luulen, että tämä on se 15. albumi, jonka Steve on sanonut jäävän yhtyeen viimeiseksi. Tietenkin sitä toivoo, että loppua ei näkyisi, mutta niin se vaan on. Kaikki loppuu aikanaan. Toivottavasti tekevät siitä loistavan, jotta yhtyeestä jää parhain mahdollinen muisto. Ripaus Somewhere In Timeä olisi kiva kuulla levyllä.
12. Onko elämää Iron Maidenin jälkeen, kun bändi pistää pillit pussiin? Luuletko, että bändin jäsenet jatkavat sooloilua? Olisitko kiinnostunut Steve Harrisin soololevystä? Kolahtaako Bruce Dickinsonin soolomateriaali?
Elämää löytyy Maidenin jälkeenkin, ja luulen että Brucelle ei kelpaa eläkepäivät vaan hän ottaa omat ohjat ja työstää uutta omaa soololevyään, jota sitten kiertää esiintymässä Helsingissäkin asti, sillä viime soolokeikasta onkin jo aikaa. Dave jatkaa Nickon kanssa golfaamista ja työstää Nickon kanssa Blues-rock levyn, jota on aina haaveillut. Jos Steve tekisi oman soololevyn Maidenin lisäksi, olisin hyvin kiinnostunut, sillä äijähän on tehnyt suurimman osan Maidenin parhaimmista kappaleista kuten Phantom Of The Opera jne…
13. Oletko menossa Poriin 8.8.2010 katsomaan Maidenia? Oletko menossa muille Maidenin keikoille vuoden 2010 aikana?
Kyllä olen. Lippu tuli ostettua heti kun oli mahdollista ja innolla ootan sitäkin keikkaa. Eddie Rip's Up Pori Niin siinä varmasti käy. Suunnitelmissa olisi myös nähdä Maiden edellisenä päivänä Tukholmassa, jossa olisi myös Brucen syntymäpäivät 7.8, mutta tuo suunnitelma onkin vielä ihan mietiskelyssä aikataulukysymyksistä johtuen.
Up The Irons!