Make Paavola on Rautaneito.comin helmikuun 2011 kuukauden fani. Make on die hard -osastoa, kun puhutaan Iron Maidenin kannattajista. Miehen kohdalla voidaan puhua enemmän uskonnosta kuin fanittamisesta. Tässä kaverin mietteitä.
1. Esittele itsesi. Kuka, mistä, ikä, perhestatus, koulutus, ammatti, harrastukset?
Minä olen Marko Make#34 Paavola, Fanaattinen Musiikkki diggari sekä Intohimoinen Iron Maiden Fani Vantaalta (Kehä III vierestä).
Ikää on tälle kaljupäälle kertynyt jo kiitettävät 39 vuotta ja tuo vaimokin on katsellut samaa naamaa myöskin melkein 10 vuotta. Sillä aikaa perheemme onkin kasvanut kahdella lapsella. Poika 11 ja tyttö 8 vuotta.
Koulunkäynti sujui mallikkaasti kunnes piti päättää ylä asteen jälkeen, että mitäs sitä tekisi isona. Ammattikouluunhan sitä olisi pitänyt mennä kun tuo Puutyö oli lähellä sydäntä. Tuli kuitenkin valittua sitten Lukio, koska paras kaverinikin meni sinne.
Aivan hukkaan meni puolitoista vuotta ja päätin lopettaa koko touhun, kunnes löysinkin sitten itseni Keskon Varastolta ja sillä tiellä ollaan oltu yli 20 vuotta ja jatkuu edelleen.
Näinä päivinä lasten harrastukset ja oma vapaa aika/harrastukset kulkevat aika paljon käsikädessä. Poika kun pelaa Jääkiekkoa ja itse oman yli 25 vuotisen Jääkiekko Maalivahdin uran jälkeen ajauduin valmentamaan saman joukkueen Maalivahteja. Niistä kun on aina huutava pula. Vietän myöskin aikaani Punttisalilla sekä Uimahallissa. Myöskin Rullaluistelu on lähellä sydäntä. Omaa nykypäivän liikuntaani vähän rajoittaa oikean lonkan paha nivelrikko, jonka ansiosta siihen jouduttiin laittamaan keino nivel joten varaosilla mennään. Kohta myöskin vasen lonkkanivel kokee saman kohtalon. Kaikenlaista liikuntaa pystyy kyllä harrastamaan kunhan kaikenlaiset kamppailulajit sekä sen Jääkiekkomaalivahdin homman jättää pois. Ne on lääkäri kieltänyt.
2. Miten olet eksynyt Rautaneito.com sivuille? Koska tämä tapahtui? Kuinka usein käyt sivuilla? Olisiko mielessäsi kehitysehdotuksia sivustollemme? Tapaatko sivuston muita jäseniä oikeassa maailmassa?
Tutustuminen Rautaneito sivuston pariin tapahtui hiukan sattumalta.
Satuin töissä näkemään N.Y.T lehden jossa oli joku juttu Rautaneidosta sekä Nettiosoite.
Tämä tapahtui vuonna 2005 ja juuri ennen noita kahta Iron Maidenin jäähallin keikkoja.
Kävin vierailemassa sivustolla ja huomasin, että ei hittolainen, siellähän on juuri samoin ajattelevia ihmisiä kuin minäkin. Sieltä tulisi löytymään hengenheimolaisia. Näin ajattelin ja en olisi voinut enempää oikeassa olla.
Sivustolla tulee kyllä vierailtua monta kertaa päivässä koska sieltä löytyy hirveästi tietoa niin musiikista Ruokaresepteihin kuin apuja ATK jutuista auton lampun polttimon vaihtoon. Tuntuu kyllä, että Vertauskuvallisesti : Syön, Elän ja hengitän Iron Maidenia.
Muita jäseniä tulee nähtyä oikeastaan aika paljonkin. Muutamien kanssa on tullut niin hyviksi ystäviksi, että soitellaan melkein päivittäin. Käydään perheen kanssa kyläilemässä viikonloppureissuja yms.
Ja kaikesta tästä saan kiittää nimenomaan RAUTANEITO SIVUSTOA, joka antoi sen mahdollisuuden että pystyi tapaamaan nämä erittäin hienot ja mahtavat ihmiset. Läheisimmät löytyvät Kotkasta, Lappeerannasta ja pääkaupunkiseudulta.
Itsessään kehitysideoita ei juurikaan ole, mutta jos sivustoa halutaan kasvattaa näin niinkuin kävijämäärällisesti, niin vieläkin on todella paljon Iron Maiden faneja, jotka eivät ole sivustosta kuulleetkaan. Joten sillä mainostamisella niitäkin ihmisiä voitaisiin saada sivuston pariin lisää. Onhan sitä mainontaatehtykkin, mutta jos rahkeita riittää niin ehkäpä sitä mainostusta voitaisiin vieläkin jollakin tapaa lisätä.
Mr. Adrian Smith Splitin auringossa suomalaiskannattajien bongaamana
3. Onko Iron Maiden suosikkiyhtyeesi, miksi? Kuinka pitkäaikainen kannattaja olet? Mitkä muut orkesterit saavat jalan vipattamaan?
Iron Maiden on minulle jotakin todella paljon suurempaa ja enemmän , kuin pelkästään suosikkiyhtye.
Muut yhtyeet joita sitten kuuntelee, voidaan laskea suosikkiyhtyeiksi.
No mikä sitten tekee Juuri Iron Maidenista minulle sellaisen, että väli muihin yhtyeisiin tuntuu todella pitkältä?
No ensinnäkin Iron Maiden on minulle paljon eri asioita jotka siihen kiteytyvät. Musiikki, Ystävät niin kotimaassa kuin ulkomailla Iron Maiden Family.
Musiikillisesti Iron Maiden kolahti korkealta ja kovaa, kun kuulin ensimmäistä kertaa Aces High:n. Se tempaisi mukanaan tavalla jota en ollut ikinä aikaisemmin kokenut ja se on ollut menoa siitä lähtien. Joten Bändiä on tullut kannatettua vuodesta 1984 lähtien.
Myöskin harrastuksena bändiä voi pitää keräilyn takia.
Musiikkimakuni on ollut aina aika erikoinen kavereitteni mielestä. Heavy musiikin lisäksi tykkään myöskin Rockabilly musiikista. Minulla on ollut aina aika laaja tuo musiikkimaku, mutta Jazz ei oikein uppoa.
Monet varmaankin tietävät myöskin Ryhmämme nimeltään Maidenventures, jonka kanssa reissataan ympäri maapalloa. Siellä tietenkin näkee paljon ulkomaalaisia ja tuttuja naamoja. Jälleen näkemisen riemu on aina käsin kosketeltavissa. Ja kun puhutaan Maiden Family:stä niin se on juurikin sitä, että toiset fanit auttavat toisiaan kansallisuudesta riippumata, vai mitä sanotte siitä, että tulevien esim. Saksan keikkojen yhteydessä siirtymät päästään Saksalaisten Fanien auton kyydeillä.Frankfurtista Oberhousen:iin sekä sieltä Dusseldorfiin josta lento kotiin. Lontoossa yksi olisi järjestämässä bileet ja majoittaisi kuulemma hänelle rakkaat Suomalaiset Taloonsa. Nämä vaan siis esimerkkinä.
Myöskin Iron Maiden:in Managementti on hyvin auttavaista porukkaa. Kun tässä tällä hetkellä on tuo Japanin Maanjäristys, Tsunami & Säteily-ongelmat tapetilla ja Maiden joutui Peruuttamaan kaksi keikkaansa siellä. Sinne oli oma Event keikkakohtainen paita jotka myydään nyt jälkikäteen. Kaikki tuotto kokonaisuudessaan luovutetaan Sinne kriisikohteisiin.
Aika hienoa omasta mielestäni!
4. Mikä on suosikkialbumisi Maidenin kataloogista ja miksi?
Oikeastaan minulla on ollut aina kaksi levyä ylitse muiden ja ne ovat Somewhere in Time sekä Seventh Son Of The Seventh Son.
Molemmissa Biisit ovat todella hyviä. Huteja ei ole nimeksikkään. Lyriikat ovat mielenkiintoisia sekä Kitara riffit ja soitanta on mahtavan kuuloista, Brucen Air Raid Siren:in laulusta puhumattakaan.
Paljon on myöskin levyjä jotka pääsevät lähelle. A Matter Of Life And Death:stä tykkäsin kovasti ja nousee korkealle minun listoillani sekä X Factor.
Mutta nuo kaksi ovat minulle se kärki ja siellä näköjään pysyvätkin ja siinä taitaa tuon kaiken lisäksi painaa tunnesyytkin, kun se oli sitä villiä nuoruusaikaa.
5. Oletko koskaan nähnyt Maidenia livenä? Kuinka monta kertaa? Missä? Koska? Paras näkemäsi keikka?
Konsertteja on tullut nähtyä varmaankin keskiverto fania enemmän (ketään väheksymättä tietenkään). Niitä on tämän kesän jälkeen kasassa 39 nähtyä keikkaa.
Tähän ei viitsi alkaa erottelemaan kaikkia keikkoja, mutta Kotimaassa sekä ulkomailla tullut nähtyä ja enimmäkseen ulkomailla.
Ensimmäinen keikkani oli vuonna 1988 ja se oli Helsingissä Seventh Son kiertueella.
Se oli jo sen takia ikimuistoinen koska lämmittelybändinä esiintyi Helloween, Joka oli juuri julkaissut levyn Keepper Of The Seven Keys Part II. Joten molemmat sen hetkiset suosikkibändini näin samalla kertaa.
Parhaan näkemäni keikan nimeäminen on erittäin vaikeaa enkä pysty sitä tekemään. On eri syitä miksi jotkut keikat ovat jääneet muita paremmin mieleen.
Tottakai se Ensimmäinen 1988 on yksi. Sitten Toinen keikka MIlanossa vuonna 2006 Joulukuussa oli Speciaali, kun yleisö lauloi niin kovaa koko Fear Of The Darkin ensimmäisen säkeistön, että koko paikka oli räjähtää.
Myöskin itselleni ikimuistoisen tilanteen koin vuonna 2008 Prahassa, kun olimme saaneet muutaman kaverini kanssa Heawen Can Wait- passit ja pääsimme laulamaan kyseistä biisiä Bändin kanssa samalle lavalle.
Ensimmäinen ulkomaan keikkani oli nimenomaan Rautaneito sivuston ansiota.
Rautaneito porukka teki reissun Italian Milanoon vuonna 2006 Joulukuussa.
Siitä iso käsi ja kiitokset kuuluu Rautakansleri Brigatille itselleen. Hän järjesti ja Organisoi koko reissun joten fanin ei tarvinnut muuta kuin maksaa rahat tilille ja hoitaa itsensä lentokentälle.
Kyllähän nuo reissut ovat olleet ikimuistoisia.
Tuollakin reissula tuli iskemättömiä sloganeita ja lempinimiä. Itselleni riippakiveksi on jäänyt Playerman ja taidetiin eräässä baarissa esitellä NHL Statuksen omaava Jääkiekko maalivahtikin Suomesta joka on Big Star in Finland
Sen jälkeen noita ulkomaan keikkoja onkin siunaantunut Kotimaan keikkojen lisäksi aika paljon ja maat joissa on tähän mennessä tullut käytyä Keikkoja todistamassa on: Suomi,Italia, Slovenia, Ruotsi, Kreikka, Romania, Puola, Tsekki, Kroatia, Serbia(Belgrad), Saksa, Norja, Espanja. Tulevana kesänä listaan tulevat myöskin Ranska ja Englanti.
Monet ovat aina kyselleet, että mitä nuo kaikki kustantavat. Vaikea on ollut sanoa, kun tapana ei ole ollut laskea ja noita ainutlaatuisia reissuja ja muistoja ei voi rahalla mitata! Mutta sen voin sanoa, että ilman hirveitä ylityö tuntimääriä ei noista reissuista olisi voinut haaveilla, mutta mitä sitä ei ihminen tekisi hyvän asian eteen.
Noista reissuista iso kiitos kuuluu vaimolle, että on ollut näinkin ymmärtäväinen tämän harrastukseni suhteen sekä tietysti reissujen pääjärjestäjille Jarmilalle & Iivikselle.
No ihme, että Gers on jossain paikallisessa irkussa taas iltakaljoilla… Onneksi Make yrittää saada miestä koisimaan!
6. Oletko koskaan tavannut bändin jäseniä tai yhtiön muita miehiä/naisia? Ketä, missä, miten tapaaminen meni, minkälaisia olivat?
Minulla on ollut kunnia tavata kaikki bändin jäsenet tuolla ulkomailla reissatessani.
Ensimmäinen Bändin jäsen, jonka tapasin, oli Janick 2008 Tukholmassa.
Samalla Kiertueella tuli tavattua Adrian Smith Kroatian Splitissä.
Steve Harris tuli tavattua vuonna 2009 Belgradissa, kun hän otti Meets And Greets tyylisesti kaikki faninsa vastaan Hallin takana.
Rumpali Nicko tuli tavattua 2010 kesällä Tukholmassa, kun bändi asusti samassa hotellissa. Siellä tuli tavattua Bruce sekä Dave Murray sekä muutakin Managementtiä.
Ikimuistoinen hetki oli kun tuli Bruce tavattua hänen omalla nimikko reissullaan Bruce Air:lla, jolla kävimme Espanjan Valenciassa.
Tavattujen listalle kuuluvat myöskin Ex-jäsenet: Paul Dianno, Dennis Stratton sekä Blaze Bayley.
Myöskin Bändin manageri Rod Smallwood on tullut tutuksi monessakin paikassa.
Tietenkin Roudareita on tullut tavattua monia ja yhdestä on tullut aika hyvä ystäväkin, jota tulee moikattua aina kun näkee ja näkeehän hänet kun lavalla töissä on.
Kaikki nuo tavatut ihmiset ovat olleet aivan loistavia ihmisiä. Kaikesta hulinasta huolimatta, he ovat todella maanläheisiä ihmisiä joilla on pysyneeet jalat maanpinnalla eikä urean kohoamista päähän ole ollut havaittavissa.
Mr. Steve Harris!
7. Oletko virallisen Iron Maiden Fan Clubin jäsen? Jos olet, kuinka pitkäaikainen? Mitä mieltä olet FC:n toiminnasta?
Virallisen Clubin jäsen olen ollut kesästä 2005 lähtien. Joten kohta kuusi vuotta tullut oltua jäsenenä.
Toiminta on ollut ihan asiallista.
On siellä tietysti ollut pari negatiivistäkin juttua.
Esimerkiksi kun Jäsenyyteni hommasin, niin silloin siihen vielä luvattiin Bändin valokuva omakätisillä nimmareilla mukaan. Se jäi silloin tulematta ja pommitin monilla viesteillä vuosien aikana Clubin vetäjä Laz:a siitä kunnes sitten sitkeä yritykseni lopulta palkittiin ja sain sen vuonna 2009.
Hieno juttu oli kun aiemmat pikkusivuiset FC Magazinet korvattiin kunnon A4 kokoisilla sivuilla varustetulla lehdellä. Se oli todella hieno juttu.
Myöskin itselleni ja tutuilleni Konserttilippujen ostaminen on ollut hirveän paljon helpompaa kun FC jäsenillä on lippuihin ennakko osto mahdollisuus ennen yleiseen myyntiin tuloa.
Tämä onkin lisännyt selkeästi Fanimäärää klubisa, koska ihmisten ei tarvitse lähteä jonottamaan lippujaan aamuvarhaisella.
Vielä positiivisiin juttuihin kuuluu tuo First To The Barrier ranneke kilpailu jolla 60 fania pääsee valitsemansa Guestin kanssa ennen muuta yleisöä sisälle Keikkapaikalle. Jos et halua mennä aidalle katsomaan konserttia niin ainakin paidat yms. bänditavarat ja keikkamuistot voi ostaa rauhassa ilman isompaa väentungosta.
Joten suosittelen omastapuolestani lämpimästi.
8. Mitä mieltä olet Maidenin livelevyjulkaisupolitiikasta, kun lähes jokaisesta kiertueesta on viime vuosina ilmestynyt tuotos? Pidätkö sellaista touhua rahastuksena? Ostatko livelevyt?
No Rahastuksena ja rahastuksena. Jokainenhan loppupeleissä tekee itse sen ostopäätöksen.
Itse kun keräilen levyjä niin minulle ne on pakko ostoksia.
Ja kyllä minä mielelläni ostan jokaiselta kiertueelta hyvälaatuisen tallenteen. Eihän se Maidenin vika ole jos he tykkäävät kiertää paljon ja niistä julkaistaan tallenteita.
Mutta ei niitä nyt joka kiertueesta ole tullut esim AMOLAD kiertueesta ei ole julkaistu…vielä.
Enemmänkin minä karsasta noita kaikenmaailman uusia kokoelma levyjen julkaisuja niinkuin taas tulee uusi: From Hear To Eternity, The Best Of 1990-2010.
Tuskin se bändistä on aina kiinni jos levy yhtiöt haluavat takoa rahaa, kun rauta on kuumaa.
9. Miten suhtaudut bootlegeihin? Jos omistaisit jonkun sellaisen (et tietenkään omista, koska nehän ovat laittomia), mikä olisi suosikkibootlegisi Maidenin keikoista?
Kyllä minä tykkäisin Bootlegeista, koska niitä voisi sitten kuunnella/katsoa mielenkiinnolla sen jälkeen kun Maiden on lyönyt pillit pussiin.
Varsinkin keikat joissa on itse ollut, olisi mukava omistaa.
Suosikki Bootlegit olisivat mielestäni sellaisia joissa tapahtuu vaikka jotakin erikoista, esim. joku soitin menee rikki ja sen kunnostuksen aikana Bruce joutuu improvisoimaan jotakin. Myöskin Kiertueen ensimmäisellä keikalla yleensä tapahtuu jotakin. Joku yhtyeenjäsen aloittaa jonkun väärän biisin joka settilistassa pitikin olla iha toinen. Silloin lavasteet ja valot ovat väärät ja Brucekin saattaa olla väärissä vaatteissa yms.
Näitä on tullut todistettua paikanpäällä parikin kertaa.
Ja tämä kaikki siis jos niitä Bootleggeja olisi!
Mutta en tietenkään omista Bootleggeja, koska ne ovat laittomia.
10. Keräiletkö Maiden matskua? Minkälainen kokoelma sinulla on? Onko sinulla Maiden tatuointia tai muuta HC-osastoa?
Aiemmin tässä jutussa mainitsinkin kerääväni Iron Maidenin materiaalia.
Isoin kokoelma minulta löytyy Virallisia CD julkaisuja joita onkin noin 180 erillaista CD levyä. Siellä on Eri versioita levyistä niin Japanin julkaisuja kuin Promo Levyjäkin.
Levyjä on Albumeista Singlejulkaisuihin.
Myöskin Löytyy Kaikilta kiertueilta Kiertuekirja ihan Ensimmäisestä vuoden 1980:sta tähän vuoteen.
Muuta Iron Maiden Rekvisiittaa ovat: Plektrat, Wristbandit, Rumpukapulat, Eddie Figuurit, Kiertue huivit yms.
Tatuointeja on nahkaani ilmaantunut molempiin säärin sekä selkään.
Selässä Komeilee Live After Death:n kansikuva jonka alapuolella on liuskassa lasteni nimet.
Vasemmassa sääressä on Killers albumin kuva ja oikeassa sääressä on ikuistettuna Back In Somewhere in Time:n kiertue kuva ja sen alapuolella Teksti & Päivämäärä Prague 08.08.08. Tämä päivämäärä on ikuistettuna sen tähden, koska juuri sinä päivänä olin kyseisessä paikassa Bändin kanssa lavalla.
11. Mielipiteesi Maidenin tuoreimmasta studioalbumista The Final Frontier – minkälaiset odotukset ja ajatukset sinulla oli uudesta materiaalista ja täyttyivätkö ne? Mitä arvelet, jääkö albumi Maidenin viimeiseksi studioalbumiksi?
Se on joka kerta yhtä jännää, kun uusi albumi julkaistaan.
Itse tykkäsin uusimmasta levystä paljonkin. Parhaat biisit olivat tiedossa heti kättelyssä ja pari muutakin biisiä sieltä aukesi monen kuuntelukerran jälkeen.
Itselleni siellä oli yksi vähän heikompi ralli ja se oli The Alchemist. Ei vaan jotenkin putoa.
Odotukset olivat korkealla niinkuin aina, kun Iron Maiden julkaisee uutta materiaalia.
Kyllähän The Talisman, StarBlind, The Final Frontier sekä When The Wild Wind Blows räjäyttivät pankin.
Minä jonkin verran pelkään sitä, että tämä oli se viimeinen levy.
Mutta toivossa on hyvä elää….
12. Onko elämää Iron Maidenin jälkeen, kun bändi pistää pillit pussiin?
Tottakai sitä elämää on Maidenin jälkeenkin, mutta on se aluksi varmasti outoa. Mikäänhän ei kestä ikuisesti, ei edes Iron Maidenin kiertäminen. Se on tosiasia joka vain pitää sulattaa.
Musiikki ja tallenteet ovat kuitenkin se kaiken suola siinä vaiheessa joten siinä mielessä se ei häviä mihinkään, mutta konsertit tietysti loppuvat ja se onkin ainakin itselleni ollut erittäin iso osa menneinä vuosina!
Kavereitten kanssa treffataan varmasti Maidenin kiertämisen jälkeenkin. Siitä olen varma. Niin läheisiä siteitä Maidenin avulla on syntynyt eri ihmisiin.
Bruce Air ja Naantalin Aurinko
13. Oletko menossa Olympiastadionille 8.7.2011 katsomaan Maidenia? Oletko menossa muille Maidenin keikoille vuoden 2011 aikana?
Tuo nyt on aika itsestään selvyys, että Stadikalla ollaan.
Itseasiassa olen jo yhden keikan tältä kiertueelta nähnyt, kun kävimme Maidenventures ryhmän kanssa katsomassa tuon Kiertueen aloituskeikan Venäjällä Moskovassa. Edessä on vielä 12 konserttia tältä kiertueelta. Konsertteja on kaksi Saksassa, kaksi Pariisissa, Oslossa ja Helsingissä sekä Kiertueen kuusi viimeistä keikkaa Englannissa.
14. Minkälaisia terveisiä haluat lähettää kaikille fanaattisille suomalaisille Iron Maiden -kannattajille?
Pitäkää lippu korkealla ja tukekaa sekä kannustakaa Rakastamaanne bändiä. Käykää keikoilla niin kauan kun siihen on vielä mahdollisuus, koska kaikki hyvä loppuu aikanaan!
15. Mikä on sinun mottosi?
Älä tee Elämästä sen vaikeampaa kuin se on ja muista nauttia myöskin jokapäiväisistä asioista, koska kerran täällä vaan eletään!
Erittäin paljon kiitoksia Makelle haastattelusta!