Road trip – päivä 16

2.8.2019

Hampuri – Wacken – Hampuri 145 km

Tänään käytiin pällistelemässä vähän heavy rockia eli ensimmäinen päivä Wacken Open Airissa. Ilman minkäänlaisia jonoja saatiin auto nätisti päiväparkkiin pellolle. Pois lähtiessä illalla pohja nappasi kiinni kadulle mentäessä ja molemmin puolin lähti vähän maalia keskeltä. Täytyy jatkossa poistua sivumyötäisessä. Suurin piirtein koko matka on autobahnia niin menee nopeasti.

Valtavalle festarialueelle käveltiin Wackenin kylän läpi, jossa oli koko matkalta pystybaaria ja monenlaista kojua. Näytti, että osa asukkaista oli joko aidannut oman talonsa ja lähtenyt veks (10%) tai sitten muuttanut sen baariksi (loput). Pari kolme kilsaa kävelymatkaa alueelle, josta löydettiin keskeltä rannekkeiden vaihtopiste. Vaikka oli populaa paljon niin ei kauaa tarvinnut odotella. Konserttialueelle mentäessä kohdattiin ensimmäinen ja oikeastaan ainoa pieni probleema, kun alueelle ei saanut vielä reppua. Vaihtoehtoja oli joko saada se johonkin jemmaan tai ottaa kamat kantoon ja reppu roskiin. Safe deposit oli nimittäin sen verran alakanttiin mitoitettu 20 jalkainen merikontti 80 000 ihmisen festariksi, että onneksi rohjettiin kysyä yhdestä kioskista repulle paikka muutamaksi tunniksi ja onnistui kätevästi.

Nuorempi metalhead menossa kekkereihin.

Keli oli todella hyvä, vaikka ukkosmyrskyt olivat hieman aikaisempina päivinä alueella piinanneet. Perjantaiksi on odotettavissa vähän heikompaa ilmaa. Pientä vertailua suoritettiin nuoremman hevanderin kanssa juhannuksena Ranskassa järjestettyihin Hellfesteihin ja todettiin, että pari piirua paremmat puitteet, järjestelyt ja tunnelma olivat Hellfesteillä. Wacken on selvästi vähemmän nuoren paikka, epäsiistimpi, ahtaampi, peltomeininkiä ja äänentoisto & screenit heikompia. Hellfestissä vetivät pilveä todella paljon ja Wackenissä taas menee kaljaa rutkasti enemmän. Siis niin paljon enemmän, että kalja lemuaa pitkin aluetta, kun sitä on vähän joka nurkkaan lorahtanut. Hellfestissä toimi cashless erinomaisesti eikä mitään voinut ostaa käteisellä tai kortilla. Wackenissä taas käy ainoastaan käteinen, kortti ei missään. Alueella oli automaatti, josta voi käydä nostamassa hilloa, mutta en tosin käynyt testaamassa, että oliko sitä vielä jäljellä. Luulisi tässä vaiheessa juhlia sitä vielä piisaavan. Bändit tuntuvat Wackenissä olevan kovassa fiiliksissä festarin legendaarisuuden ja suuren yleisömassan vuoksi.

Airbourne veti sellaisen rock keikan, että on tullut harvoin nähtyä. Kunnon runkkurockia ja kansahan meni sekaisin kuin seinäkellot.

Airbournen keikkaa seurattiin aika lähellä lavaa ja meno oli villiä. Non stopina ylitse meni crowdsurffareita ja pitti pyöri välillä molemmilla puolillamme. Sai ihan tosissaan katsoa nuoren miehen perään, ettei käy hullusti. Jatkossa ollaan vähän taaempana. Bändi oli kovassa iskussa, vaikka tekniikka oli mitä sattui ja kitaroista ja laulusta ei kuulunut ajoittain mitään. Välillä mikkiä ja skeboja vaihdeltiin melkein kesken biisin, kun ei tahtonut tulla pihaustakaan. Muut keikat katsottiin Testamentilta, Hammerfallilta ja alkuun hieman Krokusta.

Testament tarjosi old school rässiä ja The Electric Crown oli keikan kohokohta. Viimeksi Testamentin keikalla oltiin 1992 Helsingissä, kun yhtye soitti Maidenin lämppärinä.

Illan pääesiintyjän Sabatonin aikana lähdettiin hotellille päin, kun iski väsy ja ollaan seuraavat pari päivää yötä myöten mestoilla niin vähän turnauskestävyyden kannaltakin otettiin ritolat. Sabatonia väijyttiin jo juhannuksena koko keikan ajan niin ei ollut kovaa poltetta muutenkaan.

Porukkaa on aivan simona. Soundi taakse saisi olla piirun parempi ja volyymiä enemmän.