Harley & BMW – Fuck It & Let`s Ride Tour – Päivä 1

17.7.2022

Rauma – Virrat 219 km

Perinteinen heinäkuun pari viikkoinen road trip on taas edessä. Tämä on ehdottomasti kesän kohokohta, jota aina odottaa, kun lomalla päästään tuuttaamaan muutama tuhat kilsaa mopedien kanssa ja olemaan yhdessä reissun päällä. Tällä kertaa aikaisemmista retkistä poiketen ei ole tehty tarkkaa suunnitelmaa loppuun saakka eikä varattu majoituksiakaan toiselle viikolle. Muutama kiintopiste on otettu eli kulttuuria Virroilla (KesäVirratSoi) ja Göteborgissa (Iron Maiden, Airbourne ja The Hellacopters) ovat kalenterissa, ja muuten mennään siitä eteen päin minne lystää ja vähän kelienkin mukaan.

Raumalta startattiin kosteahkossa kelissä. Kultainen Suihku BMW pysähtyi jo viiden kilsan jälkeen sadekamojen laittoon. Musta Lampaaksi ristittyä HD:tä tuupannutta ukkoa ei tuntunut pikku ripsaus haittaavaan. Varmaan tätä nuoruuden ja ekan päivän intoa vaan. Koko matka tultiinkin tihkusateessa, about 14 astetta eikä auringosta pilkahdustakaan. Motonetistä ostettu myrkky ajolaseihin toimi hienosti pitäen sadepisarat poissa ja näkyvyyden hyvänä. Täksi kesäksi tuli hommattua Hellyltä kunnon ajolasit, jotka kestävät kivien ja muiden lentävien kamojen iskut.

Hot sticky scenes, you know what I mean
Like a desert sun that burns my skin
I’ve been waiting for her for so long
Open the sky and let her come down

Here comes the rain
Here comes the rain
Here she comes again
Here comes the rain

The Cult – Rain

Harley oli keväällä saanut hieman uutta piristystä:

• Arlen Ness Monster Sucker ilmanputsari
• Zipper´´’s #517-318B Red Shift Cams 468 Zip Kit nokka, tiivisteet, nostimet, nokan laakeri ja Quickee-työntötankosarja mustilla kansilla
• Alumiiniset S&S nostaja pitimet (Tappet Cuffs)
• S&S Oil Pump and Feuling Cam Plate Kit
• Arlen Ness hilut: laukkujen kahvat, astinlaudat eteen, vaihde ja jarrupoljin, töötti, vaihteensiirrin, tulossa vielä kahvat
• Sivuposket ja etulokari
• Poistettu extravalot ja siirretty etuvilkut, vaihdettu laukkujen lukot
• Penkitys

Näillä pienillä muutoksilla pyörä tuntuu todella hyvältä ajella. Vääntöä on selkeästi enemmän ja matka taittuu mukavasti. Kiitos Halikon suuntaan Dynosipille! Syksyllä päivitetään vielä äänentoistoa Rockford Fosgaten vehkeillä.

Ehtoommalla käytiin vielä tsekkaamassa ex tempore Joe Vestich & band ja Egotripistä tutun Kninpin soolokeikkaa Virtain uudella koululla. Intiimi klubikeikkamainen tunnelma ja hyvää kevyttä musiikkia saatiin aimo annos. Grillin kautta tutimaan, hyvä aloituspäivä takana.

Joe Vestich bändeineen soitteli blues rockia komiasti ja hyvin taittui mieheltä suomikin. Kannattaa tsekata Youtubesta Razor Red Skies -biisi, varsin toimivaa settiä!

Päivän kevennyksenä vielä tähän loppuun BMW:n uusi bensakorkin avainjärjestelmä:

Kuusiokulma-avaimet, nippusiteet ja roudarin teippi – näillä fixaa jo aika monta kampetta kuntoon. Teknisesti ylivertainen BMW ei suostu avaamaan enää bensakorkkia, joten otetaan vanhana kassakaappi-naisena ronskimmat avaimet käyttöön 🙄😂