Risum-Lindholm – Rømø – Blåvandshuk Fyr – Rantatie 181 – Vejle 400 km (yhteensä 5850 km)
Risum-Lindholmista ajeltiin ensiksi rajan yli Tanskaan ja Rømøn saarelle, jonne vie noin 10 km pitkä suora tie. Paikka tuntui olevan kovasti tanskalaisten suosiossa ja matkailijoita kuhisi joka paikassa. Saarella on todella pitkä ja leveä hiekkaranta, jonne tuntuivat kaikki pakkautuvan. Navakka tuuli lienee ollut kroonista laatua ja sen vuoksi leijan lennätys olikin suurinta huvia. Leijatkin olivat melkein yhtä isoja kuin HD-miehen vastaavat nahkahousujen uumenissa. Ja syöpästiin kesän isoimmat ja parhaat jäätelöt, ne olivat oikeasti ihan helkatin isot!
Rømøltä jatkettiin kruisailua puolitoista tuntia rantaa ylös päin toiselle suositulle paikalle eli Blåvandshukiin, jossa käytiin suorittamassa perinteinen nahkapukujumppa eli rivakka satakunta askelta majakan rappusia ylös. Tehtävähän ei meidän tasoisille vuoristojääkäreille ollut temppu eikä mikhään hengästyttävä (lääh-puuh!) kokemus. Näkymät olivat jumpan arvoisia. Aika paljon kaikenlaista pikkubunkkeria oli edelleen nähtävillä ja paljon olivat rakentaneet myös hienoja loma-asuntoja, joiden katto oli useimmissa erikoisen upea heinä-sammal-hässäkkä. Toivottavasti pitivät vettä kans.
Majakan valtauksen jälkeen suunnattiin rantatietä kohti pohjoista. Tie 181 olikin kiva ajettava, mutta maisemat eivät olleet ihan niin kivoja, kuin Mapsista katsoen olisi voinut ajatella. Merta ei tielle näkynyt, kun olivat kehvelit suojapenkereen rakentaneet koko matkalle. En edes tiedä, että missä kohtaa päätettiin ottaa nokka kohti Ninan aamulla bongaamaa kylpylän sisältävää linnoitusta jossain toisella puolella Tanskaa, jonne ei onneksi maan koon vuoksi ollut matkaa kuin 150 kilsaa. Loppumatkasta saatiin isommalla tiellä vähän jo motorsporttiakin, kun HD-mies tempaisi namikat kaakkoon (=paljon ääntä, vähän vauhtia). Kyllä se välillä tekee gutaa vaihtaa maisemaa hieman rivakamminkin, vaikka normaalisti matkavauhti on 120 haminoissa max.
Ehtoolla päästiin perille ja paikka teki vaikutuksen jo ulkona, oli linnan tornia ja muuta arvokkaan näköistä. Ruokaakin saatiin taas enemmän kuin jaksettiin edes syödä. Kokin entrecoten kylkeen taikoma bearnaise-kastike teki suuren vaikutuksen. Parasta tätä lajia, mitä on koskaan saatu! Koska huomiseksi oli luvattu kovasti vesisadetta koko Tanskaan, tästä hotellista oli varattu kaksi yötä ja tarkoituksena on seuraava päivä viettää kylpien, formuloita katsoen ja hyvin syöden. Ei huano!
