Alice in Chains vieraili Suomessa kesäkuussa soittamassa pari hienoa keikkaa. Oulussa Raksilan jäähallissa sisäkeikka oli lauantaina 15.6. ja seuraavana päivänä ulkoilmakeikka Helsingissä Kaisaniemenpuistossa.

Settilista
- Bleed the Freak
- Check My Brain
- Again
- Never Fade
- Them Bones
- Dam That River
- Hollow
- Grind
- Rainier Fog
- Down in a Hole
- No Excuses
- Stone
- It Ain’t Like That (Helsingissä myös Red Giant)
- We Die Young
- Nutshell
- Angry Chair
- Man in the Box
Encore:
- The One You Know
- Got Me Wrong
- Would?
- Rooster

Käytännössä kaikki parhaat biisit soitettii eli setti oli täys kymppi! Äijät olivat viettäneet Oulussa hieman pidempään ja käyneet tutustumassa kaupunkiin ja faneihin. Kertoivat keikalla olleensa hyvillään heavy musiikin suosiosta Suomessa ja muutenkin rennosta meiningistä. Olivat selvästi viihtyneet ja ihmetelleet myös yölläkin paistavaa aurinkoa.

Järjestelyistä sen verran, että itselleni oli käytännössä aivan sama, että kuinka pitkään sitä bischoshoffenia piti kansan jonottaa, kun ei tullut otettua vischyä väkevämpää, mutta olihan Oulussa ihan käsittämätön amatöörimeininki, kun katsomoissa olijoille oli käytössä yksi kaljapiste, johon infernaaliset jonot ja nekin keskellä käytävää siten, että läpi ei kunnolla päässyt. Sitä katsoo yrittäjänä tapahtumia vähän eri silmin, että miten myynti saadaan sujumaan. Kentällä olijoille homma oli hanskassa ja baareja tarpeeksi. Helsingissä järjestelyt olivat parasta A-luokkaa, jos ei niitä ruokakojujen nurkilla paskovia lokkeja lasketa 🙂
