The Number of the Beast

21.12.2007

Steve Harris
4:49
1.Soolo (2.46) Dave Murray
2.Soolo (3.15) Adrian Smith

Soitettu livenä joka ikisessä Iron Maiden konsertissa julkaisunsa jälkeen, ts. The Beast on the Road -82 -kiertueesta alkaen.

Viralliset liveversiot löytyvät Aces High -maksisingleltä 1984 (äänitys Dortmundista 1983), Live After Death -livetuplalta 1985, Maiden England -videolta ja cd:ltä 1989 (äänitys Birminghamista 1988), A Real Dead One -livekokoelmalta 1993 , Live at Donington -livetuplalta 1993 (äänitys Doningtonista 1992), Rock in Rio -livetuplalta 2002 (äänitys Riosta 2001), kolme versiota Eddie's Archive -kokoelmaboksilta (Hammersmith ja Reading 1982, sekä Donington 1988), The Number of the Beast -singlen uusintapainokselta 2005 (äänitys Brixton Academystä Clive Burr -hyväntekeväisyyskeikalta 2002) ja Death on the Road -livetuplalta 2005 (äänitys Dortmundista 2003).

The Number of the Beast -albumin b-puolen aloittava nimikappale lienee yksi Iron Maidenin tunnetuimpia teoksia. Se julkaistiin singlenä suurinpiirtein kuukautta albumin ilmestymisen jälkeen (26. huhtikuuta 1982), sijoittuen parhaimmillaan sijalle 18. Kappale leimasi ilmestymisensä aikoihin yhtyeen suhteellisen laajalti saatananpalvojiksi ja oli omalta osaltaan rakentamassa bändin (osaksi jopa tahtomatonta) rankkaa ja vaarallista imagoa.

Kappale on eittämätön heviklassikko. Kahteen eri osaan jakautuneena (keskiosa toisena, aloitus ja loppu toisena osana) se muodostaa hyvin mielenkiintoisen dramaturgisen kokonaisuuden. Tarttuva kitarariffi alussa, jonka päällä Dickinsonin maalaileva ja (jälleen kerran) hyvin teatraalinen -osittain lähes puhuttu- vokaaliosuus räjähtävät keskiosaan siirryttäessä vauhdikkaaksi tykitykseksi, jolle luovat aivan omaa luokkaansa olevan fiiliksen rumpali Clive Burrin kieroutunut takapotkuinen komppi ja Harrisin upea bassotyöskentely.

Kappale käynnistää albumin b-puolen puhutulla introlla, jonka teksti on useimmissa levyn painoksissa liitetty kirjoitettuna myös levyn kanteen. Tekstin yhteydessä sen annetaan ymmärtää olevan ote Raamatun Uuden Testamentin viimeisestä kirjasta, Johanneksen ilmestyksestä, ts. Ilmestyskirjasta (Revelations), luvusta 13, jakeesta 18. Kyseessä on koko Raamatun päättävä viimeinen kirja, jossa edesmennyt Jeesus ilmestyy apostoli Johannekselle ja näyttää tälle maailmanlopun. Johanneksen tehtäväksi jää sitten kirjata tuomiopäivää edeltävät ja siihen liittyvät tapahtumat tarkasti muistiin varoitukseksi ja opiksi kristikunnalle.

Ote on kuitenkin itseasiassa napattu kahdesta kohtaa Ilmestyskirjaa, eikä ainoastaan kolmannestatoista luvusta. Lainauksen alku on jo kahdennentoista luvun kahdennestatoista jakeesta:

Woe to you, oh Earth and Sea,
for the Devil sends the Beast with wrath,
'because he knows the time is short

Raamatun tuoreimman suomennoksen (1992) mukaan:

Mutta voi maata ja merta — Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt.

Vasta loppu on Ilmestyskirjan kolmannestatoista luvusta ja kahdeksannestatoista jakeesta, kuten kannessa sanotaan:

Let him who hath understanding reckon the number of the beast,
for it is a human number
It's number is six hundred and sixty six

Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

Kyseisissä kohdissa Ilmestyskirjaa Johannes käsittelee ensin Saatanan karkoitusta taivaasta ja myöhemmässä maailmanloppuun liittyviä ennusmerkkejä, joista viisautta omaavat voivat nähdä lopun aikojen merkit. Samaisessa kolmannessatoista luvussa, (mistä jälkimmäinen pätkä siis on) kerrotaan Saatanan olevan merkitty otsasta ja kädestään. Viimeksi maailmanlopun profeetat ovat nähneet Saatanan esimerkiksi Mihail Gorbatshovissa (Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri ja viimeinen valtionpäämies), jolla oli isohko syntymämerkki keskellä otsaa.

Intron lukijaksi yritettiin Bruce Dickinsonin mukaan saada aluksi kauhuelokuvista tunnettua näyttelijää Vincent Pricea, mutta miehen vaatima palkkio oli niin holtiton, että ajatuksesta luovuttiin. Loppujen lopuksi intron luki sitten radio-ohjelmiin kuunnelmia tehnyt rivinäyttelijä, joka osasi matkia Pricen ääntä erehtymättömästi.

Joissakin yhteyksissä biisin inspiraatioksi on mainittu kauhuelokuva Ennustus 2 (Omen 2), jossa Saatanan maan päälle lähettämä peto on pienen lapsen muodossa ja tämän päässä on syntymämerkki, josta on erotettavissa kolme kertaa kuutonen. Steve Harris on kuitenkin useissa yhteyksissä todennut kappaleen perustuvan hänen omaan uneensa.

Paitsi musiikillisesti, myös sanoitusten osalta, kappale jakautuu kahtia. Mitä ilmeisimmin kappale alkaa Harrisin omaelämänkerrallisella tilityksellä, jossa mies lähtee mieli tyhjänä selvittelemään ajatuksiaan ja tyhjentämään muistiaan häntä järkyttäneestä unesta.

Can I believe
that what I saw that night was real
and not just fantasy

(The Number of the Beast)

In my dreams
It's always there
The evil face that twist my mind
and brings me to despair

(The Number of the Beast)

Alku on ikäänkuin johdanto, jossa Harris päivittelee epätoivoisena unensa todentuntua ja häntä jatkuvasti (unissa) riivaavia kasvoja, jotka tekevät olemisen suorastaan epätoivoisen hankalaksi.

Dickinsonin huudon jälkeen käynnistyvä keskiosa on sitten kuvaus itse unesta, joka miespoloa riivaa. Unessa Harris joutuu todistamaan keskellä yötä tapahtuvia Saatananpalvontamenoja, joissa mitä ilmeisimmin on käynnissä ihmisuhraus. Piru on sananmukaisesti irti, soihdut palavat, osanottajat hokevat salaisia riittejä, huutavat, ulvovat, tanssivat ja huitovat. Kuvaus voisi olla aivan mainiosti jostakin voodoo-kultin menoista.

Unessa hahmolla (Harris) on jonkinlainen tolkku aluksi tallella.

This can't go on
I must inform the law
Can this still be real or some crazy dream

(The Number of the Beast)

Epäuskon ja järkytyksen pohjalla on kuitenkin selkeä ajatus lakiin turvautumisesta.

Lopulta kuitenkin käy niin, että riittejä hokeva lauma lumoaa hahmon ja tämä ajautuu vastustamattomasti -kuin jonkin voiman puoleensa vetämänä- näiden luokse ja keskuuteen:

But I feel drawn towards the evil chanting hordes,
They seem to mesmerise me

(The Number of the Beast)

Lopulta biisi kääntyy takaisin siihen, mistä lähti. Samoin sanoitus. Siinä missä hahmo alussa lähtee jonnekin (selvittelemään päätään),

I left alone

On lopussa aika palata takaisin:

I'm coming back
I will return

Nuppi ei kuitenkaan reissulla selvinnyt, päinvastoin. Lopun uhkaus on tylyydessään suorastaan mestarillinen:

I' ll possess your body and I'll make you burn

Pedon luku on luettavissa (palvontamenot jne.), Saatana on läsnä.

The Number of the Beast -The one for you and me

Harris on sanonut kappaleen olevan Saatanan vastainen, eikä tätä ylistävä, toisin, kuin lukuisat hysteeriset tahot -etenkin 1980 -luvulla- väittivät. Jos tekstin viitsii lukea (eikä ainoastaan otsikkoa), pitäisi tämän käydä ilmi kenelle tahansa.

Biisissä (ja Harrisin unessa) keskeisessä asemassa tuntuu olevan tämä evil face. Kappaleen lopun voi käsittää myös tämän Harrisin riivaajan suuhun, ikäänkuin uhkauksena siitä, että rauhaa ei ole (unennäkijälle) luvassa ikipäivänä.

Jonkin vieraan ja salaperäisen vaaniva tuijotus tuntuu olevan Harrisille muutenkin jonkinlainen pakkomielle. Teema toistuu sanoituksissa eri variaatioina silloin tällöin:

'Cause I just had to see
was someone watching me

(The Number of the Beast)

You've sensed that something's watching you

(Fear of the Dark)

Not aware of a precence so near to me,
Watching my every move

(Dance of Death)

Bruce Dickinson kertoo albumin tekemistä dokumentoivalla DVD -julkaisulla, että tuottaja Martin Birch rääkkäsi hänet suorastaan raivohulluksi studiossa, kun kappaletta äänitettiin. Dickinson oli joutunut hokemaan neljää ensimmäistä riviä kappaleen alusta tuntikausia, ennenkuin otto kelpasi tuottajalle. Tavarat olivat lennelleet studiossa. Kun Birch oli sitten lopulta ollut tyytyväinen ja kysynyt Dickinsonilta, notta haluaisitko seuraavaksi kenties huutaa, on tulos kuultavissa levyltä. Komea karjaisu, indeed.