Prodigal Son

21.12.2007

Steve Harris
6:11

1. soolo (3:04) Adrian Smith
2. soolo (3:44) Dave Murray

Ensimmäinen levytetty Iron Maiden- ja ainoa Paul Di´Anno -aikakauden kappale, jota ei ole koskaan soitettu livenä.

Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen kappale paitsi Killers -levyä, myös koko Maiden -tuotantoa ajatellen. Lähes kokonaan akustisena, Prodigal Son muodostaa albumilla aivan oman lokeronsa. Meni yli kaksikymmentä vuotta, ennenkuin Maiden levytti seuraavan akustisen numeron albumille (Journeyman 2003).

Erittäin tunnelmallinen ja kaunis numero, vaikka perusteema onkin kappaleessa hyvin surullinen. Kappaleen nimi tulee Raamatun Tuhlaajapoika -vertauksesta, jonka perimmäinen sanoma on katumus ja sen merkitys. Raamatun vertauksessa käsitellään nuoren miehen ylpeyttä ja ajattelemattomuutta, joka lopulta ajaa tämän syvään ahdinkoon. Katumuksen kautta kaikki kuitenkin kääntyy lopulta hyväksi.

Iron Maidenin Tuhlaajapoika käsittelee omalla tavallaan samaa tematiikkaa, mutta siihenpä yhtäläisyydet oikeastaan jäävätkin.

Sanoitus on oikeastaan avunhuuto. Kappaleen hahmo on sekoillut magian ja mystiikan kanssa ja nyt itse Paholainen on saanut tästä vallan. Tilanne ei miellytä, joten apua lähdetään ihan polvillaan pyytämään Lamialta.

Lamia on tuttu nimi useammasta eri lähteestä. Luultavasti tunnetuin Lamia löytyy Kreikan mytologiasta. Kyseessä on pohjoisafrikkalainen (usein libyalainen) kuningatar, joka synnytti pojan kreikkalaisten pääjumalalle Zeukselle. Zeuksen puoliso Hera -tunnettu mustasukkaisuudestaan- varasti Lamian lapsen ja tämä sekosi. Lamia ryhtyi tarun mukaan vainoamaan kaikkia lapsia ja tekemään näille kaikenlaisia hirveyksiä.

Miksi hahmo biisissä sitten anelisi apua tämänkaltaiselta, lapsia pelottavalta kummitukselta, on loppujen lopuksi hieman epäselvää.

Erilaiset huhut kertoivat, että kappale olisi treenattu Early days-kiertuetta varten esityskuntoon, mutta samat huhut sanoivat samaa käytännössä joka kappaleesta.