Blog

Tutustumista Virtain ympäristössä 30 km (total 250 km)

Välipäivä suuremmista ajeluista. Nesteellä aamupalalla alkoi näkyä HDC-F:n päärallista Keurusselältä tulevia Harrikka-kuskeja, jotka kertoivat hyvin sujuneista ralleista, joihin oli osallistunut 1100 pyörää. Sateiset tunnelmat olivat olleet sielläkin. Tällä kertaa jäi omat rallit väliin, kun oma toipuminen on vielä siinä vaiheessa, ettei kannata itseään kiusata liiaksi. Käytiin tutustumassa metsän keskellä olevaan kahvilaan, josta saatiin uunituoretta pullaa. Puolilta päivin kurvailtiin KesäVirratSoi-tapahtumajärjestäjien tilaisuuteen, jossa nautittiin herkullista kuhakeittoa ja mansikkaleivoksia. Lisäksi festivaalin esiintyjät vetivät tunnin puoliakustisesti bluesia ja klassista musiikkia. Mukana oli israelilainen virtuoosi Nachum Erlich Stradivarius-viuluineen. Olikin muuten todella hämmentävän taidokas soittoniekka. Harvoin saa nauttia näin specialista esityksestä.

Hotellilla saunat ja päikkärit, jonka jälkeen suunnattiin Virtain kirkkoon kuuntelemaan Apocalyptican konserttia. Täysi tupa 600 henkeä todisti intiimiä, hyväntuulista ja taidokasta esitystä, joka teki vaikutuksen ja jopa herkisti. Bändi veti pääasiassa omaa tuotantoaan lukuun ottamatta viimeisenä tullutta Metallican Nothing Else Mattersia, jonka keskelle sujautettiin hieman Edvard Griegin In the Hall of the Mountain Kingiä. Eicca Toppinen lausui kuolemattomasti hevin tarkoittavan heille intensiteettiä eli energian välittymistä. Kaikilla vehkeillä voi käytännössä soittaa heviä, esitystapa ratkaisee.

Keikan jälkeen pizzat naamariin ja tutimaan. Hieno kulttuuripitoinen päivä, joita jatkossa pitää saada lisääkin. Ei sen aina tarvitse olla niin heviä 😇

Rauma – Virrat 219 km

Perinteinen heinäkuun pari viikkoinen road trip on taas edessä. Tämä on ehdottomasti kesän kohokohta, jota aina odottaa, kun lomalla päästään tuuttaamaan muutama tuhat kilsaa mopedien kanssa ja olemaan yhdessä reissun päällä. Tällä kertaa aikaisemmista retkistä poiketen ei ole tehty tarkkaa suunnitelmaa loppuun saakka eikä varattu majoituksiakaan toiselle viikolle. Muutama kiintopiste on otettu eli kulttuuria Virroilla (KesäVirratSoi) ja Göteborgissa (Iron Maiden, Airbourne ja The Hellacopters) ovat kalenterissa, ja muuten mennään siitä eteen päin minne lystää ja vähän kelienkin mukaan.

Raumalta startattiin kosteahkossa kelissä. Kultainen Suihku BMW pysähtyi jo viiden kilsan jälkeen sadekamojen laittoon. Musta Lampaaksi ristittyä HD:tä tuupannutta ukkoa ei tuntunut pikku ripsaus haittaavaan. Varmaan tätä nuoruuden ja ekan päivän intoa vaan. Koko matka tultiinkin tihkusateessa, about 14 astetta eikä auringosta pilkahdustakaan. Motonetistä ostettu myrkky ajolaseihin toimi hienosti pitäen sadepisarat poissa ja näkyvyyden hyvänä. Täksi kesäksi tuli hommattua Hellyltä kunnon ajolasit, jotka kestävät kivien ja muiden lentävien kamojen iskut.

Hot sticky scenes, you know what I mean
Like a desert sun that burns my skin
I’ve been waiting for her for so long
Open the sky and let her come down

Here comes the rain
Here comes the rain
Here she comes again
Here comes the rain

The Cult – Rain

Harley oli keväällä saanut hieman uutta piristystä:

• Arlen Ness Monster Sucker ilmanputsari
• Zipper´´’s #517-318B Red Shift Cams 468 Zip Kit nokka, tiivisteet, nostimet, nokan laakeri ja Quickee-työntötankosarja mustilla kansilla
• Alumiiniset S&S nostaja pitimet (Tappet Cuffs)
• S&S Oil Pump and Feuling Cam Plate Kit
• Arlen Ness hilut: laukkujen kahvat, astinlaudat eteen, vaihde ja jarrupoljin, töötti, vaihteensiirrin, tulossa vielä kahvat
• Sivuposket ja etulokari
• Poistettu extravalot ja siirretty etuvilkut, vaihdettu laukkujen lukot
• Penkitys

Näillä pienillä muutoksilla pyörä tuntuu todella hyvältä ajella. Vääntöä on selkeästi enemmän ja matka taittuu mukavasti. Kiitos Halikon suuntaan Dynosipille! Syksyllä päivitetään vielä äänentoistoa Rockford Fosgaten vehkeillä.

Ehtoommalla käytiin vielä tsekkaamassa ex tempore Joe Vestich & band ja Egotripistä tutun Kninpin soolokeikkaa Virtain uudella koululla. Intiimi klubikeikkamainen tunnelma ja hyvää kevyttä musiikkia saatiin aimo annos. Grillin kautta tutimaan, hyvä aloituspäivä takana.

Päivän kevennyksenä vielä tähän loppuun BMW:n uusi bensakorkin avainjärjestelmä:

Oslo – Tukholma – Turku 555 km + 96 km (total 5654 km)

”Tie kotiin on pitkä kuin Vietnam, asfaltti odottaa…” lauloi Pate Mustajärvi Svoboda-albumilla 90-luvulla. Tämän päivän ajaminen oli varsin erilaista reissun aikaisempiin verrattuna, koska suurin osa mentiin moottoritietä reipasta matkavauhtia. Matka Oslosta Tukholman Värtahamniin meni tosi nopeasti. Varrella oli yksi isompi ruuhka, kun jonkun karavaanarin vehkeet olivat lauenneet moottoritielle pahimpaan ruuhka-aikaan. Jonoa oli varmaan 10 kilometriä ja alkuun vähän odoteltiin paikallaan kuuman moottorin hehkatessa munien välissä. Päätettiin ohittaa letka vasemmalta puolelta ja suurin osa autoilijoista antoikin nätisti tietä jonon valuessa hitaasti (paitsi yksi kokovartalokrp bemarillaan…). Kyllä kävi sääliksi perheen kanssa tien poskessa ollutta karavaanaria, jonka vitutuksen aisti kilometrin päähän ja vähän mysteeriksi jäi, että miten tuossa ruuhkassa auton ja asuntovaunu hinausjärjestelyt oikein hoidetaan. Että miten tuonne pääsee hinauskalustolla hakemaan yms.

Värtahamniin Siljan terminaaliin löydettiin poikkeuksellisesti suoraan hyvien opasteiden ansiosta. BMW Sandy ajeli navin kanssa edessä, mutta sehän näytti taas ihan mitä sattuu. Ja kun seuraa navia niin ei ehkä huomaa niitä kaikkia opasteita niin perinteiset töötit, huudot ja käsimerkit olivat takana tulleella HD-kuskilla käytössä.

Laivassa ei muita mopedeja ollut tällä kertaa. Prätkät sijoitettiin menosuuntaan poikittain ja BMW sidottiin kiinni niin, että ei päässyt keikkaamaan kyljelleen. Siljan puolesta ei ollut kiinnitysliinoja, mutta meillä oli varmuuden vuoksi neljä omaa mukana. HD:tä ei tarvinnut sitoa, eikä meille osoitetussa paikassa ollut kyllä mitään kiinnityspisteitäkään sillä kohtaa… Porukkaa oli aika vähän, mutta auton kanssa matkailevia ihan kohtuullisesti. Mentiin pesun ja pubin kautta syömään ja siitä nukkumaan, koska meidän sisäinen kello tikitti Norjan/Ruotsin aikaa ja herätys oli sitä aikaa viideltä. Laivasta ajettiin jonottamaan maahantulotarkastusta, jossa meikäläinen näytti koronarokotustodistuksen molemmista piikeistä ja passin, joilla pääsi suoraan pihalle. Sandy yhdellä piikillä ohjattiin sivuun täyttämään jotain lomakkeita ja käskettiin mennä koronatestiin 72 tunnin aikana (johon menikin). Siitä Teboilille munkkikaffeelle ja rykäisy Raumalle.

HD:n trippimittariin kertyi 5654 kilometriä, jossa todennäköisesti 5 % mittarivirhettä, koska BMW:n trippiin kertyi noin 250 kilsaa vähemmän ja jotenkin luotto saksalaisinsinööriin on piirun verran kovempi. Molemmat pyörät toimivat koko reissun hienosti niin kuin 1-2 vuotta vanhojen vehkeiden kuuluukin. Ja kuskit ne vasta hyvin toimivatkin!. Noh, ehkä Bergenistä lähtöaamu oli vähän kankea, semiahistava ja tuskan hikinen, mutta muuten maltettiin mennä ajoissa nukkumaan, että oltiin sitten hereillä liikenteessä. Varmasti puolet vastaantulleista motoristeista ajeli BMW GS:llä eli Gessulla ja muilla Adventure-pyörillä. Harrikoitakin oli liikkeellä jonkun verran, mutta yhteenkään suomalaiseen HD-kuskiin ei törmätty. Aika meni ajellessa, lomaillessa ja nautiskellessa taas liian nopeasti. Kotiin oli kiva tulla ja seuraavalla viikolla alkaa taas arkinen aherrus töissä. Hyvä reissu!

Stavanger – Sirdal – Dalen – Kongsberg – Oslo 465 km (total 5003 km)

Herättiin ajoissa ja käytiin just ennen suurta ruuhkaa nasauttamassa aamupalat huiviin, jonka jälkeen pieni elpyminen ja tien päälle. Kelistä näytti tulevan todella hyvä. Noin 30 kilsaa Stavangerista alas päin käännyttiin vasemmalle tie numero 45:lle, joka oli kuin tehty rauhalliseen lauantaiaamun kruisailuun. Reitin varrella oli eräällä huoltoasemalla aikaisemmin tavatun määrätietoisen Camel-ja Gessu-miehen yhdistelmän meille pakolliseksi määräämä kohde Lysebotn, mutta Sandyllä alkoi olla serpentiini-kiintiö jo täynnä ja päätettiin jättää se ensi kertaan, koska tänne tullaan varmasti vielä joskus uudestaan. Mahdollisesti ensi kesänä 22.7.2022 huitastaan Göteborgiin Ulleville prätkien kanssa katsomaan sairaan kovaa kattausta, jossa lämppäreinä aussirokkarit Airbourne ja Tanskan ylpeys D-A-D sekä pääruokana hevibändeistä lähimpänä sydäntä jo 35 vuotta ollut Iron Maiden. Samalla tässä olisi oiva tilaisuus käväistä Etelä-Norjassa ja ajella silloin vaikka tuonne Lysebotnillekin. Tie 45 oli paikoittain kivaa syheröä ylös ja alas, ja taisi parhaimmillaan olla reilu kilsa korkeuttakin. Pirusti oli taas elukoita pitkin tien varsia joka lähtöön.

Oslon päästä oli road captain ottanut pariksi yöksi Grand Hotel Oslo by Scandicin, jonka parkkihalli olikin yllätysyllätys täynnä ja alettiin sitten etsimään seuraavaa vaihtoehtoa, joka löytyikin suht iisisti ja osoittautui tosi isoksi säästöksi hotellin parkkiin verrattuna (OnePark Sentrum – noin 100 euroa vähemmän). Kääntöpuolena oli roudaaminen helteessä nahkapuku päällä x 2 eli tullessa ja lähtiessä. Suihkuttelun jälkeen lähdettiin etsimään ruokaa ja päätettiin käydä Hard Rock Cafessa hampparilla ja ribseillä. Lauantai-illan meininki näytti Oslon keskustassa vilkkaalta ja etenkin sähköpotkulautojen kanssa viilettäminen kovalla vauhdilla ihmisten joukossa oli tosi yleistä. Enemmän vaaralliselta tuo näytti kuin meidän köröttely prätkillä. Myöhemmin kotiin tultua luin Hesarista, että tuona iltana joku oli kuollut Oslon keskustassa just tuollaisella vehkeellä ajellessa, mitä en kovinkaan suurena ihmeenä pidä.

Kauaa ei jaksettu kukkua suht pitkän ajopäivän päätteeksi ja jätettiin Oslon yöelämän katsastus ensi kertaan. Seuraavana aamuna oltiin ajoissa kiertelemässä kaupunkia lämpimässä kelissä. Tsekattiin läheinen Akershusin linna, oopperatalo ja muita keskustan nähtävyyksiä. Sunnuntain vuoksi suurin piirtein kaikki olivat kiinni. Istuskeltiin vähän terassillakin ja alkoi tehdä mieli mausteisempaa ruokaa á la thaimaalainen yms. Tripadvisorista bongattiin napsua parempi intialainen ruokala Mantra by Mr India. Näytti olevan sijalla 20 Oslon noin 1200 ravintolasta. Sitä saatiin taas, mitä tilattiin eli suuta poltti niin, että kuola valui, vaikka otettiin ruokaa mausteisuusasteikon puolivälistä 3 & 4 (asteikko 1-6). Sanon kyllä varoituksena, että melkein saa olla hätänumero napin takana, jos tuota kuutosta menee tuossa paikassa valitsemaan. Paras intialainen ravintolakokemus henkilökohtaisesti, paikkaa voi vahvasti suositella.

Vatsat täynnä tehtiin vielä pieni mutka Kuninkaan linnan ympäri ja siirryttiin kämpille iltapäivänokosille. Oli niin mukava köllötellä vilpoisessa huoneessa, että ei jaksettu enää lähteä mihinkään, ja hotellin spa-osastokin oli täynnä. Pötköteltiin telkkaria katsellen ja mentiin ajoissa nukkumaan, kun huomenna on taas ajamista noin 500 kilsaa Tukholmaan. Alkaa olla kotimatkan ja reissun lopun tuntua.

Bergen – Stavanger 198 km (total 4537 km)

Puolilta päivin lähdettiin lampsimaan nahkapuku päällä hakemaan pyöriä parkkihallista hotellin pihaan, jossa pakattiin vermeet laukkuihin ja käännettiin nokka kohti Stavangeria. Sen verran eilinen painoi HD ukolla kintereissä, että onneksi ajamista ei ollut kuin pari sataa kilsaa E39 tietä pitkin. Suhteellisen tylsä ja etenkin alkumatkasta täynnä liikenneympyröitä oleva reitti. Tässä kohtaa meillä oli ehkä vähän sellainen fiilis, että ei jaksettu joka mutkareittiä ja nähtävyyttä koluta.

Kai mä tästäkin toivun
Vaikka tapahtuneet hävettää
Kai mä tästäkin toivun
Joskus vain ote lipeää
Säle suksi jäätyy
Paakkuiseksi pohjastaan
Kuinka houkutteleekaan
Jäädä ladun laitaan istumaan
Kolmas Nainen ”Kai mä tästäkin toivun”

Stavangerin Scandic löytyi helposti ja parkkitilaakin oli kivasti hotellin alakerrassa. Pienen elpymisen jälkeen lähdettiin syömään ravintola Phileas Foggiin ja kävelemään vanhassa kaupungissa, mikä olikin aika kivan näköinen pelkästään valkoisista vanhoista puutaloista koostuva kaupunginosa. Perjantaiehtoolla näytti Stavangerissa olevan aika pirskeet menossa, kun kelikin oli parhaimmillaan. Kaikki keskustan terassit täynnä ja musiikki täysillä joka paikassa. Me otettiin nyt rauhallisesti ja oltiin petissä jo hyvissä ajoin, koska seuraavana päivänä lähdetään kohti Osloa ja ajamista on noin 450 kilsaa, niin parempi levätä hyvin ennen sitä niin ei ole matkanteko sitten väkinäistä.

Leikanger – Odda – Jondal – Bergen 369 km (total 4338 km)

Leikangerissa käytiin aamupalan jälkeen vähän kävelemässä ja bongattiin kylän nähtävyys Balderin kivi, joka olikin kieltämättä astetta päheämpi 8 metriä korkea hautakivi. Kamat kassiin ja baanalle kohti Bergeniä. Keli oli sopivan lämmin ja aurinkoinen. Noin 15 kilsan päässä oli heti ensimmäinen lautta Hella – Vangsnes. Päätettiin kiertää Oddan kautta, mikä toi noin 160 kilsan lisälenkin, mutta Hardangerinvuonoa kiertävä tie 550 on todella hienoa ajella prätkällä, koska liikennettä on vähän (kaikki käyttävät vuoren läpi tunnelissa menevää lyhempää reittiä) ja tuossa on mahdollisuus antaa vähän hanaakin. Vastaan tulikin yksi motoristi varmaan kahtasataa… Oddan Shellillä nähtiin taas tuttu hollantilainen prätkä-äijä Triumphin kanssa. Tsekkasin Jondalin ja Tørvikbugdin välisen lautan aikatauluja, joita meni tunnin välein. Tuumasin Sandylle, että jos heti lähdetään niin ehditään hyvin about 1,5 tunnin päästä lähtevään lauttaan. Matkaa ei ollut kuin reipas 80 kilsaa, mutta viimeiset 30 kilsaa tie oli helkatin kapea ja pomppuakin niin, että tosi hiljaa jouduttiin ajamaan. Saapuminen lauttarantaan meni niin hilkulle, että minuutin päästä olisi jouduttu odottamaan seuraavaa tunnin verran.

I live by the code of the road
Every single night of my life
Nobody knows a single place I go
City by city, night after night
Danko Jones ”Code of the Road”

Loppumatkalla oli varmaan kymmenen tunnelia, jotka olivat pääosin leveitä ja hyvin valaistuja eikä mitään pimeitä ja ahtaita kusirännejä, joita on aurinkolasit päässä pimeässä erittäin paskaminen ajaa. Bergenistä oli otettu astetta parempi hotelli Opus XVI, kun pari yötä ollaan. Isompien kaupunkien keskustahotelleissa on puolensa ja puolensa. Toisaalta on kiva, kun ollaan ytimessä ja kaikki on kävelymatkan päässä, mutta parkkipaikkoja ei ole lainkaan ja sen vuoksi pitää etsiä joku parkkitalo, jonka löytäminen voi olla joskus vähän haastavaa. Ajettiin hotellin eteen kävelykadulle, heitettiin kamat koppiin ja vietiin pyörät KlosterGarasjeniin. Reippailu nahkapuvussa takaisin hotelliin ja pari paikallista kypäräkaljaa minibaarista. Kello lähenteli jo kymmentä, kun lähdettiin etsimään huikopalaa. Tuntuivat olevan monessa jo keittiö suljettu tai avoinna olevissa paikoissa kilometrin jono. Kiitos Sandyn sinnikkyyden löydettiin rannasta aika hyvä ravinteli Bryggeloftet & Stuene. Paikallinen kalakeitto yhdistettynä Hardangerin omenoista tehdyn Agan Humlepung siiderin kanssa oli reissun yksi parhaista makuelämyksistä tähän mennessä. Päälle kissakalaa ja taimenta, loraus hyvää valkkaria ja kyllä oli taas ihmisen hyvä olla. Päälle tehtiin vielä pieni sightseeing käppäily ja tutimaan. Tämä oli hieno päivä. Sai ajella kivassa kelissä mahtavissa maisemissa hyviä teitä ja siihen päälle kunnon korsu ja loistava dinneri hanin kanssa.

Seuraava päivä olikin ajohommista vapaata. Aamulla koettiin vähän luxusta, kun Opus XVI:n aamiainen oli á la carte. HD kuski pisteli poskeen kaksi aamiaista, kun kerran oli niin hyvää 😂. Vähän köllöttelyä, kalsareiden inventaario ja eikun kaupungille käppäilemään. Mukaan otettiin Ipadikin niin sai vähän päivitellä tätä blogiakin samalla. Lähes perinteiset Dressmannin kalsariostokset ja Gantin kaupastakin oli pakko käydä ostamassa pari paitaa, kun nyt oli tullut varmaan pakatessa laskuvirhe. Loppupäivä kierrettiin Bergenin baareja ja eksyttiin aika eksoottisiin paikkoihin, joista erityismaininta BarBaristalle, jonka omistajapariskunnan kanssa jutusteltiin pari tuntia.

 

Geiranger – Stryn – Lovatnet – Leikanger 260 km (total 3970 km)

Geirangerilta lähdettiin pienessä tihkusateessa kruisailemaan melkoista syheröä (tie 63) ylöspäin. Noin kilometrin korkeudelle vievän nousun aikana ajettiin sisään kosteaan pilveen ja näkyvyyttä oli enää noin 10 metriä. Suunnitelmissa oli käydä katsomassa Dalsnibbalta näkymiä, mutta mitään järkeä ei ollut hernerokkamaisessa sumussa lähteä kapuamaan vielä ylemmäs.

Keli parani pikku hiljaa ja muuttuikin melko helteiseksi, kun jatkettiin matkaa.  Huoltoasemalla Strynissä pysähdyttäessä norjalainen ja ruotsalainen motoristi vinkkasivat läheisestä Lovatnet-nimisestä järvestä, johon jäätiköiden sulamisvedet tulivat. Tie Fv723 lähtee Loenin kylästä ja on todella kapea. Liikennettä oli paljon, vaikka suurin osa tiestä on yhtä kaistaa. Karavaanareita oli liikkeellä runsaasti, koska tien varrella oli aika kivoissa paikoissa camping paikkoja. Järven vesi oli aika maagisen väristä. Emme jaksaneet helteen ja ruuhkan takia ajella tietä päähän saakka vaan päätettiin jatkaa Leikangeriin vuonon rannalla sijaitsevalle hotellille. Paikka oli melkoinen aikamatka 80-luvulle hyvällä tavalla. Palvelu oli oikein ystävällistä ja ruoka hyvää. Tuntuu, että jokaisessa norjalaisessa pikkukylässäkin on oma panimo. Täällä se oli Balder, jonka tuotteisiin vähän tutustuttiin. Mentiin taas ajoissa petiin, jotta päästään hyvissä ajoin aamulla liikenteeseen kohti Bergeniä, jossa ollaan pari päivää tutustumassa kaupunkiin.

Trondheim – Trollstigen – Geiranger 394 km (total 3710 km)

Seuraavaksi tarjolla oli Norjan varmasti upeimpia maisemia ja teitä, kun päästiin Keski-Norjaan vuoristoon ja vuonojen joukkoon. Sandylle nämä ovat uusia reittejä ja Trollstigenin neulansilmämutkat jännittivät vähän etukäteen. Matkaan lähdettiin ilman sadekamppeita ja kuivaa aurinkoista keliä riittikin koko päivälle. Pieni ”hukatut ajohanskat” -episodi nähtiin jo ennen lähtöä, kun raahattiin koko omaisuus hotellilta ostoskeskuksen parkkihalliin ja lastattiin pyörät niin just ennen kuin piti laittaa pyörät käyntiin niin HD ukon ajohanskoja ei löytynyt prkl mistään. Aina sillä on jotain ylimääräisiä jumppaliikkeitä. Noh, ei auttanut muuta kuin lähteä nahkapuku päällä ja villapuku alla takaisin lampsimaan hanskojen perään ja nehän löytyivätkin keskeltä katua hotellin vierestä.

Ajeltiin pikkuteitä Trollstigenille ja otettiin muutamia fotoja ennen ja jälkeen. Ylhäällä näköalatasanteella oli tosi paljon porukkaa ja motoristejakin. Suomalaisia on nähty tosi vähän. Vanhalla Triumphilla ajeleva hollantilainen herrasmiesmotoristi ajelee suurin piirtein samassa aikataulussa ja samoilla huudeilla kuin mekin alaspäin rannikkoa ja välillä pysähdellään samaan aikaan huoltoasemilla ja vaihdetaan kuulumiset.

Geirangerista oli varattu muutama päivä sitten napsua parempi hotelli Grande Fjord Hotel, joka osoittautuikin varsin toimivaksi. Varsinkin hotellin ravintola oli aivan huippuluokkaa ja uruguaylainen ja suomalainen kokki tulivat tutuiksi. BMW Sandy loihe lausumaan kesken illallisen, että nyt on kyllä elon polku makoisaa; hienot ajoreitit, loistomaisemat illallispöydästä Geiranger-vuonolle, ruoka vie kielen mennessään, kupissa italialaista Baroloa ja loma-aikakin vielä!

”Tällaista sen pitäisi olla paskimmillaankin 😎”
Ei niin wanha raumalainen sananlasku…

 

Mo i Rana – Trondheim 496 km (total 3316 km)

Reissun päivä numero 9 oli kyllä aikamoinen ajokokemus. Kamat oli saatu kuiviksi yön aikana kivasti ja aamulla katsottiin vielä ennen lähtöä säätiedotusta, että ehkä selvitään pienellä sateella, mutta aluksi nyt ei ainakaan pitäisi tulla paljoakaan. Kissanpaskat. Heti kun ajettiin parkkihallista pihalle, oli kuin oltaisiin ajettu suihkuun. BMW Sandy veti ekat sata kilsaa ja pysähdyttiin tankille. Sen jälkeen loppumatka vajaa 400 km tultiin ilman ainuttakaan pysähdystä kovassa sateessa, vaikka viimeiset sata kilsaa kusettikin niin paljon, että meinasi nahkahousut puhjeta. Sata kilsaa ennen hotellia huusin liikenneympyrässä taakse, että pitääkö pysähtyä, johon tuli nopea kuitti, että ”ei tartte, kun mennään!” Sattuneesta syystä ainuttakaan kuvaa ei matkalla otettu.

Trondheimin Scandicissa ei tietysti ollut parkkihallia ja pihalla ei saanut pyörää pysäköidä. Tosin se ei koskenut hollantilaista Gessua, eikä olisi koskenut meitäkään, mutta kun mentiin kysymään. Parkkihalli löytyi jostain muutaman sadan metrin päästä ostoskeskuksesta. Seuraavana päivänä oli taas day off ajamisesta, mikä tulikin tarpeeseen, koska tässä oli nyt kolmen päivän aikana taivallettu 1100 kilsaa enempi tai vähempi sateessa.

Tronheimissa kierreltiin kaupunkia ja kuten arvasit, myös day offina satoi vettä. Koska me ei oltu sokerista niin käytiin aika pitkä pätkä kävelemässä ja ihmettelemässä vanhaa kaupunkia, joka ei tosin ollut vähän kotiin päin vetäen Vanhaan Raumaan verrattuna kovinkaan kaksinen 😎. Kuinka ollakaan eksyttiin (yllätysyllätys) brittipubi Three Lionsiin katsomaan Silverstonen F1-kisoja ja litkimään olutta ja siideriä. Molempina Trondheimin iltoina syötiin kyllä niin hyvät illalliset, että oksat pois.

Narvik – Mo i Rana 440 km (total 2820 km)

Narvikista alaspäin kannattaa ajella Bodon kohdalta alkavaa tietä numero 17, joka on muistaakseni myös yksi Norjan kansallisista maisemareiteistä ja monien suosittelema hienojen maisemien vuoksi. Meillä kävi nyt huono tuuri, koska säätiedotus lupasi tosi kovaa tuulta (yli 20 m/s puuskissa) ja sadetta niin päätettiin jättää niin Lofootit kuin hieno tiekin ensi kertaan ja tuutata suorinta reittiä alas päin kohti parempia kelejä.

Sadepuvut laitettiin päälle heti aamusta lähtiessä ja lähdettiin E6 tietä pudottelemaan. Alkumatkasta ei niin hirveästi satanut, mutta ensimmäisen lautan (Skarberget – Bonges) jälkeen taivaan Esteri aukaisi hanat ja napapiiriä ylitettäessä 692 metrin korkeudessa oli aika vilakka ilmakin (noin 10 astetta) niin ei se ajaminen nyt niin suurta nautintoa ollut tällä kertaa. Sadepuku ja talvihanskat päällä avopotalla märkä rätti lärvin edessä ei paljoa viitsi pysähdellä ottamaan kuviakaan maisemista eikä ne pilvisellä ilmalla niin hääveiltä näytäkään. No, tällaisina ajopäivinä täytyy vaan pitää fiilis positiivisena ja ajatella loman kannalta.

Mo i Ranassa majoituttiin paikalliseen Clarion hotelliin, jonka huoneen hintaan sisältyi myös  illallinen buffetista. Hotellin alakerrasta löytyi saapuessa ilmaiseksi kerrottu lämmin ja lukittu parkkihalli, joka lähtiessä osoittautui maksulliseksi.  Parit kypäräkaljat huiviin ja syömisen jälkeen tulikin jo aikaisin väsähdys, kun viileästä ja kosteasta kelistä pääsi lämpimään ja lihapatojen ääreen. Toiveikkaana tarkkailtiin YR sääappia huomista silmällä pitäen, koska edessä oli taas palttiarallaa 500 kilsaa alas päin Trondheimiin. Pieni tsäänssi näyttäis olevan, että selvitään kuivana perille.

Have you seen the writing on the wall?
Have you seen that writing?
Can you see the riders on the storm?
Can you see them riding?
Iron Maiden ”The Writing On The Wall”