Tutustumista Virtain ympäristössä 30 km (total 250 km)
Välipäivä suuremmista ajeluista. Nesteellä aamupalalla alkoi näkyä HDC-F:n päärallista Keurusselältä tulevia Harrikka-kuskeja, jotka kertoivat hyvin sujuneista ralleista, joihin oli osallistunut 1100 pyörää. Sateiset tunnelmat olivat olleet sielläkin. Tällä kertaa jäi omat rallit väliin, kun oma toipuminen on vielä siinä vaiheessa, ettei kannata itseään kiusata liiaksi. Käytiin tutustumassa metsän keskellä olevaan kahvilaan, josta saatiin uunituoretta pullaa. Puolilta päivin kurvailtiin KesäVirratSoi-tapahtumajärjestäjien tilaisuuteen, jossa nautittiin herkullista kuhakeittoa ja mansikkaleivoksia. Lisäksi festivaalin esiintyjät vetivät tunnin puoliakustisesti bluesia ja klassista musiikkia. Mukana oli israelilainen virtuoosi Nachum Erlich Stradivarius-viuluineen. Olikin muuten todella hämmentävän taidokas soittoniekka. Harvoin saa nauttia näin specialista esityksestä.


Every day for us something new
Open mind for a different view
And nothing else matters”
Hotellilla saunat ja päikkärit, jonka jälkeen suunnattiin Virtain kirkkoon kuuntelemaan Apocalyptican konserttia. Täysi tupa 600 henkeä todisti intiimiä, hyväntuulista ja taidokasta esitystä, joka teki vaikutuksen ja jopa herkisti. Bändi veti pääasiassa omaa tuotantoaan lukuun ottamatta viimeisenä tullutta Metallican Nothing Else Mattersia, jonka keskelle sujautettiin hieman Edvard Griegin In the Hall of the Mountain Kingiä. Eicca Toppinen lausui kuolemattomasti hevin tarkoittavan heille intensiteettiä eli energian välittymistä. Kaikilla vehkeillä voi käytännössä soittaa heviä, esitystapa ratkaisee.



Keikan jälkeen pizzat naamariin ja tutimaan. Hieno kulttuuripitoinen päivä, joita jatkossa pitää saada lisääkin. Ei sen aina tarvitse olla niin heviä 😇