Analyysit

Still Life

Dave Murray/Steve Harris
4.37
1.Soolo (0.14) Dave Murray
2.Soolo (3.09) Dave Murray ja Adrian Smith yhdessä
3.Soolo (3.21) Adrian Smith
4.Soolo (3.46) Dave Murray

Soitettu livenä World Piece Tour 1983 -kiertueen ensimmäisellä Euroopan osiolla, sekä Seventh Tour of a Seventh Tour 1988 -kiertueen viimeisellä Englannin osuudella.

Virallinen liveversio löytyy Infinite Dreams -maksisinglen b-puolelta 1989 (Äänitys Birminghamista 1988).

Piece of mind -albumilta löytyy useampiakin kappaleita, joita voi hyvällä syyllä pitää aliarvostettuina, johtuen soittamattomuudesta keikoilla. Yksi niistä on ehdottomasti Dave Murrayn ja Steve Harrisin ensimmäinen levytetty yhteistyö Still life. Murrayn säveltämä ja Harrisin sanoittama mestariteos ei ole koskaan ollut Maidenin keikkasetissä täyttä kiertuetta.Jopa World Piece Tour -83 -kiertueella kappale pudotettiin ensimmäisen Euroopan osuuden jälkeen pois keikkasetistä, siirryttäessä Amerikkaan.Jenkkirundilla pudotettiin setistä myös Phantom of the opera (muutaman keikan jälkeen) ja lisäksi Prowler jäi pois viimeiseltä encore-paikalta.

Yhdysvalloissa on ollut ilmeisesti käytössä vähemmän aikaa keikan soittamiseen, paikallisista rajoituksista tms. johtuen. Bändi ei kuitenkaan lisännyt kappaleita takaisin soittolistaansa palatessaan Eurooppaan. Näinollen Still life jäi ainoastaan ensimmäisen Euroopan osuuden helmeksi. Tämän lisäksi kappale soitettiin Seventh tour of a Seventh tour 1988 -kiertueen vihoviimeisellä Englannin kiertueella, joka käsitti vajaat parikymmentä keikkaa.

Vähäisestä livesoitosta huolimatta kappale on kuitenkin ehdoton Maiden-klassikko ja kestää vertailun lukuisien sitä enemmän soitettujen kappaleiden kanssa. Biisi lähtee liikkeelle hiljaisesta maalailusta, yltyen myöhemmin lukuisia sooloja ja muita musiikillisiä kuriositeetteja viliseväksi pienoisteokseksi.

Paitsi musiikillisesti, myös sanoitustensa puolesta Still life on erikoinen ja verraton. Kappale kertoo mieleltään järkkyneestä ihmisestä, joka tuntee vastustamatonta vetoa tiettyä lampea tai lammikkoa (pool) kohtaan. Hahmo näkee lammen veden alla kasvoja, jotka jatkuvasti yrittävät vietellä tätä luokseen. Seurauksena on painajaisia, epätoivoa ja suunnattomat mittasuhteet saavuttavaa epävarmuutta ja ahdistusta. Hahmo viettää tuntikausia lammen reunalla tuijottaen veteen.

Kappaleen sanoitus on tehty siitä näkökulmasta, että lammen riivaama hahmo puhuu ikäänkuin rakastetulleen.Ilmeisesti hahmo on saanut kumppaninsa lammen reunalle ja kappaleen alussa tavallaan paljastaa toiselle, mitä lammessa näkee ja kehoittaa toistakin katsomaan:

Take a look in the pool and what do you see

(Still life)

Synkissä syvyyksissä kasvot viittovat hahmoa puoleensa. Hahmo hämmästelee, kun toinen ei näe lammessa yhtään mitään:

Can't you see them

(Still life)

Lammen riivaama hahmo on onneton, kun kumppani ei näekään lammessa henkiä (spirits). Seuraa vainoharhaista syyttelyä kumppania kohtaan:

Oh, I know you don't believe me

(Still life)

I have no doubt that you think I'm off my head

(Still life)

Kumppanin epäusko ja mitä hämmentävin tilanne kokonaisuudessaan eivät kuitenkaan saa hahmoa epäilemään omaa mielenterveyttään. Luja usko lammen henkiolentoihin ei ole horjutettavissa. Oudolta kyllä tuntuu:

I have never felt so strange but I'm not going insane

(Still life)

Seuraa pitkä ja raastava tilitys siitä, miten tilanne on hahmoa kalvanut. Painajaisia riittää. Hahmo kertoo tuntevansa, kuinka elinvoima tuntuu valuvan hitaasti pois ja kuinka tämä tuntee heikkenevänsä päivä päivältä:

All my life's blood is slowly draining away and I feel that I'm weaker every day

(Still life)

Tilitys jatkuu kasvavalla varmuudella siitä, että hahmon on tarkoitus seurata henkien kutsua ja liittyä näihin lammen pohjalla. Olennot näkyvät koko ajan selvemmin. Dramaattisin käänne tapahtuu kappaleen lopussa, jossa riivattu saa sairaassa mielessään loogisen älynväläyksen siitä, että myös kumppanin on seurattava tätä lampeen:

I must take you down there to look at them too

(Still life)

Can't you see, not just me, they want you too

(Still life)

Pariskunta hyppää lampeen käsi kädessä ja hukkuu yhdessä. Mielenrauha on näin saavutettu:

Now we rest in peace!

(Still life)

Kappaleen viimeisestä kommentista (Now we rest in peace) on luultavimmin johdettu myös kappaleen otsikko. Still life voisi kääntyä tässä asiayhteydessä kömpelösti vaikkapa muotoon Rauhoitettu/rauhan saanut elämä.

Steve Harris on jossakin muinaisessa haastattelussa kertonut kappaleen tekstin saaneen inspiraation Harrisin omasta hukkumispelosta. Kuten moni muukin Maiden-biisi, myös Still life toimii paremmin liveversiona, sillä levytetty studioversio on ehkä hitusen verran turhan hidas.

Kappaleen alussa kuultava intro on tarkoituksella tehty salaviesti, joka pitää kuunnella (vinyyliaikana) takaperin. 1970-80-luvuilla kaikenlaiset puritaanit pyrkivät kuuntelemaan rock- ja heavybändien levyjä väärinpäin, toivoen löytävänsä niistä saatanallisia ulottuvuuksia, joiden avulla yhtyeitä olisi päästy syyllistämään ja haastamaan oikeuteen.

Maidenkin sai The number of the beast -levyn myötä osansa tämänkaltaisesta sairaasta vainoamisesta ja päätti hieman pilailla. Kun viestin kuuntelee nurinpäin, ei levyllä puhukkaan itse saatana, vaan Nicko McBrain. Umpihumalainen rumpali imitoi ugandalaista diktaattoria Idi Aminia ja sammaltaa:

Hmmmm…What ho sed de t'ing wid de tree bonce…Don't meddle wid t'ings you don't understand

(Still life)

Lisäksi Nicko vielä röyhtäisee päälle.

Invaders

Steve Harris
3.22
1. Soolo (1.51) Dave Murray
2. Soolo (2.09) Adrian Smith

Ei ole koskaan soitettu livenä, vaikka joillakin internet-sivuistoilla pyörii sitkeä huhu, että olisi soitettu Uudessa Seelannissa Fear of the dark -kiertueella 1992. Tämä on kuitenkin pötyä.

Ei tietenkään virallisia liveversioita.

The Number of the Beast -albumin käynnistävä Invaders on Iron Maidenille tyypillinen poikki ja pinoon avausbiisi. Nopeana ja lyhyenä se edustaa samaa sarjaa, kuin myöhemmin esim. Be quick or be dead tai Futureal. Kappale soveltuukin kaikessa energisyydessään loistavasti nimenomaan levynaloitukseksi ja pienellä mielikuvituksella se olisi helppo kuvitella myös keikanavaukseksi, esimerkiksi jonkin mahtipontisen intron jälkeen. Kappaletta ei kuitenkaan ole koskaan soitettu keikoilla ja se tekee tässä mielessä poikkeuksen koko Maiden -tuotantoa ajatellen. Lähestulkoon poikkeuksetta Iron Maiden -albumien ensimmäiset kappaleet ovat olleet myös levyä promotoivien konserttien aloituskappaleita. Ainoan poikkeuksen tekee The X-factor -albumi (1995), jonka nimikkokiertueella keikat starttasivat albumin kolmannella raidalla. Invaders on näinollen Iron Maidenin ainoa levynavauskappale, jota ei koskaan ole soitettu livenä.

Biisi on hyvin läheistä sukua The Soundhouse Tapes -demolla ja myöhemmin (uudelleenäänitettynä) Women in uniform -singlen b-puolella olevalle Invasion -kappaleelle. Yhtäläisyys liittyy selkeästi lähinnä sanoituksiin. Molempien biisien teksti kertoo varsin kuvailevasti viikinkihyökkäyksestä johonkin maahan, Steve Harrisin mukaan Britanniaan.

Maahantunkeutujat maalailee lähestulkoon silminnähtävästi tilanteen, jossa lähestyvät viikinkilaivat (Longboat suom. Isovene) ensin havaitaan rannikolta käsin, tämän jälkeen syntyy paniikki ja hätä, sisämaasta hälytetään vahvistusjoukkoja ja lopuksi käydään epätoivoinen taistelu, jonka saksit häviävät.

Kappaleen tekstille on historiallinen pohja, sillä suurinpiirtein vv. 800 – 1000 jkr. Euroopan rannikkoseudut olivat helisemässä skandinaviasta (pääasiassa nykyisen Ruotsin ja Norjan alueelta) kotoisin olevien barbaariheimojen jatkuvien hävitysretkien ja hyökkäyksien takia. Karussa pohjolassa painiskeltiin väestönkasvuongelmien parissa ja tämä aiheutti sittemmin viikingeiksi kutsuttujen heimojen keskuudessa paineen lähteä hakemaan elintilaa muualta. Viikinkien retket olivat sodankäynnin ohella toisaalta myös rauhanomaisia löytö- ja kaupparetkiä rannikoita pitkin. Reissut mahdollisti mm.verrattain kehittynyt laivanrakennustaito.

Viikingit seilasivat etelässä Välimeren kautta aina Mustallemerelle saakka ja koillisessa Suomenlahden rannikoita ja myöhemmin jokia pitkin syvälle sisä-Venäjälle, johon perustivat ensimmäisen venäläisen valtion. Viikingit purjehtivat myös Pohjois-Atlantilla Islannin ja Grönlannin kautta aina Pohjois-Amerikan mantereelle asti. Siis muutamaa sataa vuotta ennen Kolumbusta.

Kaupankäynti ja löytöretkeily on tylsää, joten Viikingit tunnetaan maailmanhistoriassa ennenkaikkea verisinä valloittajina, joiden kovaotteista lähestymistapaa kavahdettiin kaikkialla keskiaikaisessa Euroopassa. Harris käyttää maahanhyökkääjistä kappaleessa nimeä Norsemen, joka on johdettu mitä ilmeisimmin sanasta Nord (so. Pohjoinen). Suomenkieleenkin on vakiintunut nimitys Normannit ja samasta yhteydestä on peräisin esim. Normandian niemimaan nimitys Ranskassa (Kts. Asterix ja Normannien maihinnousu- jossa, muuten, virhe, sillä Asterixhan vaikutti n. tuhat vuotta ennen viikinkejä..!)

Invaders on malliesimerkki Harrisille omintakeisista paitsi historiabiisistä (Myöhemmin esim.Alexander the Great, Quest for fire), myös taistelukuvauksesta (Myöh. esim. Aces High tai The Trooper). Kappaleen sanoitus on kuitenkin (kauniisti sanottuna) hieman naiivi. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, että biisi on päässyt käytännössä täysin unohtumaan.

Yhden teorian mukaan kappaleen soittamattomuus voisi johtua siitä, että Maiden joutui käynnistämään Beast on the road -kiertueen ennen levyn ilmestymistä ja tästä johtuen rundin settilista poikkeaa (myöhemmin) totutusta kaavasta. Beast -kiertueella keikat aloitettiin kahdella tutulla ja turvallisella numerolla Murders in the Rue Morgue ja Wrathchild ja jo singlenä ilmestyneellä (eli yleisölle tutulla) Run to the hillsillä. Kenties yhtye halusi pelata varman päälle ja saada yleisön mukaan heti keikan alusta, eikä sillä ollut pokkaa ottaa senkaltaisia riskejä, kuin esim. Brave new world- ja Virtual XI- kiertueilla, joilla yleisölle pläjäytettiin heti kättelyssä 15 minuuttia uutta materiaalia silmille.

Levynaloitusbiisejä ei Maiden -keikoilla juuri emokiertuetta lukuunottamatta kuule, muutamaa suhteellisen harvinaista poikkeusta lukuunottamatta, joten ehkä Invaders:illä kävi vain huono säkä olla väliinputoaja tässä mielessä.

Quest for Fire

Steve Harris
3.40
1.Soolo (2.24) Adrian Smith
2.Soolo (2.40) Dave Murray

Ei koskaan soitettu livenä.

Quest for fire on Piece of Mind -albumin heikommaksi koettua antia yleisemmin ja ilmeisesti myös bändin itsensä mielestä, sillä kappaletta ei ole koskaan kuultu keikoilla.

Biisi perustuu Kanadan-ranskalaisen elokuvaohjaajan Jean-Jacques Annaud:n (Myöhemmin mm. Ruusun nimi, Karhu, Seitsemän vuotta Tiibetissä, Vihollinen porteilla) vuonna 1981 valmistuneeseen elokuvaan La querre du feu, suomeksi Taistelu tulesta (Quest for fire). Elokuva puolestaan on Belgiassa syntyneen, sittemmin ranskalaistuneen kirjailijan Joseph H.H. Boex:n (1856-1940) ja tämän pikkuveljen Seraphinin yhdessä kirjoittaman ja vuonna 1909 ilmestyneen kirjan La querre du feu inspiroima. Boexit kirjoittivat kirjan nimimerkillä J.-H. Rosny Aîné (so. vanhempi) ja J.-H. Rosny Jeune (nuorempi).

Boex:n veljeksiä pidetään yhtenä sittemmin moderniksi science fictioniksi kutsutun kirjallisuustyypin merkittävimmistä kulmakivistä ja alullepanijoista. La querre du feu on kuitenkin kuvaus esihistorialliselta ajalta.

Kyseessä on tarina pienehköstä ihmisheimosta, joka vahingossa päästää sammumaan hallussaan olevan tulen (elintärkeä lämmön ja valon lähde) taistellessaan toista heimoa vastaan,eikä osaa itse tehdä uutta tilalle. Tai pikemminkin eivät tajua, että tulen voi myös tehdä, sitä ei tarvitse löytää. Kirjassa (ja sittemmin Annaud:n elokuvassa) kolmen miehen porukka lähtee etsimään heimolleen uutta tulta läpi vaaroja vilisevän esihistoriallisen maiseman.

Ote (englanninkielisestä) kirjasta:

What will become of the Oulhamrs without Fire? Faouhm, their chief, cried to his band. How shall they live on the savanna and in the forest? Who will defend them against shadows and winter blasts? They will have to eat raw meat and bitter plants, never to warm their limbs, and their spearheads will remain soft. The lion, the saber-toothed tiger, the bear, the giant hyena will eat them alive during the night. Who will recapture Fire?

Harris on varmasti saanut kuulla kunniansa yhdestä rock-historian vakavimmasta asiavirheestä, joka pääsee tapahtumaan heti biisin ensimmäisellä rivillä:

In a time when dinosaurs walked the earth

(Quest for fire)

Jo 1980 -luvulla tiedettiin, että dinosaurukset ja ihminen eivät ole koskaan olleet maapallolla samaan aikaan. Luultavasti Harris halusi vain elävöittää tekstiään ja tehdä siitä dramaattisemman, mutta heti napsahti.

Children of the Damned

Steve Harris
4.33
Soolo (3.21) Adrian Smith

Soitettu livenä The Beast on The Road -kierueella 1982, joillakin hyvin harvoilla World Slavery Tour 1984-85 -kiertueen keikoilla ja Somewhere on Tour 1986-87 -kiertueella. Tämän jälkeen biisiä ei ole soitettu lainkaan keikoilla, lukuun ottamatta kolmea Clive Burrin hyväntekeväisyyskonserttia Lontoon Brixton Academyssa maaliskuussa 2002.

Viralliset liveversiot löytyvät Live after Death -livetuplalta 1985 (äänitys Hammersmith Odeonista, Lontoosta 1984), Kaksi versiota Eddie´s Archive -kokoelmaboksilta (äänitykset Hammersmith Odeonista ja Reading -festivaaleilta vuodelta 1982), sekä Rainmaker-DVD-singleltä 2003 (Äänitys Brixton Academystä 2002).

Children of the Damned on todella moniuloitteinen kappale. Siinä yhdistyy herkkyys ja rankkuus erittäin mestarillisella tavalla, hieman samaan tyyliin, kuin esimerkiksi ensimmäisen Maiden -albumin Remember Tomorrow -kappaleessa ja Piece of Mind -levyn Revelationsissa. Kappale alkaa hyvin hitaasti ja kauniisti akustisen kitaran ja puhtaan sähkökitarasoundin päällekkäisellä yhdistelmällä sekä kauniilla ja puhtaalla laululla, vain yltyäkseen loppua kohden todelliseksi heavy metal -helmeksi.

Kappale on erittäin vakuuttava osoitus Bruce Dickinsonin kyvyistä laulajana. Loppua kohden kappaleessa vastaan tulevat kirkumiset ja huudot kuvaavat loistavasti pienen lapsen tunnelmia, kun tämä poltetaan roviolla. Brucen teatraalisuus luokin biisiin ihan omanlaisensa tunnelman, jonka bändi kaiken lisäksi kykenee toteuttamaan myös livenä. Adrian Smithin kitarasoolo biisin loppupuolella on yksinkertaisesti sanottuna virtuoosimainen. Myös rumpali Clive Burr näyttää, miten rumpuja sananmukaisesti soitetaan.

Steve Harrisia on sanoitusten osalta mitä ilmeisimmin inspiroinut vuonna 1964 tehty samanniminen brittiläinen kauhuelokuva. Elokuvan juoni on suurinpiirtein se, että ympäri maailmaa elää kuusi (Huom!) lasta, jotka omaavat pienestä pitäen yliluonnollisia psyykkisiä, fyysisiä ja telekineettisiä voimia. Lasten erilaisuus on dramatisoitu elokuvassa siten (kyseessä siis 60-luvulla tehty halpisleffa), että heidän silmänsä ikäänkuin kiiluvat (golden stare). Lapset elävät toisistaan tietämättä, mutta heidät saatetaan yhteen, kun tiedemiehet ja tutkijat keskittävät heidät Lontooseen tutkittaviksi. Superälykkäät lapset alkavat kuitenkin kapinoida tutkijoitaan vastaan, varsinkin, kun heidän voimiaan aiotaan käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin. Hankalaksi heittäytyneet lapset lopulta tuhotaan, sillä he ovat hyvin vaarallisia.

Elokuvan (ja kappaleen) nimi Kirotun lapset tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä siitä, että lapset ovat syntyneet ns. neitseellisesti.

Itse kappaleen teksti ei kuitenkaan noudattele elokuvaa sikäli, että lyriikat kuvailevat yhden lapsen polttamista roviolla. Elokuvassa ei kuitenkaan harrasteta moisia keskiaikaisuuksia, vaan sen tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan.

Mikä Harrisin on sitten pannut laittamaan lapsen poltettavaksi on täysin epäselvää. Teksti on joka tapauksessa hyvin puhutteleva ja tavallaan haastaa kuuntelijan. Kappaleen kiihdytysvaiheen lopussa Brucen ilmaan heittämä kysymys, kun lapsi on poltettu maahan tuhkaksi, pistää miettimään:

What did we learn?

Tämän voisi ottaa kannanottona siihen, että ihmisellä on taipumus pelätä ja vihata kaikkea erilaista.

Bruce sanoo yhdellä Brixtonin 2002 keikoista biisiä spiikatessaan jotenkin sinnepäin, että kyseessä on yksi aivan ensimmäisiä kappaleita, mikä tehtiin hänen liityttyään Maideniin.