Luku I – Helsinki-Tampere-Frankfurt-Dublin
Sanomattakin selvää, että fiilikset, erityisesti matkanjohtajalla(allekirjoittanut), miksei toki kaikilla muillakin, ovat olleet jo viikkoja ihan jossain muualla kuin töissä. Tietenkin vielä tuntia ennen varsinaista reissua piti hukata ne perinteiset luottokortti ja PASSI. Ihan vaan VÄHÄSEN alkoi kakka hakkaan kalsareita, kun tiesi että Pirkkalan bussi ei yhtä jätkää odota. EI muuta kuin pirssiä alle ja nastaa lautaan, duuni-koti-duuni-Helsinki väliä tuli ravattua. Tavarat vihdoin löytyivät ja paikalla oltiin jopa ruhtinaalliset 10minuuttia ennen bussin lähtöä. Naapuri pubissa kerkesi imaista keskarin vielä ennen bussimatkaa.
Bussin nokka kohti Pirkkalan lentokenttää, joka taittui perinteikkään rattoisissa(=lue kosteissa) merkeissä 1. Ahh, vihdoin reissun päällä!
Pysäkkinä Pirkkala ja ajoneuvosta nouse! Fiilikset nostettu niin korkealle kattoon kuin se parin tunnin bussimatkalla voi vaan olla mahdollista. Törmäämme asemalla korkeassa polviasennossa odottaneeseen Rauman Bruceen, eli Tipiin. Ryhmä koossa ja pääsemme ottamaan Super6:n ensimmäiset pos(e)erauskuvat. 2
Lähtöselvityksestä 3 suoriuduttiin hyvinkin ripeästi ja ryhmä löytää itsensä, jotenkin vaistonomaisesti, Pirkkalan lentoaseman baarista.
Ei aikaakaan kuin hemaisevan seksikäs pörröpää haluaa liittyä seuraamme. Mikäs siinä, SuperSixillä on aina ollut silmää naiskauneudella, mutta tällä kertaa rupattelu jää lyhyeksi, koska Frankfurtin lennolle lähtijöitä jo kuulutetaan. Jätetään haikeat hyvästit pörröpäälle ja napsaistaan vielä kuva muistoksi. 4
Kiirettä siis pukkasi jälleen, mutta ei hätää! Jo Prahan Rautaneito-reissulta muutamaa kuukautta aikaisemmin tutuksi tullut lentävä lause toimii jälleen. A. Kivi: ” Jarruksi ei heittäydytä! ”, *glumps* (olut yhdellä huikalla ). 5
Pöydän antimet saatiin kuin saatiinkin tyhjentymään ajoissa ja onnistuimme siirtymään koneeseen sopivasti viimeisten joukossa. 6 Myöhäinen siirtyminen koneeseen oli tarkkaan suunniteltu peliliike, sillä lentoemojen ”mehu”-kärryjen sijainti sattui olemaan juuri takaosastolla. Nousukiito, siis lentokoneen sellainen, ja sitä oltiin matkalla kohti hapankaalin ja bratwurstin ihmemaata.
Jos joku ei ole aikasemmin ollut Ryanairin kyydissä, niin selvennetään hieman. Ainakin omasta mielestä lentokone muistuttaa sisältäpäin isoa kumivenettä tai huvipuiston laittetta. 7 Muovi on rihkaman oloista ja väritys neonsini-keltaista, kaikki penkkejä ja käsimatkatavaroiden säilytystiloja myöten. Käsimatkataroiden säilytystilat myös pitävät sen verran meteliä, että tuntuu että laukut ovat hetkellä millä hyvänsä rävähtämässä matkustajien syliin.
Lentoemojen ”mehu”-kärryt liikkeelle ja eikun kärppänä tilaamaan. Myös juomavalikoimas-sa Ryanair yllättää. Tuontiolutta, Heinekinia, saa 4:llä eurolla. HALPAA, NOT! Erityisen hauskaa onkin väkevien viinojen kanssa. Mitään tuttuja ja turvallisia merkkejä ei ole saatavilla, ei edes pulloissa, vaan kaikki ginit/rommit/vodkat/viskit/konjakit tarjoillaan ”minigrippejä” muistuttavissa pusseissa. Kaksi 2,5cl:n pussia myydään yhden hinnalla, eli 5eurolla sai 5cl:aa jäykkää. Pussiviinoissa ei ole mitään merkintää valmistajasta, muistaakseni ”Zim” löytyy kaikista pusseista, joten näin ollen nimesimme pussiviinat ”ZimZalaBim”-viinoiksi. Hirveetä kuraahan ne kaikki ZimZalaBimit oli, mutta jotenkin ne kaikkien pussit vaan tyhjentyivät lopulta. Heh, olipa hauska lause :D. 8
Palvelu Ryanairilla on ollut, ainakin allekirjoittaneen mielestä, aina ensiluokkaista. Tämäkään lento ei tästä poikennut. Viehettävä lentoemo ”Nicole” oli erittäin ystävällinen ja avulias kaikinpuolin koko reissun ajan. Suurimman osan lennosta Nicole viettää meitä viihdyttäen ja jopa nautti siitä, ehkä :D.(suuri kiitos kärsivällisyydestä). Nicole mm. piirsi meille kartan Frankfurt Hahnin kentän lähettyvillä olevaan ”Lucky Luke”-nimiseen baariin. Kuulemma erittäin hyvät pihvit tms. Sinne ei tällä reissulla ollut aikaa, mutta kartta on vieläkin tallessa, joten tarkistetaan paikka ehkä seuraavalla kerralla. Eipä muuten ole vieläkään selvinnyt, että onko nämä lentoemojen ”pornotähtimäiset” nimet kuten Erica, Nicole ja Daisy oikeita nimiä vai tekaistuja kutsumanimiä. 9
Turvavyötä kiinni ja kone olikin jo maankamaralla. Saksassa paistoi aurinko.
Ajan puutteen ja myös suunnistustaitojen vuoksi, Nicolen kartasta huolimatta, päätimme jäädä seuraamaan auringonlaskua lentokentän baarin terassille. Osaa matkalaisista rankka lento alkoi hiukomaan ja osa porukasta tilasikin baarista burgerit, tai ainakin yrittivät. 10 Palvelun taso tässä Saksan kuppilassa oli TÄYSIN luokatonta ja yksi ruokailija jäi kokonaan ilman burgeria, vaikka asiasta huomautettiin useaan otteeseen. Seppo Rädyn ”Saksa on paska maa” lausahdus jäi kyllä ensimmäisenä mieleen tästä sähläyksestä. 11
Terassilla törmäsimme Saksalaisiin tovereihin. Niinkuin johtaja Keinonen aikoinaan totesi, kun Maidenfanit kohtaavat, niin ikinä ei ole tylsää. Eikä tämä kerta kaavoista poikennut. Puhuttavaa riitti, aihealuetta ei varmaan ole hirvittävän vaikea päätellä :D. Kuvaan pääsi tällä kertaa Tipi. 12
Ruokasähläyksestä harmistuneina päätimme vielä siirtyä alakerran pubiin nauttimaan nestemäistä ravintoa, kun kiinteätä oli niin pirun vaikeaa saada Saksan maalla. Osa porukasta sai jo tuopit eteensä, kun itse aattelin käydä varmistamassa selustan, että millä portilla Ryanairin Checkin-tiski löytyy. Ei perkeles! Sitä oltiin juuri sulkemassa, 1,15tuntia ennen koneen lähtöä! Pyysin siinä LOISTAVALLA saksankielelläni Frau ”Birgittaa” odottamaan vielä hetkisen ja juoksin hakemaan muut jätkät pubin perukoilta. Eipä kukaan heittäytynyt jarruksi tälläkään kertaa. Täpärälle vetäsi taas, mutta selvittiin odotusaulan puolelle. Saksalaiset Vehnäoluet *NAM* vielä tiskiltä ja koko jengi poseeraamaan, kun Saksan täti ottaa kuvaa. 13
Koneessa oltiin ja meitin Boeingin 737:nen oli valmiina nousukiitoon. Dublin here we come!
Fiilikset katossa, ensimmäinen määränpää häämötti vain tunnin lennon päässä. Kukaan tässä porukassa ei koskaan aikaisemmin ollut tuossa saarivaltiossa vieraillut, joten senkin takia fiilikset katossa. 1 15
Oikein miellyttävä Englantilainen lentoemo, Cathy, halusi ”väkisin” että ottaisimme hänestä kuvan. Noh, lopulta suostuttiin, kunhan ensin lupasi hymyillä nätisti. 16
Dubliniin päästiin ja ei muuta kuin taksi alle ja suoraan hostelliin. Matkatavarat kämpille ja Dublinin yöhön. Oli kyllä oikein positiivinen kokemus. Löydettiin tupaten täynnä oleva pubi, jossa sitten loppuilta notkuttiin. Todella ystävällistä porukkaa irlantilaiset. Hauska juttu, että seuraavana iltana samaiseen pubiin ei ollut pääsyä Maidenin paidat päällä, vaikka ei meitin paita-varustus, ehkä paidan kuvia lukuunottamtta, vaihtunut mitenkään. Baarissa notkuttiin tappiin saakka ja nukkumatti kutsui. Kroooh pyyh!
Luku II – Dublin – Iron Maiden RDS Arena 31.8.2005 keikkapäivä
Ensimmäinen aamu sarastaa Dublinissa ja paikka näyttää kyllä ihan erilaiselta kuin pimeällä :D. Herätys olisi vain voinnut olla astetta miellyttävämpi. Koko porukka, A.Kiven sikeää kuorsausta lukuunottamatta, herää katuporan jyrinään heti kahdeksan maissa aamutuimaan. 17
Ripeät, ohjatut aamutoimet ja buranat naamariin yöunien jäätyä aavistuksen lyhyehköiksi. On aika ottaa selville mitä Dublinilla on sankareille annettavana. Ei aikaakaan, kun jo ensimmäisen mutkan takana tavataan tuttuja, tällä kertaa ihan siviili-tuttavia (A.Kiven), ei Maiden-tuttuja. Muutaman sananvaihdon ja nopean, illan sotasuunnitelman puimisen jälkeen suuntamme aamupalalle lähimpään Irlantilaiseen ravinteliin. Tapana ulkomailla ollessa on ollut aina nauttia paikallisista erikoisuuksista, Irlanti ei tässäkään suhteessa ollut poikkeus. Aamiaiseksi Guinnesia ja Jamesonia :P. MItäh? Eikö se muka ole perinteinen Irkku-aamiainen? Näin meidän porukalle ainakin uskoteltiin.
Tukeva aamiainen nautittiin ja katuporan aiheuttama päänsärky (niin siitähän se vaan johtui :P) oli muisto vain!18
Dublinin keikalle oli järjestetty Fan Clubin jäsenille mahdollisuus rannekkeisiin, joilla oli pääsy suoraan ”etukarsinaan”. 19 Sattuipa sopivasti. Meidän porukasta kun muutamalla tuo jäsenyys sattui löytymään. Yhdellä FC Member Cardilla oli mahdollisuus saada 1+3 ranneketta. Meille siis jäi vielä ylimääräisiä, joita silmät kiiluen varasimme TODELLISILLE Maiden faneille (lue= kauniille naisille)! Kuvassa 20 vasemmassa laidassa on Prahasta tutut Stevehunter, Barbilox ja IM/IMOC:in Administrator Oozily, joka oli keikkoja varten teettänyt hienon ”Sharon Osbourne”-paidan. Kiertupaidan näköinen, mutta Eddie repii siinä maapallon sijasta Sharonin pään sisuksia :D.
Keikkaan aikaa vielä muutamia tunteja ja alkaa pikkuhiljaa hiukomaan. RDS Arenan lähimaastossa on ostari-tyyppinen ratkaisu, joka sisälsi enimmäkseen pubeja, ravintoloita. Ilmassa on kansanjuhlan tuntua. Kaikki juottolat ovat tukossa jo tunteja ennen keikan alkua. Katukuvassa näkyy muutama onneton Marilyn Manson-fanikin, jotka lähinnä huvittavat kaikkia Maidenia katsomaan tulleita. Hyökkäämme ostarin pahaisessa olevaan Italialaiseen ravinteliin, joka osoittatutuukin erittäin loistokkaaksi ravintolaksi. Hinnoista viis, ulkomailla kun ollaan niin ei olla köyhiä eikä kipeitä. Palvelu oli erinomaista, vaikka ”Luigi” taisi hieman ärähtääkin meitin ketsupin pyynnölle. No, Hei!, kyllä sitä suomalainen on tottunut syömään spagetin kanssa ketsuppia! Kaikesta huolimatta, saimme ”Luigin” ylipuhuttua sellaisiin keikkafiiliksiin että kaveri lähti vuoron päätytyyään suoraan lippuluukulle hakemaan lippua keikalle. Hyvä Luigi! Niin sitä pitää!
Ruokailun päätteeksi oli aika suunnata Dublinin Jury Inn-pubiin, jossa oli kansainvälinen Iron Maiden ja International Metalheads-järjestön miitti. Tässä vaiheessa A.Kivi muisti onneksi tarkastaa oman keikkalipputilanteensa ja todeta vain, että siellä se vielä hostellissa kiltisti oottelee. Onneksi keikkaan oli vielä hyvin aikaa. A.Kivelle taxi alle ja menoxi. Me muut tapasimme miitissä lisää Prahan tuttuja. Steve ja suomen oma Maidenmatkaaja Purgatoryfi, joka kertoi kuulumiset Readingin festivaaleilta. 21
Vihdoin päästiin keikka-alueelle. Lämppärit Turbonegro ja Marilyn Manson jäivät allekirjoittaneilta täysin paitsioon, mutta ketä sitä olikaan Dubliniin saakka asti katsomaan? Ei kumpaakaan näistä. Legendaariseksi muodostunut suomenlippu sai jälleen ympärilleen uteliaita faneja. Erikoismaininta RDS-Arenan olut-tarjoilulle. Sisään mentiin pientä kujaa pitkin, jonka sisältä paljastui iso halli, jossa oli kymmenkunta myyntitiskiä. Rahat tiskiin, oluet käteen ja välittömästi ohjattiin toista kujaa pitkin ulos, järjestysmiehen hoputtamana. Ei sekuntiakaan jonotusaikaa, vaikka tapahtumassa janoisia riitti. Ottakaahan festarinjärjestäjät mallia! 22
Keikka oli alkamaisillaan ja koko porukka marssimme, Waynes World-tyyliin, rannekeita heiluttaen lavan vierustan sisäänkäynnistä suoraan etukarsinaan. 23 Näin sitä pitää kaikille keikoille kulkea! Hemmetin ystävällistä porukkaa nuo Irlantilaiset. Tuli mukavia juttutuokioita heitettyä yhden jos toisenkin kanssa. Tunnelma oli käsinkoskteltavissa. Savukone alko tupruttamaan savua lavalle, valot alkoivat pyörimään kuin viimeistä pIdes of Marchin tahdissa. RATATATATATA! PAM! Tuttu virvelin pauke räjäyttää RDS-arenan ja maailman paras bändi on jälleen lavalla. Ei aikaakaan, kun Steven bassossa ilmenee ongelmia ja Steve häviää lavan taakse selvittelemään ongelmaa. Ei kerkeä edes kissaa sanoa, kun showmies Bruce ottaa odottamattoman tilanteen haltuunsa. Bruce se juontaa seuraavaksi biisiksi ”William Tell”-teeman jonka herra soittaa poskilla, niinkuin kuvasta 242526 näkyy. Bruce toteaa että ei halua vetää tällä kertaa ”Sting of Bumblebeetä”, koska edellisellä kerralla biisin esittämisen jälkeen hän päätyi sairaalaan :D. Bändillä on JULMETUN hauskaa, kuvastakin tämä kyllä välittyy, yleisöstä puhumattakaan. Lopuksi Bruce kertoo tarinoita kiertueesta, kertoo vitsejä(lue=vinoilee) Nickosta ja loppuhenlopuksi pyytää ihmisiä heittämään hattujansa lavalle. Niitä sinne lentääkin melkoinen kirjo. Hieno gepardi-stetsonikin päätyy lopulta Dickinsonin päähineeksi. 27 Tällä välin Basso on saatu korjattua ja Steve palaa ruotuun. Another life pärähtää käyntiin. EI JUMANKAUTA mikä bassosoundi! Ei IKINÄ ole vastaavanlaista soundia livenä Steveltä saanut, jumalaista korvakarkkia, basso kuin kultaisella 80-luvulla. Tähän samaan yhtyy koko kuusikko. ”Union Jackia” ei tällä keikalla Trooperin aikana heilutettu, ihan ymmärrettävistä syistä. Keikan fiilis oli aivan käsittämttömän rento ja bändi oli todella kovassa iskussa. Omissa kirjoissa tämä keikka vie ehkä sen kaikkein kirkkaimman mitallin. Keikalla välittyi omanlainen välittömyys ja hauskanpito. Vähän samalla tavoin kuin kiertueen ensimmäisellä keikalla Prahassa, siellä vielä bonuksena kaikki biisit ns. uusia. Olihan tämä kuitenkin virallisesti kiertueen viimeinen keikka. Ehkä omia fiiliksiä kuvastaa myös se, että sain todella tiukan katsekontaktin Steveltä Hallowedin aikana. Se oli jotain sellaista, jota en varmasti koskaan unohda. Tuntui selkärangassa asti. Roskia silmiin, prkl! Edellinen kerta oli muuten Kulttuuritalolla 1995, kun Gers osoitti meikäläistä sormella ja nauroi, kun kiipesin mixeri-pöydän takana olevalle aidan päälle seisomaan. Enpä siellä tosin kauaa kerinnyt fiilistellä, kun järkkärit repivät jo alas. Sanctuaryn viimeiset soinnut ja keikka oli ohi. Lopuksi Nicko toi koko bändille tarjottimen, jossa jokaiselle oli Guinnes-tuopit. Nicko ja Bruce vetäsivät nämä ykkösellä alas.282930323334
Keikan jälkeen taksi alle ja Dublinin yöhön. Jatkopaikkaan päästyämme alkoi välitön matkaraportin päivitys Rautaneito-foorumille. Vasemmalla A.Kivi kommunikaattorin kanssa. Keikan aikainen nestehukka oli muisto vain ja nestetasapaino alkoikin olemaan reippaasti plussan puolella. Tässä kuvassa viehättävät Irkkuneito-seuralaisemme hevi-pubissa. ”Hei, ei oo helppoo olla hyvännäkönen!”. Niin olimme tosissaa Hevi-pubissa, jossa DJ:ltä ei löytynyt Iron Maidenia, eikä tämä ei alkuunkaan sopinut meidän vaatimuksiin ravintelin suhteen ja päätimme vaihtaa kuppilaa. Dublinin öisillä kaduilla törmäämme erittäin urpoihin britteihin, jotka vaikuttivat todellisilta ”homo habiliksilta”(=kätevä ihminen). Aikansa Maidenista provoiltuaan, eräs sankarimme sanoo KOVAN SANAN. Siihen loppui provoilu =). Muuten tässä vaiheessa pitää muistaa mainita, että Prahalainen kaveri, se skrode jätkä, joka oli myös Hells Bellsin IM-miitissä, liittyi seuraamme Dublinin yössä. Törmäsimme myös Irlantilaistuneeseen velivenäläiseen, joka oli myös erittäin asiallinen kaveri, kertoili tarinoita mm. Maidenin keikasta Moskovassa Real Live Tourilla. Siinä me sitten yhdissätuumin etsittiin aukiolevaa, meidän kriteerit täyttävää baaria. Valitettavasti sitä ei koskaan löytynyt. Auringon nousu lähestyi ja nukkumattikin oli jo heittelemässä unihiekkaa. Lähimmän 7-elevenin kautta kassillinen kolmioleipiä, sipsejä ja limpparia matkaan ja kohti hostellia. Tällä kertaa muuten tuo kassillinen tarkoitti KOKONAISTA kassillista. Rahaa upposi leipiiin jne. reippaasti yli 50euroa. Aamulla leipiä löytyikin mitä ihmeellisimmistä paikoista. Ai, niin ei se ilta vielä tähän loppunut. Naapurihostellissahan oli bileet vielä menossa, joten osa porukkaa päätti piipahtaa bileissä, kun osa tyytyi katsomaan läppäriltä Maidenmania-dokkaria. Viimenen osasto Supersixistä taasen sammui kuin lyhty, kun hostellin ovet avautuivat.
Seuraava aamuna olikin sitten vuorossa siirtymätaipale. Tätä ennen kuitenkin oli pakko päästä käymää Jamesonin tislaamossa, joka on kyllä erittäin hieno paikka, varsinkin jos vielä sattuu olemaan Irlantilaisen viskin SUURI ystävä, kuten allekirjoittanut ja muutama meitin porukastakin. Eikun kierrokselle, jolloin selvisi viskin historia ja valmistustavat alusta loppuun(=lue pellosta->huulille) Niin, tiesittekö muuten että munkit aikoinaan keksivät viskin, jota käyttivät aluksi hajuvetenä, mutta joku sankari päätti sitten maistaa sitä ja totesi että ”JÄTKÄT HEI, TÄÄHÄN ON JEPPISKAMAA! 35
Jamesonin kiertoajelun viskimaistajaisiin valittiin kymmenkunta vapaaehtoista noin 40hengen joukosta. Tottakai allekirjoittanut siihen valittiin :P. Noh, itse olen viskinmaistajan diplomin ansainnut jo vuosia sitten, joten päätin luovuttaa paikkani sille kenellä oli eniten jano. Arvatkaa kuka se oli?! Hese se sitten sai kunnian osallistua viskitestiin. 36 Oli kaverilla muuten sen verran jano, että maistajaisten päätyttyä joi naapurienkin jättämät viskit pois. Naapuripöytien turistit alkoi heti tiedustelemaan, että mistä maasta sitä ollaan kotoisin. Suomalaisten maine senkuin taas kasvoi. Siinäpä se. Dublin oli nähty ja seuraava siirtymtaipale kohti Lontoota oli edessä. Dublin, me kohtaamme vielä! 37
Luku III – London Calling!
Irlanti ja Dublin oli takanapäin ja seurueemme oli valmis kohtaamaan uusia seikkailuja. Rauhallisesti sujunut lento oli juuri kuljettanu Supersixin Lontoon, Stanstedin lentokentälle. Nyt sitä oltiin ensikertaa Englannissa. Hieno fiilis. Vihdoinkin Iron Maidenin kotimaahan! Lontooseen, tuo kaupunki, josta kaikki sai alkunsa. Reilun tunnin mittainen junamatka taittui nopeasti. Ravintolavaunua ei ollut, mutta lentokoneesta tutut ”mehu”-ärryt kyllä kiersi, jolla pahimman janon sai sammutettua. 38
Vihdoin päätepysäkki, Liverpool Streetin asema. Oli kyllä mahtava fiilist ja ensimmäisen kuvauksellisen kohteen eteen ottamaan pimp….siis kimppakuvaa. 39 :P. Ilta alkoikin jo siinä hämärtyä ja täytyi löytyä joku suojapaikka. Eipä tämän iloisen rosvojoukon kauas päätepysäkiltä tarvinnut suunnistaa, kun jo ensimmäinen Englantilainen pubi oli klyyvarin edessä. Ahh, tämä pubien luvattu maa. Pubeja todella löytyy joka puolelta. Ensimmäiset ”pintit” pubissa ja vieläpä Enklannin maalla oli aivan näillä sekunneilla tosiasia. 40 Tottakai värikäs paitavarustus aiheutti hämmästystä ja kummastusta, mutta ainoastaan positiivisella tavalla. Jälleen kerran saimme kohdata ihmisiä jotka olivat nähneet Maidenin livenä aikoinaan. Eräs kaveri kertoi keikoista, joita oli nähnyt Paul DiAnnon aikana. Samaiselle herralle oli tainnut 80-luvun loppupuoli pyyhkiytyä muistista, sillä kaveri luuli että DiAnno olisi vielä bändin vokalisti.
No, kaikki hauskuus loppuu aikanaan ja meilläkin oli vielä löydettävänä Hammersmithin nurkilla majaileva hostelli. Joku tolkku sentäs. Öinen tumusuunnistus täysin tuntemattomassa suurkaupungissa olisi ehkä hullunrohkeaa. Hostelli löytyy, muutaman harhaan vedetyn suunnistuspätkän jälkeen. Aivan loistava hostelli muuten, löytyy omat baarit ja ravintolat jossa edullista kuin mikä. Siis edullista Lontoon yleiseen hintatasoon nähden. Sängyissäkin oli omat yksityisverhot, jos halusi olla rauhassa(lue=harrastaa fyysistä rakkautta itsensä kanssa).
Uusi aamu ja aurinko paistoi. 41 Mikä maa, mikä valuutta?! Ai, niin sterlingin punta ja Enklanti lontoo :P. Tänään olikin tarkoitus saada aimo annos kulttuuria, nähtävyyksiä 42 ja levykauppoja. Metro, tuo maan alla luikerteleva samurai. ”Please Mind the gap!” Tuo lause kyllä tulee tutuksi, kun lontoossa liikkuu. Metro on kuitenkin lähes elintärkeä kulkuneuvo. Ensimmäinen pysäkki, Picadilly Circus ja poseerauskuvat heti legendaaristen mainostaulujen edessä.
Niinkuin jo Dublinin osuudessa mainitsin, niin paikallisia erikoisuuksia on ulkomailla aina maistettava. Vuorossa oli siis Englantilaisen aamupalan metsästys. Astuimme sisään pienehköön, perinteikkään näköiseen, kahvilaan jossa kaikki sitten tilasimme enemmän tai vähemmän perinteisen Englantilaisen aamupalan. Aivan hirveätä kuraa! Eipä sitä turhaan Englannin pöperöjä haukuta. Kaikki killuivat tummassa, haisevassa rasvassa. Ei tosiaan rasvaa ja suolaa ollut säästelty. 70% aamupaloista jäi kaikilta syömättä. Ei muu auttanut kuin syömään OIKEATA ravintoa syömään naapurin Subway-ketjun ravinteliin.
Masut vihdoinkin täynnä. Oli aika hajaantua, koska osa porukasta halusi mennä tutustumaan ”Imperial War Museumiin” 4344 ja toinen osa halusi kulttuuria, mutta hieman erilaista. Lontoossa muuten kannattaa käydä museoissa, todella näyttäviä ja täysin ilmaisia(90% museoista).
Ipe ja A.Kivi löysivätkin meidän tyyliin oikein sopivan menopelin Sohosta. 45 Tosin se oli parkkeerattu ”Gay Hussar”-nimisen paikan eteen. Omistaja olisi voinut haluta koeajelusta vastapalveluksi myös ”koeajelua”. Jostain syystä emme jääneet ottamaan tästä selvää =).
Niinkuin kuvasta 46 näkyy. Maiden-maailmasta tuttuja paikannimiä. Eipä ihme, sillä oltiinhan sitä Maidenin synnynsijoilla :P.
Toiset porukasta hakivat kulttuuria museoista, me toiset taas halusimme tutustua tarkemmin pubikultttuurin. Se jos mikä on Englantilaista kulttuuria parhaimmillaan.
Löysimme kuin löysimmekin erittäin miellyttävän sistuksen omaavan hevibaarin, 47 joka tottakai soitti Iron Maidenia pyynnöstä. Niittejä ja kettinkiä=Metal.
Aikamme kulttuurista nautittuamme päätämme lähteä tutustumaan hieman laajemmin Sohon tarjontaan. Jälleen tuttuja paikkoja, tämä todellakin on Maidenin 48 kotiseutua. ”…Number Six” 49. Tiedätte varmaan miten lause jatkuu.
Sohosta löytyykin yllättävän kattavia levyliikkeitä ja Maidenit ei kauaa hyllyissä vanhentunut, kun meikäläiset astuivat kauppaan sisään.
Näin Mauno Ahosta lainatakseni: ”Sohossa on nähty vilkkuva majava, menen siis paikalle!” Matkasimme siis yökerhoon, jossa näitä vilkkuvia majavia kuulemma saisi katsella ja nauttia samalla erilaisia virvokkeita. Toisin kuitenkin kävi. Ei näkyny majavia, eikä myös virvokkeitakaan päästy nauttimaan. Paikka on kellarissa, jonne vievät kahdet ahtaat portaat. Mikäs ravintola tämä on? Istumme ahtaaseen huoneeseen sohvalle vierekkäin. Joku muija alkaa kysellä meiltä mistä olemme jne. Kaljat ovat kuulemma tulossa, jotka sisältyivät 5punnan sisäänpääsymaksuun. Paikalle tulee toinen ämmä, joka sanoo meille, että tähän mennessä vierailumme on maksanut 295 puntaa per jätkä! Lähes viisisataa euroa! Seinällä on monistettu lappu, jossa lukee, että olemme sitoutuneet moiseen. Ja paskat. Yritämme nousta ylös ja todetaan, että nyt häivytään, tämähän on ryöstö. Muija alkaa kirkumaan ja väittää, että uhkaamme häntä, jota emme todellakaan tee. Hän kirkuu, että on istuttava alas, tai hän kutsuu ”henkilökuntaa”. Lisää huutoa ja huoneeseen tulee vähän helvetin iso neekeri. Tunnelma tiivistyy. Sanon, että meillä ei ole sellaisia rahoja. Pitää kuulemma antaa kaikki, mitä on. Helvetin tukala tilanne. Ämmät kirkuvat, neekeri huutaa. Silloin Iivis saa ajatuksen. Hän alkaa näytellä ahdistuskohtausta. Puuskuttaa ja puhisee ja pitelee rintaansa. A.Kivi tajuaa mitä mies meinaa ja alkaa huutaa, että kaverilla on diabetes ja hän tarvitsee raitista ilmaa. A. Kivi huutaa täyttä kurkkua ”Call the ambulance, call the police, he’s losin’it!”. Toinen musta mies lähtee peräämme, mutta juostuamme pari kadunväliä niin lujaa, kuin pääsemme, ja puikkoiltuamme kujalta toiselle, saamme hänet karistettua. Huh, olipa jännitystä kerrakseen. Mutta tähän väliin on kommentoitava, että jumankauta kun toimimmekin hienosti yhteen. Oscarit Iivikselle näyttelystä ja A. Kivelle ohjauksesta. Todellista tiimityötä.
Adrenaliini virtaa elimistössä ja tapaamme muut Yo-Sushi nimisessä Sush-ketjun ravintolassa. 51 Erittäin hyvää sushia! Liukuhihnalla liikkuu jos jonkinmoista merenelävää. Lautaset on värikoodattu niin että jokaisella värillä on oma hintansa. Tärinät päällä sitä tuli vedettyä toistakymmentä lautasta. Hyvää kuin mikä! Lasku oli taas mikä oli, mutta ulkomailla kun ollaan…. jne.
Uskomatonta, huomenna edessä :” Speak to me Hammersmith!”. Ilta päättyykin rauhallisissa tunnelmissa ja lähdemme lataamaan akkuja reissun todelliseen kohokohtaan. Krooh pyyh!
Luku IV – ”I was at the Hammersmith 2.9.2005 for Clive!”
2.9.2005. Tänään oli SE päivä! ”Nähdä Iron Maiden Hammersmithilla ja kuolla”, näin erästä matkakumppania lainatakseni. Onhan se aivan totta, että Hammersmith Apollo/Odeon on yksi legendaarisimmista keikkapaikoista koko tällä planeetalla. Vielä erityisessä asemassa Iron Maidenista puhuttaessa.
Puolen päivän jälkeen olimme kaikki jo reippaina liikenteessä. Suoraan lähimmälle metro-asemalle. 52 Mitä helvettiä?!?! Metro ei kulje tänään huoltokatkoksen takia. Pienet paniikinpoikaset päällä, että mitäs nyt? Ei muuta kuin seikkailemaan kaksikerroksisella bussilla seuraavalle toimivalle metro-asemalle. Löytyihän se asema vihdoinkin, metro alle ja suuntana Hammersmith Apollo!
Siinä se sitten oli! Koko komeudessaan Hammersmith Odeon/Apollo! 53 Takaraivossa vilahteli flashbäkkejä kymmeniin videoilta ja DVD:ltä katsottuihin live-tallenteisiin, joissa tämä keikka-areena on toiminut näyttämönä. Kun tuon valotaulun ensimmäistä kertaa omin silmin näki, niin ei voinut olla liikuttumatta. *Niisk*.
Ilta oli vielä nuori, kuten auringonpaisteesta voi päätellä. Tästä huolimatta ovien eteen oli kerääntynyt satapäinen fanijoukko. Joten mikä olisikaan parempi tapa herättää porukkaa, kuin pieni huutokilpailu?! ”SCREAM FOR HAMMERSMITH!” ja porukka teki työtä käskettyä! 54
Aikaa oli vielä hyvin, ennenkuin varsinainen keikka alkoi. Jälleen yhtäkään meistä ei lämppäribändit kiinostaneet. Suuntana siis ”Duke Of Cornwall”, pubi, jonne oli sovittu ”pre show”-miitti. Sijaintikin oli oiken hyvä, noin 30metrin päässä keikka-areenasta. Paikalle faneja ympäri maailmaa, Super Six ottaa terassin haltuun. 55 Settejä kehiin(lue setti= tuoppi olutta ja Jameson-viski. Nautitaan luonnollisesti erikseen) ja jutustelua ulkomaalaisten kanssa. Maidenfanit ympärimaailman tuntuvat kuin samalta perheeltä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun olen tämän todennut. Voisiko Harris olla enempää oikeassa, sanoessaan: ”Our fans, they’re the best in the world. Really they are!”. Matkalla vessaan Iivis törmää muuan Nicko McBrainiin, joka tilaa pintin ja katoaa backstage alueelle. Tarkoitus oli sanoa jotain fiksua, mutta niinkuin arvata saattaa, ei järkevää sanaa suusta. Keskustelu jää siten hyviin keikan toivotuksiin ja toverillisiin selkääntaputuksiin. Hetki jää kyllä ikuisesti mieleen, sehän on selvä. Olipa jätkät hieman ihmeissään kun tulen vessareissultani naama TÄYSIN hangonkeksinä. ”Ette jätkät ikinä usko kenet juuri äsken näin!”. Toiveikkaana jäämme pubin sivuoven portille päivystämään Suomen lippu levitettynä, mutta bändistä ei näy vilaustakaan. Sitten onkin aika siirtyä sisään legendaariseen Hammersmithiin. Tätä ennen vielä, tilaisuutta varta vasten säästämäni kuohuviinpullo auki ja viimeiset kimppakuvat ennen keikkaa. 56 Tunnelma on nostalginen päästyämme aulaan, mieleen tulee Beast Over Hammersmithin alkukuvat. Sisään saliin ja ihmettelemään kattokruunuja ja koristeita, aivan mahtavaa. 57 Koska kyseessä on teatteri josta on poistettu penkit permannolta, lattia laskeutuu lavaa kohden tarjoten loistavat näkymät joka paikasta.
Täällä toki saa olutta jonottaa, noh onpahan aikaa tarkastella paikkaa sisältä tarkemmin. Eräs kaveri, jolla backstage-passi kaulassa, alkaa juttelemaan meidän kanssa olutjonossa. Kaveri osoittautuu Steve Harrisin naapuriksi, siis ihan oikeasti! Kaveri, Mark nimeltään jos en ihan väärin muista, on todella otettu meidän fanituksesta ja tarjoaa koko porukalle tuopit! MAHTAVUUTTA! Lupasi vielä viedä terveiset Suomesta Stevelle keikan jälkeen. Jatkobileet olivat muuten Sanctuaryn toimitiloissa, jonne tietenkin kysyimme ohimennen, että oisko mitenkään mahdollista” :D. Valitettavasti kutsua ei Sanctuaryn tiloihin tullut. 58
Doctor Doctorin käynnistyessä huutomyrsky täyttää koko korkean salin. Paikan akustiikka ja muoto saavat aikaan sen, että meteli on häkellyttävä. Yleisö hoilaa mukana biisin sanasta sanaan: ”Living,loving, out on the run, so far away from you!” Ides of march jatkuu suoraan ja melodiaa ulvoo joka iikka. Käsiä yhteen niin perkeleesti. Rumpunostatuksella Maiden lavalle ja paikka räjähtää. 59 On suorastaan uskomatonta, miten kovaa jengi laulaa Murdersin mukana. Bändi on mahtavassa fiiliksessä ja kaikki juoksevat ympäri lavaa. Harris ei tunnu tietävän, mihin säntäisi seuraavaksi. Another Life ja Prowler samaan putkeen, kuten on totuttu. The trooper ja liput ovat taas mukana kuvioissa. Super sixin lippu ei liehu kauaa, sillä takanamme on keski-ikäinen nainen, joka on ajanut kuusi tuntia keikalle ja vetoaa niin kauniisti,että annamme hänenkin nähdä keikan. Trooperissa kuullaan ensimmäisen kerran legendaarinen ”Scream for me” lisäksi saadaan myös ”Speak to me Hammersmith”. Illan ensimmäinen spiikki alkaa Brucen saatanallisella naurulla. ”Welcome home!” ”It smells like a gig, it sounds like a gig… It must be an english gig!?” Seuraa pitkä ja koskettava muistelu koskien Clive-aikoja. ”Tonight this is seven-piece band!” Remember tomorrow on mahtava. ”Out of the fire!” Kotkabiisi tulee seuraavaksi. Ja sitten Rtth, jonka aikana tulee todistettua kaikkien aikojen äänekkäin ”We gave him hell!”-kohta. Perkele. Ei sitä keikkaa oikein voi sanoin kuvailla. Revelations koskettaa ja rokkaa samaan aikaan. Yleisö huutaa ”hei” joka ikiseen mahdolliseen ja mahdottomaan saumaan. Bruce laulaa kuin enkeli. Eteenpäin mennään, kuin Wehrmacht vuosina 39-41. Armoa ei pyydetä, ei anneta. Wrathchild. Die with your boots. Yleisö on siis tähän asti huutanut joka biisin mukana. Phantomissa mennään vielä pitemmälle. Bruce nimittäin antaa yleisön laulaa yksin väliosan jälkimmäisen puoliskon ”Watch your step he’s outta get you, come what may…” Laulaja puistelee päätään ja Harris näyttää saavan orkun. Minä ainakin saan. Beast-intro, lava punaiseksi ja vanha vihtahousu tarkkailemaan toimintaa. Bruce kävelee soolojen aikana pedon luo ja on kuuntelevinaan tätä korva kiinni pedon suussa. Bruce nyökyttelee ymmärtäväisesti ja viesti tuntuu menevän perille… mahtavuutta! Hallowed ja Iron Maiden kaikilla mahdollisilla huudatuksilla ja herkuilla. Loppuu superlatiivit. Bändi häipyy lavalta, paitsi Bruce, joka ei malta. Hän jää istumaan monitorille päivittelemään luultavasti parasta yleisöä koskaan. Illan kohokohta. Clive roudataan rullatuolilla lavalle. Yleisö chanttaa Maiden, Maiden helvetin kovaa ja samassa tahdissa. Iivis ja A.Kivi pyyhkivät kyyneliä. Clive on huonona. Ja liikuttava. Hyvä, että saa sanottua ”Thank you….everyone”. Uskomaton hetki. Miesparka. Yllätyksiä ei tipu, eikä niitä kaivata. Running Free, Drifter ja Sanctuary. Running Freessä kuullaan legendaarinen ”yo yo yo”-huudatus. Kuten sanottu, sanat eivät riitä kuvailemaan tuota keikkaa legendaariseesa Hammersmithissä. Maiden teki meistä selvää.59606162636465
Keikan jälkeinen yhteiskuva. Katsokaapa noita ilmeitä?! Voiko tuollaista iloa teeskennellä? Ei todellakaan! 66
Keikan jälkeen oli kyllä melkoisen piipussa, niin henkisesti ja fyysisesti. Täysin voimattomia koko porukka. 67 Onneksi ei tarvinnut taaskaan kauaa ravintolaa etsiskellä, tällä kertaa siis ihan kiinteätä ravintoa oltiin etsimässä. Arabialainen ravintola tarjoili oikeen maittavan illallisen kaikkine erikoisuuksineen.
Harmittavaa, kun Englannin lainsäädännön mukaan pubit joutuva sulkemaan ovensa puolen yön tienoilla (asia muuttunut syyskuun 05 jälkeen). Keikan ja ruokailun jälkeen ei tietenkään mitään pubeja ollut auki. Yökerhot ovat tietenkin eriasia. Mutta kukaan meistä ei halua putsata keikan jättävää loistavaa fiilistä millään KURA-musiikilla.
Matkaamme London towerille ja Tower Bridgelle metrolla. Kävelemme rannassa ja WV, Hese ja Tipi hoitavat kaupasta isot pullot viskiä ja votkaa ja säkillisen kaljaa. Juttu lentää ja astiat tyhjenevät. On jo pitkään ollut pimeää. Suunnittelemme London Towerin valloitusta kuudestaan. Joidenkin kunto alkaa pettää. Päätämme painua metrolla niin lähelle hostellia, kuin pääsemme, ja jatkaa siitä taksilla kämpille. Liian myöhään. Yksi kuusikosta hyytyy. Matkanteko tyssää kokonaan haavoittuneiden hidastaessa matkantekoa. Tilannetta pohditaan pystyssäolevien kesken. 686970
Seurue lienee äänekäs ja häiriköivä, sillä paikalle hönkäisee virkavalta ja ambulanssi. 71 Okei, ei käynyt mielessäkään että sillalla virtsaaminen olisi niin vakava rikos. Sillanvartija saapuu paikalle. Kaveri ei siis yksin uskaltanut tulla meilla asiasta huomauttamaan. Yksi meikäläisistä otetaankin lopuksi yöksi tarkkailuun sairaalaan, koska kaverilla on taju kankaalla ja näyttää muutenkin melko huonovointiselta. Konstaapeli kyselee hieman huvittuneena, että mitä jätkiä te oikein olette? Selitämme keitä olemme ja millä asialla Lontoossa. Kaveria naurattaa. Taitaa tykätä Maidenista. Selitämmä että suomessa ei ole kovin vakavata, jos vähän ruikkii kadun nurkkiin ja maistelee tärpättiä julkisilla paikoilla. Koko meitä paimentamaan tullut osasto (neljä partioautoa+ambulanssi -liikenne poikki) repeää nauruun. Mainittava Brittien kohteliaisuudesta se, että tämä sillanvartija keittää teet & kahvit kaikille, myös meille ”rosvoille” kuin poliiseillekin. Yksi meistä lähtee ambulanssipotilaan mukaan saattojoukoksi, kaveria ei jätetä koskaan. Sovitaan, että soitellaan ja tullaan sitten hakemaan, kun homma sairaalassa selvä. Kaikki tuntuu olevan hyvin. Paitsi, että nyt hyytyy toinen sankari ja kielloista huolimatta pissuttelee kadulle. Naispoliisilta menee ruikkimisesta hermot ja jätkä rautoihin ja autoon. Osastomme harvenee hälyttävällä tahdilla. Enää kolme miestä jäljellä. Jälkijoukot ottavat taksin ja lähtevät hakemaan saattajan. Samalla autolla suoraan hostellille. Rahaa palaa sata puntaa, eli tonni vanhaa valuuttaa.
Aamulla pojat ulos sairaalasta ja putkasta. Koko remmi kohta matkalla kotiinpäin. Edessä vielä junamatka Stanstedin kentälle ja lento Tampereelle.
Aamupäivällä vielä viimeinen vilaus Big Benistä. 72 Reissu vetelee viimeisiään. Olihan reissu! Kaikki tapahtumat ei tähän raporttiin mahtunut, eikä myös kuvatkaan, mutta ainakin ydintarina on tässä. Kaikista tapahtumista huolimatta tämä oli mahtava reissu! Erilaiset tapahtumat ja sattumukset,nehän vaan tekevät matkasta ikimuistoisen ja mielenkiintoisen. Paras reissu koskaan! Rapatessa roiskuu aina. Kiitos teille Super Six! Kiitos Iron Maiden!
Over and out,
Iivis
UP THE FUCKIN’ IRONS!