Tekijä: Toni Brigatti

Seuraavaksi suomalaisista Iron Maiden faneista esittelyvuorossa sivustollamme on todella rautainen neito ja suruton suhari, jonka elämästä ei vauhdikkaita käänteitä puutu, mutta silti meininki tuntuu säilyvän aina aurinkoisena ja vähän lämpimän minttukaakaon tuoksuisena. Anu Dante Villanen on virkaiältään ehkä vielä hieman nuori, mutta parempi, että Maiden löytyy myöhään kuin ei milloinkaan. Suurin syy tähän viilapenkkiin joutumiseen on ilman muuta retki Maidenin tämän vuoden Australian ja Japanin keikoille, josta Anu jutustelee hieman lopuksi. Up the Anus!

Kuka ja mistä päin?

Anu Villanen, 24 vuotta ja Tampereella ikäni asunut. Työskentelen graafisena viimeistelijänä, toisin sanoen painopinnanvalmistajana 7. vuotta. Vapaa-aika kuluu saksanpaimenkoira Danten kanssa, jonka kanssa harrastan suojelua. Muuten piirtelen, soittelen bassoa silloin tällöin, katselen leffoja sulhon kanssa tai metsästetään sarjiksia sarjakuvakaupoissa, kulutan musiikkia, roikun imocissa ja kerään leffoihin yms. liittyviä figuureita. Tuo viimeisin on oikeastaan ihan tuore harrastus, joka tuli sulhasen mukana 😀 Perheeseen kuuluu koira ja kihlattuni Jonatan 29 vuotta, Brasiliassa syntynyt, mutta 19 vuotta Ruotsissa asunut. Ja suuri Maiden fani ollut jo junnusta. Tavattiin Maidenin kautta Iron Maiden Online Club foorumilla ja se oli rakkautta ensi viesteillä. Joten Maiden teemaset häät siintää tämän vuoden joulukuussa 😉

Maidenia vuodesta… Mistä kaikki lähti?

2005. Eli tuore fani. Katselin kaikessa rauhassa Crusty Demons Nine Lives motocross DVD:tä ja lopputekstejen aikana pärähti Run To The Hills. Arvaatte varmaan, että sitä lopputekstikohtausta tuli kelailtua muutamaan otteeseen, ennen kuin sain ensimmäisen levyn käteen. Tuli vaan ihmeteltyä, miksi ihmeessä en ollut aiemmin kuullut tätä elämäni bändiä.

Miksi Maiden on elämäsi bändi?

Tunnelma, aiheet, lavashowt, energia, voima, melodia, harmonia, kokonaisuus… Maiden vaan tempaa mukaansa. Se nostaa pään pystyyn paskempanakin päivänä. Se pistää menemään eteen päin ja saamaan voimia jaksaa vaikka mitä. Brucen ääni on jumalallinen (pidän kovasti myös Paulista ja Blazesta). Musiikin lisäksi se mikä Maidenista myös tekee ylivoimaisen on kaikki sen ympärillä oleva. Fanit. Suurin osa kavereista ja läheisimmistä ystävistä on Maidenin kautta. Ja tuntee olevansa suurta perhettä, kun lähtee keikoille ja reissuun ja ihmiset ympäri maailmaa kokoontuu yhteen. Näkee kavereita ja tutustuu uusiin kavereihin ja tuntee, että olisi tullut kotiin.

Mottosi

When you stop dreaming, you stop living.

Paras Maiden-aiheinen muistosi?

Heaven Can Wait Yokohamassa. Olin lavalla Janickin puolella ja mulla oli esillä omatekemä Suomen lippu. Bändi (paitsi Nicko) oli jo sen aiemmin läheltä nähnyt ja Bruce pariin otteeseen Australian keikoilla huomioinut lippua eturivissä, joten nyt seisoi edessä, katseli hetken ja nyökkäsi. Janick kääntyi ja huomasi ja samalla hetkellä läväytti leveän hymyn ja iski silmää. Sinä hetkenä olin niin iloinen, kun ihminen vaan voi olla! Jestas, mikä hetki.

Ja Melbournessa jäi kanssa mukava muisto. Oltiin hotellimme läheisessä pubissa ekan Malbournen keikan jälkeen ja justiin otettu juomat tiskiltä, kun John sano mulle, että ala nyt saa slaagia, mutta Adrian käveli sisään. No mua alko jännittään ihan hulluna ja en uskaltanut edes katsoa sinne päinkään. Janick saapui myös pubiin ja jännitin lisää. Rodin kanssa juttelin aikasemmin jotain noista paidoista mitä tein jne. mutta en uskaltanut bändin jätkille morjestaa ja pyytää kuvaa tai mitään. John sitten vei mut pihalle haukkaamaan ilmaa ja pääsemään yli jännityksestä ja Rod saapui paikalle ja kyseli onko jotain vialla. John sanoi, että sitä vähän vaan jännittää, että oli vähän liikaa, että Adrian ja Janick tuli. Rod nauroi lämpimästi ja sanoi, että tulehan ja otti mua kädestä kiinni. Käveli sitten Janickin luo ja esitteli mut ja sain soperrettua mukava tavata jne. ja jos olisi pieni hetki aikaa kuvalle ja nimmarille ja kiitos. Jossain vaiheessa tulin alakertaan yläkerrasta ja Janick pyysi tykönsä Halusitko tavata Adrianin. Joo! Okei, vien sut Adrianin luo, mutta Brucen saat hoitaa yksin. ja naurahti. Siinä sitten Janick vei Adrianin tykö ja sain taas soperrettua jotakin. Kuvan jälkeen kiitin ja suuntasin hakemaan kurkun kostuketta.

Brucella oli juttu kesken koko ajan, joten menin tilaamaan juotavaa. Bruce tuli myös tilaamaan ja oli yksin, joten tervehdin ja kysyin olisiko hänellä aikaa nopealle kuvalle (tussia ei ollut nimmarille, kuten Adrianin kohdalla). Bruce tuntui olevan todella hyvällä tuulella ja hymyily ja vaihdettiin pari sanaa siinä lisää. Se oli yksi kohokohdista, varsinkin kun Bruce jännittää mua eniten, vaikka sen nopeasti tapasin Bruce Airilla ja nyt se oli niin rento ja puhelias. Sen jälkeen menin innoissani kertomaan Janickille, että Brucen tapaaminen meni hyvin. Janick naurahti ja kysyi No oliko se niin vaikeaa lopulta? No ei se ollutkaan… 😀

Mikä on suosikkialbumisi?

Paha paha. Se voisi miltei olla Powerslave, mutta punnittuani ajatuksia hieman sanoisin A Matter Of Life And Death. Kasvoin tuohon levyyn. Se tuntui koko ajan paremmalta ja paremmalta ja kasvoi suurimmaksi loppujen lopuksi. Täysi 5/5 ja onhan se tärkeä levy henkilökohtaisesti itsellenni, kun se oli enimmäinen Maiden levy, jonka julkaisua itsekkin odotin ja ensimmäisellä keikallani kuulin kyseisen albumin läpi (mikä oli muuten mahtava ja helvetin kova veto Maidenilta). En välittänyt pahemmin Out Of The Shadowsista ensin, mutta kuultuani ja nähtyä sen livenä sekin nousi 5/5 kappaleeksi. Täydellinen levy.

Oletko Fan Clubin jäsen?

Kyllä. Fan Club todella hemmottelee nyt jäseniään, mutta itselle pre-saleja jne. tärkeämpi on foorumi, missä on helppo pitää yhteyttä päivittäin kaikkien ulkomaalaisten kavereiden kanssa. HCW, FTTB, Pre-sale… Siinä jo muutama TODELLA hyvä syy liittyä muiden etujen lisäksi.

Tuossa aiemmin kerroit jo vähän bändin jäsenten tapaamisesta. Missäsä kaikkialla olet heitä tavannut?

Brucen Bruce Air lennolla Serbiaan. Brucen kerran Melbournessa pikaisesti, kuten Adrianin. Steve tuli tavattua myös Melbournessa ja Janick ja Dave muutamaan otteeseen Melborunessa ja Sydneyssa.

Kuinka monta kertaa olet nähnyt Maidenin konsertissa? Mikä on ollut paras keikka?

14 kertaa ja 7 eri maassa tähän mennessä. Paras on vaikea valita. Itselle ei ole niin tärkeää settilistat, soundi tms. vaan se henkilökohtainen fiilis. Ehkä tärkein on 12.11.06 Tampereella, koska se oli ensimmäinen Maiden keikkani. Se tunne on vain lyömätön, kun ensimmäisen kerran alkaa sydän väpättämään Doctor Doctorin aikana ja yht' äkkiä ADRIAN SMITH kävelee lavalle ihka elävänä. Tai kun Bruce juoksee ja hyppää suoraan eteesi ja siinä hän, suurin idolini on metrin päässä. Ja jäi siitä keikasta muutenkin mahtava fiilis, koska Lord Of Lightin aikana Bruce kyyristyi eteen ja katsoi suoraan silmiin koko hitaan osion aikana. Tuollaiset pienet yksityiskohdat kruunaa keikan.

Tuon lisäksi parhaat muistot on jäänyt tämän vuoden Sydney molemmat keikat ja Brisbane. Bändi vaan oli yksinkertaisesti tulessa ja esim. Bruce ja Janick pitivät hauskaa toistensa kanssa jatkuvasti ja showt jäi mieleen lämminhenkisenä ja hauskana.

Kävit siis katsomassa Maidenia Ausseissa ja Japanissa alkuvuodesta. Jaksaisitko puristaa pitkän tarinan paketiksi ja kertoa hiukan, että minkälaista oli?

Mieletön kokemus. Mulla ei ollut matkavereita reissua varten, mutta Plina (Queen Of Hearts) pyysi hänen ja Johnin (STEVEHUNTER) mukaan. Olin todella iloinen, koska Plinasta oli tullut hyvä ystävä ja hänen ansiotaan osaksi myös oli, että löydettiin Jonatanin kanssa toisemme.

Australia, Perth. Kuuma, kuuma, kuuma! Kesti siis aikansa tottua siihen lämpöön. Ensimmäinen päivä: Suoraan rannalle ja olin sitten 3 tuntia suorassa auringon valossa, mikä oli idiootti veto, kuten arvata saattaa. Joten alkupuoli Australian matkasta meni kesiessä, palellessa/hikoillessa kuumeessa, mikä tuli palamisen jälkeen. Iho paloi niin pahasti, että jouduin ottamaan särkylääkettä aamusin vain pukeakseni päälle.

Ekat päivät ennen hotelliin muuttamista asuimme pienessä hostellissa ja mulla oli oma huone. Eräs aamu sain Jonatanilta tekstiviestin, että onnittelut muru, olet voittanut Heaven Can Wait Perthin! Menin Plinan huoneen ovelle valkoisena kuin lakana. En saanut änkytettyä mitään, joten Plina luuli, että Jonatan on joutunut onnettomuuteen tai muuta vastaavaa 😀 HCW oli mahtava kokemus, vaikka Perthin keikka muuten olikin laimea. Jännitin niin pahasti, että puristin lavan takana Johnin (pyysin hänet, kun Plina halusi jättää väliin) käden valkoiseksi ja tuntui, että tulee päivällinen ylös. Se jännitti NIIN pahasti! Mutta kaikki katosi, kun päästiin lavalle. Tuli niin voimakas ja voittamaton tunne ja ystävät eturivissä sai fiiliksen vielä enemmän kattoon. Oli aika hyper olotila, kun mentiin takasin lavan taakse ME oltiin TUOLLA!.

Melbourne oli kaupunkina kaunein ja mielenkiintoisin. Meet up oli hauska. Tosin kuppia tuli kaadettua AIVAN liikaa, joten yritin suostutella Sam Dunnia keikan jälkeen, jos voisi jättää suosiolla erään haastattelun pois sitten lopullisesta materiaalista… Sam Dunn oli todella mahtava tyyppi. Muutamissa kaupungeissa juteltiin tuoppien kera ja Japanissa tuli heti morjestamaan ja juttelemaan keikkapaikalla. Huippu jätkä!

Sydney ei ollut kaupunkina niin makee kuin Melbourne, mutta BBQ meet up baarin katolla oli luksus! Sydneyssa maistoin myös kengurua, kun Muz ja Lisa, ystävät Australiasta kutsuivat meidät omaan huoneistohotelliin. Muz itse teki kenguru lihavarrasta ja makkaroita ja oli kyllä kokeilemisen arvoista. Sydneyssa keikat meni yli odotusten.

Brisbanen kohdalla itsellä alkoi väsymys hieman jo painaa. jatkuva lentäminen, lyhyet unet, jatkuva pre-party, after party ja eturivien paine alkoi tuntumaan. Brisbanen keikan jälkeen olin täysin jo muusia. Keikan jälkeen Muz yritti venyttää mun pohkeita juna-asemalla, kun mun kävely alkoi jo saamaan koomisia piirteitä. Keikka oli suoraan sanottua täydellinen, vaikkakin haikea. Keikan jälkeen kokoonnuttiin läheisimipien ystävien kanssa rauhalliseen pikkupubiin jättämään hyvästit. Kaikilla oli suru, varsinkin kun suurin osa tuosta porukasta ei ollut tulossa Japaniin. Kyyneleet vuodatettiin ja viimeiset halaukset puristeettiin. Kesää odotellessa…

Se mikä jäi Autraliasta harmittamaan oli, että matkustaminen sinne on ollut suuri haave, mutta aikataulu oli niin hektinen, ettei ollut aikaa käydä katsomassa koaloita, kenguruita jne. Ja jos oli joinain päivinä luppoaikaa, väsytti niin paljon, että oli pakko levätä.

Japaniin lentäessä nousi kuume. Oli aika rikkinäinen oli, kun päästiin Johnin ja Plinan kanssa hotellille Tokiossa. Greg (Kyllian68) oli huoneessa ja odottamassa ja voi sitä riemua, kun vihdoin tavattiin livenä! Olen paljon jutellut Gregin kanssa imocissa ja todella odottanut tuota näkemistä.

Yokohaman keikalle olin taas voittanut HCW:n ja tällä kertaa otin mukaan naapurimaasta Tobiaksen, joka oli todella iloinen tästä yllätyksestä. Keikka oli kokonaan istuimilla ja jouduin jättämään kamani penkille. Olin ostanut ennen keikan alkua mm. uuden futispaidan, hupparin, kiertue t-paidan ja samaan muovipussiin laiton päältäni Helloweenin pitkähihaisen kiertuepaidan ja Rautaneito.com pitkähihaisen (jep, mää jäädyin Tokiossa!). Olisi pitänyt tunkea se muovipussi vaikka vieressä seisovan exän käteen tai hänen penkkinsä alle, mutta eihän siinä täpinässä järki leikannut. Joten, kun palasin lavalta omalle paikalle oli muovipussi poissa, kuten vieressä aikaisemmin seisonut tyttökin… Ja ulkona oli pirun kylmä ja mulla oli enää pelkkä toppi päällä. Sentäs viitti jättää mun nahkatakin rauhaan. Mutta SE HCW oli kaiken arvoista.

Japani meni muuten hieman huonovointisena katsellessa levykauppoja ja katuja. Harmi, kun ei ollut kanssa vähän enemmän aikaa ja parempi kunto. Mutta on se Tokio kaunis ja puhdas paikka. Ja 7 Eleven kaupat tuli siellä tutuiksi 😀 Vaikka haju oli tyrmäävä.

Kumpaankin maahan lähdetään joskus tuon tulevan miehen kanssa. Varsinkin nähdä Maiden Japanissa on Jonatanin yksi suurimmista haaveista ja ymmärtäähän sen kyllä. On se fiilis ja yleisö täysin eri planeetalta.

Parasta antia matkassa oli myös se kuinka ystävyys syveni monen kaverin kanssa. Tuli solmittua elinikäisiä ystävyyssuhteita ja joistakin voisin sanoa, että pidän heitä nyt veljinä ja siskoinani.

Kiitokset Anulle, joka muuten arvasi oikein tuolla meidän keikkaveikka skabassa Maidenin Suomen keikkapäivän ja -paikan ja voitti siis itselleen orjan. Palaamme palkintoihin kesän aikana.