Steve Harris/Adrian Smith
6.34
1. Soolo (3.51) Dave Murray
2. Soolo (5.31) Adrian Smith
Soitettu livenä The Beast on the Road -kiertueella 1982, World piece tour -kiertueella 1983, Suurimmalla osalla World slavery tour -kiertueen keikoista 1984/85, joillakin Seventh tour of a seventh tour -kiertueen keikoista 1988, No prayer on yhe road -kiertueella 1990/91, sekä Give me Ed -´til I´m dead -kiertueella 2003.
Viralliset liveversiot löytyvät Live after death -livetuplalta 1985 (äänitys Hammersmith Odeonista 1984), sekä kaksi versiota Eddies archive -kokoelmalta (Hammersmit Odeon ja Reading -festivaali 1982).
The Number of the Beast -albumin vinyyliversion a-puolen päättävä 22, Acacia avenue on alunperin Adrian Smithin tekemä kappale, jota mies soitti erilaisten kokoonpanojen kanssa, ennenkuin liittyi Iron Maideniin. Smithin itsensä mukaan kappale muotoutui eri kokoonpanojen mukana ja myötä paljonkin ja Iron Maiden -kappaleena tunnettu versio on pitkän evoluution tulos, johon viimeisen loppusilauksen on luonut Steve Harris sanoitusten ja osittain myös sävellystyön osalta.
Lukuisia erilaisia osia ja tunnelmia käsittävä numero on albumin soitetuimpia kappaleita keikoilla The Number of the Beast- ja Run to the Hills -singlejen, sekä Hallowed be thy name:n ohella.
Bändin kirjoittaessa materiaalia Beast -levylle toimintaa varjosti jälleen kerran kova kiire. Julkaisukelpoinen materiaali oli tietyssä mielessä kortilla (jota ei uskoisi, sillä levy on kokonaisuutena ja olosuhteet huomioonottaen loistava paketti). Steve Harris oli useita vuosia aiemmin nähnyt Smithin vanhan bändin Urchinin esiintymässä jonkinlaisella puistokeikalla ja Harris muisti bändin soittaneen jotakin kappaletta, joka oli jäänyt hänen mieleensä. Harris kääntyi Smithin puoleen ja kysyi tältä, mikä biisi olikaan kyseessä ja hyräili biisiä Smithille. Paletti lähti aukeamaan ja lopputuloksena syntyi 22, Acacia avenue.
Kappale on hyvin monimutkainen ja muusta Maiden -materiaalista poikkeava kokonaisuus. Toisistaan täysin riippumattomat osat kuitenkin nivoutuvat loppujen lopuksi erittäin tyylikkäästi yhteen ja seurauksena on erittäin toimiva ja jopa teatraalisia sävyjä omaava livebiisi. Bruce Dickinsonin panos on merkittävä sanoitusten suhteen kappaletta esitettäessä, sillä miehen tulkinta saa tekstin tietyssä mielessä elämään hyvin rikkaasti.
Kyseessä on sanoituksellisesti jatko-osa ensimmäisellä Iron Maiden levyllä olevalle Charlotte the harlot -kappaleelle (kts. Charlotte -analyysi). Molemmissa kappaleissa ovat mukana sama prostituoitu ja tämän parittaja-poikaystävä, mutta 22, Acacia avenuella mukana on myös kolmas taho, kuulija, joka edustaa pariskunnan mahdollista asiakasta. Kappaleen alku (jonka Dickinson vetää upean tunteikkaasti ja vaanivasti-etenkin keikoilla) on Charlotten parittajan myyntipuhe.
Suoraan suomennettuna suurinpiirtein:
Jos tunnet olevasi alamaissa, masentunut ja yksinäinen,
Tiedän paikan mihin voidaan mennä.
Osoitteeseen 22, Acacia avenue – tapaat ladyn jonka tiedän
Joten jos haluat pitää hauskaa,
Ja olet valmis maksamaan siitä,
Hän ei pyydä, kuin 15 puntaa..
Kaikillahan on omat paheensa..
Kappaleen alku jatkuu samaan tyyliin vielä seuraavan säkeistön verran, jossa Charlotten kundikaveri menee jopa niin pitkälle, että melkeinpä lupaa Charlottensa asiakkaalle ilmaiseksi, jos tämä vain jaksaa odottaa tarpeeksi kauan, että muut (maksavat) asiakkaat saavat osansa ensin. Täytyy vain kertoa terveisiä kundikaverilta.
Koko stoori kääntyy kuitenkin täysin päälaelleen biisin edetessä. Charlotte saa (Charlotte the harlot -kappaleen hengessä) niskaansa armottoman moraalisaarnan. Kundikaveri arvostelee Lotan elämäntapaa, huoraamista ja sitä, miten tämä toiminnallaan läheisiään satuttaa. Välillä kuitenkin mennään taas myyntipuheen puolelle ja pelin henki on todella raadollista. Charlotelle saa tehdä lähestulkoon mitä huvittaa: lyödä, purra jne.
Kuten ykkösosassa, myös tässä, mustan huumorin ja hyvinkin alatyylisten kielikuvien takaa on kuitenkin havaittavissa syvä epätoivo ja ahdistus. Ilmeisesti Charlotteen rakastuneen luuserin ainoa keino olla rakastettuaan lähellä on olla tälle hyödyksi ja parittaa tätä.
Biisi on jokatapauksessa hyvin omalaatuinen Iron Maiden -kappale. Eittämätön klassikko, joka toimii livenä, kuin metrin halko.
Kappaleessa annetaan ymmärtää, että Charlotte pitää vastaanottoaan Lontoon East Endissä.
So anytime you´re down at East End…Don´t you hesitate to go..
Hämmentävää kyllä, Suur Lontoon (valtava alue) seudulta löytyy useita kadunpätkiä, jotka ovat nimeltään Acacia -jotain. Yksikään ei kuitenkaan sijaitse East Endissä. Näinollen pyhiinvaellusreissuja kyseiselle vastaanottopisteelle on mahdoton tehdä. Tämä kenties tietoista.