Viikon tapahtumia

23.5.2005

Kaikkien aikojen Iron Maiden kesä alkaa nyt! Ovatko kultaiset vuodet tulleet takaisin vai onko kyseessä deja-vu, kun suomalaisia hemmotellaan tänä kesänä RaskasMetalliyhtye Iron Maidenin musiikilla ja yhtyeeseen kiinteästi liittyvillä asioilla niin, että heikompia Maiden antifaneja oksettaa. Koska ennen olemme saaneet seuraavanlaisen paketin yhdelle kesälle:

1. Bruce Dickinson julkaisee 7 pitkää vuotta odotetun uuden sooloalbumin, joka osoittautuu timantiksi. Dickinsonin uuden tulemisen ja Äänen palautumisen trilogia Accident of Birth, Chemical Wedding ja Tyranny of Souls saa ansaitsemansa päätöksen. Mitähän seuraavaksi…

2. Maiden vetää heinäkuussa kaksi iltaa peräkkäin Helsingissä ja molemmat konsertit ovat loppuunmyytyjä. Ei koskaan aikaisemmin. Keikkoihin liittyvää oheisohjelmaa ei ole vielä julkistettu, mutta sitä on tulossa.

3. Kulttuurin kehto Ylen TV2 lähettää tunnin viiveellä eli melkein suorana Göteborgin konsertin.

4. Maiden julkaisee 29.8. Death on the Road tupla DVD / CD paketin

Tällä viikolla Maiden starttaa Eddie Rips Up World Tourin. Kiertueen ensimmäinen konsertti on Prahassa ensi lauantaina 28.5. Suomalaisfanit lähtevät Rautaneito.comin järjestämälle keikkamatkalle parin kymmenen hengen voimin pitämään hauskaa ja katsastamaan shown. Matkalta on odotettavissa keikkaraporttia settilistoineen, valokuvia, ym. aiheeseen liittyvää lapsilta kiellettyä aineistoa.

Rautaneito.com paidat saadaan tänään painosta ja postitusurakka aloitetaan heti. T-paidat ja pitkähihaiset postitetaan tilausnumerojärjestyksessä. Huppareihin brodeerataan Rautaneito-logo, joten niiden postitus saattaa mennä ensi viikkoon yllä mainitun keikkamatkan takia. Kiitokset kaikille tilauksensa maksaneille täältä Bangkokista! Paitoja tehtiin muutamia kappaleita varastoon ja niitä voi kysellä viikolla 22 maililla osoitteesta tilaus@rautaneito.com.