Rautaneito.comista osakeyhtiö!

1.4.2005

Suomalainen Iron Maiden -fanisaitti www.rautaneito.com ottaa suuren suosion seurauksena uuden askeleen…
Suomalainen Iron Maiden -fanisaitti www.rautaneito.com ottaa suuren suosion seurauksena uuden askeleen ja muuttuu osakeyhtiöksi. Samalla ruotsalainen Maiden Sweden liitetään Rautaneito.comiin ja perustettavan yhtiön nimeksi tulee Oy Rautaneito Ab. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana aloittava Sakari Östermalm kertoo STT:n tiedotteessa seuraavaa: ”Liikeideamme tulee olemaan matkojen järjestäminen ulkomaille tapahtumiin, jotka liittyvät heavy musiikkiin. Tätähän olemme viime vuosina jo oman toimen ohessa harjoitelleet. Toinen osa ydinbisneksestämme on erilaisten Rautaneito-tuotteiden valmistus ja myynti. Tuotepalettiimme tulee kuulumaan mm. paitoja, pipoja, kylpytakkeja, kondomeja, golf-mailojen suojuksia, kännyköiden kuoria ja jääkiekkomaalivahtien maskeja.”

Oy Rautaneito Ab:n toimitusjohtajana aloittaa tästä päivästä lähtien Pertti Keinonen, jonka headhunterit löysivät kansainvälisestä logistiikkakonsernista. ”Panemme haisemaan. Tällaista yritystä ei ole ollut ennen Suomessa ja markkinaraon haistettuani päätin alkaa välittömästi takomaan. Avaamme konttorimme Eurajoen kolmannen ydinvoimalan välittömään tuntumaan, jotta vahvistimillemme riittää varmasti virtaa. Palkkaamme aluksi 50 metallimiestä ja naista”, Keinonen uhoaa. Tulevaisuuden Keinonen näkee valoisana: ”Metallialalla on erittäin paljon kasvuvaraa. Keikkojen järjestäminen, roudauspalveluiden tarjoaminen, laitteiden ja keikkabussien vuokraus sekä oman metalliradiokanavan luominen tulevat ensimmäisinä kuvioihin. Kanavalle on jo nimikin valmiina: Metal FM 66,6. Oy Rautaneito Ab järjestää faneille suunnatun osakeannin, jonka tarkoituksena on kerätä sijoittajia metallimusiikin pariin. Moraalisella puolella tavoitteenamme tulee olemaan metallin puhdistus. Heitämme metallista kaikki viime aikoina loisimaan tulleet *****reiät hevon ****uun.”

Yhtiön ensimmäisenä markkinointitapahtumana on helikopterikuljetuksen järjestäminen Iron Maidenin Helsingin konserttiin 6. päivä heinäkuuta 2005. Kuljetus on ilmainen ja mukaan otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Helikopteri kokoaa ihmiset ympäri Suomea, joten paikkakunnalla ei ole väliä. Ilmoittautumiset sähköpostilla: helikopteri@rautaneito.com.