Maiden soitti uutta albumia toimittajille

21.6.2006

Iron Maiden kutsui tällä viikolla valikoituja journalisteja ympäri maailmaa tekemään haastatteluja ja samalla kuuntelemaan uunituoretta A Matter of Life and Death –albumiaan. Suomalaisen Inferno-lehden päätoimittaja Matti Riekki kommentoi Imperiumi.netin laudalla uutta levyä sanoin ”jätti fiiliksen parhaasta Maiden-kokonaisuudesta sitten 80-luvun”. Ruotsalaisen Aftonbladetin nettisivuilla kommentoidaan uutta levyä enemmänkin. Steve Harris kertoo uuden albumin nimestä: “6-7 biisiä kertoo sodasta ja uskon asioista. Uskonto aiheuttaa maailmassa kurjuutta ja kuolemaa enemmän kuin mikään muu. Emmekä koskaan opi. Uskomatonta.” Maidenin tulevaisuudesta Steve tarinoi: “Aivan alusta asti olen sanonut, että teemme viisitoista studioalbumia. Tässä tapauksessa meillä olisi sitten yksi vielä jäljellä ja se tekee minut surulliseksi. Onhan sitä elämää Maidenin jälkeenkin. Ja on myös paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutta joihin minulla ei ole nyt aikaa. Varmasti tulen ikävöimään bändiä, mutta ei ole syytä elää menneisyydessä. Varmasti monia alkaa vituttaa, kun lopetamme, mutta siinä vaiheessa, kun emme enää halua tehdä tätä, se on loppu.

Aftonbladet kuvailee uutta levyä seuraavasti:

– Jos pidit Brave New World ja Dance of Death albumeista, tämä on kuin kaivattu ystävä palaisi kotiin.
– Maiden jatkaa progepoluilla ja musiikki vaihtelee hempeilystä kovaan rymistelyyn.
– Mahtipontisia ja vivahteikkaita kokonaisuuksia, joita viimeisilläkin albumeilla on ollut
– Out of the Shadows -biisiä kuvaillaan aavistuksen Children of the Damnedin ja Tears of the Dragonin kaltaiseksi.