Iron Maiden soitti eilen perjantaina 15000 katsojan edessä Dubaissa järjestetyssä Desert Rock Festival -nimisessä kansanjuhlassa. Settilistaa oli rukattu viime jouluna päättyneen Euroopan kiertueen jälkeen. Uudelta albumilta soitettiin viisi kappaletta ja loput biisit olivat vanhoja klassikkoja keikan kokonaiskeston ollessa siten puolitoista tuntia. Huomiota herätti kitaristi Janick Gersin koipi, joka oli saanut tuekseen metallia. Rautaneidon Rita Tainolan mukaan mies on heittänyt voltin jostain East Endin räkälästä palattuaan ja loukannut, mutta ilmeisesti se ei tahtia haittaa. Puudutus oikealle tasolle vaan ja baanalle. We rock.
Maiden Dubaissa 9.3.2007
Different World
These Colours Don't Run
Brighter Than A Thousand Suns
Wrathchild
The Trooper
The Reincarnation of Benjamin Breeg
For The Greater Good of God
The Number of The Beast
Fear of The Dark
Run To The Hills
Iron Maiden
Encoret
2 Minutes To Midnight
The Evil That Men Do (Bruce Dickinson omisti kappaleen jollekin Arille 🙂
Hallowed Be Thy Name