KinoTuska tiedottaa

30.1.2006

Maailman ehkä ahkerin yhtye, Iron Maiden, aloittaa vuoden 2006 kauan odotetulla DVD-julkaisulla, kun Death On The Road näkee vihdoin päivänvalon helmikuun 3. päivä. KinoTuska kumartaa Britteihin päin ja juhlistaa julkaisua Suomen ensi-illalla Hellsingin Nightlife-Rockissa 1.2. Illan mittaan screnillä nähdään Dortmund Westfalenhalle Arenalla Saksassa joulukuussa 2003 taltioitu Maiden-keikka kokonaisuudessaan sekä iso liuta tulevan DVD:n bonuksia. Dance of Death-kiertueella taltioitu keikka sekoittaa yhtyeen samannimisen albumin tulevat klassikot Maidenin jo paikkansa vakiinnuttaneiden mestariteosten kanssa ja todistaa, että yhtye lienee kovimmassa kunnossaan aikoihin. Keikan lisäksi KinoTuskassa päästään kurkistamaan legendojen kiertue-elämään sekä levyntekoon Death On The Road- ja Life On The Road-dokumenttien muodossa, jotka ovat osa DVD:n yli kolmetuntista bonus-tarjontaa. Samalla kun Rautaneito pauhaa screenilla, luvassa on Maiden-visaa ja triviaa, joista voi tiedolla ja taidolla ansaita yhtyeen tuotteita paidoista avaimenperiin. Harvinaisimpana erikoisuutena parhaalle tietäjälle on luvassa bändin nimikirjoituksilla varustettu uniikki numeroitu Iron Maiden-juliste. Tämän lisäksi kaikkien lippunsa ostaneiden kesken arvotaan kaksi kappaletta uutta DVD:tä. Nightlife-Rockin ovet aukeavat klo 21 ja materiaalin paljouden takia näytös alkaa jo klo 21.30. Saavu paikalle!

KinoTuska 1.2.2006 : Iron Maiden – Death On the Road Suomen ensi-ilta
Nightlife Rock Hellsinki, Helsinginkatu 25
Klo 21
Liput 3 euroa, kaikki jotka esittävät ovella Tuska-lipun tai -paidan saavat lippunsa euron halvemmalla.