Paul Di’anno nousi Itä-Lontoon köyhälistöstä 70- ja 80-luvun taitteessa Iron Maidenin myötä maailman maineeseen. Vaikka menestys soolouralla on ollut vaatimattomampaa, on Di’anno aina elättänyt itsensä musiikilla. Laulaja on nykyään Brasilian kansalainen, eikä mene Lontooseen muutoin kuin pakon edessä.
Di’anno on tunnetusti värikäs persoona, eivätkä värit ole vuosien kuluessa haalistuneet. Siitä kertonee jotain miehen takaraivoon hakattu tatuointi, ”God = Fucker”. Värikkäästä miehestä liikkuu myös värikkäitä tarinoita. Pahat kielet kertovat vanhalla maineellaan ratsastavasta, turhautuneesta ja katkerasta äijästä, joka nauttii aamupalakseen amfetamiinia. Ennen keikkaa Turun Club Feenixissä haastateltavaksi saapuu kuitenkin hyväntuulinen ja rento Paul Di’anno. Vesiselvänä.
Suomessa
Ensimmäistä kertaa Paul vieraili Suomessa Oulun Kuusrockissa vuonna 1980 Maidenin kanssa. Dave Murray oli keikalla niin lärvit, että mies lopulta heitti kitaransa yleisön joukkoon.
– Joo, Dave syytti asiasta minua. En minä ollut kännissä, hän oli. Meidän piti lähettää roudarit hakemaan kitara takaisin. Tuo oli myös ensimmäinen kerta, kun söin poroa. Iltaa istuttiin yhden Bad Mannersin kaverin kanssa. Muistan tuon illan hyvin, sillä pääsin naimaan hyvännäköistä suomalaismuijaa. No, se oli silloin.
Miltä kiertue on tällä kertaa maistunut? Taukoa tuli pidettyä kuitenkin pidettyä yli 20 vuotta.
– Meininki on ollut mahtava. Terveyteni on vain reistaillut, minulla on nimittäin pahanlainen flunssa päällä. Olen yrittänyt torjua sitä vitamiinipiikeillä jo muutaman päivän. Ääni on kuitenkin pelannut, ainakin tähän asti. Mutta vitut, jos en pysty laulamaan normaalisti, sitten muristaan, Paul nauraa.
– Olen kyllä käynyt Suomessa lomalla useastikin, vaikkei keikkoja olekaan heitetty. Pidän tästä maasta, koska se on niin täysin erilainen vaikkapa Sao Paoloon verrattuna.
– Suunnitteilla on palata Suomeen pian yhden kaverini kanssa. Kyseessä on punk-bändi, jossa laulan huvikseni. Vedämme omien biisiemme lisäksi kovereina Ramonesia, Pistolsia ja Dead Kennedysiä. Joten ehkäpä palaan Suomeen noin viikon rundille. Minähän olen nimittäin punk-muusikko, en hevari. Hevari en ole koskaan ollut enkä tule olemaan. Olemme julkaisemassa punk-levyäkin, nimeltä Punkamon. Tämä on hyvä tapa irtautua hetkeksi hevimetallista ja muusta paskasta.
Lämppäreinä Suomen keikoilla ovat olleet mm. Machine Men ja Kilpi. Miltä vaikuttaa? Onko suomalainen musiikkiskene muuten tuttu?
– Kirjoitan paraikaa uusia biisejä, enkä käytännössä kuuntele musiikkia lainkaan. En halua ulkopuolisia vaikutteita, sillä jos joku juttu ei tulekaan minulta, se kyrsii ja lujaa. Kuuntelimme hieman Machine Menia ja he olivat ihan hyviä. Mutta toisaalta, se on Iron Maideniä. On olemassa vain yksi Iron Maiden, ja alkuperäinen on aina paras.
– Tietysti Hanoi Rocks on tuttu. Olen menossa katsomaan heidän keikkaansa ensi tiistaina Lontooseen. Michaelia en ole tavannut kymmeneen vuoteen ja Andya en varmaan 15:een. Hanoi on laittanut koko bändini vieraslistalle, joten menossa ollaan, vaikken Lontoossa enää viihdykään.
Elämää Maidenin jälkeen?
Di’annon viimeisin julkaisu on The Beast in the East -DVD. Tyydyttääkö lopputulos?
– En ole nähnyt sitä. En säilytä mitään tekemääni. Näin pakkauksen ja pari biisiä, ja ne näyttivät hyviltä. On kiusallista kuulla omia biisejään radiossa tai jossakin klubilla. En siis pysty katsomaan itseäni DVD:ltäkään. Mutta saamani palaute on ollut hyvää.
Vuonna 2000 julkaistiin niin ikään Maiden-aiheinen live, The Beast Live.
– Nuo biisit on nauhoitettu 20 vuoden ajalta eri bändieni kanssa. Nauhoitan kaikki keikkani, ja ajattelin, että vittuako niitä poiskaan heittämään. Kun esiinnymme Brasiliassa, bootlegit ovat myynnissä keikan jälkeen heti seuraavana päivänä. Julkaisimme siis ikään kuin virallisen bootlegin. Rahaa siitä ei tosin tule, kaikki menee Iron Maidenille. Myin viitisen vuotta sitten tekijänoikeuteni pois, en jaksanut enää sitä paskaa.
Paulin monista projekteista mielenkiintoisimpia lienee Gogmagog vuodelta 1985. Bändissä soittivat mm. entinen Maidenin rumpali Clive Burr ja silloin tuleva Maiden-kitaristi Janick Gers.
– Tunnettu englantilainen liikemies, Jonathan King, halusi koota ”superyhtyeen”. Alkuperäisessä bändissä oli vokalistina David Coverdale ja rummuissa Cozy Powell. Jonathan ei pitänytkään Coverdalen äänestä ja pyysi minua mukaan.
– Clive korvasi Cozyn ja mukaan tulivat Janick, Neil Murray sekä Def Leppardin Pete Willis. Tämä muodostui lopulliseksi kokoonpanoksi. Ongelma oli vain se, ettei bändin annettu kirjoittaa biisejä lainkaan. He kirjoittivat biisit itse, ja ne olivat aivan perseestä. Tein sen EP:n, enkä halunnut olla homman kanssa enää missään tekemisissä. Luulen, että Clive näki asian samalla tavalla.
– Jonathan King istuu itse asiassa linnassa nykyään, hän osoittautui pedofiiliksi. Oikein sille mulkulle, haha!
Uravaihdos
– Henkilökohtainen managerini Lea Hart hoitaa myös Killersin asioita. Olen tuntenut Lean jo 15 vuotta ja hän on hommannut minulle erilaisia projekteja. Kun annoin edelliselle managerilleni kenkää, päätti Lea yrittää hommassa. Ja hyvinhän homma on toiminut. Lea aikonee vetäytyä eläkkeelle ensi vuonna nauttimaan minun kustannuksellani hankkimistaan rahoista, runkkari! räkättää Paul ja jatkaa.
– Aion itsekin alkaa lopetella uraani. Haluan yhä tehdä levyjä, mutta en enää keikkailla niin paljon. Olemme aina tien päällä, ja haluan nähdä lasteni kasvavan. Olen puuhaillut opintojen parissa viimeiset kuusi, seitsemän vuotta ja parin vuoden sisällä tarkoituksena on saada tohtorin tutkinto oikeuslääketieteestä valmiiksi. Olen tehnyt tentit lähinnä etäopiskeluna kiertueiden vuoksi. Aion avata oman laboratorion ja tehdä töitä Brasilian hallitukselle ja poliisille. Jengi luulee, että olen vain kaheli hevilaulaja, mutta kyllä päästä järkeäkin löytyy, Paul nauraa.
– Jotkut muusikot putoavat tyhjän päälle, kun ura päättyy. Musiikki on ollut koko elämä. Tilanne oli sama minulla, mutta nyt siihen on tullut muutos. Omistan myös pari IT-yritystä ja ravintoloita, joten selusta on turvattu.
– Keikkailu on nykyään varsin kivuliasta, sillä selkäni on heikossa kunnossa. Asuessani Jenkeissä minua ammuttiin jalkaan, joten onnun hieman. Selkäkipuni johtuvat juuri ontumisesta. Esiinnyn, koska se on hauskaa, mutta ei kukaan kaipaa kroonista kipua. Rahan vuoksi en tätä tee, sillä rahaa en enää tarvitse. Tältäkään klubirundilta ei hilloa jää käteen, tämä on pelkkää hupia.
– Joskus vituttaakin, kun Steve jauhaa, että ”Paul ei halunnut kiertää, hän ei pitänyt kiertämisestä”. En pitänyt kiertämisestä Iron Maidenin kanssa, olin totaalisen kypsä. En pitänyt Killersistä, vaikka kirjoitinkin nimikkobiisin. Punkahtava ote oli kadonnut, ja tyyli lähestyi hevimetallia. Mutta olin nuori, enkä tiennyt mitä olin tekemässä. Turhautumisen purin viinaan ja huumeisiin. Yhtäkaikki, Steve olisi jo ruumis, jos hän keikkailisi samaa tahtia kuin me. Olemme olleet nytkin tien päällä jo kaksi ja puoli vuotta yhtä mittaa!
Kuka vanhoja muistaa…
Maiden teki uransa alkuaikoina kaksi kiertuetta Judas Priestin lämppärinä. Mahtoi olla hienoa aikaa nousevalle bändille?
– Aivan helvetin hienoa, erityisesti jälkimmäinen kiertue Amerikassa. Priest oli julkaissut Point of Entryn (1981), eikä kiertue myynyt kovin hyvin, joten he kutsuivat meidät matkaan. Me olimme kulman uudet kundit, se oli ikään kuin kahden pääesiintyjän kiertue. Whitesnake oli lämppärinämme, ja se vasta hilpeää olikin. David Coverdalen ego ei yksinkertaisesti kestänyt lämpätä meitä. Whitesnake lähtikin kiertueelta jo muutaman keikan jälkeen.
Egot törmäilivät myös Maidenin ja Priestin leireissä.
– Joku bändissä sanoi, että ”Judas Priestin äijät ovat vanhoja pieruja, ja me pyyhimme heillä lattiaa”. Ja niinhän me teimmekin. Mutta en minä niin sanonut, se taisi olla Steve, räkättää Paul.
– Luulen, että KK (Downing) oli se, jota nämä jutut nyppivät eniten. Kun Maiden esiintyi Donintonissa -92, olin paikalla ja törmäsin KK:hin. Otimme pari bisseä ja juttelimme; meillä ei ole enää mitään keskinäistä skismaa.
Vieläkö tulee juhlittua samaan malliin kuin ”vanhoina hyvinä aikoina”?
– Se on ollutta ja mennyttä. Nuo ajat liittyvät Maideniin. Homma menee niin, että jos käyt kavereiden kanssa drinkillä, niin johan joku on heti tilittämässä, että kaikki olivat aivan katollaan. Olenhan minä huumeita menneisyydessä käyttänyt. Mutta tietääkseni vaikkapa Lemmy (Kilmister) vetää vieläkin aineita ja on aina lärvit. Miksi hän ei saa siitä paskaa, vaan kaikki tulee minun niskaani?
– Jos jengi tulee vittuilemaan, niin en minä sitä kiltisti kuuntele, vaan vedän turpaan. Ei minun tarvitse kuunnella vittuilua keneltäkään. Kai minulla on hieman lyhyt pinna joskus. Nykyään sitä tosin mieluummin viettää aikaa perheen kanssa tai opiskellen. Teen myös tuotantohommia muille bändeille. Minulla studio Englannissa, jossa paikalliset bändit voivat käydä nauhoittamassa ilmaiseksi.
Takahuoneessa
Pitkään uraan mahtuu paljon mielenkiintoisia tarinoita. Tässä niistä yksi.
– Kun ensimmäisen kerran muutimme pois Itä-Lontoosta asuimme Dave Murrayn kanssa kämppiksinä. Daveyllä oli vanha, läpimätä Fiat Uno, jossa ovet pysyivät paikoillaan jeesusteipillä. Olimme silloin molemmat vielä töissä samalla alueella ja teimme työmatkat yhdessä. Dave vei minut aamulla töihin ja haki illalla pois. Ihmiset puhuivat meistä tyttöystävinä, Paul naureskelee.
– Menimme Daven kanssa naimisiinkin! Olimme eräässä pienessä hotellissa Yorksheressä Englannissa. Siellä oli jostakin syystä morsiuspukuja ja smokkeja. Dave päätti pukea morsiuspuvun ylleen ja minä kannoin hänet rappuja ylös, kunnes molemmat vedimme turvallemme. Silloin oli tainnut tulla otettua jotain! nauraa Paul.
Suhde Maideniin nykyisin
– Sain Davelta mailia vuosi sitten, mutten ole nähnyt häntä hetkeen. Cliven näin jouluna, ja aion mennä tapaamaan häntä uudelleen lähiaikoina. Tarinat minun ja Steven huonoista väleistä eivät pidä paikkaansa. Minulla ei ole mitään häntä vastaan ja päinvastoin.
– Kun Maiden esiintyi Riossa, Bruce (Dickinson) soitteli ympäriinsä saadakseen minut kiinni. He olisivat halunneet minut lavalle kanssaan esiintymään. Se olisi ollut hauskaa, mutta valitettavasti olin tuolloin kiertueella Saksassa.
Entä miltä nyky-Maiden kuulostaa Paulin korvaan?
– En ole kuullut heidän viimeisintä levyään. Edelliseltä levyltä kuulin The Wicker Manin, ja se kuulosti Judas Priestiltä. En juuri kuuntele Maideniä, mutten tosin omia levyjänikään. Somewhere in Time lienee parasta, mitä bändi on tehnyt. Ensimmäinen albumi on oma suosikkini, mutta tuotanto on karseaa. Killerskin on ihan ok, vaikken sen tyylistä pitänytkään. The Number of the Beast on aivan mahtava, fantastinen albumi.
– Tuntuu siltä, että on olemassa Iron Maiden -kaava, he ovat kuin hevin Status Quo. Se on hyvä ja toimiva kaava. Mutta luulen, että ainakin itse kyllästyisin moiseen. Kuinka monta variaatiota voi samalla kaavalla tehdä? Mutta suurin osa bändeistä toimii näin.
– Minua ei kiinnosta, mitä ihmiset siitä bändistä sanovat. Ihmiset, jotka heitä haukkuvat, ovat vain kateellisia paskoja, jotka eivät ikinä pääse lähellekään sitä, mitä me olimme. Iron Maiden, minun tai Brucen kanssa, oli ja on yhä yksi suurimmista bändeistä koskaan. Suurempi kuin Queen tai Rolling Stones. Hevibändinä tuskin kukaan voi heitä päihittää. Sabbathkaan ei päässyt lähellekään, ei koskaan. Joten jotakin siinä on oltava, se on pakko myöntää. Ei homma muutoin olisi näin kauan toiminut. ”Parasta mitä teit, oli lähtösi Maidenistä. Vittu mitä paskaa”, jauhavat jotkut minulle. Tekisi mieleni leipoa turpaan moisia vässyköitä. Maiden on mahtava bändi. Bruce on loistava laulaja, paras vokalisti Maidenissä koskaan. Oma ääneni on täysin erilainen, joten vertailu parhaasta vokalistista on täysin turhaa.
Mitä seuraavaksi?
Vaikka Paul puhuukin jäähdyttelevänsä uraansa, lähitulevaisuudessa tapahtuu paljon.
– Palaan Brasiliaan jouluksi nauhoittamaan soololevyä. Olen kirjoittanut sen Paolon (Turin) kanssa. Hän oli kitaristina Nomad-levyllä. Tarkoitus on saada kasaan 14 kappaletta muiden Nomadilla olleiden jätkien kanssa. Tämä on siis tärkeysjärjestyksessä ykkönen, ei Killers. Killersin kanssa olemme tosin myyneet hyvin, levymyynnissä puhutaan miljoonista maailmanlaajuisesti. Edellinen soololevy taas myi hieman heikosti, varsinkin Euroopassa. Jenkeissä vastaanotto oli hieman parempi.
– Soololevyä varten on valmiina kahdeksan biisiä, samoin Killersiä. Killersin levy tulee olemaan perinteistä heviä: rakastan nykyään rankempaa metallia, ja haluan pitää sen bändistä erillään. Killersille en kirjoita kuin sanoituksia.
– Toisin sanoen, minulta saattaa tulla pihalle jopa kolme levyä ensi vuonna: uusi Killers, uusi soololevy sekä industrial-levy Battlezonen kosketinsoittajan kanssa. Se sijoittuu tyylillisesti jonnekin Ministryn, Sepulturan ja Prodigyn välimaastoon. Viimeisin ei tosin ole vielä varma, mutta jossain kohtaa levy on tarkoitus julkaista.
Pitkäksi venyneen juttutuokion jälkeen Paul lähtee valmistautumaan illan esitykseen. Niin teen minäkin. Toivottavasti seuraavaa keikkaa ei tarvitse odottaa yli 20 vuotta.
Teksti: Alex Machine
Julkaistu aiemmin LetsMakeSomeNoise.comissa 15.10.2003