Uutiset

MaidenFest 2011

19.6.2011

The Coverslaves järjestää todelliset Maiden iloittelut mahtavilla laulajauroilla vahvistettuna elokuisena viikonloppuna seuraavin menoin:

Pe 12.8.2011 Klubi, Tampere

MaidenFest.fi 2011 – Laulu: Pekka Snellman, Olli-Pekka Kärki, Simo Silvan (Anthriel) ja Jarkko Ahola (Teräsbetoni, Northern Kings)

La 13.8.2011 Klubi, Turku

MaidenFest.fi 2011 – Laulu: Pekka Snellman, Michael Henneken (Sentiment) ja Taage Lauho (Kilpi, Ghost Machinery)

Molempiin tapahtumiin liput 10 euroa ja ovet avataan klo 20:00.

Lisätiedot: MaidenFest.fi

Paul vapautui linnasta: En pudottanut saippuaa!””

28.5.2011

Maidenin kahdella ensimmäisellä studioalbumilla laulanut ja sittemmin soolona laulajanuraa jatkanut raikulipoika Paul Di´Anno, joka tuomittiin hiljattain yhdeksäksi kuukaudeksi vankilaan työkyvyttömyyseläkkeen väärinkäytöksestä, on vapautunut ennakoitua nopeammin ja odotettavissa on taas keikkoja lähitulevaisuudessa. Paul oli selkäsärkyihin vedoten saanut työkyvyttömyysetuuteen oikeuttavat paperit, mutta viranomaiset olivat nähneet miehen konserttitaltioinneissa sen verran terveen näköistä liikkumista, että lähettivät hänet lusimaan. Todennäköisesti sydämellisen luonteensa ja hyvän käytöksen vuoksi Paul on jälleen vapaalla jalalla. Omien sanojensa mukaan häntä ei ns. korkattu eli ääniala ei noussut oktaavilla eikä oletettavissa ole miehen vetävän lähiaikoina Bruce Dickinsonin aikaista materiaalia keikoillaan. Hienoa!

Lisätiedot: NME.com

The Final Frontier World Tourin Euroopan osio alkaa tänään

Iron Maidenin 36 konserttia kattava Euroopan osio The Final Frontier -studioalbumia promoavalla maailman kiertueella alkaa tänään Saksasta, kun bändi reippaan kuukauden hengähdystauon jälkeen astuu lauteille Frankfurtissa Festahalle Areenalla. Saksalaiset saavat nauttia Maidenista yhteensä kuusi konserttia, jonka jälkeen vuorossa ovat Puola, Tsekki, Bulgaria, Itävalta, Kreikka, Sveitsi, Italia, Ranska, joidenka jälkeen kiertue ulottuu Skandinaviaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Helsingissä yhtye konsertoi Olympiastadionilla 8.7. ja lämppärinä toimii Alice Cooper. Sen jälkeen koukkaus Venäjälle, Portugaliin ja Espanjaan. Kiertueen viimeinen osa kattaa Maidenin kotikonnut ja grande finale tapahtuu Lontoossa, jossa bändi esiintyy kahtena päivänä peräkkäin loppuun myydyllä 02 Areenalla.

Steve Harris – The Clairvoyant -kirja

19.3.2011

Iron Maidenin Kroatin erittäin aktiivinen kannattajajaosto on tehnyt ansiokasta työtä kirjoittamalla Maidenin perustajajäsen Steve Harrisista elämänkerran. Kyseessä ei ole mikään virallinen opus miehestä Maidenin takana vaan teokseen on haastateltu häntä lähellä olleita henkilöitä.

Kirja maksaa Suomeen postitettuuna 47 euroa ja sitä voi tilata täältä:

KLIK!

Iron Maiden julkaisee 23.5.2011 The Best of -albumin From Here To Eternity 1990-2010

Iron Maiden julkaisee tänä keväänä The Best of -albumin. Tupla CD:n biisilista näyttää tältä:

DISC 1

1. The Wicker Man 4.36

2. Holy Smoke 3.49

3. El Dorado 6:49

4. Paschendale 8.28

5. Different World 4.19

6. Man On The Edge (LIVE) 4.40

7. The Reincarnation of Benjamin Breeg 7.22

8. Blood Brothers 7.14

9. Rainmaker 3.49

10. Sign of the Cross (LIVE) 10.49

11. Brave New World 6.19

12. Fear Of The Dark (LIVE) 7.41

DISC 2

1. Be Quick Or Be Dead 3.24

2. Tailgunner 4.15

3. No More Lies 7.22

4. Coming Home 5.52

5. The Clansman (LIVE) 9.06

6. For the Greater Good of God 9.25

7. These Colours Don't Run) 6.52

8. Bring Your Daughter… To The Slaughter 4.44

9. Afraid to Shoot Strangers 6.57

10. Dance of Death 8.36

11. When the Wild Wind Blows 11.02

Iron Maidenin The Final Frontier World Tour 2011 starttasi eilen Moskovasta

12.2.2011

Iron Maiden soitti eilen Moskovassa Olympiyskiy Stadiumilla The Final Frontier World Tour 2011 ensimmäisen keikan. Settilista näytti tältä:

01. Satellite 15… The Final Frontier

02. El Dorado

03. 2 Minutes To Midnight

04. Coming Home

05. Dance Of Death

06. The Trooper

07. The Wicker Man

08. Blood Brothers

09. When The Wild Wind Blows

10. The Evil That Men Do

11. The Talisman

12. Fear Of The Dark

13. Iron Maiden

Encoret:

14. The Number Of The Beast

15. Hallowed Be Thy Name

16. Running Free

Tässä parit aiheeseen liittyvät videot tuubista:

Maiden laskeutuu Moskovaan Ed Force Onella

Konsertin intro ja avausbiisi The Final Frontier

The Evil That Men Do

When The Wild Wind Blows

Seuraavaksi Maiden konsertoi Singaporessa

Kainuun juopot lauteilla

2.2.2011

Kainuun ehdottomasti kovin Iron Maiden tribuuttiyhtye Maiden Invasion kerää juopot soittomiehet taas toreilta ja pläjäyttää Maidenin juuri alkavan maailman kiertueen kunniaksi täyden setin sitä ihtiään 5.2.2011 Kajaanissa Ravintola Ballsilla. Lämppärinä Metallicaa murjova Dying Life.

Up the Invasion!

Hyvää joulua Iron Maiden -faneille!

24.12.2010

Rautaneito.comin ylläpito haluaa toivottaa kaikille suomalaisille Iron Maidenin ystäville hyvää ja rauhallista joulua. Samalla kiitämme käyttäjiä aktiivisesta osallistumisesta yhteisöömme foorumin puolella ja yhteistyötä kanssamme tekeviä tahoja tsempistä.