Eli kyllähän se Maiden on #1. Vaikka muiden bändien musiikki kuulostaisikin paikotellen paremmalta, silti Maideniin on se tunneside, jonka myötä se "vaan on mulle ykkönen".
Onko Iron Maiden lempiyhtyeesi?
Moderator: The Killer Krew
Vaikka olenkin Maidenia kuunnellut aktiivisemmin vasta nelisen vuotta, niin tietty tunneside on syntynyt. Vaikka nykyään ei tule hirveästi kuunneltua Maidenia, niin aina jos lempimusiikkiani tai bändejäni kysellään, niin Maidenhan sieltä tulee. Ja keneltä tahansa kaveriltani/tutultani kysytään minusta jotain, niin aina sieltä se "Maiden-fani" tulee esille
Eli kyllähän se Maiden on #1. Vaikka muiden bändien musiikki kuulostaisikin paikotellen paremmalta, silti Maideniin on se tunneside, jonka myötä se "vaan on mulle ykkönen".
Eli kyllähän se Maiden on #1. Vaikka muiden bändien musiikki kuulostaisikin paikotellen paremmalta, silti Maideniin on se tunneside, jonka myötä se "vaan on mulle ykkönen".
Iron Maiden on itselleni todella tärkeä bändi, muttei siltikään se ykkönen. Jos musiikillinen ensirakkaus pitäisi valita se olisi ehdottomasti Maiden. King Diamond yksinkertaisesti vei musiikkidiggailuni täysin toiselle ulottuvuudelle ja Mercyful Fate nousi myöskin samassa Iron Maidenin edelle. Nämä bändit ovat minulle paljon enemmän kuin musiikkia, jotain elämää suurempaa, johon edes Maiden ei pysty vastaamaan. Siitäkin huolimatta Iron Maiden tulee aina elämään sydämessäni ja nauttimaan lähes yhtä suurta arvostusta kuin King Diamond & Mercyful Fate. Eniten kunnioittamani muusikot ovat Steve Harris ja King Diamond, that's it!
Tärkeä kyllä, muttei suinkaan ykkönen. Kaikki levyt toki löytyvät, mutten niitä nykyään kovin usein kuuntele. Tosin kun Maidenin koneeseen laittaa niin aina jytää! Uutta levyä odotan erittäin paljon.
Metallica minut hevimusiikin pariin johdatti ja pitää edelleen tärkeimmän bändin viittaa yllään. Fiilis on vain vahvistunut nähtyjen keikkojen yhteydessä. Muut tärkeät bändit ovat Anthrax, Sentenced ja Diablo ja sata muuta

Justice is lost
Justice is raped
Justice is gone
Justice is raped
Justice is gone
-
Lord of Light
- Vempare

- Posts: 23
- Joined: Fri Jul 07, 2006 12:38
- Location: Eura
-
Wrathchild.
- Kisälli

- Posts: 529
- Joined: Tue Feb 07, 2006 17:47
- Location: jyväskylä
Ei ole. Tämä on kylmä fakta, Iron Maiden on bändien rankingissa (jonka pystyn rakentamaan yhdestä neljään selkeästi) toisena. Yli menee vain yksi yhdysvaltalainen yhtye, jonka basisti löytyy meikäläisen avatarista. Jos yhtyeitä laitetaan järjestykseen genrejen välillä, niin Maiden on kyllä kristallin kirkkaasti numero yksi.
|Faith No More|Candlemass|
|Tuska Open Air|Korn|
|Ilosaarirock|Kraftwerk||
|Muse|
|Tuska Open Air|Korn|
|Ilosaarirock|Kraftwerk||
|Muse|
-
GODOFTHUNDER
- Hiippari

- Posts: 1614
- Joined: Wed Feb 08, 2006 22:35
- Location: 666 kilometriä Hellsingistä
- Contact:
-
Clairvoyant
- Roudari

- Posts: 470
- Joined: Tue Jan 13, 2004 11:17
- Location: Hyvinkää
Kuten moni on jo sanonut, tällä hetkellä ei välttämättä ole juuri se nro.1, mutta katsottaessa bändin merkitystä musiikkimaulleni tai koko elämälleni, on se selvä ykkönen. Pelkästään tunnepohjalta nousee Maiden kärkisijalle, vaikka musiikkia ei ole aikoihin tullut erityisemmin kuunneltua. Varmasti tullaan kyllä kuuntelemaan. Tämän hetken huuman parhaimmistoa en pysty edes mainitsemaan, koska yltiödiggaus bändejä löytyy tällä hetkellä suunnaton määrä.
I believe in nothing, least of all in the word of shit
So hide in your shroud of urine, because I can't take the smell of it
- Exodus- Shroud Of Urine -
So hide in your shroud of urine, because I can't take the smell of it
- Exodus- Shroud Of Urine -
-
maidenFani_91
- Peräruiske

- Posts: 91
- Joined: Thu Jun 02, 2005 17:28
- Location: The Great City of Kuru
-
Polunimuri
- Hang-Around

- Posts: 184
- Joined: Wed Aug 02, 2006 22:15
- Location: Pudasjärvi
-
rainmaker91
- Hang-Around

- Posts: 175
- Joined: Fri Sep 09, 2005 23:52
- Location: Helsinki
Piece Of Mind sai minutkin kiinnostumaan musiikista toden teolla. Sitä ennen olin kuunnellut Pelle Miljoonaa ja Beatlesia, mutta kun kuulin ensimmäisen kerran Maidenia se räjäytti tajunnan. Siitä asti Maiden on ollut ylivoimainen ykkönen ja messiaan asemassa, niin kuin varmasti tulee aina olemaankin.
rainmaker91 mielikuvituksettomin nimimerkki jonka satuin keksimään.
Kyllä se on Maiden. Adrian Smith ajoi miut soittamaan kitaraa, kun ihastuin sen meininkiin Run to the Hillsin musavideossa, kun hommasin ekan Maiden-tavarani, Visions of the Beastin (joka on kiistatta käytetyin DVD:ni.). Voin sanoa, että oli eka metalli-yhtye, jota loin kuuntelemaan. Myös mukana oli Children of Bodom, joka tosin on pudonnut matkasta aikoja sitten. Blaze taas on innostanut miuta laulamaan, en tiedä miksi juuri HÄN. Bayleyssä on sitä jotain. Ainoastaan Finntroll taistelee parhaan bändin paikasta. Mutt ovat ikuisia kakkosia. Ja ainiin, onhan Queen, ensimmäinen bändi jota aloin kuunnella. Ja ovat ne tyypit mukana pysyneet.
Eka Maiden-levy, jonka ostin, oli Powerslave. Sain äidiltäni Dance of Deathin heti seuraavana päivänä.
Eka Maiden-levy, jonka ostin, oli Powerslave. Sain äidiltäni Dance of Deathin heti seuraavana päivänä.
-
The Prophet
- Viikonloppusoturi

- Posts: 251
- Joined: Sun Apr 16, 2006 22:06
Kyllä se lempibändin on Maiden pakko olla. Ne tekee kaikki jutut vaan niin hyvin. Biisejä löytyy niin teosmaisia kuin ytimekkään iskeviä. Lisäksi jokainen Maidenin albumi on oma loistava kokonaisuutensa ja vaikka välillä tuntuu, että biisit kuulostavat samalta niin huomaakin jo pieniä nyansseja, jotka erottavat kyseisen biisin muusta massasta. Sanoitukset ovat myös erittäin nokkelia sekä runsaasti kielikuvia sisältäviä. Maidenin suuruudesta on pakko vielä sanoa se, että kuinka moni bändi on saavuttanut niin paljon ja on vieläkin niin sanotusti "going on strong".
Iron Maidenissa on kyse vain raavaista miehistä, jotka uhraavat itsensä musiikin vuoksi ja faniensa vuoksi. Nykyään, kun kaikki bändin jäsenet ovat jo vanhoja miehiä on selvää ettei bändi voi saavuttaa samaa gloriaa, joka heidät teki tunnetuksi sillä kuuluisalla 80-luvulla. He tekevät arvonsa mukaista duunia: eivät kosiskele ketään ja pitävät Maidenin tuoreena vuosikymmenestä toiseen. Maiden ei totisesti tule alistuman nykypäivän teknohevibändien kuristuksessa vaan se vain päihittää ne suurella parhaudellaan, minkä vain "Eddie and the boys" voi tehdä.
Voidaan siis puhua kolmesta sanasta: Dedication, Determination ja Decimation. Kolme D:tä, jotka voidaan myös kääntää kolmeksi luvuksi: 6, 6, 6... Tämä alkaa muuttumaan jo salatieteeksi, mutta totta on se, että kun antaa itsestään 110 prosenttia antaa faneille jo 100 prosenttia täyttä rautaa.
Maailmassa lienee olevan vielä pahuutta. Maiden toki tuhoaa sen Harrsin THE kolinabasson, sumusireeni-Brucen, tiluttaja-Daven, kalastaja-Adrianin sekä ennen kaikkea nykypäivän multimodaalisen metallin oopperan kummituksen, Janick Gersin avulla. Janickhan osaa vain kaiken. Kukaan ei pysty samaan kuin hän. Oikeasti, jos nyt aletaan oikein pohtimaan hänen pyhyyttään, voidaan erottaa monia eri osatekijöitä, jotka lopulta luovat tämän kitarajumalan. Kertokaatte, onko maailmassa olemassa yhtään kepittäjää, joka pystyy heittämään kitaran vähintään kolme kertaa ilmaan, tanssimaan tangoa kitaransa kanssa samalla kompaten Kuunaamaa ja Kalastajaa sekä vielä pystyen vetämään biisin pääsoolon ja pelaamaan twisteriä eturivin pojankoltiaisten kanssa. Ei kukaan!
Yksi unohtui... No, herra McAivo ei selittelyjä kaipaa. Rockin nopein oikea jalka ja ikuinen virne luovat jo kotoisan tunteen. Oi, niitä Kirkan ja muiden mestarien aikakausia!
Yksinkertaisesti, Iron Maiden on paras studio- ja live-bändi, joka tulee tämän Maan kamaralla ikipäivänä astelemaan. Iron Maiden is forever! Up The Irons!!!!!!
P.S. Jos joku moderaattori tulee sanomaan, että jauhan täyttä lehmänlantaa, voi ainakin allekirjoittaneen puolesta häipyä osoitteeseen www.sajl.org, ja jos se ei riitä kuunnelkaa vain lisää Iron Maidenia ja viisastukaa kenties saman tien emeritus-luokituksen professoreiksi...

Eddie The Ead
- Hang-Around

- Posts: 181
- Joined: Sun Aug 21, 2005 18:37
- Location: Kouvostoliitto
-
Keeper Of The Seven Keys
- Hang-Around

- Posts: 116
- Joined: Sat Jan 07, 2006 1:14
- Location: The City
Pitkän harkinnan jälkeen vastasin kyllä. Mun "rankingissa" sijat 1-5 (Iron Maiden, Dio, Led Zeppelin, Black Sabbath, W.A.S.P) vaihtelevat yleensä sen mukaan mitä kuuntelen, mutta tosi asia on se ,että Maidenin kohdalla niitä muistoja on niin paljon. Ja levyjäkin löytyy muita enemmän. Maiden For Life! 
Peace Sells....But Who's Buying?