Lähes kaikkien Kingin studioalbumien tarinoita on täälläkin jo selvitetty, mutta Abigail II: The Revenge levystä ei ole sen tarkempaa tulkintaa koskaan tänne postattu, joten ajattelin parhaan aiheesta lukemani suomenkielisen selonteon tänne lisätä. Itsellenihän levyn stoori oli monin paikoin hieman hämärän peitossa, joten kysyin tyttöystävältäni, josko hän ymmärtäisi tarinan paremmin. Sain rakkaaltani sitten sähköpostitse mielestäni erinomaisen tulkinnan tästä Abigailin jatko-osasta, joten olkaa hyvä:
King Diamond: Abigail II: The Revenge (2002)
"
Aluksi olisi hyvä selvittää Abigail La Feyn sukutaulu ja siihen liittyvät tapahtumat lyhyesti. Vuonna 1777 kreivitär La Fey petti miestään tekemällä lapsen Gregory O'Brienin kanssa. Kun kreivi La Fey kuuli tästä, hän vei vaimonsa liukkaille portaille ja tönäisi niiltä alas. Kreivitär La Fey kuoli itse ja myös hänen odottamansa lapsi Abigail syntyi kuolleena, muttei koskaan saanut sielunrauhaa.
Abigailin isä Gregory O'Brien nai vuonna 1780 Liz Mooren, joka synnytti pojan, James O'Brienin. Kreivi La Fey taas meni uusiin naimisiin vuonna 1782 Maureen Banksin kanssa, ja heille syntyi lapsi, Julie La Fey. Historia toisti itseään, kun Julie synnytti Jamesille aviottoman lapsen, Jontahtan La Feyn, vuonna 1818. Jonathan nai vuonna 1845 18-vuotiaan Miriam Natiasin, joka alkoi odottaa lasta, mutta lapsi ei ollutkaan Jonathanin, vaan pahan hengen siittämä, ja vanha kreivi La Fey kertoo, kuinka Abigail aikoo syntyä uudelleen Miriamista.
Tämän jälkeiset ykkösosan tapahtumat jo ovatkin lienee kaikille selviä, eli kreivi La Feyn varoituksen jälkeen Jonathan yrittää tappaa Miriamin tönäisemällä hänet alas rappusista (kuten kreivi La Feykin oli itse tehnyt edesmenneelle kreivittärelle), mutta Miriam kerkeääkin ensin. Synnytyskivut olivat niin suuret, että Miriam kuoli. Mustat hevosmiehet löytävät Abigailin syömästä kuolleen Miriamin ruumista ja tappavat Abigailin. Abigail suunnitellaan haudattavaksi uudelleen siten, ettei paha henki enää saisi valtaa. Tähän päättyy siis tarinan ensimmäinen osa.
Abigail II:n Spare This Life -biisi on suora jatko-osa I:n Funeralille. Funeral (johon Abigail I varsinaisesti päättyy, koska levyn loppu on takaumaa) loppuu Jonathanin isän James O'Brianin vastaukseen papin kysymykseen siitä, kuka haluaa lyödä ensimmäisen naulan Abigailin arkkuun. Spare His Lifessa O'Brien aloittaa puheensa Abigailin puolesta. Hän kertoo kummastelevalle hautajaissaattueelle, että Miriamin lapsi onkin todellisuudessa O'Brienin itsensä uudelleensyntynyt puolisisar, jonka henki ei todellisuudessa olekaan pahantahtoinen, vaan se tahtoo vain oikeutta. O'Brien anoo pappia säästämään Abigailin hengen, jotta lapsi voisi vihdoin saada sielunrauhan. Pappi suostuu.
Seuraavaksi tarina jatkuu vuodesta 1863 (James O'Brien on kuollut 11 vuotta aiemmin Abigailin 7. syntymäpäivänä), jolloin Abigailista on kasvanut 18-vuotias nuori nainen, joka muistuttaa täysin äitiään Miriamia (joka oli siis samanikäinen silloin, kun Jonathan nai hänet). Metsässä vaeltaessaan taivaalle puhkeaa yhtäkkiä myrsky, jonka pauhatessa Abigail näkee lapsen haamun - lapsen, jota hän on kuullut kutsuttavan nimellä "Pikkuinen". Abigail kauhistuu ja pakenee haamua kartanoon, jonka oven avaa palvelija Brandon Henry. Abigail astuu sisään kartanoon, ja tapaa kartanon herran, Jonathan La Feyn, joka on kovasti vanhentunut ja joutunut pyörätuoliin, sillä hän pystyy kävelemään vain vaivoin kepin avulla. Jonathan luulee Abigailia Miriamiksi ja kuullessaan tämän nimen olevan Abigail hän pyytää saisiko kutsua naista silti Miriamiksi. Abigail suostuu, sillä hänen mielestään se on vain yksi nimi muiden joukossa.
Myöhemmin sinä iltana Abigail menee nukkumaan huoneeseensa ja herää siihen, kun pieni lapsi huutaa jossakin tuskaansa. Pimeydessä Abigail näkee jälleen Pikkuisen, joka kertoo olevansa Abigailin kaksoissisar (todellisuudessa Abigailin uudelleensyntynyt henki, siis Pikkuisen haamu on osa Abigailia itseään). Yhtäkkiä Abigail muistaa palan synkästä menneisyydestään Pikkuisen kautta. Abigail tajuaa, että hänen täytyy murtaa Pikkuisen kirous.
Aamulla kun Abigail herää, hän kysyy palvelija Henryltä Pikkuisesta. Henry vastaa, että kartanon alimmassa kerroksessa on ovi, joka johtaa liukkaille portaille, joiden päässä on hautaholvi, jossa Pikkuinen nukkuu päivisin, mutta herää öisin etsimään äitiään.
Samana päivänä illallisen jälkeen Jonathan kutsuu Abigailia jälleen Miriamiksi ja sanoo tälle, että heidän kahden olisi aika tuottaa jälkeläinen. Jonathan vie Abigailin huoneeseen, joka tuoksuu siltä, kuin Miriam olisi vielä siellä, ja siinä huoneessa raiskaa Abigailin. Kun Jonathan on nukahtanut, Abigail hiipii hautaholviin, josta hän löytää muumioituneen lapsen, jolla on äitinsä kaulakoru kaulassaan. Yhtäkkiä Henry onkin Abigailin takana - hän oli seurannut tätä huomaamatta. Nopeasti Abigail ottaa kaulakorun kuolleen lapsen kaulasta ja tappaa Henryn kuristamalla tämän.
Päivällisellä Jonathan herää ja ihmettelee, kun Henry ei ilmesty aamupalalle. Abigail valehtelee, että Henry voi hieman huonosti, eikä siksi päässyt tulemaan. Ruoan jälkeen Jonathan valittaa mahaansa, ja Abigail vain nauraa. Hän on näet tahallaan laittanut Jonathanin ruokaan lasinsirpaleita, jotka nyt viiltelevät tämän mahaa auki.
Jonathanin valittaessa tuskissaan Abigail tiukkaa häneltä mitä hän on tehnyt Abigailin äidille ja kertoo katkerana muistavansa, kuinka Jonathanin isä James O'Brian oli ollut ainoa, joka oli puolustanut Abigailia silloin, kun tätä yritettiin naulata arkkuun. Abigail kysyy syyttävään sävyyn, tietääkö Jonathan edes kuka se on, jota hän on pitänyt hautaholvissa, sillä se kuollut lapsi on osa Abigailia itseään. Jonathan hermostuu ja yrittää nousta pyörätuolistaan, mutta hänen jalkansa eivät kanna, koska Abigail on ottanut hänen kävelykeppinsä ja lyö häntä sillä rintaan. Abigail on kuin riivattu, Jonathan kuolee ja koko kartano alkaa liekehtiä. Liekit ja henget vaeltavat kaikkialla.
Samaan aikaan Pikkuinen etsii edelleen äitiään, ja Abigail on niin kiireinen kostaessaan Jonathanille, että on unohtanut Pikkuisen ja kaulakorun kokonaan. Niinpä Pikkuinen ei koskaan saa sielunrauhaa ja ympyrä sulkeutuu - Abigail tuhoaa Jonathanin ohella myös oman onnensa ja rauhansa.
No, mikä sitten on koko juonen pointti? Luullakseni tällainen symboliikka:
Ensimmäinen osa alkaa kohtauksesta, jolloin Abigail-lapsi aiotaan haudata uudelleen. Hänet tulee naulata arkkuun seitsemällä (Jumalan luku, symbolina muuallakin tarinassa; vrt. vuosi 1777, Abigailin 7. syntymäpäivä jne.) hopeanaulalla jokaisesta raajastaan, jotta hänen paha henkensä ei enää vaeltaisi maan päällä. Pappi kysyy, kuka tahtoo iskeä ensimmäisen naulan. Tässä on selkeä viittaus raamattuun ja Jeesukseen ("se, joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven / naulatkoon ensimmäisen naulan"). Sekä Abigailiin että Jeesukseen viitataan sanalla "reborn" ja molemmat tahdottiin lävistää nauloilla raajoistaan. Myös Abigail syntyy ikään kuin neitsyeestä, koska Jonathan ei ole lasta siittänyt.
Abigailin tapauksessa O'Brian ratkaisullaan ei anna tytön kuolla marttyyrinä, jolloin tarinan kakkososan lopussa se, että Abigail etsii äitiään, vaikka hänen tulisi löytää itsensä, tarkoittaa, ettei Abigail voi saada rauhaa, koska hän olikin syntynyt ikään kuin vapahtajaksi. Niinpä koko tarina päättyy siihen, kun Abigail toteaa psykoottisella äänellä pitävänsä yhtäkkiä pimeydestä (koska hän ei pystynytkään täyttämään tehtäväänsä vapahtajana). Tässä onkin viittaus Saatanaan, langenneeseen enkeliin, joka valitsi pimeyden. Niinpä vapahtajaa ei koskaan tullutkaan, vaan ihmisten tekojen tähden Abigail valitsi pimeyden voimat."
By "-Victoria-"
Sitten vielä hieman omia ajatuksiani levystä:
Kuuntelin levyn tuon luettuani ajatuksella läpi lyriikoiden kanssa ja kaikki palaset tuntuivat tarinan suhteen loksahtavan kohdilleen. Mielenkiintoinen tarina Kingiltä. Samalla tulin löytäneeksi levyltä myös uusia musiikillisia hienouksia, kuten esimerkiksi mielestäni levyn tiukimman riffin. Löytyy Slippery Stairs biisistä ja on ilmeisimmin Mr. Andy LaRocquen käsialaa (siinä ennen Miken ensimmäistä sooloa tämä riffi ilmenee ensimmäisen kerran). Muutenkin levy kuulosti myös musiikillisesti paremmalta kuin aikoihin. Kingin vokaalisuoritus on ihailtavan monipuolinen, kuten olen aiemminkin hehkuttanut. Nyt myös biisimateriaali tuntuisi kasvavan astetta parempaan suuntaan, ehkäpä osittain nerokkaan tarinan tajuttuani. Spirits on kokonaisuutena biiseistä paras, pelkästään musiikilliselta kannalta ajateltua. Andyn tekemissä biiseissä on tällä kertaa suurin osa levyn rokkaavimmista ja hienoimmista riffeistä. Tietty tasapaksuus levyä edelleen vaivaa, sillä niitä todellisia mestariteoksia ei juurikaan löydy. Biisit ovat joka tapauksessa tasaisen hyviä (keskinkertaisia The Cryptia ja Little Onea lukuunottamatta) ja kaikki muutkin elementit ovat kohdallaan. Kingin tuotannon vähiten loistavien esityksien joukkoon levy kuuluu edelleen, mutta on siltikin melkoinen kuuntelunautinto.
Arvosana:
8+/10 (ilman paria filleriä, ja yhdellä tappavan kovalla raidalla lisää, arvosana nousisi jo lähemmäs kiitettävää). Fanipoikalasit päässä tuo arvosana olisi tietysti korkeampi, mutta unohdin ne hetkeksi ja arvioin levyn kriittisemmin.
