Näin Oulussa:
Sunnuntai-iltana kymmenen maissa kaveri soittaa, että "ootko menossa jonottaan?" "No hommaa mullekki lippu." Selvä, säästöpossua vaan auki... Puolen tunnin päästä soittaa toinen kaveri ja kysyy samaa asiaa
Isältä piti lainata 40 euroa että sain tuon 212e kasaan. Tarkoituksena siis hankkia kavereille 2 ja itselle 2 lippua - kaikki Hesaan.
Noh, tuttuun tapaan lähtiin puoli kahdeksaksi jonottaan. Tällä kertaa Stockmannin kahvila oli auennut jo seitsemältä eli sai odotella sisällä. Näytti aluksi vähän pahalta, sillä siellä oli jotain yli 20 tyyppiä ennen mua. Mitään varsinaista jonoa siellä ei ollut: porukka vaan istu omissa pöydissään, edes mitään vuoronumeroja ei oltu jaettu. Luulis Stockmannin lippupalvelun vähitellen oppivan, että niitä vuoronumeroita vois jakaa jo etukäteen niille sankareille, jotka on tullu joskus kuuden maissa tai aiemmin jonottaan.
Yhdeksältä alkoi tuttu ryntäys portaita pitkin yläkertaan ja mulla kävi hyvä tuuri tässä ryntäyksessä. Pääsin parantamaan sijoitustani melkoisesti ja sainkin sitten vuoronumeron 12. Tässä brutaalissa taistelussa moni aamuvarhaisella jonottamaan saapunut saattoi menestyä huonommin kuin vaikkapa viittä vaille yhdeksän tullut - jos vuoronumeroita jaettaisiin aiemmin, ei tätä ongelmaa olisi.
Tilasin ensin omat kenttälippuni ja sitten kavereille liput, kello oli 9:08 ja kavereille ei löytynyt enää kentältä tilaa - saivat sitten vierekkäiset alakatsomopaikat. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivottavasti saan vielä armeijasta lomaa, jos siellä olen keikkojen aikaan.
Joku kusipää koitti kaupitella omaa vuoronumeroaan (6), onneksi kukaan ei siitä suostunut maksamaan ja tyyppi joutui sen antamaan ilmaiseksi jollekin. Kaikkea ihmiset tekevätkin saadakseen rahaa.
You can sell people crap and make them eat it.
Elämä on.