^Noita erehdyksiä tuppaa tulemaan kun perustelut on luokkaa:
+Bruce
+Alun kiljunta
+Loppu
-Alku
-2:35-4:21
Eihän noista saa kukaan mitään irti. Mä en oo ainuttakaan arvostelua tehny ja syy on laiskuudessa. En jaksa kirjoittaa pitkiä juttuja ja säästän muut noilta älyttömiltä +/- jutuilta. Noihin kannattaa panostaa kunnolla jos niitä haluaa arvostella. Ja tää kaikki ihan rakentavassa mielessä.
Albumikeskustelua ja äänestys: Piece Of Mind
Moderator: The Killer Krew
^Toiset saa irti toiset ei. Kyllä minä ainakin saan noista ihan tarpeeksi infoa miksi joku tykkää biisistä, miksi ei. Toki pidemmät arvostelut on parempia, mutta kaikilla ei kirjallinen lahjakkuus riitä niiden kirjoittamiseen, joten parempi silloin ilmaista itseään muulla tapaa. Aika lyhkäisiä olis nämäkin topicit jos vaaditaan, että jokainen arvostelu on samalla tasolla, kuin esim konstaapelilla ja lappiksella. Ja sitten vielä se ikuinen fraasi, eli kukaanhan ei pakota lukemaan noita arvosteluja, joten ne voi skipata ihan suosiolla, jos ne ei kiinnosta.
Pakko avautua, kun ei jaksa kokoajan lukea tuota ainaista valitusta +/- arvosteluista. Nih.
Pakko avautua, kun ei jaksa kokoajan lukea tuota ainaista valitusta +/- arvosteluista. Nih.
-
Brain Damage
Joo, ymmärrän sun kannan. Ja onhan se totta, että niitä ei tarvitse lukea. Tuntuu vaan siltä, että silloin tällöin nämä +/- arvostelut on tehty hätäisesti sen enempiä biisejä kuuntelematta. Voin olla väärässäkin, mutta tuohan oli juuri topicin avaajan toive, että nuo levyt kuunneltaisiin uudelleen läpi ennen kuin niitä arvostellaan. Ja eihän tuollainen kirjallinen arvostelu vaadi kuin pari lausetta/biisi. Sekin kertoo jo paljon enemmän kuin nuo yhden sanan perustelut. Niistä tulee todella helpolla noita väärinkäsityksiä. En tässä ketään ala tuomitsemaan, ei mulla oo siihen mitään oikeutta. Mielipideasioitahan nämä ovat.poolrules wrote:^Toiset saa irti toiset ei. Kyllä minä ainakin saan noista ihan tarpeeksi infoa miksi joku tykkää biisistä, miksi ei. Toki pidemmät arvostelut on parempia, mutta kaikilla ei kirjallinen lahjakkuus riitä niiden kirjoittamiseen, joten parempi silloin ilmaista itseään muulla tapaa. Aika lyhkäisiä olis nämäkin topicit jos vaaditaan, että jokainen arvostelu on samalla tasolla, kuin esim konstaapelilla ja lappiksella. Ja sitten vielä se ikuinen fraasi, eli kukaanhan ei pakota lukemaan noita arvosteluja, joten ne voi skipata ihan suosiolla, jos ne ei kiinnosta.
You´ll take my life,
but I´ll take your´s too!
but I´ll take your´s too!
Oon miinuksen kanssa samoilla linjoilla, mutta kuten sanottu kaikilla kirjallinen lahjakkuus riitä. Itse en juuri sen takia ole arvostellut yhtään levyä, koska en jaksa alkaa kunnon arvostelua tekemään, joka veisi multa aika kauan aikaa. Voi nuihin +/- -arvosteluihin laittaa niiden plussien ja miinusten perään asian, joka tekee siitä kohdasta hyvän.
Esim.
+ 2:45 - 3:59. Hyvää tekee se ja se asia tästä kohdasta jne.
Esim.
+ 2:45 - 3:59. Hyvää tekee se ja se asia tästä kohdasta jne.
-
Piece Of My Mind
- Berserkki
- Posts: 828
- Joined: Tue Oct 19, 2004 20:10
Black_Adder wrote:Where Eagles Dare
Johan avaa Nicko uransa Maidenissa komeasti. Avausbiisi, joka kertoo Clintin ja Richard Burtonin tähdittämästä elokuvasta Kotkat Kuuntelevat (loistava elokuva!!!!). Täysien pisteiden arvoinen.
5
Perkales... Totapa en tiennyt, ei ole koskaan tullut syvennyttyä tuon kappaleen sanoituksiin sen kummemmin. Alistair Macleanin ehkäpä yksi parhaimmista kirjoista, mahtava jännitys romaani... Elokuva tehtiin vasta jälkeen päin, että alkuperäinen lanka sanoituksille on peräisin Macleanin päästä.
And realize you are living the golden years...
6.7.2005 12.11.2006 14.11.2006 15.11.2006 17.7.2008 18.7.2008 2.8.2008
6.7.2005 12.11.2006 14.11.2006 15.11.2006 17.7.2008 18.7.2008 2.8.2008
-
IronWalrus
- Wimp
- Posts: 25
- Joined: Sat Jun 18, 2005 11:17
- Location: Varsinais-Suomi
Piece Of Mind on hieno platta mutta meikäläisen kirjoissa se jää silti väistämättä säkenöivän NotB:N jalkoihin. Varsinkin tuo Mielenpalasen loppupuolisko jää kaivelemaan meikäläistä aika pahasti (To Tame A Landia lukuunottamatta), varsinkin tuo helekkarin Quest For Fire joka on vahva kandidaatti huonoimman kuulemani Maiden-viisun tittelistä. Uskomaton alkupuolisko pelastaa kuitenkin paljon. Edeltäjänsä oheella, epätasaisuudessaankin, ehkä paras levy noviiseille aloittaa Maideniin tutustuminen.
Where Eagles Dare 5
Eipä juuri valituksen sijaa. Dickinson laulusuoritus on mainion "vuoristoratamainen" ja tuolloin uudelta rumpalilta uskomatonta settiä, unohtamatta ehkä jykevintä rumpuintroa mitä olen ikinä kuullut. Gut.
Revelations 5
Loistokipale tämäkin. Kitaraosuudet eivät ole liikaa pitkitettyjä meikäläisen korvaan ja homma kulkee.
Flight Of Icarus 2,5
Eh, tämä ei ole koskaan oikein viehättänyt erityisesti meikäläisen korvaa. Vähän turhan selkeästi radiosoittoon tehty "välikappale" josta paistaa jonkinlainen teennäisyys. Vähän samoin kun Daidaloksen pojan hanke, ei kappalekaan ota tuulta purjeisiinsa. Tai sitten se lentää liian lähelle aurinkoa. Tiedä häntä. Enemmin tätä nyt silti kuuntelee kun Quest For Firea.
Die With Your Boots On 5
Huh! Energiaa pursuaa yli äyräiden. Lyriikat, varsinkin kertosäe, kolahtaa meikäläiseen kuin shamppanjapullon korkki äidin posliiniastiastoon. Jos et tykkää, well stick around! Maidenia vetoisimmillaan.
Trooper 5
No nyt ei taaskaan sanat riitä. Viimeisen päälle vetävä ralli kohtalokkaine lyryyikoineen Krimin sodan kauhuista. Timantti!
Still Life 3
No joo, miksei. Sujuvaa peruskauraa. Siltikin välipiisi.
Quest For Fire 1
No ei voi olla totta. Kaameat lyriikat muistuttavat 13-vuotiaiden hikistä Manowar-pastissia ja Dickinsonin "Air-raid siren" ensimmäisen ja toisen säkeistön toisen säkeen lopussa hivelee meikäläisen sävelkorvaa katuporalla. Soitannollinenkaan puoli ei oikein riitä pelastamaan tilannetta.Ei näin, pojat ja tytöt. Ei näin.
Sun And Steel 3
Kts. Still Life
To Tame A Land 4
Mainio loppuballaadi joka voittaa sävellyksessä sen, minkä häviää fiiliksessä Rimelle ja Alexanderille. Bonuspisteitä juuri siitä ettei ole turhan pitkitetty.
--
Oho, keskiarvoksi tuli kuitenkin verrattain korkea 3.72. Ei Piece Of Mind ole suinkaan huono levy, ei sinne päinkään mutta silti NotB:N liittyy minulla jotenkin suurempi tunnekuohu. Silti, Mielenpalasellakin all-time-klassikot pelastavat todella paljon. Suosittelen mutta vain toisella peukalolla.
Where Eagles Dare 5
Eipä juuri valituksen sijaa. Dickinson laulusuoritus on mainion "vuoristoratamainen" ja tuolloin uudelta rumpalilta uskomatonta settiä, unohtamatta ehkä jykevintä rumpuintroa mitä olen ikinä kuullut. Gut.
Revelations 5
Loistokipale tämäkin. Kitaraosuudet eivät ole liikaa pitkitettyjä meikäläisen korvaan ja homma kulkee.
Flight Of Icarus 2,5
Eh, tämä ei ole koskaan oikein viehättänyt erityisesti meikäläisen korvaa. Vähän turhan selkeästi radiosoittoon tehty "välikappale" josta paistaa jonkinlainen teennäisyys. Vähän samoin kun Daidaloksen pojan hanke, ei kappalekaan ota tuulta purjeisiinsa. Tai sitten se lentää liian lähelle aurinkoa. Tiedä häntä. Enemmin tätä nyt silti kuuntelee kun Quest For Firea.
Die With Your Boots On 5
Huh! Energiaa pursuaa yli äyräiden. Lyriikat, varsinkin kertosäe, kolahtaa meikäläiseen kuin shamppanjapullon korkki äidin posliiniastiastoon. Jos et tykkää, well stick around! Maidenia vetoisimmillaan.
Trooper 5
No nyt ei taaskaan sanat riitä. Viimeisen päälle vetävä ralli kohtalokkaine lyryyikoineen Krimin sodan kauhuista. Timantti!
Still Life 3
No joo, miksei. Sujuvaa peruskauraa. Siltikin välipiisi.
Quest For Fire 1
No ei voi olla totta. Kaameat lyriikat muistuttavat 13-vuotiaiden hikistä Manowar-pastissia ja Dickinsonin "Air-raid siren" ensimmäisen ja toisen säkeistön toisen säkeen lopussa hivelee meikäläisen sävelkorvaa katuporalla. Soitannollinenkaan puoli ei oikein riitä pelastamaan tilannetta.Ei näin, pojat ja tytöt. Ei näin.
Sun And Steel 3
Kts. Still Life
To Tame A Land 4
Mainio loppuballaadi joka voittaa sävellyksessä sen, minkä häviää fiiliksessä Rimelle ja Alexanderille. Bonuspisteitä juuri siitä ettei ole turhan pitkitetty.
--
Oho, keskiarvoksi tuli kuitenkin verrattain korkea 3.72. Ei Piece Of Mind ole suinkaan huono levy, ei sinne päinkään mutta silti NotB:N liittyy minulla jotenkin suurempi tunnekuohu. Silti, Mielenpalasellakin all-time-klassikot pelastavat todella paljon. Suosittelen mutta vain toisella peukalolla.
Hey, mr. Referee! It wasn't my fault, It was the other guy!
-
Black_Adder
- Roudari
- Posts: 416
- Joined: Thu Apr 21, 2005 17:33
- Location: Itä-Ruotsin pääkaupunki
Piece Of My Mind wrote:Black_Adder wrote:Where Eagles Dare
Johan avaa Nicko uransa Maidenissa komeasti. Avausbiisi, joka kertoo Clintin ja Richard Burtonin tähdittämästä elokuvasta Kotkat Kuuntelevat (loistava elokuva!!!!). Täysien pisteiden arvoinen.
5
Perkales... Totapa en tiennyt, ei ole koskaan tullut syvennyttyä tuon kappaleen sanoituksiin sen kummemmin. Alistair Macleanin ehkäpä yksi parhaimmista kirjoista, mahtava jännitys romaani... Elokuva tehtiin vasta jälkeen päin, että alkuperäinen lanka sanoituksille on peräisin Macleanin päästä.
Joo, tiedän että se pohjautuu tohon Alistair MacLeanin teokseen, olen sen lukenut muutaman kerran. Alunperin näin kuitenkin elokuvan ja vasta sen jälkeen innostuin lukemaan sen kirjan. Molemmat sekä kirja että leffa ovat kyllä niin mahtavia että jokaisen itseään kunnioittavan Maidenistin tulisi kahlata ne läpi. Juonikuvioissa on mukavasti käänteitä...
"Vapaa-aika kuluu korttia pelatessa ja kaljaa juodessa"
-Seppo Räty, Barcelona 1992
-Seppo Räty, Barcelona 1992
no niin eli sitten tämän legendan kimppuun....
1. Where Eagles Dare 4
+Alun rumpufilli; Nicko on täällä!!
+sota-aihe
+konekivääri
-tylsistyttävä väliosa
2.Revelations 3,5
+mukavasti vaihtelua
-turhan hidas tempo levyllä,livenä parempi
3. Flight Of Icarus 4
+riffi
+soolot, varsinkin lopussa
-turhan hidas versio myös tästä levyllä
4. Die With Your Boots On 4
+sanat
+soolot
-typerät laulut
5. The Trooper 5
vaikka onkin ylisoitettu, niin pakko tälle on vitonen antaa, vaikka sitten pelkästään mahtavista sooloista
6. Still Life 4,5
+Nickon viesti alussa
+tunnelma
7. Quest For Fire 3
+nickon rumpukomppi
+Steven basso
-ainut biisi josta jää filleri maku
-" In A Time when dinosaurs walked the earth"
-muutenkin lyriikat pettävät pahemman kerran
8.Sun And Steel 3,5
+nopea
+kitarakomppi
+kertsi
9. To Tame A Land 5
+tunnelma täysin sanoinkuvaamaton
+melodia
+luulisi ettei tälläistä jälkeä synny ilman huumeita, mutta Steve (jälleen kerran) todistaa väitteen vääräksi
1. Where Eagles Dare 4
+Alun rumpufilli; Nicko on täällä!!
+sota-aihe
+konekivääri
-tylsistyttävä väliosa
2.Revelations 3,5
+mukavasti vaihtelua
-turhan hidas tempo levyllä,livenä parempi
3. Flight Of Icarus 4
+riffi
+soolot, varsinkin lopussa
-turhan hidas versio myös tästä levyllä
4. Die With Your Boots On 4
+sanat
+soolot
-typerät laulut
5. The Trooper 5
vaikka onkin ylisoitettu, niin pakko tälle on vitonen antaa, vaikka sitten pelkästään mahtavista sooloista
6. Still Life 4,5
+Nickon viesti alussa
+tunnelma
7. Quest For Fire 3
+nickon rumpukomppi
+Steven basso
-ainut biisi josta jää filleri maku
-" In A Time when dinosaurs walked the earth"
-muutenkin lyriikat pettävät pahemman kerran
8.Sun And Steel 3,5
+nopea
+kitarakomppi
+kertsi
9. To Tame A Land 5
+tunnelma täysin sanoinkuvaamaton
+melodia
+luulisi ettei tälläistä jälkeä synny ilman huumeita, mutta Steve (jälleen kerran) todistaa väitteen vääräksi
If It Ain't Heavy Metal, It Aint Worth A Fuck
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Peke kehaisi yhtä kirjoitustani, ja tietenkin olen onnesta soikea kun joku iso kiho luo katseensa suuntaani. Tottakai rohkaistuin valtavasti, heitin Mielen Rauhan soittimeen ja annoin palaa, voisin tuloksen sitten tähänkin näpytellä:
Where Eagles Dare 5
Maidenin sota-teemaisten kappaleiden ehdoton kuningas. Biisi alkaa lättänenäisen Aivon raivokkaalla rumpufillillä. Miten tähän joku pystyy?
Oma versioni fillistä on jossain valovuosien päässä! Ei olisi voinut hienommalla tavalla MäkiAivo ilmoittaa olevansa nyt Maailman Parhaan Heavybändin rumpukone.
Räjähdyksenomaisen startin jälkeen lähtee taattua Maiden-laatua oleva peruskaavaan sävelletty kitarajyräys. Jo tässä vaiheessa kuulee levyn äärimmäisen kehittyneen yleissoundin, kitarasoundi on Heavyin soundi maailmassa, ja yleisvaikutelma suorastaan häikäisee! Nicko vetää teknisen oloista ja mahtavan kuuloista komppia taustalle.
Laulu alkaa. Bruce laulaa parhaiten ikinä, tämä on miehen kulta-aikaa.
Hyvät lyriikat vaan nostavat mahtavan biisin arvoa silmissä.
Aivan loistava kikka, että kertosäkeessä ei ole laulua, vaan instumentit hoitavat sen puolen kokonaan itse. Tässä kuulee bändin pelottavan hyvänkuuloisen yhteispelin. Nicko erottuu edukseen. Ekan kertsin jälkeen kopteriäänien siivittämää kitarasooloilua. Tuntuu ihan kuin menisi pommikone pään yli! Soolosoundi on huikea. Sooloilu jatkuu, mahtavana tottakai. Tämä biisi on mulle ollut enemmän instrumentaali, jossa laulukin toimii ikäänkuin soittimena, joka tuo lisävärinsä täydelliseen kokonaisuuteen. Poijaat ja tytöt, tämä on Sitä Todellista Heavy-Metalia. Ei ole Where Eagles Daren voittanutta!!
Biisi lähestyy loppuaan koko ajan yhtä ankarana, päästämättä kuulijaa otteestaan kertaakaan. Ei voi kun taas kerran hymyillä typerän näköisenä biisin loppuessa vakuuttavaan loppurymistelyyn.
Revelations 5
The Air-Raid-Sirenin kaikkien aikojen hienoin tekele. Sitä ah, niin erilaista, mutta toimivaa Iron Maidenia. Heti alkuun LOISTAVA kitarasoundi nostaa päätään, ja upean alkuriffin toistuttua pari kertaa lähtee jykevä perustahti viemään biisiä eteenpäin.
Pian on itse Mestari mikrofonin ääressä, ja kertoo vakuuttavasti tarinaansa. Äärimmäiseen tunnelmaan päästään minuutin kiepeillä kun kitarannäppäily nostaa kuulijan Stratosfääreihin. Basso jytisee juuri tässä kohdassa aivan upeasti. Bassosoundikin paras mahdollinen. Nicko vaan jaksaa paahtaa, kellontarkkaa kannutusta, ja fillit + symbaalikuviot riemastuttavat.
Sanoitukset ovat mahtavat, ja kuulee, että Bruce todellakin tulkitsee isolla T:llä tätä. Aah, nuo kitarat...tätä tarkoittaa legendaarinen kahden kitaran yhtiestyö. Pian onkin kitarasoolon paikka, joka nyt poikkeuksetta on loistava. Pää notkuu tahdissa vaarallisen tyytyväisenä, aah, Daven legendaarinen kaulamikki-soolosoundi hakee vertaistaan. Soolon jälkeinen tupla/tripla melodia vetää ihon kananlihalle. Nicko jaksaa jauhaa, armotonta paahtamista.
Kappale on rakennettu varsin erinomaisesti, ja pian tahti hidastuu ja laulua taas luvassa. Nautinnollista kaikenkaikkiaan. Tästä todellakin kuulee kuinka hyvä laulaja/tulkitsija Bruce oikeasti on. Ei mies turhaan ole arvostettu.
Tästä biisistä täysien pisteiden arvoisen tekevät mahtava soundi, loistava alkuriffi, tunteikas tulkinta/laulu, UPEA soolo, bassokuviot, melodiat, hitaammat kohdat näppäilyineen. Täydellinen biisi, ja Where Eagles Dare/Revelations on Seventh Sonin tasoinen levyn avauskaksikko.
Flight Of Icarus 5
Jumalauta mikä alku! Nyt taisi jotain valua housuun! Aggressiivista!
Kitarasoundi...ei tätä voi olla kehumatta. Nicko paukuttaa taustalle vankkaa peruskomppia, ja taas kerran letti lepattaa vaarallisen voimakkaasti.
Bruce tulee varsin sutjakkaasti mukaan laulamalla jopa vuoden 81 Paul Di´Anno -tasolle yltävällä raivokkuudella! Bruce on enemmän ollut tekninen ja tunteikas laulaja, Paul taas oli aggressiivinen ja raivoisa laulaja, varsinkin livenä. Tässä kumminkin Bruce yltää omalla persoonallisella tavallaan samoille taajuuksille. Biisi jatkaa jyräämistä kohtalokkaan oloisesti.
Tällaisen mistään mitääntietämättömän kieliäymmärtämättömän juntin on vähän kehno kehaista sanoituksia, mutta tässäkin biisissä kuuluu sanat tukevan musiikkia ja päinvastoin täydellisesti. Adrian ja Bruce ovat sävellyspuolella varsin timanttinen parivaljakko, eikä Icaruksen lento jätä todellakaan kylmäksi!
Kertosäe on loistava, monine lauluineen. Kitaratyöskentely on hiuksetnostattavaa läpi biisin ja koko levyn. Biisi toimii kuin junan vessa.
Jotkut parjaavat Revelationsin ja Flight Of Icaruksen toimivan paremmin Live After Deathin versioina, eli nopeemman tempoisina, mutta mä tykkään kyllä alkuperäisistä enemmän.
Kitarasoolo on huikea, huh, taas kerran iho vierailee kananlihalla. Pelkkää kehumista kolmen ekan biisin ajalta.
(Pahoittelen, sitä samaa seuraa vielä seuraavatkin kolme biisiä.)
Jotkut myöskin puhuvat biisin olevan liian radio-soittohakuinen, mielestäni ei. Ei tästä biisistä saa huonoa tekemälläkään, ehkä hivenen kulunut Piece Of Mindin riehuessa stereoissa lähiaikoina.
Lopussa Bruce kiljuu suoraan munapussien pohjasta ja biisi katkeaa kuin seinään. Täydellisesti saatettu pakettiin. Näin tehdään hyvä biisi!
Die With Your Boots On 4,5
Huh. Henki salpaantuu heti ensimmäisten sekuntien aikana. Kahden kitaran täydellinen yhteistyöskentely, jopa legendaarisen The Trooperin tasoinen kahden loistavan kitaristin yhteistyö. Eikä edes jää kitaroiden tasolle, vaan myös rummut ja etenkin basso tukevat introa täydellisesti. Tämä on varmaan Maidenin hienoin intro kautta aikain, ja käynnistää biisin enemmän kuin loistavasti. Taas kerran tunnelmassa mukana heti alkusekunneista.
"Yeeaa" Bruce tulee taas kerran tyylikkäästi sisään. Mies laulaa heti kättelystä persoonallisella tyylillään ja biisi toimii kuin junan vessa. Tällä levyllä on ehkä eniten Maidenin perus E-C-D kaavasta vähän poikkeavia biisejä, ja tämän sointukulku hivelee korvia erilaisuudella.
Kertosäkeen kaikuessa taustalla raastava kitaratyöskentely todistaa jälleen parin Murray/Smith todellakin olevan maailman paras kaksikko kitara-alalla.
"If you gonna die" taustahuudot ovat Maidenin musiikissa varsin erikoisen kuuloisia, ja alkuun vieroksuin niitä kovastikin. Korvien väli on kumminkin jännä asia, ja omani muutti sitten taustalaulutkin pelkästi positiivisiksi. Kyllä toimii, ja itsekkin tulee tunnelmaan eläytyessään lauleskeltua mukana. Kitararaidoilla kuullaan biisin joissain välissä upeita, nopeita kitaravingutuksia.
Soolo jää harmi vain mielestäni vähän edellisten biisien varjoon, vaikka soundi onkin niin loistava. Soolon jälkeen tuleva melodia pysäyttää. Eikä kovin positiivisella tavalla. Heavn Can Waitin kertosäkeen tapaista kummallista turhantynkäistä peruskamaa. Huh, muuten niin loistavaan biisin tuo rankasti miinusta. Hämmästyneen tunnelman takaisin kattoon nostaa kukas muu kuin misterr Adrian Smith mahtavine kitarasooloineen.
Biisin nimeä toistetaan ehkä vähän puuduttavissa määrin loppupuolella, mutta eipä tuo nyt niin haittaa kun biisi loppuu ripeästi "Die!"-huutoon.
The Trooper 5
Varmaan Heavy-metalin legendaarisin biisi, joka on saattanut lukemattomia ihmisiä heavymusiikin pariin, ja joka oli itsellenikin ensimmäinen täysillä kolahtanut kappale. Tähän kulminoituu sanat Iron Maiden ja Loistava!
Kitara-alku on legendaarinen. Suoraan lennosta pamautetaan yksinkertaisesti loistava riffi, joka kaksi kertaa soituaan saa seuraksi ilmeisesti Smithin mainion kitaraharmonian. Mielestäni tämä on Maidenin paras kitaraharmonia, tämä plus sen jälkeen tuleva juoksutus. Nicko vetää tilanteeseen 100% sopivia fillejä. Laukkakomppia tarjolla siitä pitäville, ja biisi kulkee aivan täysillä sinne jonnekin...
Sanat ovat ulkoamuistettavat ja nekin legendaa. Bruce laulaa heti alkuun tunnetun kovaa ja korkealta menevän ensilauseen. Kuten asa Trooperista sanoi, tämän kuullessaan se kuulostaa juuri sinä hetkenä Maailman Parhaalta Biisiltä.
Laulua jatketaan, ja ennen toista säkeistöä vedellään sitä mahtavaa harmoniaa. Tämä biisi menee taas sinne "armoton"-kategoriaan, ja jyrättyään tarpeeksi Dickinson menee vielä korkeammalle ja soolo on alkava.
Dave Murrayn ja Adrian Smithin tuplasoolo on varmasti pistänyt lukemattomia nuoria soittamaan kitaraa. Tunnetuimpia sooloja, ja vaikka Seventh onkin suosikkilevyni, Piece Of Mindiltä löytyy paljon henkilökohtaisia huippusaavutuksia. Kuten paras tuplasoolo ja parhaat harmoniat.
Soolojen jälkeen kuuntelu vaikeutuu huomattavasti sooloilun aiheuttaman mielihyvän vallatessa kehon päästä varpaisiin. "Oo-ooo-oo" huudot vain pahentavat asiaa, ja lähellä kliimaksia ollaan. Alkuriffi upeine harmonineen päättää biisin, ja eräs heavymetalin klassikoista on kuunneltu. Tuntuu kuin biisi olisi mennyt ohi sekunnissa, pää pyörällä biisin nostattamasta adrenaliinista täristen ei voi kun ottaa penkin reunoilta kiinni ja pitää silmät hetken aikaa kiinni...
Still Life 5
Henkilökohtainen suosikkini ja levyn kohokohta. Alku nostaa fiiliksiä McBrainin hauskoine puheineen. Itse biisi kuullostaa alkuun joltain käsittämättömältä. Ilmassa voi aistia raskaan tunnelman, ja vaistomaisesti valmistautuu johonkin elämää suurempaan mitä tämä on...
Alussa kuullaan lievästi vanhaa Strange Worldia muistuttavaa hiljaista kitaranvinguttelua. Bruce henkäisee ensimmäiset sanat, ja biisin tunnelma on jo tässä vaiheessa huipussa. Vaikea kuvailla, kuunnelkaa. Sanat kuullostavat upeita, ja taustalla ajoittain toistuva todella yksinkertainen kitarariffi pitää henkeä yllä.
Rummut sisään komealla fillillä, ja laulu voimistuu särökitaran liittyessä kerhoon mukaan. Rumpupatteristo sauhuaa parin mukavan fillin muodossa. Kitara kuulostaa vähän vaimeammalta huomattavasti pinnassa enemmän olleisiin edeltäjiinäsä verrattuna, mutta se sopii biisin.
Kertosäe on hieno, erilainen, ja varsin omituisella tavalla loistavaa kitarointia kuullaan sen taustalla. Laulu ja tulkinta yltävät mestariteos Revelationsin tasolle, ja pää nytkyy taas kerran tahdissa. Vähän ennen kolmatta minuuttia tuleva kitarariffi on ehkä Maidenin parhaita, ja sen jälkeen kuullaan biisiä täydellisesti tukevia kitaraharmonioita, joiden saattelemana päästään soolojen pariin.
Ensimmäinen soolo jyrää, ja biisistä heijastuva raskas tunnelma voimistuu. Toinen kitarasoolo on tasan yhtä hyvä.
Biisi on yksinkertaisesti täydellinen, Piece Of Mind-albumin ylivoimaisesti paras teos. Loppuu ennen aikojaan, mielellään olisi kuullut lisää. Mahtava biisi alun puheesta kuin seinään stoppaavaan loppuun asti.
Quest For Fire 3
Alku on erikoinen, ja sointukulku ei ihan parhaasta päästä. Omituisen rumpukompin siivittämänä päästään lauluun, joka vierailee heti alussa reilussa ylärekisterissä. Sanatkin kuullostavat erikoisilta.
Kitarasoundi ja työskentely ovat albumin tyypilliseen tapaan erinomaisia, mitään valittamista en keksi.
Kertosäe on heikko, valitettavasti. Liian ennalta-arvattava. Samaa vikaa vähän säkeistössäkin. Kertsissä taustalla jumputteleva basso toimii hienosti, ja usein itsellekin jää epähuomioon POM:in loistavat bassottelut.
Hieman ennen toista minuuttia starttaava kahden kitaran + basson yhteispeli toimii saumattomasti, ja biisin yleishenki nousee. Sitä ei lainkaan latista hienot soolot jotka harmoniaa seuraavat. Yhtään Davea väheksymättä, Adrian pesee Daven soolon tälläkin kertaa, Adrian on paras!
Kehno kertosäe latistaa vähän nousemaa päin ollutta fiilistä, ja omituista alkua hetken jauhettuaan biisi hiljenee.
Tämä biisi ei ole ikinä lukeutunut suosikkeihini. Where Eagles Daren, Revelationsin ja Still Lifen tasoisia biisejä sisältävälle levylle Quest For Fire on aika köyhä. Biisi on periaatteessa hyvä, mutta joku siinä tökkii. Bruce laulaa korkealta, mutta ei parhaalla mahdollisella tavalla. Kappale on Maidenin tunnetuksi tulleeseen soundiin verrattuna aika erikoinen, ja tällä kertaa vähemmän onnistuneella tavalla.
No, plussan kyllä annan hyvälle harmonialla parine sooloineen jotka melkein nostivat biisin tasoa pykälää yhden korkeammalle siinä kumminkin lopulta epäonnistuen.
Sun And Steel 3
Yleensä levyllä on pari muiden varjoon jäävää biisiä, ja tällä levyllä ne ovat surullista kyllä Sun And Steel sekä Quest For Fire. Molemmat ajatuksen tasolla kelpo biisejä, mutta Steel vähän turhan yksinkertainen albumin perustasoon verrattuna, ja Quest taas vähän outo lintu.
Biisi alkaa hivenen tylsällä, mutta ihan toimivalla riffillä. Nyt kuullaan jopa Maidenille suhteellisen harvinaista sahausta, mikä toki on positiivista.
Kertosäe on edeltäjänsä tapaan vähän turhan ennalta-arvattava ja hivenen outo, mutta tuplalaulu nostaa kyllä tunnelmaa, kun sitä erityisesti keskittyy kuuntelemaan. Kitarasoundi biisissä on ehkä ihan vähän kehnompi levyn muuhun tasoon verrattavissa, mutta silti hyvä.
Noin. 1.56 starttaava harmoninen melodia on hieno, vähän erilainen mutta pidän. Sen jälkeen lähtevät soolot ovat tietenkin rautaa. Niiden jälkeen toistuva kertosäe Questin tapaan valitettavasti pudottaa biisin tasoa lupaavasti nostaneen sooloilun jälkeen. 3.10 tapahtuva rumpukompin vaihdos piristää loppua, ja herättää kuulijaakin pikku horroksesta. Biisi kumminkin loppuu pian.
To Tame A Land 5
Mahtava biisi! Ensimmäinen lausahdus mitä tästä pitää sanoa!
Yllättävän samanlainen yleistunnelma Still Lifen kanssa, ja täsä minä pidän. Basso kuuluu selvästi, ja kitarat kuullostavat uhkaavilta suorastaan! Jännän kuuloinen soinnutus.
Nopenee, ja hieno rumoukomppi astuu mukaan kuvaan. Laulu tukee biisn rakennetta hyvin, sanat ovat hivenen omistuiset. Säkeistön taustalla on yksi hienoimman kuuloisista särökitaroista, ja säkeistön jälkeen tuleva kitaramelodia kuulostaa yksinäisenä raskasta taustaa vasten mahtavalta.
Laulu jatkuu, ja johdattelee biisiin sisään. Toisen säkeistön jälkeen muuttuu biisi uhkaavammaksi. Basso on hienosti pinnassa, oikein ilo kuunnella hyvää miksausta. Koko ajan pala palalta biisin fiilis nousee.
Anteeksi, olen huono kuvaileen näin hienoja eeppisiä teoksia.
Kitarasoolot ovat parhautta, enkä selitä enempää, menee liian vaikeaksi.
Yksi Maidenin parhaista.
Huh, johan tuommoisen kirjoittamisessa oma mielenrauha järkkyy!
Keskiarvot tähän mennessä kunnolla arvostelemieni levyjen, siis:
Iron Maiden 4,5
SSOASS 4,5
Somewhere In Time 4,5
Piece Of Mind 4,5
Hoho, huimia eroja.
No, eiköhän niitä kehnompiakin löydy vielä.
Piece Of Mindilla Bruce laulaa parhaiten, soundi on paras ja timanttista tavaraa puskee ulos.
Dodii, huh. Rasittaa kaikinpuolin yksinkertaista jätkää tällainen kirjoittaminen.
Cheers, Toveri Strato.
Tottakai rohkaistuin valtavasti, heitin Mielen Rauhan soittimeen ja annoin palaa, voisin tuloksen sitten tähänkin näpytellä:Where Eagles Dare 5
Maidenin sota-teemaisten kappaleiden ehdoton kuningas. Biisi alkaa lättänenäisen Aivon raivokkaalla rumpufillillä. Miten tähän joku pystyy?
Oma versioni fillistä on jossain valovuosien päässä! Ei olisi voinut hienommalla tavalla MäkiAivo ilmoittaa olevansa nyt Maailman Parhaan Heavybändin rumpukone.
Räjähdyksenomaisen startin jälkeen lähtee taattua Maiden-laatua oleva peruskaavaan sävelletty kitarajyräys. Jo tässä vaiheessa kuulee levyn äärimmäisen kehittyneen yleissoundin, kitarasoundi on Heavyin soundi maailmassa, ja yleisvaikutelma suorastaan häikäisee! Nicko vetää teknisen oloista ja mahtavan kuuloista komppia taustalle.
Laulu alkaa. Bruce laulaa parhaiten ikinä, tämä on miehen kulta-aikaa.
Hyvät lyriikat vaan nostavat mahtavan biisin arvoa silmissä.
Aivan loistava kikka, että kertosäkeessä ei ole laulua, vaan instumentit hoitavat sen puolen kokonaan itse. Tässä kuulee bändin pelottavan hyvänkuuloisen yhteispelin. Nicko erottuu edukseen. Ekan kertsin jälkeen kopteriäänien siivittämää kitarasooloilua. Tuntuu ihan kuin menisi pommikone pään yli! Soolosoundi on huikea. Sooloilu jatkuu, mahtavana tottakai. Tämä biisi on mulle ollut enemmän instrumentaali, jossa laulukin toimii ikäänkuin soittimena, joka tuo lisävärinsä täydelliseen kokonaisuuteen. Poijaat ja tytöt, tämä on Sitä Todellista Heavy-Metalia. Ei ole Where Eagles Daren voittanutta!!
Biisi lähestyy loppuaan koko ajan yhtä ankarana, päästämättä kuulijaa otteestaan kertaakaan. Ei voi kun taas kerran hymyillä typerän näköisenä biisin loppuessa vakuuttavaan loppurymistelyyn.
Revelations 5
The Air-Raid-Sirenin kaikkien aikojen hienoin tekele. Sitä ah, niin erilaista, mutta toimivaa Iron Maidenia. Heti alkuun LOISTAVA kitarasoundi nostaa päätään, ja upean alkuriffin toistuttua pari kertaa lähtee jykevä perustahti viemään biisiä eteenpäin.
Pian on itse Mestari mikrofonin ääressä, ja kertoo vakuuttavasti tarinaansa. Äärimmäiseen tunnelmaan päästään minuutin kiepeillä kun kitarannäppäily nostaa kuulijan Stratosfääreihin. Basso jytisee juuri tässä kohdassa aivan upeasti. Bassosoundikin paras mahdollinen. Nicko vaan jaksaa paahtaa, kellontarkkaa kannutusta, ja fillit + symbaalikuviot riemastuttavat.
Sanoitukset ovat mahtavat, ja kuulee, että Bruce todellakin tulkitsee isolla T:llä tätä. Aah, nuo kitarat...tätä tarkoittaa legendaarinen kahden kitaran yhtiestyö. Pian onkin kitarasoolon paikka, joka nyt poikkeuksetta on loistava. Pää notkuu tahdissa vaarallisen tyytyväisenä, aah, Daven legendaarinen kaulamikki-soolosoundi hakee vertaistaan. Soolon jälkeinen tupla/tripla melodia vetää ihon kananlihalle. Nicko jaksaa jauhaa, armotonta paahtamista.
Kappale on rakennettu varsin erinomaisesti, ja pian tahti hidastuu ja laulua taas luvassa. Nautinnollista kaikenkaikkiaan. Tästä todellakin kuulee kuinka hyvä laulaja/tulkitsija Bruce oikeasti on. Ei mies turhaan ole arvostettu.
Tästä biisistä täysien pisteiden arvoisen tekevät mahtava soundi, loistava alkuriffi, tunteikas tulkinta/laulu, UPEA soolo, bassokuviot, melodiat, hitaammat kohdat näppäilyineen. Täydellinen biisi, ja Where Eagles Dare/Revelations on Seventh Sonin tasoinen levyn avauskaksikko.
Flight Of Icarus 5
Jumalauta mikä alku! Nyt taisi jotain valua housuun! Aggressiivista!
Kitarasoundi...ei tätä voi olla kehumatta. Nicko paukuttaa taustalle vankkaa peruskomppia, ja taas kerran letti lepattaa vaarallisen voimakkaasti.
Bruce tulee varsin sutjakkaasti mukaan laulamalla jopa vuoden 81 Paul Di´Anno -tasolle yltävällä raivokkuudella! Bruce on enemmän ollut tekninen ja tunteikas laulaja, Paul taas oli aggressiivinen ja raivoisa laulaja, varsinkin livenä. Tässä kumminkin Bruce yltää omalla persoonallisella tavallaan samoille taajuuksille. Biisi jatkaa jyräämistä kohtalokkaan oloisesti.
Tällaisen mistään mitääntietämättömän kieliäymmärtämättömän juntin on vähän kehno kehaista sanoituksia, mutta tässäkin biisissä kuuluu sanat tukevan musiikkia ja päinvastoin täydellisesti. Adrian ja Bruce ovat sävellyspuolella varsin timanttinen parivaljakko, eikä Icaruksen lento jätä todellakaan kylmäksi!
Kertosäe on loistava, monine lauluineen. Kitaratyöskentely on hiuksetnostattavaa läpi biisin ja koko levyn. Biisi toimii kuin junan vessa.
Jotkut parjaavat Revelationsin ja Flight Of Icaruksen toimivan paremmin Live After Deathin versioina, eli nopeemman tempoisina, mutta mä tykkään kyllä alkuperäisistä enemmän.
Kitarasoolo on huikea, huh, taas kerran iho vierailee kananlihalla. Pelkkää kehumista kolmen ekan biisin ajalta.
(Pahoittelen, sitä samaa seuraa vielä seuraavatkin kolme biisiä.) Jotkut myöskin puhuvat biisin olevan liian radio-soittohakuinen, mielestäni ei. Ei tästä biisistä saa huonoa tekemälläkään, ehkä hivenen kulunut Piece Of Mindin riehuessa stereoissa lähiaikoina.
Lopussa Bruce kiljuu suoraan munapussien pohjasta ja biisi katkeaa kuin seinään. Täydellisesti saatettu pakettiin. Näin tehdään hyvä biisi!
Die With Your Boots On 4,5
Huh. Henki salpaantuu heti ensimmäisten sekuntien aikana. Kahden kitaran täydellinen yhteistyöskentely, jopa legendaarisen The Trooperin tasoinen kahden loistavan kitaristin yhteistyö. Eikä edes jää kitaroiden tasolle, vaan myös rummut ja etenkin basso tukevat introa täydellisesti. Tämä on varmaan Maidenin hienoin intro kautta aikain, ja käynnistää biisin enemmän kuin loistavasti. Taas kerran tunnelmassa mukana heti alkusekunneista.
"Yeeaa" Bruce tulee taas kerran tyylikkäästi sisään. Mies laulaa heti kättelystä persoonallisella tyylillään ja biisi toimii kuin junan vessa. Tällä levyllä on ehkä eniten Maidenin perus E-C-D kaavasta vähän poikkeavia biisejä, ja tämän sointukulku hivelee korvia erilaisuudella.
Kertosäkeen kaikuessa taustalla raastava kitaratyöskentely todistaa jälleen parin Murray/Smith todellakin olevan maailman paras kaksikko kitara-alalla.
"If you gonna die" taustahuudot ovat Maidenin musiikissa varsin erikoisen kuuloisia, ja alkuun vieroksuin niitä kovastikin. Korvien väli on kumminkin jännä asia, ja omani muutti sitten taustalaulutkin pelkästi positiivisiksi. Kyllä toimii, ja itsekkin tulee tunnelmaan eläytyessään lauleskeltua mukana. Kitararaidoilla kuullaan biisin joissain välissä upeita, nopeita kitaravingutuksia.
Soolo jää harmi vain mielestäni vähän edellisten biisien varjoon, vaikka soundi onkin niin loistava. Soolon jälkeen tuleva melodia pysäyttää. Eikä kovin positiivisella tavalla. Heavn Can Waitin kertosäkeen tapaista kummallista turhantynkäistä peruskamaa. Huh, muuten niin loistavaan biisin tuo rankasti miinusta. Hämmästyneen tunnelman takaisin kattoon nostaa kukas muu kuin misterr Adrian Smith mahtavine kitarasooloineen.
Biisin nimeä toistetaan ehkä vähän puuduttavissa määrin loppupuolella, mutta eipä tuo nyt niin haittaa kun biisi loppuu ripeästi "Die!"-huutoon.
The Trooper 5
Varmaan Heavy-metalin legendaarisin biisi, joka on saattanut lukemattomia ihmisiä heavymusiikin pariin, ja joka oli itsellenikin ensimmäinen täysillä kolahtanut kappale. Tähän kulminoituu sanat Iron Maiden ja Loistava!
Kitara-alku on legendaarinen. Suoraan lennosta pamautetaan yksinkertaisesti loistava riffi, joka kaksi kertaa soituaan saa seuraksi ilmeisesti Smithin mainion kitaraharmonian. Mielestäni tämä on Maidenin paras kitaraharmonia, tämä plus sen jälkeen tuleva juoksutus. Nicko vetää tilanteeseen 100% sopivia fillejä. Laukkakomppia tarjolla siitä pitäville, ja biisi kulkee aivan täysillä sinne jonnekin...
Sanat ovat ulkoamuistettavat ja nekin legendaa. Bruce laulaa heti alkuun tunnetun kovaa ja korkealta menevän ensilauseen. Kuten asa Trooperista sanoi, tämän kuullessaan se kuulostaa juuri sinä hetkenä Maailman Parhaalta Biisiltä.
Laulua jatketaan, ja ennen toista säkeistöä vedellään sitä mahtavaa harmoniaa. Tämä biisi menee taas sinne "armoton"-kategoriaan, ja jyrättyään tarpeeksi Dickinson menee vielä korkeammalle ja soolo on alkava.
Dave Murrayn ja Adrian Smithin tuplasoolo on varmasti pistänyt lukemattomia nuoria soittamaan kitaraa. Tunnetuimpia sooloja, ja vaikka Seventh onkin suosikkilevyni, Piece Of Mindiltä löytyy paljon henkilökohtaisia huippusaavutuksia. Kuten paras tuplasoolo ja parhaat harmoniat.
Soolojen jälkeen kuuntelu vaikeutuu huomattavasti sooloilun aiheuttaman mielihyvän vallatessa kehon päästä varpaisiin. "Oo-ooo-oo" huudot vain pahentavat asiaa, ja lähellä kliimaksia ollaan. Alkuriffi upeine harmonineen päättää biisin, ja eräs heavymetalin klassikoista on kuunneltu. Tuntuu kuin biisi olisi mennyt ohi sekunnissa, pää pyörällä biisin nostattamasta adrenaliinista täristen ei voi kun ottaa penkin reunoilta kiinni ja pitää silmät hetken aikaa kiinni...
Still Life 5
Henkilökohtainen suosikkini ja levyn kohokohta. Alku nostaa fiiliksiä McBrainin hauskoine puheineen. Itse biisi kuullostaa alkuun joltain käsittämättömältä. Ilmassa voi aistia raskaan tunnelman, ja vaistomaisesti valmistautuu johonkin elämää suurempaan mitä tämä on...
Alussa kuullaan lievästi vanhaa Strange Worldia muistuttavaa hiljaista kitaranvinguttelua. Bruce henkäisee ensimmäiset sanat, ja biisin tunnelma on jo tässä vaiheessa huipussa. Vaikea kuvailla, kuunnelkaa. Sanat kuullostavat upeita, ja taustalla ajoittain toistuva todella yksinkertainen kitarariffi pitää henkeä yllä.
Rummut sisään komealla fillillä, ja laulu voimistuu särökitaran liittyessä kerhoon mukaan. Rumpupatteristo sauhuaa parin mukavan fillin muodossa. Kitara kuulostaa vähän vaimeammalta huomattavasti pinnassa enemmän olleisiin edeltäjiinäsä verrattuna, mutta se sopii biisin.
Kertosäe on hieno, erilainen, ja varsin omituisella tavalla loistavaa kitarointia kuullaan sen taustalla. Laulu ja tulkinta yltävät mestariteos Revelationsin tasolle, ja pää nytkyy taas kerran tahdissa. Vähän ennen kolmatta minuuttia tuleva kitarariffi on ehkä Maidenin parhaita, ja sen jälkeen kuullaan biisiä täydellisesti tukevia kitaraharmonioita, joiden saattelemana päästään soolojen pariin.
Ensimmäinen soolo jyrää, ja biisistä heijastuva raskas tunnelma voimistuu. Toinen kitarasoolo on tasan yhtä hyvä.
Biisi on yksinkertaisesti täydellinen, Piece Of Mind-albumin ylivoimaisesti paras teos. Loppuu ennen aikojaan, mielellään olisi kuullut lisää. Mahtava biisi alun puheesta kuin seinään stoppaavaan loppuun asti.
Quest For Fire 3
Alku on erikoinen, ja sointukulku ei ihan parhaasta päästä. Omituisen rumpukompin siivittämänä päästään lauluun, joka vierailee heti alussa reilussa ylärekisterissä. Sanatkin kuullostavat erikoisilta.
Kitarasoundi ja työskentely ovat albumin tyypilliseen tapaan erinomaisia, mitään valittamista en keksi.
Kertosäe on heikko, valitettavasti. Liian ennalta-arvattava. Samaa vikaa vähän säkeistössäkin. Kertsissä taustalla jumputteleva basso toimii hienosti, ja usein itsellekin jää epähuomioon POM:in loistavat bassottelut.
Hieman ennen toista minuuttia starttaava kahden kitaran + basson yhteispeli toimii saumattomasti, ja biisin yleishenki nousee. Sitä ei lainkaan latista hienot soolot jotka harmoniaa seuraavat. Yhtään Davea väheksymättä, Adrian pesee Daven soolon tälläkin kertaa, Adrian on paras!
Kehno kertosäe latistaa vähän nousemaa päin ollutta fiilistä, ja omituista alkua hetken jauhettuaan biisi hiljenee.
Tämä biisi ei ole ikinä lukeutunut suosikkeihini. Where Eagles Daren, Revelationsin ja Still Lifen tasoisia biisejä sisältävälle levylle Quest For Fire on aika köyhä. Biisi on periaatteessa hyvä, mutta joku siinä tökkii. Bruce laulaa korkealta, mutta ei parhaalla mahdollisella tavalla. Kappale on Maidenin tunnetuksi tulleeseen soundiin verrattuna aika erikoinen, ja tällä kertaa vähemmän onnistuneella tavalla.
No, plussan kyllä annan hyvälle harmonialla parine sooloineen jotka melkein nostivat biisin tasoa pykälää yhden korkeammalle siinä kumminkin lopulta epäonnistuen.
Sun And Steel 3
Yleensä levyllä on pari muiden varjoon jäävää biisiä, ja tällä levyllä ne ovat surullista kyllä Sun And Steel sekä Quest For Fire. Molemmat ajatuksen tasolla kelpo biisejä, mutta Steel vähän turhan yksinkertainen albumin perustasoon verrattuna, ja Quest taas vähän outo lintu.
Biisi alkaa hivenen tylsällä, mutta ihan toimivalla riffillä. Nyt kuullaan jopa Maidenille suhteellisen harvinaista sahausta, mikä toki on positiivista.
Kertosäe on edeltäjänsä tapaan vähän turhan ennalta-arvattava ja hivenen outo, mutta tuplalaulu nostaa kyllä tunnelmaa, kun sitä erityisesti keskittyy kuuntelemaan. Kitarasoundi biisissä on ehkä ihan vähän kehnompi levyn muuhun tasoon verrattavissa, mutta silti hyvä.
Noin. 1.56 starttaava harmoninen melodia on hieno, vähän erilainen mutta pidän. Sen jälkeen lähtevät soolot ovat tietenkin rautaa. Niiden jälkeen toistuva kertosäe Questin tapaan valitettavasti pudottaa biisin tasoa lupaavasti nostaneen sooloilun jälkeen. 3.10 tapahtuva rumpukompin vaihdos piristää loppua, ja herättää kuulijaakin pikku horroksesta. Biisi kumminkin loppuu pian.
To Tame A Land 5
Mahtava biisi! Ensimmäinen lausahdus mitä tästä pitää sanoa!
Yllättävän samanlainen yleistunnelma Still Lifen kanssa, ja täsä minä pidän. Basso kuuluu selvästi, ja kitarat kuullostavat uhkaavilta suorastaan! Jännän kuuloinen soinnutus.
Nopenee, ja hieno rumoukomppi astuu mukaan kuvaan. Laulu tukee biisn rakennetta hyvin, sanat ovat hivenen omistuiset. Säkeistön taustalla on yksi hienoimman kuuloisista särökitaroista, ja säkeistön jälkeen tuleva kitaramelodia kuulostaa yksinäisenä raskasta taustaa vasten mahtavalta.
Laulu jatkuu, ja johdattelee biisiin sisään. Toisen säkeistön jälkeen muuttuu biisi uhkaavammaksi. Basso on hienosti pinnassa, oikein ilo kuunnella hyvää miksausta. Koko ajan pala palalta biisin fiilis nousee.
Anteeksi, olen huono kuvaileen näin hienoja eeppisiä teoksia.
Kitarasoolot ovat parhautta, enkä selitä enempää, menee liian vaikeaksi.
Yksi Maidenin parhaista.
Huh, johan tuommoisen kirjoittamisessa oma mielenrauha järkkyy!
Keskiarvot tähän mennessä kunnolla arvostelemieni levyjen, siis:
Iron Maiden 4,5
SSOASS 4,5
Somewhere In Time 4,5
Piece Of Mind 4,5
Hoho, huimia eroja.
No, eiköhän niitä kehnompiakin löydy vielä.Piece Of Mindilla Bruce laulaa parhaiten, soundi on paras ja timanttista tavaraa puskee ulos.
Dodii, huh. Rasittaa kaikinpuolin yksinkertaista jätkää tällainen kirjoittaminen.
Cheers, Toveri Strato.
-
Brain Damage
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
-
KURRE
Alkuun on minunkin todettava, että on ukkolo väsännyt jokseekin mielenkiintoisen arvostelun ja tämä puoli on mielestäni ollut kadoksissa tällä osiolla, mutta kiva kun joku jaksaa nähdä vaivaa ja onhan näitä mielenkiintoista lukea.Stratocaster wrote:
Quest For Fire 3
Alku on erikoinen, ja sointukulku ei ihan parhaasta päästä. Omituisen rumpukompin siivittämänä päästään lauluun, joka vierailee heti alussa reilussa ylärekisterissä. Sanatkin kuullostavat erikoisilta.
Kitarasoundi ja työskentely ovat albumin tyypilliseen tapaan erinomaisia, mitään valittamista en keksi.
Kertosäe on heikko, valitettavasti. Liian ennalta-arvattava. Samaa vikaa vähän säkeistössäkin. Kertsissä taustalla jumputteleva basso toimii hienosti, ja usein itsellekin jää epähuomioon POM:in loistavat bassottelut.
Hieman ennen toista minuuttia starttaava kahden kitaran + basson yhteispeli toimii saumattomasti, ja biisin yleishenki nousee. Sitä ei lainkaan latista hienot soolot jotka harmoniaa seuraavat. Yhtään Davea väheksymättä, Adrian pesee Daven soolon tälläkin kertaa, Adrian on paras!
Kehno kertosäe latistaa vähän nousemaa päin ollutta fiilistä, ja omituista alkua hetken jauhettuaan biisi hiljenee.
Tämä biisi ei ole ikinä lukeutunut suosikkeihini. Where Eagles Daren, Revelationsin ja Still Lifen tasoisia biisejä sisältävälle levylle Quest For Fire on aika köyhä. Biisi on periaatteessa hyvä, mutta joku siinä tökkii. Bruce laulaa korkealta, mutta ei parhaalla mahdollisella tavalla. Kappale on Maidenin tunnetuksi tulleeseen soundiin verrattuna aika erikoinen, ja tällä kertaa vähemmän onnistuneella tavalla.
No, plussan kyllä annan hyvälle harmonialla parine sooloineen jotka melkein nostivat biisin tasoa pykälää yhden korkeammalle siinä kumminkin lopulta epäonnistuen.
Quest For Fire on minun ykkönen ja sen johden quotetin tämän esille.
Kuten tuossa totesit, tässä todellakin on minunkin mielestä jotakin poikkeavaa ja ihmeellistä vokalisointia ja semmoista vuosikerran tuntua.
Silti ihmettelen ettei kappale uponnut, tosin nämähän ovat noita makuasioita ja niistähän ei kisailla kovalla koukulla.
Brucehan mielestäni nimenomaan vetelee parhaalla tasolla korkiasti, eihän tällä tyylillä muissa kappaleissa vokalisoidakkaan.
Lisää tämmöistä Simpanssit.
-
Peke
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Stratocaster wrote:Peke kehaisi yhtä kirjoitustani, ja tietenkin olen onnesta soikea kun joku iso kiho luo katseensa suuntaani.
Cheers, Toveri Strato.
Kuulkas pojat ja tytöt kuka miä oikeest olenkaan... ISO KIHOHyviä ja mukavia arvosteluja sinulta on alkanut syntymään. Tämä ainakin parhaammasta päästä... muutenkin sun tämä tyylikäyrä on nousussa, vielä ikäsikin huomioon ottaen hienoa juttua.
Hmmm ... olet jatkossa
ja mitenkäähän kehun kanssa ei ole tekemistä, että satut hehkuttamaan mulle rakkainta Maiden albumia.
Aika pitkälle diggailen samoja juttuja joista mainitsit... siis diggaan edelleen vaikka kolmas vuosikymmen jo menossa POMin kanssa
Pidä tyyli ja tee edelleenkin työtä arvosteluihin liittyen.... kyllä se huomataan vaikka ei aina kehuta.
Into Iron Maiden Since 1983
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Kiitos kovasti. Mukava kun tykkäätte. Pitää eläytyä taas seuraavan lätyn maailmoihin ja väsätä lisää vastaavaa arvostelua.
Aina kun vaan aikaa on niin yritän kuunnella levyjä ja arvostella.
Arvosteltaessakin kuuntelen levyn pari kolme kertaa läpi kirjoittaessa niin saa varmasti asiaa ulos.
Paljastan: Seuraavana työn alla Fear Of The Dark.
Aina kun vaan aikaa on niin yritän kuunnella levyjä ja arvostella.
Arvosteltaessakin kuuntelen levyn pari kolme kertaa läpi kirjoittaessa niin saa varmasti asiaa ulos.
Paljastan: Seuraavana työn alla Fear Of The Dark.
-
Tolppanen
- klaus Järvinen
- Posts: 447
- Joined: Tue Jan 10, 2006 23:39
- Location: Tuusula (Kellokoski)
- Contact:
En malttanut odottaa huomiseen, joten laitoin vielä PoMndinkin masiinaan. Senkun arvostelemaan sitten.
1. Where Eagles Dare
Whoooaa!! Mikä rumpuintro! Ei voisi Nicko tyylikkäämmin astua sisään Maideniin. Ja sitten alkaa kitarariffittelyoiso, joka kuulostaa todelliselta hevimetallilta. Nyt kuunnellaan kunnon Iron Maidenia raskaimmillaan. Fiilis nousee heti niin korkealle kuin se vaan olla voi. Sitten alkaa Beucen laulu. Tämä biisi on mahtava. Keskikohdan instrumentaaliosuudet, missä soitetaan "didadadiidadadadidadadaaaaa" ovat aivan mahtavia ja hivelevät kuuloaistia parhaalla mahdollisella tavalla. Voisiko levy paremmalla biisillä enää alkaa. Tuskimpa. Heti alkuun Maidenin ehdoton heviklassikkobiisi, mistä ei hakemallakaan tunnu löytyvään mitään pahaa sanottavaa. 5
2. Revelations
Ja sitten vaan jatketaan legendaarista linjaa. Mahtava intro. "Dudaadudaa" Ja sitten tuleekin biisin ainoa pienehkö miinus "Oh, god..jne" kohta kuulostaa ehkä jotenkin hölmötä näin hitaana, mutta ajaa kuitenkin asiansa. Ja sitten alkaakin se hiljainen osuus. Jotain aivan täydellistä kuultavaa. Ja sitten taas mennään hetken aikaa ennen kuin rauhoitutaan... ja tämä on ehdottomasti biisin paras kohta sen muutaman sekunnin kuin sitä kestääkään! Ja nyt Brucen laulama "säkeistö" kuulostaa jo paljon paremmalta kuin alun lauluosuus. Ja taas tämä hiljainen osuus, nyt vain Brucen laululla varustettuna. Ja erityismaininta Stevelle hienoista bassokuvioista näillä osuuksilla. Se jätkä vetää niin tunteella tän, että ihan itkettää. Ja sitten mennäänki vauhdikkaasti biisi loppuun. Ja ehtiihän sitä ennen tulla vielä mukava soolo.
5
3. Flight Of Icarus
Noniin, nyt lähdetään taas hieman reippaammin liikkeelle. Eikä niin legendaarisesti kuin edellisissä biiseissä. Säkeistö alkaa lähes heti. Ja on melkoisen lyhyt, ennen biisin ehdotonta selkärankaa ja parasta osuutta, kertosäettä. Bruce kuulostaa hienolta laulaessaan sitä ja fiilis pysyy melko korkealla. Ja sitten tuleekin pientä soolottelua, joka tosin on jotenkin aika tyhjän kuuloista. Tämä biisi jatkaa edellisten biisien hyvää linjaa, muttei yllä kyllä aivan samanlaiseen klassikkoasemaan, kuin kaksi edellistä. Mutta silti tosi hyvä. Vähän sama olo, kun 22 Acacia Avenuella. Periaatteessa klassikkokamaa, mutta jotain jää vielä silti puuttumaan. 4,5
4. Die With Your Boots On
Nyt mennään ja kunnolla. Kitarat kuulostavat kivalta alusta lähtien, tosin intro on tähän mennessä levyn vaisuin, mutta silti ihan kivan kuuloinen. Tässä biisissä on taas sitä kuuluisaa enerrrrgiaa, perkele! Säkeistö on ihan mukavan kuuloinen, mutta jotain ehkä puuttuu täydellisyydestä. Mutta sitten tuleekin mielestäni ehdottomasti biisin paras kohta, joka alkaa sanoilla "No point asking...jne" Kertosäe taas on tähän mennessä levyn huonoin, suoraansanottuna aika mitäänsanomaton. Sitten tuleekin jo soolo. Ei mitään kauhean kummalista, ihan kivaa vain. Muuten biisi on tosi energinen ja perushyvä Maiden-biisi, ilman tuota "No point asking"-kohtaa. En mä tiedä, mikä siinä niin vetää puoleensa, se vaan kuulostaa niin hyvältä. Tällä levyllä ehkä liiankin kovassa seurassa, mutta tosi hyvä biisi silti. Vain hieman huonompi, kuin edeltäjänsä. 4+
5. The Trooper
Noniin, poijjaat! Tätä on helvetti vieköön kuultu niin monen monituista kertaa, mutta... mutta, mutta... Ehdoton heviklassikko, jonka varmasti jokainen vähääkään raskaampaa rokkia kuunteleva on kuullut. Voittaa mennen tullen Black Sabbathin Paranoidit ja Deep Purplen Smoke On The Waterit ja kaikki muut heviklassikoiksi luokiteltavat biisit. Ei ole väliä onko tätä soitettu puhki vai ei. Kuuluu ehdottomasti Maidenin parhaisiin biiseihin. Kaikki on vaan niin täydellistä alusta loppuun. Maidenin ehkäpä legendaarisin aloitus "nännänänänä" ja sitten mahtavaa kitara ja bassotyöskentelyä väliosan merkeissä ja säkeistössä The Air Raid Siren vetää todellakin kaiken irti keuhkoistaan, mitä sieltä vaan onkaan ikinä lähdössä. Ja soolot, ne ovat myös jotain aivan mahtavaa tällä levyllä. Mielestäni ehdottomasti levyn paras biisi, kuuluu Maidenin ehdottomiin klassikoihin ja parhaimpiin biiseihin ikinä. 5
6. Still Life
Voi perkele, että osaakin olla tunnelmallinen aloitus! Dave on sananmukaisesti ylittänyt itsensä. Alku kuulostaa joltain aivan mahtavalta. Sitten alkaakin Brucen työ ja tunnelma pysyy hyvin yllä hänen kuiskaavansa tulkintansa ansiosta. Sitten tuleekin kertosäe... jotenkin ensin tuntuu, ettei se sovi ollenkaan biisin ilmapiiriin ja tunnelmaan. "Nightmares!"-huuto kuulostaa liian iloiselta. Mutta tuohonkin tottuu myöhemmin, ja oppii pikkuhiljaa pitämään siitä jonkun verran. Mutta pakko myöntää, ettei kyseessä ole ainakaan meikäläisen korviin mitenkään erikoinen klassikkobiisi. Ihan perushyvä Maiden-biisi, lukuunottamatta tunnelmallista intro-osuutta, joka kyllä nostaa paljon biisin arvoa. Ja arvosanaa. 4½
7. Quest For Fire
Aloitus jotain aivan erimaata, kuin edellisessä. Rauhallisuudesta ei ole tietoakaan. Tämä on selvästikkin meininkibiisi. Ja samalla aika tyhjän kuuloinen. Kertosäe ei ole kovin sisällökäs, kuulostaa suoraansanoen aika munattomalta. Uusia ideoita ei ole saatu kovinkaan paljon tähän biisiin. Mutta sitten alkaakin pitkälti biisin pelastava soolo-osuus. Tämä jos jokin kuulostaa hyvältä. Mutta täytyy silti todeta, että ei ole luvassa vieläkään mitenkään maata mullistava biisi. 3+
8. Sun And Steel
Tämä intro kuulostaakin jollain tapaa paremmalta kuin edellisen biisin. Nyt on jo lisää asennetta mukanaa ja kitarat kuulostaa paljon enemmän korvia miellyttävämmältä. Säkeistö on perushyvää toimintaa ja soitantaa ja laulantaa ja kuulostaa ihan mukavalta. Kertosäe on taas huomattavasti tasokkaampi, kuin edellisessä biisissä. Mutta yksi asia siinä jää todella vaivaamaan. Nimittäin kertosäkeen viimeinen sointu ei vain yksin kertaisesti sovi siihen. Siis sen "Life is like a wheel"-kohdan sointu. Mutta väliäkö tuolla. Hyvähän biisi tämä on.
4
9. To Tame A Land
Nyt on aloitus jotain todella hienoa! Milloinkohan viimeksi oli näin hyvä aloitus. Ehkä Still Lifessa. Mutta sitten alkaakin kunnon kitarariffi. Säkeistön laulukulku ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta toimii silti hyvin ja tasonnoston erottaa selvästi aiemmasta biisistä. Tämä on paljon parempi biisi. Stevelle erityis maininta bassotyöskentelystä. Sitten alkaakin hieno keskiosa. Tämä on hieno biisi. Fiilis on taas ehkä niin korkealla kuin voisi, ja tunnelma on silti hieno koko biisin alusta loppuun. Tunnetusti näitä Maidenin hienoja lopetusraitoja, muttei kuitenkaan sieltä parhaasta päästä ehkä. Hallowed on ainakin parempi, samoin Alexander, Rime ja muutama muukin. Mutta hieno tunnelma nostattaa todella paljon biisin arvostusta ja rinnastaisin tämän loppuraitana Hallowedin tapaiseksi, vaikka sille pikkiriikkisen häviääkin. Mutta joka tapauksessa hieno biisi ja pelastaa paljon levyn lopulta parin keskinkertaisen biisin jälkeen. Kyllä tämä on täyden vitosen biisi, mutta ei välttämättä avaudu heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla. 5
Keskiarvo levylle:4,50
PoM on todella hieno albumi ja näytti kirjaimellisesti närhen munat sitä edeltäneille albumeille. Beast:kin jäi taakse lähes kahdella kymmenyksellä. PoM ei sisällä yhtään varsinaista täytepalaa, päinvastoin, paljon dissailtu Quest For Firekin on mielestäni hyvä biisi ja ansainnut paikkansa yhdellä Maidenin ehdottomasti kovimmista kiekoista. Levyltä löytyy myös ehdottomia helmiä, jotka nostavat levyn arvostusta suuresti. Where Eagles Dare, Revelations, The Trooper ja viimeinen biisi. Ja levyn soundit ovat mahtavat, raskaimmat 80-luvun Maiden-soundit ja sehän on tosi mahtava juttu. Eli siis erittäin hieno levy, ehdottomasti Maidenin parhaimpia levyjä. Veikkampa, että sijoittuu helposti kärkiviisikkoon, todennäköisesti vieläkin korkeammalle.
Ranking tähänmennessä:¨
1. Piece Of Mind 4,50
2. The Number Of The Beast 4,31
3. Iron Maiden 4,28
4. Killers 4,20
1. Where Eagles Dare
Whoooaa!! Mikä rumpuintro! Ei voisi Nicko tyylikkäämmin astua sisään Maideniin. Ja sitten alkaa kitarariffittelyoiso, joka kuulostaa todelliselta hevimetallilta. Nyt kuunnellaan kunnon Iron Maidenia raskaimmillaan. Fiilis nousee heti niin korkealle kuin se vaan olla voi. Sitten alkaa Beucen laulu. Tämä biisi on mahtava. Keskikohdan instrumentaaliosuudet, missä soitetaan "didadadiidadadadidadadaaaaa" ovat aivan mahtavia ja hivelevät kuuloaistia parhaalla mahdollisella tavalla. Voisiko levy paremmalla biisillä enää alkaa. Tuskimpa. Heti alkuun Maidenin ehdoton heviklassikkobiisi, mistä ei hakemallakaan tunnu löytyvään mitään pahaa sanottavaa. 5
2. Revelations
Ja sitten vaan jatketaan legendaarista linjaa. Mahtava intro. "Dudaadudaa" Ja sitten tuleekin biisin ainoa pienehkö miinus "Oh, god..jne" kohta kuulostaa ehkä jotenkin hölmötä näin hitaana, mutta ajaa kuitenkin asiansa. Ja sitten alkaakin se hiljainen osuus. Jotain aivan täydellistä kuultavaa. Ja sitten taas mennään hetken aikaa ennen kuin rauhoitutaan... ja tämä on ehdottomasti biisin paras kohta sen muutaman sekunnin kuin sitä kestääkään! Ja nyt Brucen laulama "säkeistö" kuulostaa jo paljon paremmalta kuin alun lauluosuus. Ja taas tämä hiljainen osuus, nyt vain Brucen laululla varustettuna. Ja erityismaininta Stevelle hienoista bassokuvioista näillä osuuksilla. Se jätkä vetää niin tunteella tän, että ihan itkettää. Ja sitten mennäänki vauhdikkaasti biisi loppuun. Ja ehtiihän sitä ennen tulla vielä mukava soolo.
5
3. Flight Of Icarus
Noniin, nyt lähdetään taas hieman reippaammin liikkeelle. Eikä niin legendaarisesti kuin edellisissä biiseissä. Säkeistö alkaa lähes heti. Ja on melkoisen lyhyt, ennen biisin ehdotonta selkärankaa ja parasta osuutta, kertosäettä. Bruce kuulostaa hienolta laulaessaan sitä ja fiilis pysyy melko korkealla. Ja sitten tuleekin pientä soolottelua, joka tosin on jotenkin aika tyhjän kuuloista. Tämä biisi jatkaa edellisten biisien hyvää linjaa, muttei yllä kyllä aivan samanlaiseen klassikkoasemaan, kuin kaksi edellistä. Mutta silti tosi hyvä. Vähän sama olo, kun 22 Acacia Avenuella. Periaatteessa klassikkokamaa, mutta jotain jää vielä silti puuttumaan. 4,5
4. Die With Your Boots On
Nyt mennään ja kunnolla. Kitarat kuulostavat kivalta alusta lähtien, tosin intro on tähän mennessä levyn vaisuin, mutta silti ihan kivan kuuloinen. Tässä biisissä on taas sitä kuuluisaa enerrrrgiaa, perkele! Säkeistö on ihan mukavan kuuloinen, mutta jotain ehkä puuttuu täydellisyydestä. Mutta sitten tuleekin mielestäni ehdottomasti biisin paras kohta, joka alkaa sanoilla "No point asking...jne" Kertosäe taas on tähän mennessä levyn huonoin, suoraansanottuna aika mitäänsanomaton. Sitten tuleekin jo soolo. Ei mitään kauhean kummalista, ihan kivaa vain. Muuten biisi on tosi energinen ja perushyvä Maiden-biisi, ilman tuota "No point asking"-kohtaa. En mä tiedä, mikä siinä niin vetää puoleensa, se vaan kuulostaa niin hyvältä. Tällä levyllä ehkä liiankin kovassa seurassa, mutta tosi hyvä biisi silti. Vain hieman huonompi, kuin edeltäjänsä. 4+
5. The Trooper
Noniin, poijjaat! Tätä on helvetti vieköön kuultu niin monen monituista kertaa, mutta... mutta, mutta... Ehdoton heviklassikko, jonka varmasti jokainen vähääkään raskaampaa rokkia kuunteleva on kuullut. Voittaa mennen tullen Black Sabbathin Paranoidit ja Deep Purplen Smoke On The Waterit ja kaikki muut heviklassikoiksi luokiteltavat biisit. Ei ole väliä onko tätä soitettu puhki vai ei. Kuuluu ehdottomasti Maidenin parhaisiin biiseihin. Kaikki on vaan niin täydellistä alusta loppuun. Maidenin ehkäpä legendaarisin aloitus "nännänänänä" ja sitten mahtavaa kitara ja bassotyöskentelyä väliosan merkeissä ja säkeistössä The Air Raid Siren vetää todellakin kaiken irti keuhkoistaan, mitä sieltä vaan onkaan ikinä lähdössä. Ja soolot, ne ovat myös jotain aivan mahtavaa tällä levyllä. Mielestäni ehdottomasti levyn paras biisi, kuuluu Maidenin ehdottomiin klassikoihin ja parhaimpiin biiseihin ikinä. 5
6. Still Life
Voi perkele, että osaakin olla tunnelmallinen aloitus! Dave on sananmukaisesti ylittänyt itsensä. Alku kuulostaa joltain aivan mahtavalta. Sitten alkaakin Brucen työ ja tunnelma pysyy hyvin yllä hänen kuiskaavansa tulkintansa ansiosta. Sitten tuleekin kertosäe... jotenkin ensin tuntuu, ettei se sovi ollenkaan biisin ilmapiiriin ja tunnelmaan. "Nightmares!"-huuto kuulostaa liian iloiselta. Mutta tuohonkin tottuu myöhemmin, ja oppii pikkuhiljaa pitämään siitä jonkun verran. Mutta pakko myöntää, ettei kyseessä ole ainakaan meikäläisen korviin mitenkään erikoinen klassikkobiisi. Ihan perushyvä Maiden-biisi, lukuunottamatta tunnelmallista intro-osuutta, joka kyllä nostaa paljon biisin arvoa. Ja arvosanaa. 4½
7. Quest For Fire
Aloitus jotain aivan erimaata, kuin edellisessä. Rauhallisuudesta ei ole tietoakaan. Tämä on selvästikkin meininkibiisi. Ja samalla aika tyhjän kuuloinen. Kertosäe ei ole kovin sisällökäs, kuulostaa suoraansanoen aika munattomalta. Uusia ideoita ei ole saatu kovinkaan paljon tähän biisiin. Mutta sitten alkaakin pitkälti biisin pelastava soolo-osuus. Tämä jos jokin kuulostaa hyvältä. Mutta täytyy silti todeta, että ei ole luvassa vieläkään mitenkään maata mullistava biisi. 3+
8. Sun And Steel
Tämä intro kuulostaakin jollain tapaa paremmalta kuin edellisen biisin. Nyt on jo lisää asennetta mukanaa ja kitarat kuulostaa paljon enemmän korvia miellyttävämmältä. Säkeistö on perushyvää toimintaa ja soitantaa ja laulantaa ja kuulostaa ihan mukavalta. Kertosäe on taas huomattavasti tasokkaampi, kuin edellisessä biisissä. Mutta yksi asia siinä jää todella vaivaamaan. Nimittäin kertosäkeen viimeinen sointu ei vain yksin kertaisesti sovi siihen. Siis sen "Life is like a wheel"-kohdan sointu. Mutta väliäkö tuolla. Hyvähän biisi tämä on.
4
9. To Tame A Land
Nyt on aloitus jotain todella hienoa! Milloinkohan viimeksi oli näin hyvä aloitus. Ehkä Still Lifessa. Mutta sitten alkaakin kunnon kitarariffi. Säkeistön laulukulku ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta toimii silti hyvin ja tasonnoston erottaa selvästi aiemmasta biisistä. Tämä on paljon parempi biisi. Stevelle erityis maininta bassotyöskentelystä. Sitten alkaakin hieno keskiosa. Tämä on hieno biisi. Fiilis on taas ehkä niin korkealla kuin voisi, ja tunnelma on silti hieno koko biisin alusta loppuun. Tunnetusti näitä Maidenin hienoja lopetusraitoja, muttei kuitenkaan sieltä parhaasta päästä ehkä. Hallowed on ainakin parempi, samoin Alexander, Rime ja muutama muukin. Mutta hieno tunnelma nostattaa todella paljon biisin arvostusta ja rinnastaisin tämän loppuraitana Hallowedin tapaiseksi, vaikka sille pikkiriikkisen häviääkin. Mutta joka tapauksessa hieno biisi ja pelastaa paljon levyn lopulta parin keskinkertaisen biisin jälkeen. Kyllä tämä on täyden vitosen biisi, mutta ei välttämättä avaudu heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla. 5
Keskiarvo levylle:4,50
PoM on todella hieno albumi ja näytti kirjaimellisesti närhen munat sitä edeltäneille albumeille. Beast:kin jäi taakse lähes kahdella kymmenyksellä. PoM ei sisällä yhtään varsinaista täytepalaa, päinvastoin, paljon dissailtu Quest For Firekin on mielestäni hyvä biisi ja ansainnut paikkansa yhdellä Maidenin ehdottomasti kovimmista kiekoista. Levyltä löytyy myös ehdottomia helmiä, jotka nostavat levyn arvostusta suuresti. Where Eagles Dare, Revelations, The Trooper ja viimeinen biisi. Ja levyn soundit ovat mahtavat, raskaimmat 80-luvun Maiden-soundit ja sehän on tosi mahtava juttu. Eli siis erittäin hieno levy, ehdottomasti Maidenin parhaimpia levyjä. Veikkampa, että sijoittuu helposti kärkiviisikkoon, todennäköisesti vieläkin korkeammalle.
Ranking tähänmennessä:¨
1. Piece Of Mind 4,50
2. The Number Of The Beast 4,31
3. Iron Maiden 4,28
4. Killers 4,20
Last edited by Tolppanen on Mon Jun 26, 2006 16:30, edited 13 times in total.
Up The Irons! \,,/
-
Edward the 2nd
- Hang-Around
- Posts: 196
- Joined: Mon Jan 16, 2006 20:14
- Location: Mikkeli City
Piece of Mind esittelee faneille paitsi kasan uusia hittibiisejä, myös uuden ja uudistuneen rumpalin...(elämä Maidenissa ei enää koskaan ole ennallaan...)
1. Where eagles Dare
Raskas ja räväkkä aloitus albumille. Nicko aloittaa rumpuintrolla ja siitä se mestariteos alkaakin sitten rullaamaan. Brucen laulukin kuulostaa aina vain paremmalta. Soolo on myös taiturimaisesti vedetty. Tämä on livebiisien aatelia, mutta aivan liian harvoin kuultu. 5
2. Revelations
Aloittelevana fanina missasin tämän, mutta myöhemmin osasin antaa Revelationsille sen ansaitseman arvon. Brucen ensimmäinen Maiden-sävellys ei ole Steven parhaimmiston veroinen, mutta upea musiikkielämys silti. Sanoitukset ovat hyvät ja hitaiden ja nopeiden osuuksien vaihtelut piristävät. Tsekkaamisen arvoinen. 4
3. Flight of Icarus
Tässä kappaleessa korva lepää. Erityismaininnan ansaitsevat kertosäkeistö ja hidastempoisuus. Lyhyestä biisi kaunis...kirjaimellisesti. 4,5
4. Die with your boots On
Intro ansaitsee kappaleelle pari ylimääräistä plussapistettä. Ikävä kyllä hyvin alkanut kappale ei pidä pintaansa loppuun asti. Lauluosuudet eväti ole ollenkaan samaa tasoa kuin edellisissä. Soolo-osuus pelastaa osan kappaleesta, muttei silti tee tästä klassikkotason kappaletta. 3,5
5. The Trooper
Vaikka sen kuulee lähes jokaisessa live-esityksessä ja best of-levyssä, se ei käy tylsäksi. Ikivihreä laukkaheviklassikko on yksinkertaisesti levyn- ja Maidenin tähänastisen tuotannon paras kappale. Kaikki on juuri niin kuin pitää. Tästä kappaleesta ei voi pahaa sanaa sanoa. Vasta kun kuulee The Trooperin, tietää mitä on kunnon musiikki. 5
6. Still Life
Hyvää kappaletta seuraa toinen. Brucen lauluääni on jotakin sanoinkuvailemattoman upeaa melodisen osuuden aikana, eikä petä kappaleen kiihtyessäkään. Ainoan pikkuisen miinuksen kappale ansaitsee kertosäkeestä...se ei jostakin syystä iske, muttei myöskään pilaa kokonaisuutta. 5-
7. Quest for Fire
Albumin ainoa ala-arvoinen suoritus. Soundi ei vastaa odotuksia, eikä sanoitus ole päätä huimaavaa. Kertosäe ottaa parit plussat, mutta siihen se jääkin. 2
8. Sun and Steel
Albumi jatkaa sulosointujaan. Vauhdikas ja kaikin puolin hyvältä kuulostava. Lyriikatkin kohdallaan. Parasta tässä on kuitenkin kertosäe...Jo se ansaitsee kappaleelle sen saaman numeron: 4,5
9. To tame a Land
Upea lopetus upealle levylle. Melodiat kohdallaan. Erityismaininta hitaalle introlle/outrolle. Lyriikat ovat loistotekoa. Tämä jää soimaan päähän, mutta hyvässä mielessä. 4
Keskiarvo: 4,16
1. Where eagles Dare
Raskas ja räväkkä aloitus albumille. Nicko aloittaa rumpuintrolla ja siitä se mestariteos alkaakin sitten rullaamaan. Brucen laulukin kuulostaa aina vain paremmalta. Soolo on myös taiturimaisesti vedetty. Tämä on livebiisien aatelia, mutta aivan liian harvoin kuultu. 5
2. Revelations
Aloittelevana fanina missasin tämän, mutta myöhemmin osasin antaa Revelationsille sen ansaitseman arvon. Brucen ensimmäinen Maiden-sävellys ei ole Steven parhaimmiston veroinen, mutta upea musiikkielämys silti. Sanoitukset ovat hyvät ja hitaiden ja nopeiden osuuksien vaihtelut piristävät. Tsekkaamisen arvoinen. 4
3. Flight of Icarus
Tässä kappaleessa korva lepää. Erityismaininnan ansaitsevat kertosäkeistö ja hidastempoisuus. Lyhyestä biisi kaunis...kirjaimellisesti. 4,5
4. Die with your boots On
Intro ansaitsee kappaleelle pari ylimääräistä plussapistettä. Ikävä kyllä hyvin alkanut kappale ei pidä pintaansa loppuun asti. Lauluosuudet eväti ole ollenkaan samaa tasoa kuin edellisissä. Soolo-osuus pelastaa osan kappaleesta, muttei silti tee tästä klassikkotason kappaletta. 3,5
5. The Trooper
Vaikka sen kuulee lähes jokaisessa live-esityksessä ja best of-levyssä, se ei käy tylsäksi. Ikivihreä laukkaheviklassikko on yksinkertaisesti levyn- ja Maidenin tähänastisen tuotannon paras kappale. Kaikki on juuri niin kuin pitää. Tästä kappaleesta ei voi pahaa sanaa sanoa. Vasta kun kuulee The Trooperin, tietää mitä on kunnon musiikki. 5
6. Still Life
Hyvää kappaletta seuraa toinen. Brucen lauluääni on jotakin sanoinkuvailemattoman upeaa melodisen osuuden aikana, eikä petä kappaleen kiihtyessäkään. Ainoan pikkuisen miinuksen kappale ansaitsee kertosäkeestä...se ei jostakin syystä iske, muttei myöskään pilaa kokonaisuutta. 5-
7. Quest for Fire
Albumin ainoa ala-arvoinen suoritus. Soundi ei vastaa odotuksia, eikä sanoitus ole päätä huimaavaa. Kertosäe ottaa parit plussat, mutta siihen se jääkin. 2
8. Sun and Steel
Albumi jatkaa sulosointujaan. Vauhdikas ja kaikin puolin hyvältä kuulostava. Lyriikatkin kohdallaan. Parasta tässä on kuitenkin kertosäe...Jo se ansaitsee kappaleelle sen saaman numeron: 4,5
9. To tame a Land
Upea lopetus upealle levylle. Melodiat kohdallaan. Erityismaininta hitaalle introlle/outrolle. Lyriikat ovat loistotekoa. Tämä jää soimaan päähän, mutta hyvässä mielessä. 4
Keskiarvo: 4,16
Satan has left his killing floor
Satan is coming back for more
Satan is coming back for more
Turha tästä mitää kamalaa rumbaa aloittaa... no joka tapauksessa Maidenin paras, ja niin tulee olemaankin:
Where Eagles Dare: 5/5 (Jee..)
Revelations: 5/5 (jeh, Brucen mestariteos)
Flight Of Igarus: 5/5 (loistokamaa, ei sen enempää)
Die With Your Boots on: 5/5 (jeah)
The Trooper: 5/5 (klassikko)
Still Life: 5/5 (todella aliarvostettu biisi)
Quest For Fire: 5/5 (turha aliarvostaa, kuuluu kokonaisuuteen )
Sun And Steel: 5/5 (samalla tavalla kuuluu kokonaisuuteen)
To Tame A Land: 5/5 (hyvä lopetusbiisi)
keskiarvo: 5/5
ei kai olisi tarvinnut arvostella
Where Eagles Dare: 5/5 (Jee..)
Revelations: 5/5 (jeh, Brucen mestariteos)
Flight Of Igarus: 5/5 (loistokamaa, ei sen enempää)
Die With Your Boots on: 5/5 (jeah)
The Trooper: 5/5 (klassikko)
Still Life: 5/5 (todella aliarvostettu biisi)
Quest For Fire: 5/5 (turha aliarvostaa, kuuluu kokonaisuuteen )
Sun And Steel: 5/5 (samalla tavalla kuuluu kokonaisuuteen)
To Tame A Land: 5/5 (hyvä lopetusbiisi)
keskiarvo: 5/5
ei kai olisi tarvinnut arvostella
-
Stratocaster
- Azazel
- Posts: 6078
- Joined: Fri Jul 15, 2005 17:18
Niin. Turha täydellisestä kappaleesta on muuta sanoakkaan, kun oleellellinen. "Kokonaisuus" termiä en ymmärrä, mutta levyn paras kappale ehdottomasti. Hyvä, että joku edes UTI:n ja minun kanssa ymmärtää kappaletta. Keep it in the FamilyFreejack wrote:Quest For Fire: 5/5 (turha aliarvostaa, kuuluu kokonaisuuteen )
-
Roskisdyykkari
- Lentäjä-Ässä
- Posts: 1253
- Joined: Tue Jan 06, 2004 11:11
- Location: Espoo
Dodiih, se olis sitten ensimmäinen Nickon levy arvosteltavana... Itse olen aina pitänyt tätä levyä Maidenin parhaimmistoon kuuluvana, saas nähdä miltä nyt kuulostaa...
Where Eagles Dare
Heti levyn alkaessa biisi esittelee yleisölle uuden rumpalin, Nicko McBrainin. Uskomattomalla rumpufillillä alkava Where Eagles Dare on pituudestaan huolimatta Maidenin parhaimpia aloitusralleja, ja tietenkin erinomainen livebiisi.
Bruce Dickinson laulaa nyt kirkkaammin kuin koskaan, ja soundit ovat ensimmäistä kertaa loistavat. Lievästi itseääntoistavan väliosan riffittelyn jälkeen Murray heittää kehiin tyypillisen tilulilu soolonsa, jota seuraa upea melodia. Taustalla kuuluu konepistoolin ääniä, jotka paukkuvat samassa tahdissa Harriksen kolinabasson kanssa. Biisi loppuu tutun riffin kautta ryminöihin, jota seuraa Maidenin tavaramerkiksi muodostunut "tididi-dii"- lopetus. Kaikenkaikkiaan hieno biisi, ei aivan Revelationsin tai To Tame a Landin tasoa, mutta annan silti jopa:
5
Revelations
Jännällä riffillä käynnistyvä Revelations on aina kuulunut suosikkibiiseihini tältä levyltä, ja Maidenilta ylipäätänsäkin. Kyseessähän on siis Maidenin ensimmäinen biisi, jonka Dickinson teki yksin. Ei yhtään hassumpi ensimmäiseksi biisiksi!
Ensimmäisen säkeistön jälkeen tuleva melodia on hyvin kaunis ja liikuttava, niinkuin koko biisikin. Melodian jälkeen vauhti kiihtyy tuttuun yleisönhuudatus kohtaan, joka tekee tästä biisistä myös hyvän livebiisin. Vauhdin taas hidastuttua eniten huomio kiinnittyy Steven upeisiin bassokuvioihin, joita ei liian usein nykyään näe. Kertosäkeissä kuullaan kyllä Brucen parhaita laulusuorituksia, mainiota!
Myös soolot ovat tämän levyn parhaimmistoa, etenkin Adrianin soolo on loistava. Vaikkei tämä olekaan aivan samaa tasoa kuin 5:n tähden biisit Seventh Son, Phantom of the Opera ja Alexander the Great, kyllä tälle silti antaa helposti täydet pojot.
5
Flight of Icarus
Levyn ensimmäinen single alkaa tyypillisellä Maidenin laukkariffillä, jota seuraa säkeistö. Kertosäe on ehkä hiukan rasittava, mutta kyllä tätä kuuntelee. Pre-chorukset ovat sen sijaan upeita!
Toisen kertosäkeen jälkeen alkavat soolot ovat molemmat levyn parhaimmistoa, ja jälleen kerran Adrianin soolo vie voiton.
Loppuun vielä melodian kautta soolo, ja that's it. Biisi noudattaa ehkä vähän liian tuttua "hitti"- kaavaa, mutta kyllä tämä on ihan kelpo biisi. Pelkästään Adrianin soolon ja Brucen kirkumisen takia voisin antaa seuraavat pisteet:
4,25
Die With Your Boots On
Melodisella riffillä alkava energinen Die with your boots on hyvin samaa tasoa Flight of Icaruksen kanssa. Säkeistöt ovat hienoja, ja Bruce laulaa tuttuun tapaansa upeasti. Pre-chorus on ehkä hieman hölmö ja itseääntoistava, eikä kertsikään tosin sen parempi ole.
Biisi ei ehkä ole ihan sitä raskainta Maidenia, mutta on tämäkin ihan jees biisi. Väliosassa alkaa hitusen ärsyttämään liika hokeminen, "we died, they died.. boots on" yms.
Ok biisi, joka toimii kuitenkin paremmin livenä.
4,25
The Trooper
Levy on jo edennyt yli puolivälin, ja vuorossa on ehkäpä Maidenin tunnetuin biisi. Ilmiselvä klassikko, jonka riffit ovat varmasti tuttuja myös monille ei-Maiden-faneille. Biisi on itseasiassa aika kova, vaikka onkin puhkikulutettu. Itse olen aina "fanittanut" noita säkeistöjä, jossa on tietty kohta pelkkää laulua, ei mitään muuta (esim tämä ja Hallowed be thy name). Jälleen hienot soolot, ja itse tykkään etenkin Adrianin soolon kohdasta, jossa on kaksi soolokitaraa päällekäin. Nykyäänhän Janick vetää tuon harmonian, ja ikävä kyllä koko muunkin soolon.
Tämäkin biisi on Maidenia tyypillisimmillään, on CDE:tä, laukkariffiä ja melodioita. Livenä toimii kyllä, mutta itse haluaisin tämän kyllä pois setistä ihan vain sen takia, että se on niin puhkikulunut. Studioversiolle kuitenkin antaisin yllättäen:
4,5
Still Life
Biisi alkaa hauskalla "piiloviestillä", jota seuraa hieno hidas soolo Davelta. Pian hidas osuus päättyy Nickon rumpufilliin, jota seuraa rokkaava säkeistö. Brucen laulusuoritus selvää parhaimmistoa! Kertosäekin on aivan uskomaton. Tosin toisessa kertosäkeessä oleva efekti "peace of mind"- sanojen kohdalla on hiukan hölmö. Väliosissa kuullaan taas taattua melodista Maidenia, ja (yllätys, yllätys) pari sooloa. Minulla oli sellainen muistikuva, että biisi olisi aika heikko esitys, mutta tämä onkin yllättävän kova! Toimi hyvin myös livenä Seventh Tour kiertueella, harmi kun tätä ei ollakaan kuultu sen koommin...
4,75
Quest For Fire
Tähän mennessä levy on vaikuttanut aika täydelliseltä, mutta tässä vaiheessa täytyy todeta että "mikään ei ole täydellistä." Quest For Fire on nimittäin levyn heikoin esitys. Säkeistöt ovat oikeastaan ihan hyviä, mutta etenkin kertosäe on niin rasittava että tekisi mieli skipata biisi.
Biisi voisi olla huomattavasti mielenkiintoisempi, jos tempoa olisi hieman enemmän. Etenkin väliosan melodiassa hidas meno kuulostaa todella väsyneeltä. Soolojen jälkeen olisi voinut laittaa jotain hienoa, mutta sen sjiaan biisi päättyy mielikuvituksettomasti tyhmän kertosäkeen hokemiseen ja alkuriffiin.
3,25
Sun And Steel
Ehkäpä levyn aliarvostetuin biisi, mutta oikeastaan ihan mukava ja energinen biisi. Kertosäkeen liian iloinen meininki tosin ei uppoa.
Biisi vähän lässähtää loppuun menessä, eikä soolokaan mikään kovin erikoinen ole. Inhoan juuri biisejä, jotka ovat kuvioltaan liian tyypillisiä ja jotka päättyvät kertosäkeen hokemiseen. Tämä biisi on juuri sellainen, ja se vähentää pisteitä. Ei ihan niin heikko kuin edellinen, mutta...
3,5
To Tame A Land
Maidenin parhaita lopetusbiisejä. Tunnelma on erittäin mystinen, joka on hyvä asia, biisihän liittyy Duneen. Maagisella melodialla alkava To Tame A Land on selvästi levyn parhaimmistoa. Juuri edellisen biisin kohdalla kirosin tyypilliset biisikaavat, ja tässä biisissä ei onneksi ole mitään tyypillistä kaavaa. Tässä ei ole edes kertsiä, sen sijaan säkeistöjä, väliosia, melodioita, riffejä ja erityisen hieno instrumentaaliosuus. Tämä biisi on erittäin progemainen, huomaa selvästi että Harris ollut asialla.
'Arryn bassottelu upeaa, ja Nickokin on ihan liekeissä. Myös Brucen laulu on maininnan arvoista.
Soolot ovatkin jotain aivan käsittämätöntä, jopa Daven soolo on lähes täydellinen. Adrianin soolo on sen sijaan aivan sanoinkuvaamaton ja etenkin omaperäinen ihme tilutuksineen.
Biisi päättyy jänniin melodioihin, ja tämä on mainio lopetus muutenkin loistavalle levylle.
5
Keskiarvo: 4,38888889
~ 4,4
Levy olisi toiminut paremmin 8 biisin pakettina, jos Quest For Firen olisi ottanut pois. Aika klassikko Maiden- levy, ja itse pidän tätä parhaana levynä jaetulla ykkössijalla Powerslaven, Somewhere in timen ja Seventh Sonin kanssa.
Keskiarvoa laski Sun and steel ja Quest for Fire, mutta levy on kuitenkin niin mainio, että voisin äänestää viitosta.
Where Eagles Dare
Heti levyn alkaessa biisi esittelee yleisölle uuden rumpalin, Nicko McBrainin. Uskomattomalla rumpufillillä alkava Where Eagles Dare on pituudestaan huolimatta Maidenin parhaimpia aloitusralleja, ja tietenkin erinomainen livebiisi.
Bruce Dickinson laulaa nyt kirkkaammin kuin koskaan, ja soundit ovat ensimmäistä kertaa loistavat. Lievästi itseääntoistavan väliosan riffittelyn jälkeen Murray heittää kehiin tyypillisen tilulilu soolonsa, jota seuraa upea melodia. Taustalla kuuluu konepistoolin ääniä, jotka paukkuvat samassa tahdissa Harriksen kolinabasson kanssa. Biisi loppuu tutun riffin kautta ryminöihin, jota seuraa Maidenin tavaramerkiksi muodostunut "tididi-dii"- lopetus. Kaikenkaikkiaan hieno biisi, ei aivan Revelationsin tai To Tame a Landin tasoa, mutta annan silti jopa:
5
Revelations
Jännällä riffillä käynnistyvä Revelations on aina kuulunut suosikkibiiseihini tältä levyltä, ja Maidenilta ylipäätänsäkin. Kyseessähän on siis Maidenin ensimmäinen biisi, jonka Dickinson teki yksin. Ei yhtään hassumpi ensimmäiseksi biisiksi!
Ensimmäisen säkeistön jälkeen tuleva melodia on hyvin kaunis ja liikuttava, niinkuin koko biisikin. Melodian jälkeen vauhti kiihtyy tuttuun yleisönhuudatus kohtaan, joka tekee tästä biisistä myös hyvän livebiisin. Vauhdin taas hidastuttua eniten huomio kiinnittyy Steven upeisiin bassokuvioihin, joita ei liian usein nykyään näe. Kertosäkeissä kuullaan kyllä Brucen parhaita laulusuorituksia, mainiota!
Myös soolot ovat tämän levyn parhaimmistoa, etenkin Adrianin soolo on loistava. Vaikkei tämä olekaan aivan samaa tasoa kuin 5:n tähden biisit Seventh Son, Phantom of the Opera ja Alexander the Great, kyllä tälle silti antaa helposti täydet pojot.
5
Flight of Icarus
Levyn ensimmäinen single alkaa tyypillisellä Maidenin laukkariffillä, jota seuraa säkeistö. Kertosäe on ehkä hiukan rasittava, mutta kyllä tätä kuuntelee. Pre-chorukset ovat sen sijaan upeita!
Toisen kertosäkeen jälkeen alkavat soolot ovat molemmat levyn parhaimmistoa, ja jälleen kerran Adrianin soolo vie voiton.
Loppuun vielä melodian kautta soolo, ja that's it. Biisi noudattaa ehkä vähän liian tuttua "hitti"- kaavaa, mutta kyllä tämä on ihan kelpo biisi. Pelkästään Adrianin soolon ja Brucen kirkumisen takia voisin antaa seuraavat pisteet:
4,25
Die With Your Boots On
Melodisella riffillä alkava energinen Die with your boots on hyvin samaa tasoa Flight of Icaruksen kanssa. Säkeistöt ovat hienoja, ja Bruce laulaa tuttuun tapaansa upeasti. Pre-chorus on ehkä hieman hölmö ja itseääntoistava, eikä kertsikään tosin sen parempi ole.
Biisi ei ehkä ole ihan sitä raskainta Maidenia, mutta on tämäkin ihan jees biisi. Väliosassa alkaa hitusen ärsyttämään liika hokeminen, "we died, they died.. boots on" yms.
Ok biisi, joka toimii kuitenkin paremmin livenä.
4,25
The Trooper
Levy on jo edennyt yli puolivälin, ja vuorossa on ehkäpä Maidenin tunnetuin biisi. Ilmiselvä klassikko, jonka riffit ovat varmasti tuttuja myös monille ei-Maiden-faneille. Biisi on itseasiassa aika kova, vaikka onkin puhkikulutettu. Itse olen aina "fanittanut" noita säkeistöjä, jossa on tietty kohta pelkkää laulua, ei mitään muuta (esim tämä ja Hallowed be thy name). Jälleen hienot soolot, ja itse tykkään etenkin Adrianin soolon kohdasta, jossa on kaksi soolokitaraa päällekäin. Nykyäänhän Janick vetää tuon harmonian, ja ikävä kyllä koko muunkin soolon.
Tämäkin biisi on Maidenia tyypillisimmillään, on CDE:tä, laukkariffiä ja melodioita. Livenä toimii kyllä, mutta itse haluaisin tämän kyllä pois setistä ihan vain sen takia, että se on niin puhkikulunut. Studioversiolle kuitenkin antaisin yllättäen:
4,5
Still Life
Biisi alkaa hauskalla "piiloviestillä", jota seuraa hieno hidas soolo Davelta. Pian hidas osuus päättyy Nickon rumpufilliin, jota seuraa rokkaava säkeistö. Brucen laulusuoritus selvää parhaimmistoa! Kertosäekin on aivan uskomaton. Tosin toisessa kertosäkeessä oleva efekti "peace of mind"- sanojen kohdalla on hiukan hölmö. Väliosissa kuullaan taas taattua melodista Maidenia, ja (yllätys, yllätys) pari sooloa. Minulla oli sellainen muistikuva, että biisi olisi aika heikko esitys, mutta tämä onkin yllättävän kova! Toimi hyvin myös livenä Seventh Tour kiertueella, harmi kun tätä ei ollakaan kuultu sen koommin...
4,75
Quest For Fire
Tähän mennessä levy on vaikuttanut aika täydelliseltä, mutta tässä vaiheessa täytyy todeta että "mikään ei ole täydellistä." Quest For Fire on nimittäin levyn heikoin esitys. Säkeistöt ovat oikeastaan ihan hyviä, mutta etenkin kertosäe on niin rasittava että tekisi mieli skipata biisi.
Biisi voisi olla huomattavasti mielenkiintoisempi, jos tempoa olisi hieman enemmän. Etenkin väliosan melodiassa hidas meno kuulostaa todella väsyneeltä. Soolojen jälkeen olisi voinut laittaa jotain hienoa, mutta sen sjiaan biisi päättyy mielikuvituksettomasti tyhmän kertosäkeen hokemiseen ja alkuriffiin.
3,25
Sun And Steel
Ehkäpä levyn aliarvostetuin biisi, mutta oikeastaan ihan mukava ja energinen biisi. Kertosäkeen liian iloinen meininki tosin ei uppoa.
Biisi vähän lässähtää loppuun menessä, eikä soolokaan mikään kovin erikoinen ole. Inhoan juuri biisejä, jotka ovat kuvioltaan liian tyypillisiä ja jotka päättyvät kertosäkeen hokemiseen. Tämä biisi on juuri sellainen, ja se vähentää pisteitä. Ei ihan niin heikko kuin edellinen, mutta...
3,5
To Tame A Land
Maidenin parhaita lopetusbiisejä. Tunnelma on erittäin mystinen, joka on hyvä asia, biisihän liittyy Duneen. Maagisella melodialla alkava To Tame A Land on selvästi levyn parhaimmistoa. Juuri edellisen biisin kohdalla kirosin tyypilliset biisikaavat, ja tässä biisissä ei onneksi ole mitään tyypillistä kaavaa. Tässä ei ole edes kertsiä, sen sijaan säkeistöjä, väliosia, melodioita, riffejä ja erityisen hieno instrumentaaliosuus. Tämä biisi on erittäin progemainen, huomaa selvästi että Harris ollut asialla.
'Arryn bassottelu upeaa, ja Nickokin on ihan liekeissä. Myös Brucen laulu on maininnan arvoista.
Soolot ovatkin jotain aivan käsittämätöntä, jopa Daven soolo on lähes täydellinen. Adrianin soolo on sen sijaan aivan sanoinkuvaamaton ja etenkin omaperäinen ihme tilutuksineen.
Biisi päättyy jänniin melodioihin, ja tämä on mainio lopetus muutenkin loistavalle levylle.
5
Keskiarvo: 4,38888889
~ 4,4
Levy olisi toiminut paremmin 8 biisin pakettina, jos Quest For Firen olisi ottanut pois. Aika klassikko Maiden- levy, ja itse pidän tätä parhaana levynä jaetulla ykkössijalla Powerslaven, Somewhere in timen ja Seventh Sonin kanssa.
Keskiarvoa laski Sun and steel ja Quest for Fire, mutta levy on kuitenkin niin mainio, että voisin äänestää viitosta.
-
Brain Damage
Rumpalinvaihdos on tapahtunut ja näin on syntynyt bändin legendaarisin kokoonpano. Katsotaan millaista jälkeä tämä unelmatiimi saa aikaan.
Piece Of Mind (1983)
1. Where Eagles Dare
Nicko aloittaa uransa Maidenissa parhaalla mahdollisella tavalla. Aivan käsittämättömän kova rumpukomppi avaa levyn ja tempaa kuuntelijan heti mukaansa. Komppia seuraakin sitten aivan loistavan hyvä kitarariffi ja ei voi kun ihmetellä tätä soundien hyvyyttä. Bassosoundit ehkä Maidenin kovimmat ikinä. Bruce avaa pelin omalta osaltaan ja laulu on parantunut selvästi viime levystä. Laulusäkeistö on erittäin iskevä, jonka loppuun Bruce venyttääkin äänihuuliaan oikein kunnolla. Tämän jälkeen väliosuuteen, joka on Maidenin kovimpia koskaan. Sitten Daven mahtava soolo, konekivääritulituksen pauhatessa taustalla. Ja taas väliosa, ennen viimeisiä laulusäkeistöjä ja pian biisi jo loppuukin. Aivan mahtava aloitus levylle, parempaa saa hakea. Rumpukomppi on erittäin vaikea ja hieno, riffit ja soolo iskeviä, Brucen laulu terässä, sekä Steven sormet herkässä basson kielillä. Väliosa on melko pitkä, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa käy tylsäksi, päinvastoin. Täydellinen avaus levylle tai keikalle.
5
2. Revelations
Sitten ensimmäisen Brucen kokonaan itse kirjoittaman biisin kimppuun. Alku lupailee heti hyvää ja kun pääriffi pamahtaa ilmoille, niin on jo tunnelma katossa. Sitten upeaan laulusäkeistöön, jossa Bruce todella pistää parastaan. Tämän jälkeen hitaaseen ja tunnelmalliseen kohtaan, jossa Steve esittelee hienoja bassokuvioita, kitaroiden soidessa taustalla. Sitten taas vauhtia ja erittäin iskevä riffi käyntiin vingutusten kera. Jälleen kaksi hidasta säkeistöä ja Bruce vetää oikein tunteella. Tämän jälkeen tunnelmaa nostatetaan taas ja pian päästään Daven sooloon, joka on kova. Suora siirtyminen Adrianin soolon ja kylmät väreet menevät selkäpiissä koko ajan. Soolojen jälkeen hieno tuplamelodia ja sitten taas raskasta riffittelyä, ennen siirtymistä lead-riffiin ja viimeiseen upeaan laulusäkeistöön. Lopussa biisiä hidastetaan taas ja se loppuu upeasti Brucen herkkään tulkintaan. Levyn paras biisi ja aivan uskomaton taidonnäyte Brucelta, niin sanoituksen, kuin sävellyksenkin puolesta. Biisissä on sekoiteltu mahtavasti rauhallisempaa menoa raskaampaan ja nopeampaan meininkiin. Sooloista ja bassokuvioista vielä plussaa. Täydellinen biisi.
5
3. Flight Of Icarus
Biisi alkaa raskaalla riffillä ja sitten hidastetaan säkeistöön basson kolistessa mahtavasti pinnassa. Bruce taas terässä ja Nickon rumpalointi millintarkkaa. Kertsiin lähdetään loistavan välisäkeistön kautta ja aijai, kun Bruce vetää komiasti. Toinen säkeistö ja taas kertosäe ja sitten onkin vuorossa biisin loisteliaat soolot. Ensin Dave, sitten Adrian ja taas ei voi kuin ihmetellä tämän kaksikon yhteen soittamista. Tämän jälkeen taas kertosäkeeseen ja vielä biisin loppuun komea soolo Davelta ja mahtava on myös Brucen kirkaisu: ’’Fly as high as the sun, yeaaaaahhhh!’’. Hyvä, mutta melko aliarvostettu biisi, jota ei enää vuosiin ole settilistoissa nähty. Mutta ainakin biisin livetoimivuuden voi kokea Live After Deathilla, josta löytyy aivan mahtava veto tästä biisistä, hieman kovemmalla temmolla varustettuna, kuin tällä levyllä. Biisin vahvuuksia ovat sen kertosäe, Brucen laulu, sekä kitarasoolot.
4,5
4. Die With Your Boots On
Mukaansatempaava riffi heti alkuun ja basso ja rummut mukaan. Sitten säkeistöön, jossa basso kuuluu ja kunnolla ja kitara jauhavat riffiään. Ennen kertsiä vielä nostatusta: ’’If you’re gonna die, if you’re gonna die!’’ ja sitten kertsiin, joka on erittäin toimiva. Toinen laulusäkeistö, jonka kautta taas kertosäkeeseen. Seuraavaksi Daven soolo, joka ei ole mikään mullistava, mutta menettelee. Sitten siirrytään väliosaan, ennen Brucen komeaa venytystä. Ja sitten Adrianin sooloon, joka kyllä peittoaa Daven vastaavan tässä biisissä aika puhtaasti. Pian taas viimeistä kertaa kertosäkeeseen, jossa Bruce vetää ihan tosissaan ja pian biisi on kunniakkaasti lopussa. Erittäin toimiva biisi, joka on saanut melko runsaasti myös livesoittoa vuosien varrella. Adrianin soolo yksi hänen parhaistaan tällä levyllä ja Steve jatkaa vakuuttavia otteitaan basson kaulassa. Nickon rumpalointikin on perushyvää. Biisi jatkaa loistavasti levyn tappolinjaa.
4,5
5. The Trooper
Alkuun erittäin tuttu kitarariffi, jota seuraa vielä tunnetumpi riffi, ehkä kaikkien aikojen tunnetuin. Ja loistava riffi tietysti onkin. Sitten laulusäkeistöön ja Bruce aloittaa: ’’You’ll take my life, but I’ll take yours too!’’ Legendaarista. Laukkakomppia kehiin ja säkeistö jatkuu, kunnes pian taas lead-riffiin ja uutta säkeistöä kehiin. Säkeistön loppuun legendaariset oooohh, oooohh!-huudahdukset ja sitten sooloihin. Ensin Adrianin soolo, joka on jotain aivan käsittämättömän kovaa, varsinkin ne loppuvingutukset, joista siirrytään suoraan Daven komeaan sooloon, joka ei kuitenkaan ihan yllä Adrianin tasolle. Soolojen kautta taas pääriffiin ja viimeiseen laulusäkeistöön. Loppuun vielä sama riffi kuin alussa ja se on sinä! Maidenin tunnetuimpiin biiseihin lukeutuu tämä aivan mahtava teos. Soitettu varmasti jokaisella keikalla ilmestymisensä jälkeen. Laukkakomppi siivittää hienoa sotatunnelmaa ja Brucen suoritus vokaaleissa on jälleen käsittämättömän kova. Kitarasoolot ovat myös aivan maagiset. Legenda!
5
6. Still Life
Alkuun jotain ihme höpötystä Nickolta, mutta sitten päästäänkin asiaan. Dave vinguttelee komeasti Steven näppäillessä bassoaan taustalla. Sitten Bruce kehiin ja kylmät väreet menevät selkäpiissä, karmivan säkeen ansiosta. Pian saadaan rummutkin mukaan ja on kertosäkeen vuoro, joka on valitettavasti aika keskinkertainen verrattuna perussäkeistöön. Toinen säkeistö ja kertsi ja sitten biisin väliosaan, joka alkaa kitaroiden tuplamelodialla ja perään Adrianin soolo. Sitten Daven soolon vuoro, jonka jälkeen suora siirtymä viimeiseen säkeistöön, jossa Nicko rummuttaa hyvin taustalla. Vielä kerran kertosäe ja biisi onkin jo ohi. Hyvä biisi, jokseenkin melko aliarvostettu. Tässä taas osoitus siitä, että Davekin niitä biisejä osaa väsätä. Kertosäe on kuitenkin biisin heikointa antia ja laskee hieman sen tunnelma. Perussäkeistö ja soolot ovat kuitenkin sitä luokkaa, että biisi nousee korkeille pisteille.
4,5
7. Quest For Fire
Kappale alkaa melko erikoisella kitarariffillä ja rummutuksella, joita seuraa laulusäkeistö. Sanat kuulostavat hieman hölmöiltä, sillä jotain dinosauruksista niissä puhutaan. Laulusäkeistö on kuitenkin melodialtaan aika hyvä ja Bruce venyttää aika korkealle parissa kohdassa. Kertosäe taas on totaalisen tylsä ja onneksi se ei kestä kauaa. Taas perussäkeistö ja kertsi perään, kunnes päästään biisin kohokohtaan, eli soolo-osuuksin. Aivan helvetin kovat soolot molemmilta pojilta. Aika lyhyt on kuitenkin tämä osuus ja pian ollaankin jo viimeistä kertaa kertsissä. Loppuun vielä sama riffi, millä biisi alkoikin. Biisi on aika kova pettymys mahtavan aloituskuusikon jälkeen, mutta ei kuitenkaan mikään huono biisi. Soolo-osuudet ovat parhautta, mutta tylsähkö kertosäe ja sanoitukset laskevat biisin arvoa roimasti.
3
8. Sun And Steel
Räväkkä alku biisille ja heti mennään ensimmäiseen säkeistöön. Bruce aloittaa hyvin ja kovaa mennään. Säkeistö on hyvä ja menevä, mutta kertsissä tunnelma putoaa nopeasti. Suoraan sanoen kertosäe on huono ja umpitylsä. Toinen laulusäkeistö ja kertosäe ja sitten tuplakitaramelodiat virittelevät Adrianin sooloa, joka on ihan hyvä, mutta kuitenkin erittäin lyhyt. Loppubiisi onkin sitten tylsän kertsin hokemista ja se saa aika nopeasti toivomaan, että biisi loppuisi jo. Niin se myös loppuu aika lyhyeen, eikä kertosäettä onneksi hoeta kovinkaan kauaa. Toinen melko keskinkertainen biisi heti perään ja kyllä levyn tunnelma tässä vaiheessa laskee roimasti. Bruce laulaa tässäkin hyvin ja riffit ovat ihan hyviä, mutta kertosäe pudottaa jälleen pisteitä.
3
9. To Tame A Land
Rauhallisesti aloitellaan itämaisella kitarasoololla, jota Steve säestää bassollaan. Pian biisi pääsee alkamaan ja onpas raskasta menoa. Basso on hyvin pinnassa ja kitarat jyräävät taustalla kovaa. Laulusäkeistö on erittäin hyvä ja Bruce on jälleen vedossa. Nickon rumpalointi on myös jälleen erittäin tarkkaa ja hienoa. Ennen toista laulusäkeistöä pientä sooloilua ja taas Bruce mukaan. Toisen säkeistön jälkeen tulee komea väliosa, josta tunnelmaa lasketaankin taas. Nicko paukuttaa basariaan ja Bruce laulaa tunteella. Pian biisi saadaan taas uudestaan käyntiin komealla riffillä. Riffittelyä, jonka jälkeen hienot kitarasoolot taas pojilta. Loppubiisi onkin sitten vain soittelua ja ehkä hieman turhan pitkäksi venytettyä. Loppuun vielä samaa melodiaa, millä biisi alkoikin ja siihen loppuukin kappale ja myös koko levy. Parin keskinkertaisemman biisin jälkeen tämä on taas pieni parannus, mutta ei siltä pysty haastamaan levyn aloituskuusikkoa. Hyvä biisi joka tapauksessa, mutta ehkä loppua olisi hieman voinut lyhentää.
3,5
Golden Eran ensimmäinen levy ja heti bändi tekee loistavaa jälkeä. Levyn aloituskuusikko on aivan huikea ja siksi kolme viimeistä biisiä jäävät vähän varjoon ja laskevat jonkin verran keskiarvoa. Nicko vakuuttaa myös heti ensimmäisellä levyllään ja varsinkin Where Eagles Daren rumpukomppi on huikea.
Keskiarvo: 4,2
1. Piece Of Mind 4,2
2. The Number Of The Beast 4,0
3. Iron Maiden 3,7
4. Killers 3,5
Piece Of Mind (1983)
1. Where Eagles Dare
Nicko aloittaa uransa Maidenissa parhaalla mahdollisella tavalla. Aivan käsittämättömän kova rumpukomppi avaa levyn ja tempaa kuuntelijan heti mukaansa. Komppia seuraakin sitten aivan loistavan hyvä kitarariffi ja ei voi kun ihmetellä tätä soundien hyvyyttä. Bassosoundit ehkä Maidenin kovimmat ikinä. Bruce avaa pelin omalta osaltaan ja laulu on parantunut selvästi viime levystä. Laulusäkeistö on erittäin iskevä, jonka loppuun Bruce venyttääkin äänihuuliaan oikein kunnolla. Tämän jälkeen väliosuuteen, joka on Maidenin kovimpia koskaan. Sitten Daven mahtava soolo, konekivääritulituksen pauhatessa taustalla. Ja taas väliosa, ennen viimeisiä laulusäkeistöjä ja pian biisi jo loppuukin. Aivan mahtava aloitus levylle, parempaa saa hakea. Rumpukomppi on erittäin vaikea ja hieno, riffit ja soolo iskeviä, Brucen laulu terässä, sekä Steven sormet herkässä basson kielillä. Väliosa on melko pitkä, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa käy tylsäksi, päinvastoin. Täydellinen avaus levylle tai keikalle.
5
2. Revelations
Sitten ensimmäisen Brucen kokonaan itse kirjoittaman biisin kimppuun. Alku lupailee heti hyvää ja kun pääriffi pamahtaa ilmoille, niin on jo tunnelma katossa. Sitten upeaan laulusäkeistöön, jossa Bruce todella pistää parastaan. Tämän jälkeen hitaaseen ja tunnelmalliseen kohtaan, jossa Steve esittelee hienoja bassokuvioita, kitaroiden soidessa taustalla. Sitten taas vauhtia ja erittäin iskevä riffi käyntiin vingutusten kera. Jälleen kaksi hidasta säkeistöä ja Bruce vetää oikein tunteella. Tämän jälkeen tunnelmaa nostatetaan taas ja pian päästään Daven sooloon, joka on kova. Suora siirtyminen Adrianin soolon ja kylmät väreet menevät selkäpiissä koko ajan. Soolojen jälkeen hieno tuplamelodia ja sitten taas raskasta riffittelyä, ennen siirtymistä lead-riffiin ja viimeiseen upeaan laulusäkeistöön. Lopussa biisiä hidastetaan taas ja se loppuu upeasti Brucen herkkään tulkintaan. Levyn paras biisi ja aivan uskomaton taidonnäyte Brucelta, niin sanoituksen, kuin sävellyksenkin puolesta. Biisissä on sekoiteltu mahtavasti rauhallisempaa menoa raskaampaan ja nopeampaan meininkiin. Sooloista ja bassokuvioista vielä plussaa. Täydellinen biisi.
5
3. Flight Of Icarus
Biisi alkaa raskaalla riffillä ja sitten hidastetaan säkeistöön basson kolistessa mahtavasti pinnassa. Bruce taas terässä ja Nickon rumpalointi millintarkkaa. Kertsiin lähdetään loistavan välisäkeistön kautta ja aijai, kun Bruce vetää komiasti. Toinen säkeistö ja taas kertosäe ja sitten onkin vuorossa biisin loisteliaat soolot. Ensin Dave, sitten Adrian ja taas ei voi kuin ihmetellä tämän kaksikon yhteen soittamista. Tämän jälkeen taas kertosäkeeseen ja vielä biisin loppuun komea soolo Davelta ja mahtava on myös Brucen kirkaisu: ’’Fly as high as the sun, yeaaaaahhhh!’’. Hyvä, mutta melko aliarvostettu biisi, jota ei enää vuosiin ole settilistoissa nähty. Mutta ainakin biisin livetoimivuuden voi kokea Live After Deathilla, josta löytyy aivan mahtava veto tästä biisistä, hieman kovemmalla temmolla varustettuna, kuin tällä levyllä. Biisin vahvuuksia ovat sen kertosäe, Brucen laulu, sekä kitarasoolot.
4,5
4. Die With Your Boots On
Mukaansatempaava riffi heti alkuun ja basso ja rummut mukaan. Sitten säkeistöön, jossa basso kuuluu ja kunnolla ja kitara jauhavat riffiään. Ennen kertsiä vielä nostatusta: ’’If you’re gonna die, if you’re gonna die!’’ ja sitten kertsiin, joka on erittäin toimiva. Toinen laulusäkeistö, jonka kautta taas kertosäkeeseen. Seuraavaksi Daven soolo, joka ei ole mikään mullistava, mutta menettelee. Sitten siirrytään väliosaan, ennen Brucen komeaa venytystä. Ja sitten Adrianin sooloon, joka kyllä peittoaa Daven vastaavan tässä biisissä aika puhtaasti. Pian taas viimeistä kertaa kertosäkeeseen, jossa Bruce vetää ihan tosissaan ja pian biisi on kunniakkaasti lopussa. Erittäin toimiva biisi, joka on saanut melko runsaasti myös livesoittoa vuosien varrella. Adrianin soolo yksi hänen parhaistaan tällä levyllä ja Steve jatkaa vakuuttavia otteitaan basson kaulassa. Nickon rumpalointikin on perushyvää. Biisi jatkaa loistavasti levyn tappolinjaa.
4,5
5. The Trooper
Alkuun erittäin tuttu kitarariffi, jota seuraa vielä tunnetumpi riffi, ehkä kaikkien aikojen tunnetuin. Ja loistava riffi tietysti onkin. Sitten laulusäkeistöön ja Bruce aloittaa: ’’You’ll take my life, but I’ll take yours too!’’ Legendaarista. Laukkakomppia kehiin ja säkeistö jatkuu, kunnes pian taas lead-riffiin ja uutta säkeistöä kehiin. Säkeistön loppuun legendaariset oooohh, oooohh!-huudahdukset ja sitten sooloihin. Ensin Adrianin soolo, joka on jotain aivan käsittämättömän kovaa, varsinkin ne loppuvingutukset, joista siirrytään suoraan Daven komeaan sooloon, joka ei kuitenkaan ihan yllä Adrianin tasolle. Soolojen kautta taas pääriffiin ja viimeiseen laulusäkeistöön. Loppuun vielä sama riffi kuin alussa ja se on sinä! Maidenin tunnetuimpiin biiseihin lukeutuu tämä aivan mahtava teos. Soitettu varmasti jokaisella keikalla ilmestymisensä jälkeen. Laukkakomppi siivittää hienoa sotatunnelmaa ja Brucen suoritus vokaaleissa on jälleen käsittämättömän kova. Kitarasoolot ovat myös aivan maagiset. Legenda!
5
6. Still Life
Alkuun jotain ihme höpötystä Nickolta, mutta sitten päästäänkin asiaan. Dave vinguttelee komeasti Steven näppäillessä bassoaan taustalla. Sitten Bruce kehiin ja kylmät väreet menevät selkäpiissä, karmivan säkeen ansiosta. Pian saadaan rummutkin mukaan ja on kertosäkeen vuoro, joka on valitettavasti aika keskinkertainen verrattuna perussäkeistöön. Toinen säkeistö ja kertsi ja sitten biisin väliosaan, joka alkaa kitaroiden tuplamelodialla ja perään Adrianin soolo. Sitten Daven soolon vuoro, jonka jälkeen suora siirtymä viimeiseen säkeistöön, jossa Nicko rummuttaa hyvin taustalla. Vielä kerran kertosäe ja biisi onkin jo ohi. Hyvä biisi, jokseenkin melko aliarvostettu. Tässä taas osoitus siitä, että Davekin niitä biisejä osaa väsätä. Kertosäe on kuitenkin biisin heikointa antia ja laskee hieman sen tunnelma. Perussäkeistö ja soolot ovat kuitenkin sitä luokkaa, että biisi nousee korkeille pisteille.
4,5
7. Quest For Fire
Kappale alkaa melko erikoisella kitarariffillä ja rummutuksella, joita seuraa laulusäkeistö. Sanat kuulostavat hieman hölmöiltä, sillä jotain dinosauruksista niissä puhutaan. Laulusäkeistö on kuitenkin melodialtaan aika hyvä ja Bruce venyttää aika korkealle parissa kohdassa. Kertosäe taas on totaalisen tylsä ja onneksi se ei kestä kauaa. Taas perussäkeistö ja kertsi perään, kunnes päästään biisin kohokohtaan, eli soolo-osuuksin. Aivan helvetin kovat soolot molemmilta pojilta. Aika lyhyt on kuitenkin tämä osuus ja pian ollaankin jo viimeistä kertaa kertsissä. Loppuun vielä sama riffi, millä biisi alkoikin. Biisi on aika kova pettymys mahtavan aloituskuusikon jälkeen, mutta ei kuitenkaan mikään huono biisi. Soolo-osuudet ovat parhautta, mutta tylsähkö kertosäe ja sanoitukset laskevat biisin arvoa roimasti.
3
8. Sun And Steel
Räväkkä alku biisille ja heti mennään ensimmäiseen säkeistöön. Bruce aloittaa hyvin ja kovaa mennään. Säkeistö on hyvä ja menevä, mutta kertsissä tunnelma putoaa nopeasti. Suoraan sanoen kertosäe on huono ja umpitylsä. Toinen laulusäkeistö ja kertosäe ja sitten tuplakitaramelodiat virittelevät Adrianin sooloa, joka on ihan hyvä, mutta kuitenkin erittäin lyhyt. Loppubiisi onkin sitten tylsän kertsin hokemista ja se saa aika nopeasti toivomaan, että biisi loppuisi jo. Niin se myös loppuu aika lyhyeen, eikä kertosäettä onneksi hoeta kovinkaan kauaa. Toinen melko keskinkertainen biisi heti perään ja kyllä levyn tunnelma tässä vaiheessa laskee roimasti. Bruce laulaa tässäkin hyvin ja riffit ovat ihan hyviä, mutta kertosäe pudottaa jälleen pisteitä.
3
9. To Tame A Land
Rauhallisesti aloitellaan itämaisella kitarasoololla, jota Steve säestää bassollaan. Pian biisi pääsee alkamaan ja onpas raskasta menoa. Basso on hyvin pinnassa ja kitarat jyräävät taustalla kovaa. Laulusäkeistö on erittäin hyvä ja Bruce on jälleen vedossa. Nickon rumpalointi on myös jälleen erittäin tarkkaa ja hienoa. Ennen toista laulusäkeistöä pientä sooloilua ja taas Bruce mukaan. Toisen säkeistön jälkeen tulee komea väliosa, josta tunnelmaa lasketaankin taas. Nicko paukuttaa basariaan ja Bruce laulaa tunteella. Pian biisi saadaan taas uudestaan käyntiin komealla riffillä. Riffittelyä, jonka jälkeen hienot kitarasoolot taas pojilta. Loppubiisi onkin sitten vain soittelua ja ehkä hieman turhan pitkäksi venytettyä. Loppuun vielä samaa melodiaa, millä biisi alkoikin ja siihen loppuukin kappale ja myös koko levy. Parin keskinkertaisemman biisin jälkeen tämä on taas pieni parannus, mutta ei siltä pysty haastamaan levyn aloituskuusikkoa. Hyvä biisi joka tapauksessa, mutta ehkä loppua olisi hieman voinut lyhentää.
3,5
Golden Eran ensimmäinen levy ja heti bändi tekee loistavaa jälkeä. Levyn aloituskuusikko on aivan huikea ja siksi kolme viimeistä biisiä jäävät vähän varjoon ja laskevat jonkin verran keskiarvoa. Nicko vakuuttaa myös heti ensimmäisellä levyllään ja varsinkin Where Eagles Daren rumpukomppi on huikea.
Keskiarvo: 4,2
1. Piece Of Mind 4,2
2. The Number Of The Beast 4,0
3. Iron Maiden 3,7
4. Killers 3,5
-
Revelations
- Peräruiske
- Posts: 55
- Joined: Thu Jan 26, 2006 20:21
- Location: Iisalmi
1. Where eagles dare
+soitto ja melodia yleensä
+Brucen laulu niillä kohdilla kun sitä on
-kappale on hieman tylsä
-laulu osuuksia on vähän
-kappale on suurimmalta osin pelkää soittoa
Arvosana: 3,5
2. Revelations
+levyn paras biisi
+kappaleessa on raskaita osuuksia sekä hiljaisien osuuksien Brucen hienoa tulkintaa
+huiput sanat
+miinuksia ei ole
Arvosana: 5
3. Flight of Icarus
+Hyvät sanat
+hyvä kertosäe
+Bruce
-vähän kyllästyttävä
Arvosana: 4,5
4. Die with your boots on
+Bruce
+Sanat ja säkeistöt
-kertosäe voisi olla parempikin
Arvosana: 5
5. The trooper
+legenda
+riffit
-liian soitettu
Arvosana: 4
6. Still life
+Bruce
+Alun hiljainen osuus
+kertosäe
Arvosana: 4
7. Quest for fire
+Bruce
+mukava ranttali osuus
+/- kertosäekeestä en oikein osaa sanoa, se voisi olla toisaalta parempikin, mutta ei se huonokaan ole
Arvosana: 4
8. Sun and steel
+Bruce
+kaikin puolin hyvä kappale
+kappaleen loppu on suunniteltu hyvin
Arvosana: 4
9. To tame a land
+loistava mainriffi
+Bruce
+eeppinen
Arvosana: 4,5
Keskiarvo: 4,27
+soitto ja melodia yleensä
+Brucen laulu niillä kohdilla kun sitä on
-kappale on hieman tylsä
-laulu osuuksia on vähän
-kappale on suurimmalta osin pelkää soittoa
Arvosana: 3,5
2. Revelations
+levyn paras biisi
+kappaleessa on raskaita osuuksia sekä hiljaisien osuuksien Brucen hienoa tulkintaa
+huiput sanat
+miinuksia ei ole
Arvosana: 5
3. Flight of Icarus
+Hyvät sanat
+hyvä kertosäe
+Bruce
-vähän kyllästyttävä
Arvosana: 4,5
4. Die with your boots on
+Bruce
+Sanat ja säkeistöt
-kertosäe voisi olla parempikin
Arvosana: 5
5. The trooper
+legenda
+riffit
-liian soitettu
Arvosana: 4
6. Still life
+Bruce
+Alun hiljainen osuus
+kertosäe
Arvosana: 4
7. Quest for fire
+Bruce
+mukava ranttali osuus
+/- kertosäekeestä en oikein osaa sanoa, se voisi olla toisaalta parempikin, mutta ei se huonokaan ole
Arvosana: 4
8. Sun and steel
+Bruce
+kaikin puolin hyvä kappale
+kappaleen loppu on suunniteltu hyvin
Arvosana: 4
9. To tame a land
+loistava mainriffi
+Bruce
+eeppinen
Arvosana: 4,5
Keskiarvo: 4,27
Last edited by Revelations on Fri Jun 09, 2006 16:15, edited 1 time in total.
-
Peke
- Kärpästen Herra
- Posts: 4785
- Joined: Fri Jan 16, 2004 10:41
- Location: Kotka/Karhulan Metallitehdas 48666
Tsekkasimphan nämäkin pitkästä aikaa.
Hyvii arvosteluja olette viskanneet laudalle. Parempia ainakin mitä itse laitoin pikkukaljassa suoraan Ruotsista Hotellista toimiessani Rautaneidon "mieshuorana" Ruotsissa, Nimi tuli Keinoselta, kiitos!
POM on sen rankin kutale mitä nämä maidenin ukot ovat saaneet pihalle ja ensimmäinen lätty jonka maidenilta kuulin 11 vuotiaana.
Piece Of Mindin soundi ja se fiilis on mulle aina se oikea Maiden soundi siis musikaalisesti.... Piece Of Mind ja Somewhere In Time kutovat varmasti mulle sen suurimman tunnesiteen Iron Maideniin...
Hyvii arvosteluja olette viskanneet laudalle. Parempia ainakin mitä itse laitoin pikkukaljassa suoraan Ruotsista Hotellista toimiessani Rautaneidon "mieshuorana" Ruotsissa, Nimi tuli Keinoselta, kiitos!
POM on sen rankin kutale mitä nämä maidenin ukot ovat saaneet pihalle ja ensimmäinen lätty jonka maidenilta kuulin 11 vuotiaana.
Piece Of Mindin soundi ja se fiilis on mulle aina se oikea Maiden soundi siis musikaalisesti.... Piece Of Mind ja Somewhere In Time kutovat varmasti mulle sen suurimman tunnesiteen Iron Maideniin...
Into Iron Maiden Since 1983